Turku (vuosien ylitse) | S | elämänfilosofiaa | 2,5 raapale

[Sokerisiipi]

Ikäraja: S
Tyylilaji: elämänfilosofinen draama
Haasteet: Spurttiraapale VI ja Originaalikiipeily (33. kaupunki)

A/N: Yllätin itseni ja kirjoitin spurttiin jotakin itselleni tärkeää ja merkityksellistä.

Turku (vuosien ylitse)

Turku.

Olen taas täällä sukuloimassa, kuten niin monet kerrat aiemmin. Siinä pääsyy vierailuun nykyisin. Tulen ja hymyilen. Vaihdan kuulumisia ja kerron, mitä olen tehnyt. Menneisyyden minä tuijottaa vieraantuneena sitä, kuka olen tänään. Miten voin noin vain kertoa, että kyllä, käyn kuntouttavassa työtoiminnassa enkä vieläkään tiedä, mitä tahdon elämältäni.

Asuin Turussa varhaisen aikuisuuteni vaikeat vuodet, kun piti pärjätä yksin ja levittää siivet maailman ylle. En pärjännyt. Opiskelut eivät sujuneet. Oma ala epäilytti. En löytänyt omaa paikkaani, en tältä puolelta jokea enkä toiseltakaan puolen. Olin yksinäinen, masentunut ja ahdistunut. Kituutin kolme vuotta ja yritin, yritin, yritin. Lopulta löin hanskat tiskiin ja erosin yliopistosta. Kuinka häpeällistä, epäonnistua nyt heti elämänsä alussa ja palata maitojunalla kotiin.

Ojennan käteni vuosien ylitse ja tartun itseäni kädestä.

”Teit parhaasi”, muistutan. Toivon voivani olla hänelle se turvasatama, jota äitini ei minulle voinut olla.

Kun kerran lähdet, kotiin ei ole takaisin tulemista.

Kamalan julma ja lopullinen elämänohje 20-vuotiaalle ihmiselle. Kannoin vuosikaudet häpeää ja syyllisyyttä epäonnistumisestani. Nyt tiedän, ettei elämä lopu 23-vuotiaana eikä vielä 28-vuotiaanakaan.

Silmissäni on eksynyt ja lohduton katse. Muistan hämärästi ne kuukaudet, kun vain itkin yksiössäni enkä tuntenut itseäni minkään arvoiseksi. Kaikki tuntui pahalta ja toivottomalta. Halusin vain lakata olemasta.

”Sinä selviät”, lupaan ja avaan sylini hänelle. Halaan tiukasti itkusta värisevää ihmistä, joka tahtoo vain rakkautta ja hyväksyntää, vaikka se sitten tappaisi hänet.

Miten voisin kertoa hänelle, ettei tätä elämää eletä muita varten?

En voi. Hän ei käsittäisi. Hänen täytyy itse kulkea vuosien polku luokseni.

Kohtaan hänet aamulla vessan peilissä.

”Hienosti tehty”, kehaisen.

Ruskeanvihreät silmät siristyvät hymyyn.

[Linne]

Tervehdys Kommenttikampanjasta!

Tämä on upea teksti ja olen todella iloinen, että olet kirjoittanut tällaisen. Tämä on varmasti sinulle merkityksellinen teksti ja ihan syystäkin.

On tosi vaikeaa muuttaa kaksikymppisenä omilleen ja koittaa pärjätä, vaikka sitä pidetäänkin suomalaisessa kulttuurissa "normaalina" ja vielä oikein kehuskellaan sillä, jos itse on muuttanut omilleen teini-ikäisenä ja pärjännyt. Suomalaisen pärjäämisen kulttuuri voi olla todella raaka ja on hienoa, että olet tässä tekstissä alkanut kyseenalaistaa sitä. Ei muutkaan pärjää yksin eikä pitäisikään, itse en ainakaan olisi pärjännyt nuorena aikuisena ilman perheen ja vanhojen kavereiden tukea.

En löytänyt omaa paikkaani, en tältä puolelta jokea enkä toiseltakaan puolen

.

Tämä oli minusta upea virke joka sisälsi myös hauskan viittauksen Turun Aurajokeen. Joskus sitä ei vaan saa itseään sopimaan johonkin paikkaan, vaikka kuinka yrittäisi.

Miten voisin kertoa hänelle, ettei tätä elämää eletä muita varten?

En voi. Hän ei käsittäisi. Hänen täytyy itse kulkea vuosien polku luokseni.

Tämä oli minusta toinen hieno kohta. Vaikka kuinka nyt melkein kolmekymppisenä ihmettelee nuorena tekemiään valintoja ja erityisesti sitä, ettei jossain tilanteessa ole tajunnut aikaisemmin, ettei tämä vaan ole oma juttu, niin jokaisen pitää kulkea nuoruuden polku vanhemman ja viisaamman itsensä luo. Muuten ei kerry sen paremmin kokemusta kuin viisauttakaan.

Tämä oli upea teksti ja jos saan sanoa, niin saat olla ylpeä siitä, millaisen polun olet kulkenut. Kiitos tästä lukukokemuksesta!

[Sokerisiipi]

Linne: Kyllä, tämä on omakohtainen ja siksi merkityksellinen teksti. Tuntuu hyvältä, että nyt on päässyt irti itsesyytöksistä ja riittämättömyyden tunteesta, mikä liittyy opiskeluun. Joo, suomalainen yhteiskunta on jotenkin todella vaativa ja kiireen katkuinen, mitä tulee oman alan ja itsensä löytämiseen. Erehdyksille ja tutkimiselle ei ole tilaa. Ja vieraassa kaupungissa jos ei klikkaa esim. opiskelijakavereiden kanssa, niin sitä jää todella helposti yksin. Niinpä, joskus, vaikka kuinka yrittäisi, ei vain kotiudu eikä se ole kenenkään syy. Mutta sitä helposti, varsinkin juuri kotoa muuttaneena nuorena, kääntää syyttävän katseen sisäänpäin, kun ei vielä ole sitä elämänkokemusta ja itsevarmuutta. Aww, olipas ihanasti sanottu, kiitos! Aina tuntuu hyvältä saada joltakulta validationia omista valinnoista. Kyllä, nyt pystyn katsomaan taakse ja hyväksymään tämän polun, jonka olen kulkenut. Kiitos suuresti mieltä lämmittävästä kommentista!!