Nimi: Kolmelta
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: The Sopranos
Genre: Yleisdraama kevyin kauhuelementein. Ficlet (415 sanaa).
Ikäraja: k11
Päähenkilöt: Paulie Gualtieri & Christopher Moltisanti
Yhteenveto: Paulie säpsähtää hereille kolmelta aamuyöstä.
Vastuunvapaus: The Sopranosin oikeudet kuuluvat aivan muille tahoille kuin meikäläiselle. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Kiipeän kerrostalon katolle ja huudan megafoniin että Christopher Moltisanti HBO:n palkitusta rikosdraamasta The Sopranos on koko New Jerseyn surkein pikku miukumauku
Anyway. Ficlet300 sanalla 069 (
haha nice yliluonnollinen) sekä Valloita fandom IV The Sopranosilla. Tästäkin tein myös englanninkielisen version, jonka julkaisin Archive of Our Ownin puolella nimellä
3 O'Clock (T/K11). Koska Ao3 laskee tekstien pikkuteknisyydet hiukan eri tavalla kuin esim. MS Word, on tuon sanamääräksi merkitty 503. Se on paskapuhetta. Siinä on 500 tasan, minä laskin, ylimääräiset tulevat kellonaikojen merkinnöistä. Samasta syystä tämän suomenkielisen version sanamäärä on Archivessa olevinaan 416. Mitään seksuaalista merkitystähän tällä ei tietenkään ole, murisen vain periaatteesta.
KOLMELTAPaulie säpsähtää hereille 2:59 aamuyöllä niin kuin hänen sisällään olisi käännetty katkaisijaa. Hän nousee istumaan vuoteellaan ja mulkaisee herätyskelloaan. Se vastaa kääntymällä minuutin eteenpäin.
Kello kolme.
Paulie valahtaa kalpeaksi. Hänen sydämensä muljahtaa. Hän puristaa kätensä nyrkeiksi, jotta ne eivät ala täristä. Vetää ilmeensä äreäksi, jotta se ei vapise.
Hän ei voi sulkea silmiään. On kuin hänen mielensä ei antaisi hänen.
Hän ei luota tähän hiljaisuuteen. Hän kuulee liikenteen, vesiputket, kellon.
Ja –
Hän ei saa vietyä kättään lampun katkaisijalle. Hän tuijottaa huoneensa nurkkaan, kaappinsa viereen, johon ikkuna ja katuvalot tekevät joka yö syvän varjon.
Tänä yönä, kello kolmelta aamuyöllä, Paulie ei luota siihen.
”Kuka vittu siinä on”, hän murahtaa. Kuulostaa vihaiselta. Hyvä. Sydän laukkaa ja sen mukana epävarmuus ja pelko. Hän ei luota tähän lainkaan.
Hän vetää henkeä, ja juuri –
Paulie räpäyttää silmiään. Varjo on syvä ja paikallaan ja –
Pyyhkäisee lattiaa.
”Kuka siinä on”, hän kysyy toistamiseen, kauhu kurkussaan nyt.
Hän ei voi tunnistaa. Mutta miten –
”Miten vitussa sinä olet siinä”, hän kysyy ennen kuin ehtii estää itseään.
Hän
tunnistaa. Hän ei
voi, mutta hän
tunnistaa. Varjo on syvä, ja veri juoksee jääkylmänä tulvana hänen suonissaan, eikä hän uskalla liikahtaakaan.
Minä jouduin helvettiin, Paulie.”Älä nyt vittu houri”, Paulie ärähtää automaattisesti.
Täällä ei ole ketään, Christopherin ääni huokaa surullisena ja väsyneenä.
Kaikki ovat menneet. Minä istun ihan keskenäni. Pullotkin tyhjiä.”Mistä helvetistä sinä puhut?”
Emerald Piper.”Emerald Piper, mikä vittu on Emerald Piper.”
Sen piti olla meidän helvettimme. Mutta irlantilaiset ovat poissa, roomalaiset ovat poissa, Mikey Palmice ja Brendan Filone myös. Isää ei näy missään. Ei edes portsaria. Minut vain kipattiin tänne. Täällä on tyhjää.Raskas huokaus ja narahdus kaikuvat huoneessa.
”No ei se sitten voi olla helvetti”, Paulie tokaisee. Christopher ei näy lopettaneen paskanpuhumista kuolemassakaan. ”Helvetissä on aina väkeä, se sanotaan Raamatussakin. Onko siellä edes kuuma?”
Täällä on huono ilma, Christopher sanoo.
Ikkunat ja ovet ovat kiinni.”Siinä sitten näet”, Paulie julistaa. ”Helvetissä on kuuma.”
Täällä ei ole kylmä.”Ei ole – älä nyt vittu ala viisastella, Chrissy.”
En minä – mutta siis, onhan siitä jo muutama vuosi, Christopher huomauttaa.
Ehkä ne halusivat vähän muuttaa paikkoja, vaihtaa järjestystä. En minä tiedä. Tai ehkä sinä olit oikeassa, ehkä se oli kiirastuli. Minä en päässyt pysähtymään siellä ollenkaan. Heittivät vain tänne.”Chrissy – Chrissy. Sanoivatko ne sinulle – niiden pitäisi aina kertoa.”
Ovet ja ikkunat ovat kiinni, Christopher mumisee.
Täällä ei ole ketään. Paulie?”Mitä? Mitä?”
Kerro Tonylle.”Kerro mitä?”
Kerro hänelle.Paulie avaa silmänsä henkeään haukkoen. Vihaisesti hän mulkaisee herätyskelloaan.
Se näyttää tasan kolmea.
Varjo nurkassa on syvä ja paikallaan.