Kirjoittaja Aihe: Hazbin Hotel: Muistoja menneestä (suklaakeksein höystettynä), S, Lucifer/Adam & Charlie, oneshot  (Luettu 790 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 238
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Muistoja menneestä (suklaakeksein höystettynä)
Kirjoittaja: Naksu
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Lucifer/Adam & Charlie
Genre: Slice of life ja pientä herttaisuutta, taustalla Sinner!AU

Summary: Lucifer hymähti ja haukkasi keksiään äkisti mietteliäänä. Adam ei ollutkaan maininnut Edeniä aikoihin edes sivulauseen sivulauseessa.

A/N: Naurattaa, miten en millään keksinyt mitään tarkentavaa aihepiiriä tarinan palaverille, ja siksi se onkin sitten vain the Palaveri. 😂 Eipä se niin olennaista ole onneksi. Tarinan lopetus oli myös vaikeampaakin vaikeampi saada kasaan, mutta saa luvan kelvata vihdoin ja viimein. Osallistuu Otsikoinnin iloja II:een (sulut sisältävä otsikko). Kiesus miten oli vaivalloista otsikoidakin tämä tekele. @__@



***



Lucifer hyräili ilmestyessään hotellin aulaan punaisen savupöllähdyksen myötä ja antoi katseensa kiertää kotoisia puitteita. Kaikkialla näytti pitkälti samalta kuin hänen viimeisimmällä vierailullaan – eivätpä asiat usein tavanneet viikossa paljoa muuttuakaan.

Lucifer oli aikeissa suunnata kulkunsa kohti Charlien toimistoa, mutta seisahtui kuullessaan salongin auki jätettyjen ovien takaa tuttuja ääniä.

“...ja sitten sanoin Vaggielle, että jauhojen lisääminen voisi auttaa, mutta ehkä mittasimme vähän raskaalla kädellä. Mitä mieltä olet?”

“No ehkä vähän tykkyjä, muttei mikään susihuono erä.”

Lucifer hymyili. Ensin puhunut ääni oli eloisa ja kuulas kuin aamuinen kastepisara ja kuului hänen rakkaalle Charlielleen. Toinen ääni taas oli tullut hänelle tutuksi jo aikojen alussa, ja usein sarkastiselta tai pitkästyneeltä kuulostavan nuotin hän olisi tunnistanut missä tahansa. Tosin mitä kauemmin Adam oli viettänyt aikaansa sekä Helvetin syntisenä että hotellin asukkaana, sitä asiallisemmaksi tämä oli käynyt sekä eleiltään että äänensävyltään. Puolentoista vuotta Helvetissä oli tehnyt ensimmäiselle ihmiselle oudon hyvää.

Muutamassakin mielessä, Lucifer hymähti pehmeästi.

“En kyllä ymmärrä, miten joistain tuli niin oudon muotoisia! Ne vähän takertuivatkin toisiinsa, eivätkä tosiaan ole sieltä edustuskelpoisimmasta päästä...” Hän kuuli Charlien pohdiskelevan.

“Nääh, mitä virkaa olisi täydellisellä ulkonäöllä, jos ne kuitenkin maistuisivat sahajauholle? Näissä sentään on järkeä.”

“Ooo, voi kiitos!”

Lucifer hiipi salongin oviaukolle todistamaan erikoisen veikeää näkyä, joka käsitti Charlien ja Adamin rupattelemassa mukavia teekupposten ja suklaakeksilautasen äärellä. Charlie istui sohvalla selkä kohti ovea, eikä siksi havainnut hänen saapuneen paikalle, mutta nojatuolissa röhnöttävä Adam äkkäsi hänet ja näytti yllättyvän niin, että pudotti haukkaisunsa myötä puolet keksistä syliinsä. Lucifer irvisti hoksatessaan, ettei ollut muistanut mainita tälle etukäteen senpäiväisestä vierailustaan, mikä tuskin oli kaikista huomaavaisin veto rakastajaa ajatellen.

No, ehkä hän voisi jäädä yöksi ja pahoitella hajamielisyyttään perusteellisesti.

Lucifer kiirehti nostamaan sormensa huulilleen kehottaen Adamia olemaan noteeraamatta hänen hiirenhiljaista lähestymistään. Adam näytti vähän epäluuloiselta, mutta pysyi vaiti, ja tuota pikaa Lucifer kurkotti sohvan selkänojan yli ja peitti tyttärensä silmät käsillään.

“Hui!” Charlie vinkaisi.

“Arvaapa kukaaa?” Lucifer liversi, ja hänen äänensä kuullessaan Charlie päästi yllättyneen naurahduksen.

“Isä, ihan säikäytit minut!” tämä torui lempeästi ja pompahti sohvalta ylös antaakseen hänelle lämpimän halauksen.

“Voiii, olen pahoillani, mutten millään voinut vastustaa!” Lucifer vastasi syleilyyn, painoi suukon tyttärensä poskelle ja kiinnitti sitten huomionsa Adamiin. “Terve sinullekin!”

“Mooi. Sinuakin näkee yllättäen näillä nurkilla”, Adam tokaisi ja antoi kätensä lysähtää nojatuolin selkänojalle verkkaisen heilutuksen perästä.

“Juu, tässähän minä!” Lucifer väläytti hymyn, jota maustoi syyllisyyden sivumaku, mutta se taisi jäädä Adamilta noteeraamatta. Tämä näytti jokseenkin hilpeältä, mistä saattoi päätellä, että hänen ilmaantumisensa hotellille oli yllätyksenä positiivinen.

“Mikä tuo sinut tänne, isä? Ja ai niin, otatko myös teetä ja suklaakeksejä?” Charlie kyseli tohkeissaan. Luciferin kasvoille levisi hämmentynyt ilme.

“Tokihan ne maistuvat, muttet suinkaan ole unohtanut palaveriamme? Sitä varten minä ensisijaisesti tulin, kylläkin hitusen etuajassa!”

“Ai palaveria?” Charlie toisti sävyyn, joka kieli ilmiselvästä unohduksesta.

“Sitä, josta sovimme viime viikolla”, Lucifer täsmensi, mutta pohti sitten uudelleen. “Vai edellisellä? Oli se kai edellisellä... Mihin kaikki päivät oikein valuvat?!”

“Palaveri... Ai, oi, aivan, se! Muistin minä sen, mutta kaikki materiaalini on vielä ylhäällä! Uskoisin?”

“Miten viturassa te kaksi olette ikinä saaneet elämissänne mitään aikaiseksi?” Adam murjaisi väliin.

“Kaikki on täysin hallinnassa! Odota täällä, isä, niin käyn hakemassa kansioni!” Charlie kehotti ja nosti Adamille molemmat peukkunsa pystyyn. “Kiitos teehetkestä, Adam, mutta nyt täytyy mennä, pahoittelen, nähdään, hei!”

“Ilo oli minun puolellani, kulti!” Adam huikkasi salongista pinkaisevan Charlien perään. “Ei ole omena kauas puusta vierinyt”, hän totesi heidän jäätyään kahden.

“Eihän olekaan? Niin suloinen mussukka, ettei tosikaan!” Lucifer hihkaisi ja otti tanssahtelevia askeleita lähemmäs. “Tulee kovasti isäänsä!”

“No valitettavasti. Samanlaisia haihattelijoita sekä isä että tytär!” Adam naureskeli ja muikisti huuliaan, kun Lucifer tarttui häntä leuasta ja suuteli lyhyesti mutta herttaisen painokkaasti.

“Joittepa kerrassaan hyvänmakuista teetä!” Lucifer kehaisi.

“Eikö!” Adam innostui. “Meikäpojan kasvihuoneen parhaista yrteistä!”

“Vai niin? Se taitaa kylläkin olla hotellin kasvihuone”, Lucifer härnäili. “Ja sitä kautta itse asiassa Charlien, hahaha!”

“Öhö öhö, mene roskiin. Kysyy keneltä tahansa, minä olen se kiistaton tarhakeisari täällä”, Adam julisti ylpeänä. “Kukaan ei pidä tämän hotellin kasveista yhtä hyvää huolta, ettäs tiedät...”

“Hmm, tiedänkö?” Lucifer myhäili toisen suukon perään.

“Sietäisi tietää!” Adam tuumasi itsetyytyväiseen sävyyn ja nyökkäsi sitten sohvapöydällä nököttävään keksilautaseen. “Oli muuten likkasi väsännyt hyviä keksejä.”

“Aivan, sinä kutale täällä jo niitä arvostelitkin”, Lucifer hymähti ja poimi yhden. “Minä kuulin.

Adam rypisti otsaansa. “Kauanko sinä lymyilit tuolla?”

“Sen verran, että kuulin paljon olennaista!”

“Eli siis myös sen, että hän itse pyysi mielipidettäni!” Adam hymähti ja nappasi itsekin keksin. “Oli kuulemma aikeissa leipoa leipää seuraavaksi ja kysyi siihenkin vinkkiä.”

“Sinulta?”

Adam katsahti häntä oudosti. “Ööh, juu? Minä leivon ihan pirun hyvää leipää! Joo, onhan siitä aikaa, mutta hittoako siitä? Sitä tuli tehtyä sen verran usein Edenin jälkeen, että kyllä se taito yhä näissä käsissä on!”

Lucifer hymähti ja haukkasi keksiään äkisti mietteliäänä. Adam ei ollutkaan maininnut Edeniä aikoihin edes sivulauseen sivulauseessa. Ei hän itsekään, vaikka paratiisia ajattelikin vähintään kerran viikossa. Tahtomattaankin. Sekä hyvällä että pahalla.

Kaiken sen ajan jälkeenkin.

“Tapaatko muuten vielä useinkin tehdä tuota yllättelyä?” Adam kysäisi sitten. “Tuota arvaakukailua?”

Lucifer mutusti keksinsä loppuun ja rykäisi hämillään. “Ai, öh, en mitenkään säännöllisesti, vaikka onhan se aika hauskaa! Miten niin?”

Adamin suupieliin hiipi pehmeä hymy, jollaista Lucifer ollut varautunut todistamaan.

“Onhan se.”

Heidän välilleen laskeutui luonteva hiljaisuus, jonka aikana Lucifer jäi miettimään Adamin sanoja enemmän kuin oli aikonut. Ne toivat hänen mieleensä hippusia menneestä, ja mitä kauemmas Lucifer antoi ajatustensa vaeltaa, sitä tarkemmaksi muodostui eräs hetki Edenin puutarhassa.

Hotellin salongin sohvapöydän sijasta hänen edessään aukeni puiden ja pensaiden joukko reunustamassa rehevää nurmiaukeaa. Lucifer poimi suuhunsa tertun viinimarjoja varoen sotkemasta valkeaa kaapuaan niiden mehuun ja tähyili lampea, jonka äärellä Luojan ensimmäinen luomus paistatteli päivää. Adam huljutteli jalkojaan kirkkaassa vedessä, jonka loiskahtelun suojissa Lucifer saattoi hiipiä salaa lähemmäs. Kun hän oli päässyt tarpeeksi lähelle, hän kurkotti Adamia kohti ja peitti tämän silmät käsillään.

“Arvaapa kukaaa?” hän hihkaisi.

“Hmmm, tietääpä tuota! Michael?”

“Eipä ole!” Lucifer naurahti vähän yllättyneenä. Adam tapasi arvata aina ensimmäisellä oikein.

“Uriel?”

“Eei?”

“Aaa, no tietysti! Gabrielhan se siinä!” Adam velmuili, ja Lucifer päästi tekodramaattisen huokaisun.

“Tämä leikki ei oikein sujunut tänään!” hän hymähti ja istahti nurmelle Adamin viereen.

“Täytyihän minun välillä muitakin arvata tasapuolisuuden nimissä.”

“Ai, leikkiikö joku toinenkin tätä samaa?”

Adam pudisti hilpeästi päätään. “Ei, mutta voin silti teeskennellä, että mukana olisi joskus jotain yllätyksellistä.”

“Phah... Lämmin sää on tainnut saada pääsi pehmeäksi!” Lucifer hekotti. Adamin silmissä oli leikkisä tuike.

“Sellaiseen kuvittelisi auttavan lampeen pulahtaminen.”

“Eittämättä.”

“Sinun jälkeesi, Luci!”

“Että kuinka – huaaaah!”


Lucifer räpäytti silmiään ja kohotti katseensa sohvapöydästä Adamiin niin vikkelästi, että niska oli naksahtaa.

“Sinä saakelin aasi heitit minut kerran lampeen!”

Adam remahti niin antoisaan nauruun, ettei Luciferin tarvinnut epäillä, sattuiko tämä kenties muistamaan kyseistä tapahtumaa.

“Hähhäh, niin heitin! Mitäs et ollut varuillasi!”

“No sanopa se...” Lucifer hengähti syvään kuunnellessaan Adamin tyrskähdyksiä, jotka kuulostivat täsmälleen samoilta kuin kauan sitten. Niin monet asiat olivat muuttuneet, mutta eräät harvat ja tärkeät eivät. Paratiisi ei ollut kietonut köynnöksiään heidän elämiinsä kirjaimellisesti iäisyyksiin, mutta Luciferia lämmitti tietää, ettei Adamkaan ollut antanut kaiken senaikaisen kauneuden pyyhkiytyä mielestään.

Ehkä hänen tosiaan olisi sopinut leikkiä arvuutteluleikkiään vähän useammin, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi. Adamkin siitä oli aina pitänyt.

“Hoi, nyt sinä tuijotat”, Adam tokaisi sitten. “Aika karmivaa.”

“Ai? Voin tuijottaa lähempääkin, jos se auttaa!”

“Ei vitussa auta! Ääää, älä tule lähemmäs! Sinulla on se palaveri, mene sinne mulkoilemaan jotakuta!” Adam puuskahti ja rutisti silmänsä kiinni välttyäkseen hänen tahallisen intensiiviseltä möllötykseltään.

“Voi, niin minä ajattelinkin!” Lucifer tokaisi lakatessaan pelleilemästä ja sipaisi sormellaan Adamin nenänpäätä. “Varsinkin kun siihen osallistuu tämä eräs riivatun raivostuttava punapukuinen hymyniekkakin, jos ymmärrät, kenestä puhun.”

Adam kohotti kulmiaan merkitsevästi. “Aika tylyä puhetta omasta tyttärestä, Luci. Charlie tekee vain parhaansa.”

“Höh? Siis... kuules.”

Oli Adamille kertakaikkinen onnenpotku, että Charlie ilmestyi juuri silloin takaisin salonkiin Alastor vanavedessään.

“Täällä ollaan, isä!” tämän hilpeä ääni julisti. “Anteeksi, kun vähän kesti näiden materiaalien kanssa!”

“Ei tuo mitään, Char-Char! Saavuitkin mitä armollisimmalla hetkellä!” Lucifer suoristi ryhtiään ja soi jäykkähuulisen hymähdyksen Adamille, joka vastasi typerällä virneellä hihitellen edelleen omalle vitsilleen.

"Ai, sehän kiva!" Charlie hymyili ja katsoi kelloa. "Olemme myös täysin aikataulussa!"

Lucifer nyökäytti päätään. “Mennään sitten, menkääpä edeltä!”

“Hei, majesteetti!” Adam huikkasi ja ojensi laiskasti keksilautasta Luciferia kohti. “Otapa keksi, niin ei tarvitse bisneskavereita naama norsunnötteröllä mulkoilla.”

Luciferin suupielet nykivät väkisinkin. “Huomaavaista, Adam muruseni!” hän kiitti ja poimi pari viimeistä Charlien tekemää keksiä rouskuteltavakseen.

“Hei, molemmatko sinä veit? Saamari nyt! Ensin sinä hiton harvapää et tajua ilmoittaa minulle etukäteen vierailustasi ja sitten ryöstät keksilautasen putipuhtaaksi!”

“Minä tarvitsin ne molemmat!” Lucifer julisti puolustuksekseen ja pyyhkäisi suupielensä mahdollisista muruista ja suklaatahroista hotkaistuaan keksit muutamalla haukulla. “Sitä paitsi sinä, ööh, sinä heivasit minut lampeen, joten minä ansaitsin siitäkin hyvästä sen viimeisen keksin!”

“Voi laupias taivas”, Adam pärskähti. “Ja minä olen muka se pitkävihainen ja kakaramainen?”

“Hei, sinä sanoit tuon”, Lucifer hymähti ja hypähti suutelemaan Adamia siitäkin häijystä ilosta, että tämä sai maistaa Charlien suussasulavien suklaakeksien haamuja hänen huuliltaan. Oppipahan olemaan.

« Viimeksi muokattu: 31.08.2024 15:16:34 kirjoittanut Maissinaksu »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 947
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Lainaus
Naurattaa, miten en millään keksinyt mitään tarkentavaa aihepiiriä tarinan palaverille, ja siksi se onkin sitten vain the Palaveri. 😂
Ei kai sen tarkempaa tietoa tarvitakaan ;D Salainen palaveri, ei lukijoillekaan kerrota...

Charlie ja Adam on kaksikko, jonka ei ihan odottais jutustelevan keskenään mukavia (lähinnä Adamin takia), mutta onhan se tämän AU:n huomioon ottaen kiva juttu, että niin on 8) Helvetissä olo on selvästikin tehnyt ihmeen hyvää Adamille, niin kuin ficissäkin todetaan.

Lainaus
“Ei ole omena kauas puusta vierinyt”, hän totesi heidän jäätyään kahden.
Voi että miten toi omenavertaus sopiikin tähän sarjaan ja varsinkin näille hahmoille niin hyvin! ;D

Lainaus
Ne toivat hänen mieleensä hippusia menneestä, ja mitä kauemmas Lucifer antoi ajatustensa vaeltaa, sitä tarkemmaksi muodostui eräs hetki Edenin puutarhassa.
Voiiii, nostalgisointia ;ww; Tuli itsellekin jotenkin haikean mukava olo tuosta Luciferin muistelosta. Sitäkin aloin taas vaihteeksi ajatella että niin, Luciferilla ja Adamillakin on yhteistä menneisyyttä, kovin kaukaista mutta kuitenkin. Eden-aikaa ei tule itse kauheasti ajateltua niin aina ei edes muistakaan, mitä kaikkea canonissa onkaan tapahtunut :D (Ja lol oon vähän pöljä, mutta mua alkoi naurattaa Adamin veikkaus "Uriel", kun mulle tuli siitä mieleen ekana vain TES-pelien keisari Uriel Septim, ja tietty sit kuvittelin hänet tuonne mukaan pölöilemään XD)

Lainaus
“Sinä saakelin aasi heitit minut kerran lampeen!”
Adam remahti niin antoisaan nauruun, ettei Luciferin tarvinnut epäillä, sattuiko tämä kenties muistamaan kyseistä tapahtumaa.
“Hähhäh, niin heitin! Mitäs et ollut varuillasi!”
Hauskasti myös muuttui muiston tuoma tunnelmakin :D Mutta ei kai sitä liian haikeamieliseksi voikaan ryhtyä!

Lainaus
“Varsinkin kun siihen osallistuu tämä eräs riivatun raivostuttava punapukuinen hymyniekkakin, jos ymmärrät, kenestä puhun.”
Adam kohotti kulmiaan merkitsevästi. “Aika tylyä puhetta omasta tyttärestä, Luci. Charlie tekee vain parhaansa.”
Arvaa vaa miten tyhmä olo mulle tuli, kun en ekana edes ajatellut Alastoria 😂😂🙈🙈 Nyyyh, olen epäonnistunut fani...

Lopun keksikeskustelut ja muu höpsöily oli sekin hauskaa luettavaa, ja varsinkin hihitin itsekseni Luciferin teoille ja ajatuksille :D Selvästi on Adam jo oppinut olemaan, ainakin suunnilleen, vähän pakkohan se on kun rooli on nyt aiiiivan erilainen kuin mitä Taivaassa 😅 Hyvää vuorovaikutusta olet kyllä hahmojen välille taas kirjoittanut, ja kuten olen joskus varmaan sanonutkin, sun kirjoitusten myötä mulle on alkanut muodostua hienoinen soft spot Adamiakin kohtaan :D Kiituksia taas tästäkin tarinasta ja mukavasta lukukokemuksesta!

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を