Heh, ehdit juuri tulla kirjoittamaan vastauskommentin kaikkiin ihaniin viesteihin tähän ficciin liittyen, kun löydän vihdoin sopivan hetken tulla lukemaan tämän
Mutta siis, vihdoin ja viimein tulen lukemaan tämän ensimmäisen osan! Luin sen toisen kaksi ja puoli vuotta sitten keskellä kesää, joten oli ehkä ihan paikallaan tulla lukemaan tämäkin
Ja mikä ihana ficci tämä onkaan! Minusta on niin hienoa, että Severus löytää synkällä hetkellä ja synkällä aikakaudella lohtua perustajista. Tuo
”Kas, kas, Kalkaros!” Salazar sanoi riemastuneena sulatti jotenkin sydämeni ja ilahdutti, sillä Severus todella tarvitsi tuollaisen positiivisen reaktion kaiken kurjan jälkeen. Osaat tässä ficissä maalata todella vahvasti tuon ajanjakson synkkyyden ja tuoda esiin kaiken sen ilon ja lämmön, jonka perustajat mukanaan tuovat. Lohdullista, että he tietävät Severuksen motiivin ja tuntuvat tuntevan hänet kaikin puolin muutenkin.
Helga oli jotenkin erityisen ihastuttava tässä ja nauratti vähän tuo munuaispiiraspaloilla herkuttelu
Oli myös ihanaa, että hän otti riskin ja kertoi terveisistä Severukselle (vaikka Rowena taisikin arvata, mitä hän teki). Pidin myös tästä:
”Se basiliski oli hivenen harmillinen”, Severuksen oli pakko sanoa. Salazar purskahti sihisevään nauruun.
Sain juuri eilen luettua kakkoskirjan loppuun ja kieltämättä, olihan se basiliski
vähän harmillinen
Mahtavaa canon-huumoria siis! Myös Rowenan pelottava olemus oli hauska yksityiskohta. Se tekee hänestä niin mielenkiintoisen hahmon, sillä hänen kanssaan on selkeästi vaikea tulla toimeen, mutta samalla hänen suhteensa Godrickiin paljastaa hänestä pehmeämmän puolen.
Kovasti toivoin, että Minerva olisi tullut koputtamaan oveen
muinaismuistojen (tämä nimike jotenkin nauratti läpi tekstin
) lähdettyä, mutta ehkä myöhemmin! Toivottavasti ainakin. Voi Severusta! Ihana ficci ja ihana kuulla, että nämä ovat suosikkejasi. Se välittyy tästä tekstistä ♥