Title: Kehittävämpää tekemistä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Hazbin Hotel
Characters: Valentino, Velvette, Vox
Pairing: pieni Valentino/Vox
Genre: Pöljä slice of life
Rating: K-11
Disclaimer: Sarja ja sen hahmot ovat Vivziepopin luomuksia, minä vain lainailen niitä. En ole saanut rahallista korvausta kirjoittamisesta.
Summary: Valentino kaipaa taas lättänaamaista prinssiään rauhoittelemaan itseään.
A/N: Se nyt ei oo mitenkään harvinaista, että tykkään fiktiivisten teosten pahishahmoistakin, mutta Veet on kyllä ihan parasta paskea ikinä ♥ Oli tosi hauska kirjoittaa heistä! Lisääkin varmaan tulossa jossain vaiheessa, ideoita olen ainakin saanut.
Kehittävämpää tekemistä
”No vihdoinkin!” Velvette äyskähti, kun Vox ilmestyi kuin salamaniskusta hänen taakseen. ”Missä hitossa oikein viivyttelit! Valentino ehti pistää koko studioni paskaksi sillä välin, kun sinä lusmusit ruutujesi ääressä! Ei ihme kyllä tällä kertaa paloitellut ketään, mutta tämä on pahempaa! Hän saamari soikoon tuhosi uusimmat luomukseni! Olin viimeistellyt niitä jo viikkoja!”
”Tulin niin pian kuin ehdin”, Vox tyytyi vastaamaan diplomaattisesti luoden samalla silmäyksiä Velvetten studioon. Hajotettuja huonekaluja, lasinsirpaleita ja revittyjä vaatteita oli yhä kaikkialla, vaikka naisen alaiset niitä kiireen vilkkaa pois siivosivatkin. ”No, missä Val on, ja miksi hän on tällä kertaa vihainen?”
”Sen kun tietäisi”, Velvette tokaisi silmiään pyöritellen ja heitti maahan kädessään pitelemänsä vaateriekaleen. ”On sinun tehtäväsi ottaa siitä selvää, ja pidäkin huoli, että saat sen vinkulelusi lopettamaan itkupotkuraivarinsa, tai nyljen teidät molemmat!”
Vaikka Velvette ei ollutkaan kertonut, mihin Valentino oli mennyt kohtauksensa jälkeen, Voxilla oli siitä vahva aavistus ilman valvontakameroidensa apuakin. Hän ei ollut järin mielessään siitä, että hänet oli taas pakotettu keskeyttämään työnsä vain sen takia, ettei Valentino osannut hillitä itseään. Sama kuvio toistui ainakin muutaman kerran viikossa. Toisaalta hän tiesi olevansa ainoa, joka onnistui saamaan tämän rauhoittumaan tai ylipäätään selvisi (yleensä) ehjin nahoin tämän raivokohtauksista.
Kaksi Valentinon palveluksessa olevaa demonia avasi Voxille ovet herransa huoneistoon, kun hän saapui oikeaan kerrokseen V-tornissa. Heti ovella Voxia tuli vastaan paksu, punainen usva, jonka savuisen makea tuoksu olisi saanut melkein kenet tahansa voimaan pahoin. Vox kuitenkin käveli usvan läpi kuin sitä ei olisi olemassakaan ja skannasi huoneistoa katseellaan Valentinoa etsien.
”Se saatanan horo, minä kyllä näytän sille…”
Valetinon äänekäs kiihkeän sirityksen säestämä jupina kantautui hetkessä Voxin korviin, eikä aikaakaan kun hän oli myös paikantanut sen lähteen. Valentino oli penkomassa asekaappiaan, selvästikin valmiina lähtemään pienoiselle murhakierrokselle raivokohtauksensa loppuhuipennukseksi.
”Heiii, Val, miten menee? Kuulin Velvetteltä, että sinulla on joku… pienoinen ongelma”, Vox aloitti mahdollisimman miellyttävällä äänellä kiinnittääkseen toisen demonin huomion. ”Kertoisitko siitä minulle?”
”Kaikki on menee päin hevonpersettä juuri nyt!” Valentino vaahtosi viskoen aseitaan kaapista lattialle. ”Se yksi hemmetin paskiainen pilasi monen tunnin työn!”
”Taasko joku huorasi on karkuteillä?” Vox kysyi vilkuillen samalla omaa puhelintaan, joka kiinnosti häntä oikeasti huomattavasti enemmän. Hän olisi ansainnut miljoonakorvaukset ihan vain jo siitä, että oli ilmaantunut paikalle. ”Angel Dust?”
”No ei, ihme kyllä!” Tyhjennettyään asekaappinsa sisällön lattialle Valentino pamautti sen ovet kiinni ja kääntyi Voxin suuntaan. ”Mutta hänen vastanäyttelijänsä tänään… Aaarrggh, minä menen ja tapan hänet! Hän ei osaa mitään! Tuhlaa vain aikaani!”
”Val, kulta, muistatko, kun olemme puhuneet tästä ennenkin?” Vox antoi televisioruutukasvojensa kirkastua monta astetta normaalista, koska tiesi vetävänsä sillä Valentinon huomion itseensä. ”Millaisen kuvan oikein mahdatkaan antaa itsestäsi ja meistä, jos juoksentelet ympäri kaupunkia lahtaamassa vähäpätöisempiä demoneita? Että kun väkesi ei tee juuri niin kuin haluat, sinä…”
”Minä… en… ammu heitä?”
”Bingo!” Vox hihkaisi. ”Etkä myöskään…”
”Tuhoa paikkoja?”
”Juuri niin! Koska sellainenhan ei tee kuin pelkkää hallaa maineellemme – minkä lisäksi se toki tekee meistä ensimmäisen kohteen, jos Velvette päättää joskus ryhtyä teloituspuuhiin. Mutta niin, sen kaiken sijaan sinä keksit itsellesi jotain kehittävämpää tekemistä, jotain, mistä on sinulle kenties jopa hyötyä tulevaisuudessa!”
Valentino oli hetken hiljaa, kun hän selvästi mietti Voxin sanoja ja seuraavaa siirtoaan. Sitten hän veti ylemmän käsiparinsa puuskaan ja laski toisen lanteilleen ja huokaisi teatraalisesti.
”Nuo aseet olivatkin ihan tyhmiä”, hän tuhahti ja potkaisi niistä lähimpänä itseään olevaa. ”Eivät saaneet minua näyttämään seksikkäiltä tai edes kimaltaneet.”
”Ja siinäpä sinulle seuraava tehtävä”, Vox ilmoitti astellessaan lähemmäs, edelleen pakottaen Valentinon seuraamaan hänen hypnoottista katsettaan. ”Koristelet kaikki aseesi niin, että sitten kun sinulla on niille ihan oikeaakin käyttöä, näytät seksikkäämmältä kuin koskaan aikaisemmin.”
”Hmmm…”
Valentino ei näyttänyt kaikkein vakuuttuneimmalta mutta ei väittänyt vastaankaan Voxin ehdotukselle. Ei mennyt kauaakaan, kun he molemmat istuivat violetilla sohvalla ja Valentino liimaili tekotimantteja yhteen lukuisista pistooleistaan. Yhdessä kädessään hän piteli Kittyn hänelle tuomaa drinkkiä ja toisessa sytyttämätöntä savuketta, jota hän tyrkytti Voxille. Tämä napsautti sormistaan pienen kipinän, joka sai tupakan syttymään.
”Haluan katsoa samalla jotain”, Valentino sanoi sitten tylsistyneeltä kuulostaen, ja hänen toisiaan vasten hankaavista sormista lähtevä vaimea narina vain säesti hänen valitusvirttään. ”Vox.”
”Sinulla on varsin hyvä televisio tuossa muutaman metrin päässä”, puhuteltu huomautti ja osoitti sormellaan valtavaa taulutelevisiota, jonka kanssa vastatusten sohvakin oli aseteltu.
”Minulla on varsin hyvä televisio myös tässä”, Valentino totesi hymyillen niin, että hänen kultahampaansa välkkyi, ja puhalsi tupakkansa savut päin Voxin kasvoja.
Vox huokaisi. ”No, mitä haluat katsoa?” hän kysyi. Nyt oli hänen vuoronsa kuulostaa kyllästyneeltä.
Suunnilleen viidensadan eri kanava- ja ohjelmavaihtoehdon jälkeen Valentino viimein kelpuutti katsottavakseen piirrettyjä, joista Vox ei osannut sanoa, olivatko ne alun perin jostain päin Helvettiä vai peräti Maasta. Hän ei niitä tunnistanut, mutta Valentino tuijotti hänen kasvojaan herkeämättä samalla kun liimasi tekotimantteja ja helmenpuolikkaita aseisiinsa. Aina välillä tämä siemaili yhtä lukuisista Kittyn tuomista drinkeistä tai veti henkoset tupakastaan, puhaltaen savut aina hänen kasvoilleen. Taukoja siihen ”kehittävämpään tekemiseen” tuli ainoastaan silloin, kun Valentino kävi hakemassa uuden aseen koristeltavakseen.
Kunnes sitten lopulta jok’ikinen Valentinon pistooli, kivääri ja haulikko oli liimattu niin täyteen koristeita, että Vox epäili, pystyikö niillä enää edes ampumaan. Toisaalta niin varmaan olisikin parempi.
”Hemmetti! En minä ollut vielä valmis!” Valentino valitti ja näytti siltä, että hän alkaisi kohta kiukutella jälleen.
Vox mietti kuumeisesti, mitä tehdä. Tarvittaessa hän käyttäisi voimiaan Valentinon ruotuun palauttamiseen, mutta koska niidenkään teho ei ollut pitkäkestoinen, olisi parempi saada tämä pysymään oma-aloitteisestikin rauhallisena. Hän ei saisi koskaan töitään tehtyä, jos joutuisi vähän väliä palaamaan Valentinon luo sotkemaan tämän ajattelukyvyn.
”No, sitten koristelet jotain muuta!” hän ehdotti pyrkien kuulostamaan mahdollisimman huolettomalta mutta kuitenkin ymmärtäväiseltä. ”Mitenkös vaikka…” hänen vilkaisi sohvan viereen ilmestynyttä Kitty-robottia, joka oli tuomassa Valentinolle taas uutta drinkkiä. ”Pieni lisäkimalle sopisi hyvin Kittylle, eikös vain?”
Vox tarttui käsillään Kittyyn ja istutti sen itsensä ja Valentinon väliin. Robotti ei tehnyt muuta kuin katsoi heitä molempia leveästi hymyillen.
”Hmm…” Valentino mumisi arvioivasti mutta alkoi lopulta sovitella tekotimantteja Kittyn päähän ja käsivarsiin.
Vox huokaisi mielessään, kun yksi myrsky oli taas vältetty, ja Valentinon vaatiessa uutta katsottavaa hän laittoi seuraavan animaatiofilmin pyörimään. Pahimmassa tapauksessa hän olisi siinä jumissa loppupäivän, mutta se oli loppujen lopuksi pieni hinta siitä, että hän joutuisi jälkikäteen siivoamaan Valentinon raivokohtausten aiheuttamat sotkut ja kiillottamaan heidän kärsinyttä mainettaan.
”No niin, Valentino, miltä nyt tuntuu?” Vox kysyi ilmapiiriä varovasti tunnustellen, kun Kittykin oli kuorrutettu koristeilla ja lähetetty hakemaan lisää juotavaa ja uusi savuke.
”Paremmalta”, Valentinon oli myönnettävä. Hänen punaisten silmiensä katse oli edelleen kuin liimattu kiinni Voxiin. ”Mutta ei tämä vielä riitä.”
”Vai niin.”
Vox alkoi miettiä, mitä Valentino kenties vielä halusi koristella, kun tunsikin jo tämän pitkät, kapeat sormet sivelemässä leukaansa. Seuraavaksi hänen kasvojensa kehyksiin liimattiin tekotimantti.
”Val…”
”Mitä?” Valentino kysyi leveä virne kasvoillaan. ”Se sopii sinulle.”
”Niin, mutta kun…”
Valentino ei kuunnellut hänen laimeita vastusteluyrityksiään vaan liimasi hänen kasvoihinsa lisää koristeita. Voxille ei jäänyt muutakaan järkevää vaihtoehtoa kuin vain hyväksyä kohtalonsa ja antaa itsensä olla tämän seuraava kohde. Toivon mukaan sillä uhrauksella vältettiin isompikin katastrofi.
Vähän ajan kuluttua Valentinon huoneiston ovet aukesivat jälleen, ja Velvette astui sisään vanavedessään Kitty, joka kantoi sylissään korillista rommipulloja.
”Hoi, pojat, mikä tilanne, joko Val osaa käyttäytyä ihmisiksi? Ja missä vaiheessa Kitty on muuttunut käveleväksi diskopalloksi?”
Velvette ei ehtinyt saada vastauksia kysymyksiinsä, kun hän pysähtyi tuijottamaan edessään olevaa näkyä: Valentino jalat ristissä sohvalla liimailemassa tekotimantteja ja helmiä edessään istuvan Voxin kasvoihin, joista tämän tavallisen naaman sijasta erottuikin vain jotain lastenohjelmalta näyttävää.
”Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?” nainen huudahti tietämättä itsekään, pitäisikö hänen olla järkyttynyt näystä vai nauraa sille niin, että vedet valuivat silmistä. ”Tai okei, en edes halua tietää. Olisin mieluummin yllättänyt teidät panemasta kuin… mitä tämä nyt ikinä onkaan!”
Velvette nosti kätensä kasvojensa korkeuteen ja peruutti muutaman askeleen. Sitten hän käänsi Voxille ja Valentinolle selkänsä ja näytti molemmille keskisormea marssiessaan takaisin ovelle. Siinä hän vielä pysähtyi ja loi viimeisen katseensa kollegoihinsa.
”Ja Valentino saa sitten hyvittää kaikki tekemänsä tuhot minulle! Korkojen kera!” Perässä kiinni paiskautuvat ovet vain tehostivat hänen sanojaan.
”Noo, mikäs häntä nyt noin kiukuttaa?” Valentino kysyi häijy hymy kasvoillaan kuin hänellä ei olisi ollut aavistustakaan, mistä Velvette oli puhunut.
Vox huokaisi ja palautti kasvonsa takaisin normaaleiksi. ”Kunhan tästä ei vain tule minulle enää yhtään ylimääräistä työtä”, hän mutisi hiljaa.
”Hän kyllä oli oikeassa”, Valentino jatkoi liimaten vielä yhden, sydämenmuotoisen tekotimantin Voxin otsaan. ”Mehän voisimme käydä panemaankin...”
”Val…”
”Koska tiedätkös mitä, Voxy, kaikki tuo kimaltelu saa sinut näyttämään varsin seksikkäältä… Ja se saa minut… ahh...”
Valentino nuoleskeli huuliaan ja tarttui alemmalla käsiparillaan Voxia vyötäisiltä. Tämä pyöräytti silmiään mutta kohtasi sitten hymyillen Valentinon nälkäiseksi muuttuneen katseen. Siinä vaiheessa Vox tiesi jo, että tosiaankin tulisi jämähtämään sille sohvalle ainakin iltaan asti, mutta mitä todennäköisimmin saisi siten Valentinon pysymään hyvällä tuulella koko loppuviikon – tai ainakin seuraavat pari päivää.
”No, näytäpä sitten, mitä se saa sinut tekemään, yökköseni.”
