Nimi: Kahleita
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Ginny, Harry/Draco
A/N: Tämän piti olla alun perin huomattavasti lyhyempi teksti, mutta sitten tekstiä alkoikin tulla. Tästä tulikin siis huomattavasti odottamaani pidempi teksti, mutta sehän ei haittaa mitään. Kirjoitustyylikin on vähän erilainen kuin miten olen tottunut kirjoittamaan, mutta jostain syystä tämä sattui haluamaan kirjoittua juuri näin. Tämä teksti osallistuu Tarot-haasteeseen ja tätä ficciä inspiroinut kortti oli suuren arkanan kortti numero 12,
Hirtetty. Toivottavasti tykkäätte, ja kommenttia saa aina jättää
Sormet rummuttavat taukoamatta pöydän tammipuista pintaa. Toinen käsi eksyy kuin itsestään mustiin, lyhyiksi kynittyihin hiuksiin ja puristaa, vetää niin, että se miltei sattuu. Hengitys saa pinoiksi kertyneiden pergamenttien kulmat lepattamaan. Hetken aikaa hänen koko maailmansa on siinä työpöydän ääressä ja pergamenttien hengityksen tahdissa heiluvissa kulmissa.
Tap, tap, tum, tum, tap.Käytävältä kantautuu kengänkorkojen kuumeinen kapina kiillotettua lattiaa vasten. Harry sulkee silmänsä. Hänen tekee mieli unohtaa työt, kaikkoontua jonnekin, missä ei tarvitsisi välittää enää mistään. Ei työstä ja sen toisiinsa sulautuvista määräpäivistä. Ei karikoille eksyneestä perhe-elämästä, joka otti enemmän kuin antoi.
Tap, tap, tum, tum, tap.Kenkien hätäinen kapse kuuluu nyt lähempää. Ne tulevat koko ajan lähemmäksi hänen toimistoaan ja hetken aikaa Harry haluaa paiskata ovensa kiinni. Ilmoittaa sihteerille, ettei ottaisi ketään vastaan enää loppupäivän aikana. Idea houkuttelee. Hän on jo melkein tehnyt päätöksen nousta tuolistaan kertoakseen sihteerilleen juuri sen, kun tuttu, tummanruskea kiharapaljous ilmestyy hänen oviaukkoonsa.
”Harry, onko sen Robardsin tapauksen raportti valmis? Sitä tarvittaisiin taikalainvalvonnan osastolla.”
Sormien ote hiuksista kiristyy lähelle tuskan rajaa. Silmälasien tyynyt uppoavat nenänvarteen Harryn hieroessa toisella kädellä kasvojaan.
”Ei vielä.”
Hermionen ilme muuttuu. Siitä paistaa kaiken läpäisevä pettymys, melkein kuin vanhoina aikoina koulussa. Joskus se ehkä saisi häpeän kuohumaan Harryn sisällä, mutta nyt hän vain huokaisee. Hermione ei ymmärrä. Hermione ei koskaan ymmärrä.
Tap, tap, tum, tum, ta – ”Me tarvitsemme sen raportin. Emme voi aloittaa oikeudenkäyntiä ilman.”
”Sitten voit itse kirjoittaa sen valmiiksi”, Harry sanoo ja nousee seisomaan. ”Minä olen valmis tältä päivältä.”
”Mut – ”
Harry ei välitä Hermionen pettymyksestä, joka saa hänen hengityksensä kompastelemaan. Hän ei myöskään aio jäädä kuuntelemaan Hermionen ehtymättömiä moitteita siitä, kuinka Harry ei taaskaan ota työtään riittävällä vakavuudella, kuinka Harry vaikeuttaa mahdollisesti satojen ministeriön työntekijöiden työtä laiminlyömällä omansa. Hän työntää taikasauvansa taskuunsa ja jättää taikaministeriön kaikuvat käytävät taakseen.
Hän on taukonsa ansainnut, Merlin soikoon.
o
Viikkoa myöhemmin Harry istuu Sianpäässä ja yrittää hukuttaa korvissaan yhä kaikuvan nalkutuksen kermakaljatuoppiinsa. Hermione sanoo hänen pilaavan heidän molempien uran toiminnallaan. Ginny puolestaan sanoo Harryn kahlitsevan hänet kotiin. Ikään kuin Harryn tauko estäisi Ginnyä elämästä ja kaatumasta rakastajansa vuoteeseen.
Niin, Harry tietää Ginnyllä olevan joku toinen. Enää vuosiin Harry ei ole saanut houkuteltua sellaista hymyä vaimonsa huulille kuin mikä tämän huulilla nyt usein roikkuu, kun Harry saapuu kotiin.
”Kaksi tuliviskiä”, hivenen käheä, jostakin etäisesti tuttu ääni sanoo. ”Minä tarjoan.”
Tuliviskilasi lasketaan Harryn eteen. Hän kääntää päätään ja kohtaa uuden seuralaisensa katseen nuhjuisen baarin hämärässä.
Harmaat silmät, joiden kulmissa auguurinvarpaita. Vaaleat, siististi kammatut hiukset. Hivenen suipot kasvot ja terävä leuka. Silmälasit. Harry antaa katseensa hiipiä hieman alemmas. Siistit vaatteet, selvästi mittatilaustyötä, vaikkakin hivenen nuhjuisemmat kuin yleensä.
Tunnistus saa Harryn silmät leviämään.
”Draco”, hän henkäisee.
Dracon huulilla väikkyy hymy.
”Näytit siltä, että tarvitset kipeästi jotakin vahvempaa kuin pelkkä kermakalja”, hän sanoo ja kopauttaa Harryn tuliviskilasia omallaan.
Draco kohottaa juomansa huulilleen ja nostaa merkityksellisesti toista kulmaansa.
Harry ei vastaa, vaan tyytyy huuhtomaan tuliviskillä kermakaljan maun kieleltään. Hän tarkkailee sanattomana Dracoa lasinsa reunan yli.
Vuosien saatossa Draco on muuttunut. Aika on pyöristänyt aikanaan niin terävät kulmat. Entinen vihollinen ei näytä enää isänsä toisinnolta. Ehkä se johtuu silmälaseista.
Mistä lähtien Dracolla on ollut silmälasit? Heidän roolinsa ovat vaihtuneet, sillä Harry itse hankkiutui eroon laseistaan aloittaessaan aurorina. Silmälasit ovat siinä työssä vain este ja hidaste, jotakin, mitä vihollinen voi hyödyntää. Dracoa silmälasit eivät kuitenkaan tunnu vaivaavan.
Draco on yhtä hyvännäköinen kuin aina ennenkin.
Ajatus saa Harryn pysähtymään. Mistä ajatus oikein tuli? Ajatus poikkeaa normaalista niin paljon, ettei Harry edes huomaa Dracon puhuvan hänelle.
”Harry?”
Jokin Dracon sanoissa kertoo, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun hän yrittää kiinnittää Harryn huomion.
”Onko kaikki hyvin?”
Harry hörppää hieman vaivaantuneena tuliviskiään ostaakseen itsellensä lisää aikaa. Mitä tuohonkin nyt pitäisi sanoa?
Kiitos kysymästä, kaikki ei ole hyvin, koska näytät minusta syötävän hyvältä?
Ei, ei hän sitä voisi sanoa! Draco ajattelisi hänen tulleen vielä hulluksi. Tuskin Draco edes haluaisi kuulla Harryn miltei pakkomielteisestä ajatuksesta, ja mikä vielä tärkeämpää, Draco tuskin ajatteli Harryn näyttävän millään muotoa hyvältä.
Odottava ilme Dracon kasvoilla muistuttaa, että tämä odottaa edelleen Harryn vastausta kysymykseensä.
”Ei.”
Sana karkaa hänen huuliltaan ennen kuin Harry ehtii sitä edes ajatella. Hän tuntee punan kohoavan poskilleen, toivoo voivansa perua sanansa. Se ei kuitenkaan tee hänen vastauksestaan vähemmän totuudenmukaista.
Hän ei ole ollut kunnossa pitkään aikaan. Avioliitto Ginnyn kanssa on ajautunut karille (hänen on pakko myöntää se itsellensä) ja Harry tuntee olevansa umpikujassa.
”Minä ymmärrän, jos et halua puhua, mutta – ”
Dracon sanat jäävät kesken, kun Harry kääntyy tätä kohti ja painaa huulensa Dracon suuta vasten. Hetken aikaa he vain istuvat siinä täysin hölmöinä, mutta lopulta Dracon huulet alkavat liikkua. Suudelma on arka, miltei kokeilevan utelias, mutta se saa silti sieppelit lentämään Harryn vatsassa.
Jälkikäteen Harry ei osaa selittää, miksi päätti suudella Dracoa. Hän tietää vain, että se tuntui täysin luonnolliselta. Aivan kuin heidät olisi tarkoitettukin toisilleen. Sitä tunnetta hänellä ei ole ollut koskaan Ginnyn kanssa.
