Tuleen tuikattu Monopoli | S | merellinen melankolia | ficlet

[Sokerisiipi]

Ikäraja: S
Tyylilaji: merellinen melankolia
Sanamäärä: 409
Haaste: Originaalikiipeily (95. monopoli)

Tuleen tuikattu Monopoli

Juhlien jälkeinen aamu oli yhtä karmea kuin aina. Talo oli kaaoksessa. Huonekalut olivat hajalla. Monet kalliista koriste-esineistä olivat palasina lattialla. Niiden värikkäät lasinsirut kimaltelivat auringon ensisäteissä. Pulloja ja vajaita laseja lojui siellä sun täällä. Olohuoneessa löyhkäsi viina, hiki ja oksennus. Joonas pujotteli sammuneiden raajojen yli terassin ovelle. Kerran hän kompastui ja tuli läikyttäneeksi kuumaa kahvia jonkun partaan, mutta sen omistaja ei edes nytkähtänyt. Ehkä hän oli kuollut.

Joonas avasi pariovet selälleen. Kylmä viima pörrötti Joonaksen hiuksia. Hän vilkaisi vahingoniloisesti taakseen. Lattialla retkottavat juhlavieraat liikehtivät levottomasti. He yrittivät vaistomaisesti suojautua kylmältä, vaikka olivat hädin tuskin edes tajuissaan. Joonasta nauratti. Hän astui ulos kahvimukeineen ja jätti ovet selälleen.

Meri pauhusi komeasti osuessaan kallioihin. Lokit ilakoivat. Joonas hengitti ahnaasti suolasta raskasta ilmaa. Mikään ei selvittänyt miehen päätä paremmin kuin meren levottomuus. Joonas puhalsi höyryävään mukiinsa ja siemaisi kahvia. Nautinnollinen värähdys kulki hänen lävitseen. Kahvi oli hyvää ja vahvaa, kuten rikkailla kuului ollakin.

Joonas katsoi tympääntyneenä suurta, valkoista kivitaloa, joka oli rakennettu korkealle kalliolle muun kaupungin yläpuolelle. Ihan vain, jotta sen omistajat voisivat tuntea itsensä vähintään kuninkaallisiksi. Kaikki muut olivat tietysti heidän alamaisiaan. Sen enempää Joonas ei ollut näille rikkaille kusipäille. Joonas ei itsekään tiennyt, miksi hän enää vaivautui osallistumaan Susannan sekopäisiin bileisiin. Tunsiko hän itsensä yksinäiseksi? Joonas murahti mukiinsa. Ei, kahvistahan tässä oli kyse.

Jokin musta ja kärventynyt terassin lasipöydällä kiinnitti Joonaksen huomion. Hän siirtyi lähemmäs. Joku oli tuikannut Monopolin tuleen viime yönä. Todennäköisesti Susanna itse. Hän kun rakasti leikkiä tulella. Susannan perheen pihasauna oli rakennettu kahdesti uudelleen. Viime vuoden tuhoisa metsäpalokin oli huhujen mukaan Susannan aiheuttama. Oli siis ihme, että talo oli yhä pystyssä ja vieraat hengissä.

Joonas pyyhkäisi peukalollaan hiiltynyttä pelilautaa, josta näkyi enää vankila ja suikale punavalkoista logoa. Metalliset pelinappulat olivat tummuneet pinnasta, mutta muuten ne olivat entisellään. Joonas poimi kengän ja sujautti nappulan taskuunsa. Se oli aina ollut hänen suosikkinsa. Lapsena Monopoli oli ollut yksi Joonaksen lempipeleistä. Se oli toki ollut ennen pikkusiskon traagista kuolemaa. Sofian menehtymisen jälkeen ei heidän talossaan lautapelejä enää pelattu.

Tuolin pehmuste tuntui kylmänkostealta Joonaksen istuutuessa. Terassinoven ikkunalasit helisivät karmeissaan. Suivaantunut jupina kantautui sisältä. Vieraat olivat alkaneet valittaa ääneen kylmäänsä.

Joonas halveksi heitä, mutta hän inhosi myös itseään siitä, että oli taas kerran tullut paikalle. Minkä hän kuvitteli muuttuvan? Että joku kostea ilta muut todella huomaisivat hänet ja kenties jopa muistaisivat hänen nimensä. Sellainenko Joonakselle muka riittäisi? Säälittävää.

Joonas viskasi hiiltyneen pelilaudan pöydältä. Monopolista jäljelle jääneet paperisetelit hypähtivät merituulen selkään.

Joonas toivoi, että hän olisi voinut olla yhtä kevyt ja yhdentekevä ja vain… kadota.

[Larjus]

Tykästyin tämän otsikkoon heti ensisilmäyksellä, ja se houkuttelikin lukemaan. Myös merellinen melankolia kuulosti mielenkiintoiselta, tosin lopputulos ei ollut ihan sitä, mitä odotin! En nimittäin aatellut mitään bileiden jälkeistä aamua, kun paikat on pantu paskaksi ja porukka makaa maassa darran kourissa Mutta kiinnostava lähtökohta tarinalle, ja hyvää kontrastia päähenkilölle, joka ei selvästikään ole juhlinut läheskään niin rankasti kuin muut. Tykkäsin myös lukea Joonaksen pohdintoja ja ajatuksia niin itsestään kuin muistakin, ja pienet välähdykset hänen menneisyyteensä olivat nekin kiehtovia (vaikka myös surullisia ). Monopoli oli samaan aikaan kiintoisa sekä konkreettisesti osana tarinaa että jonkinasteisena vertauskuvana.

Joonas toivoi, että hän olisi voinut olla yhtä kevyt ja yhdentekevä ja vain… kadota.

Vau mikä lopetus. Varsinkin viimeisenä lauseena voimakas ja pysäyttävä, ja täydentää myös hyvin Joonaksen aiempia ajatuksia itsestään. Melankolisuus puskee kyllä hyvin läpi, että siinäkin mielessä onnistunut teksti (niin kuin kaikessa muussakin mielessä). Hitto mun on vaikea sanoittaa kaikkia niitä fiiliksiä, joita mulle tästä tekstistä kumpusi, mutta sen haluan vielä erikseen todeta, että todella hieno teksti. Tykkään tosi paljon tyylistäsi kirjoittaa ja siitä, miten juonellisesti todella yksinkertainen teksti on täynnä paljon erilaisia ajatuksia ja tunteita ♥

[Sokerisiipi]

Larjus: Jee, mäkin tykkään tuosta otsikosta ja se oli ihan pakko laittaa tälle tarinalle nimeksi, vaikka Monopoli ei nyt olekaan varsinaisesti tarinan pääosassa Hyvä, että susta tällä tarinalla oli kiinnostavat puitteet ja lähtökohdat Niin, kieltämättä merellinen melankolia ehkä viittaa hahmoon kävelemässä yksin rannalla tai jotain muuta sellaista. Mukava kuulla, että Joonaksen ajatuksia oli kiva lukea. Olenpa hyvilläni, että tykkäsit lopetuksesta, koska siitä olin kaikista epävarmoin, että töksähtääkö se tai meneekö ylidramaattisuuden puolelle. Hyvä, ettet kokenut sitä niin! Kiitos kovasti kehuista ja kommentista!!