Ficin nimi: Teetä ja torvisoittoa
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Bucchigiri?!
Ikäraja: S
Paritus: Outa/Marito
Genre: Slice of hömppä
Summary: “Kerropas! Mitä sitten tapahtui, kun minulta räpsähti vintti pimeäksi?”
A/N: Uusi fandom valloitettu! 😄 En ole yleensä perillä uusista animeista, mutta onneksi on Larjus, joka tietää asioita ja jonka kanssa tätä monta jaksoa tiirasinkin ajatuksia jaellen. Bucchi on lisäksi SK8:n tekijöiltä, joten sekin herätti kiinnostuksen vähän yllättävämmästä genrestä huolimatta. Tähän asti jaksoja on tullut 10, eikä kauden loppu ole vielä selvillä, joten siinä mielessä tämä on vähän tällainen ennakoiva palanen. Saapa nähdä, tuleeko ensi jaksossa jonkinlainen sairaalakohtaus näiden hahmojen välillä. 🤔😁 Hyvä kyllä kun aloin illalla tuumailla ficciä uuden jakson katsomisen jälkeen, tämä oli järjestyksessä kolmas idea, joka putkahti mieleeni, mutta ensimmäinen, joka päätyi paperille asti.
Ja ai niin, spoilaa kymppijakson tapahtumia!
***
“Huhhaaah, tämä on niin pehmoinen! Pitäisi hävitä useamminkin, jotta pääsisi tällaiseen lössöilemään...” Marito kihersi sairaalasängyllä jäseniään venytellessään.
“Jos niin sanot”, Outa hymähti kuivasti. Hänellä oli tunne, että Marito ylisteli yksityiskohtia puolittain siksikin, ettei olisi välittänyt ajatella Matakaraa vastaan kärsimäänsä tappiota.
“Oli se kyllä aikamoista”, Marito tuumaili kiinnostuneesti viitaten Outan ajatusten vastaisesti päivällä tapahtuneeseen yhteenottoon.
“Vähän pahan näköistä se oli”, Outa sanoi. “Ei Matakaran olisi tarvinnut sinulta tajua potkia.”
“Äh, Ouuta, kunnon työhän tehdään kunnolla loppuun, vai mitä? Se oli melkoinen spektaakkeli!”
“No sitä on paha kiistää.”
“Kerropas! Mitä sitten tapahtui, kun minulta räpsähti vintti pimeäksi?”
Outa rypisti otsaansa. “Matakara lähti pois ja tilanne rauhoittui.”
Marito ei näyttänyt turhan tyytyväiseltä moiseen antikliimaksiin. “Mitä muuta? Kai sentään joku järjesti asiaankuuluvan jatkon? Tiedäthän: joku julistaa dramaattisesti Matakaran voittajaksi, yleisö mylvii niin että linnut putoavat oksiltaan, paikalle järjestetään kebab- ja teetarjoilu...”
“Teetarjoilu?” Outa ei välittänyt kyseenalaistaa kebabia, mutta kaikki muu meni yli ymmärryksen.
“Niin juuri, tasapainon takia! Kunnon mätkinnän päälle sielunrauhaa teekupposesta!” Marito virkkoi heilutellen sormeaan Outan nenän edessä ja töytäisi sillä häntä hellästi otsaan. Outa tuhahti.
“Houritko sinä lääkepöllyissäsi, vai oletko hiljattain selvittänyt jotain teen sielunominaisuuksista?”
Marito virnisti omaan herttaisen maaniseen tapaansa. “En lopettanut vielä! Vielä teetarjoiluakin ennen homma menee niin, että sinä kannat minut prinsessatyyliin kentän halki, jolloin kaikki halukkaat ja ei-halukkaat saavat kyynelehtien osoittaa minulle kunniaa! Sitten Siguman jäsenet nappaavat itselleen trumpetit, joita he päristävät sievässä jonossa selkäsi takana suruviitat hulmuten...”
Outa kohotti kulmiaan. “Olet suunnitellut tätä pidemmänkin aikaa?”
“Voi, olen, mutten missään välissä ehtinyt jakaa sitä kanssasi! Hemmetti...”
“Täytyy laittaa muistiin seuraavaa rökitystä varten, jos sellaista koskaan tulee.” Mariton senpäiväinen tappio oli ollut suorastaan harvinaislaatuinen tämän maineen ja historian tietäen.
Marito painoi päänsä muhkeaan tyynyyn ja päästi mietteliään kuuloisen hengähdyksen. “Olenpa kovin onnellinen, ettei minusta paennut henki, ennen kuin sain tämän kaiken sydämeltäni, Outaseni. Miten kiusallisen matalalla profiililla sitä pitikin hävitä tänään... Tahdon sen teen ja torvisoiton!”
“No, suunnitelmasi yksi osa ainakin osui kohdalleen ilman erillistä vaatimustasi”, Outa sanoi pienen hiljaisuuden päätteeksi.
“Mikäs?”
Outa hymyili pienesti. “Kannoin sinut kentältä käsivarsillani kuin prinsessan.”
Mariton kasvot syttyivät. “Oikeasti? Hohhoo, asiaa! Hyvin ajateltu tyylipisteitä ja dramatiikkaa!”
“Lähinnä käytännön –”
“Hys hys hys, ei mitään vastaväitteitä, prinsessatyyli sen aina olla pitää!” Marito virkkoi päättäväisesti. “Vaiko sittenkin kuningatar? Kuningattaressa on enemmän potkua!”
“Jätän yksityiskohdat sinun huoleksesi”, Outa totesi. Sellaisia pohtiessaan Marito kuulosti täysin omalta itseltään.
“Kiitosta vain, Outaseni!” Marito virkkoi, ja tämän katse pysähtyi häneen hetkeksi tavalla, jota Outa ei ollut aikoihin todistanut. Niin hyvin kuin hän ystävänsä tunsi, hän tulkitsi sen pieneksi anteeksipyynnöksi huolen aiheuttamisesta. Mitäs sitä turhista, rapatessa roiskui, mutta Outa oli joka tapauksessa hyvillään, että Marito oli päässyt sairaalan pehkuihin nopealla aikataululla.
“Mitenkäs on, haluatko kokeilla tätä sänkyä?” Marito hihkaisi sitten notkauttaen Outan ajatukset linjastaan. Jep, tämä oli täysin oma itsensä.
“Jos niin vaadit.”
“Ja minähän vaadin! Minä se prinsessa olen!” Marito virnuili ja irvistäen siirtyi sivummalle, jotta Outa mahtui käymään kyljelleen tämän viereen. “Tai ei, kyllä kuningatar on parempi.”
“Päätähän jo.” Outa nykäisi lempeästi Mariton pitkää hiussuortuvaa.
“Ja minähän päätän!”
