Otsikko: Tunnelmointia ja tissipalvontaa
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: K-11
Fandom: The Witcher (Noituri)
Genre: Hygge, slice of life
Summary: Valvatti ja Geralt ovat päässeet vaatimattomaan maalaistaloon suojaan syysmyräkältä.
A/N: Tämä löytyi tiedostoista otsikolla Sadonkorjuuetydi. Se haaste lienee mennyt aikapäiviä sitten, mutta iskenpä tämän tänne finiläisten iloksi, koska siis kaikki tarvitsevat elämäänsä Geraltin tissejä eiku whut. Tämä menee ehkä enemmän kirjojen henkeen kerronnallisesti.
Palaute ilahduttaisi. Enjoy!
***
Tunnelmointia ja tissipalvontaa
Syysmyräkkä oli yllättänyt Geraltin ja Valvatin kesken matkanteon, ja he olivat usean epäonnistuneen suojansaantiyrityksen jälkeen vihdoin saaneet kutsun vaatimattoman maalaistalon sisätiloihin.
Talo oli niin pieni, että kaikki sen asukkaat yöpyivät samassa huoneessa, eikä talliin sopinut kuin kaksi hevosta.
Heidän onnekseen suurin osa väestä sattui olemaan parhaillaan naapuripitäjässä työnteossa, paikalla oli vain talon vanha emäntä ja tämän kissa.
Särki oli sopinut talliin, sillä toinen perheen hevosista oli poissa, ja noin ylipäätään Valvattia ja Geraltia oli potkaissut koko tilanteessa uskomaton onni.
Sade hakkasi ikkunoihin ja tuuli ulvoi nurkissa, mutta tupaa hallitsevassa takassa rätisi valkia, ja padassa porisi jotain, mikä tuoksui kerrassaan herkulliselta.
Valvatti hengitti syvään nenänsä kautta ja kuivasi myrskyssä kastunutta tukkaansa pellavapyyhkeeseen, jollainen talon emännältä oli liiennyt lainaan.
Siinäkin heillä oli käynyt onni, ettei Geralt ollut minkään pedon sisälmysten peitossa, yösijan saaminen oli ollut jo itsessään haastavaa, eikä siihen todellakaan kaivattu mitään lisähaastetta.
Toisaalta talon emäntä siristeli silmiään siihen malliin, että Valvatti epäili vahvasti eukon olevan vähintään puolisokea.
Ei varmaan olisi silti haitaksi pitää Geraltia hiukan loitommalla tulesta siltä varalta, ettei nainen ollut huomannut majoittaneensa likomärän, mutta komean bardin lisäksi noiturin.
Valvatti vilkaisi ikkunasta myräkkää ja häntä hytisytti ajatuskin, että he voisivat joutua takaisin jäätävään kaatosateeseen.
Tuli heijastui Geraltin kellertävistä silmistä hyvin samaan tapaan kuin takan edessä makoilevan kissan viirusilmistä.
Ihan varmuuden vuoksi Valvatti hankkiutui istumaan aivan Geraltin eteen ja nojasi tämän rintaa vasten ensin varmistettuaan, että Geralt oli saanut kuivat vaatteet päälleen.
Sillä lailla emännän katse pysyisi todennäköisesti Valvatissa eikä lipsahtaisi Geraltiin.
Eikä lainkaan haitannut, että Geraltin ruumiinlämpö tuntui oikein mukavalta.
Valvatti soitti luutullaan pari kappaletta, joista arveli talon emännän pitävän, ja sai palkakseen leveän, hampaattoman hymyn.
Sänkyjä emäntä ei heille tarjonnut, mutta Valvatti julisteli vuolaiden kiitostensa lomassa, että heille riittäisi vallan mainiosti muutama talja, jos he saisivat niiden kanssa käpertyä leivinuunin kylkeen (ja toistensa kylkeen, mutta sitä hän ei sanonut ääneen).
Yön pimetessä vanha emäntä vaappui omaan nurkkaansa leivinuunin toiselle puolelle jättäen Geraltille ja Valvatille karhuntaljan ja kaksi sudentaljaa jaettavaksi.
“Olipa kerrassaan onnekasta, että satuimme pyytämään yösijaa juuri täältä, sinulla on varmaan kotoisa olo käpertyä nukkumaan juuri tällaisiin taljoihin, vai mitä, valkoinen susi?” Valvatti supatti ja Geralt painoi silmiään pyöritellen kämmenensä bardin suun peitoksi.
“Nuku, äläkä ajattele niin paljon. Tai ajattele kaikin mokomin, mutta onko pakko puhua?”
Geralt huokasi ja veti Valvatin rintaansa vasten niin lähelle, ettei Valvatti itse asiassa pystynyt enää puhumaan, sillä Geraltin massiivinen rinta tukki hänen suunsa. Ja niin oli tarkemmin ajatellen oikein hyvä.
Valvatti ei voinut olla hiukan päristämättä huulillaan, hän oli aina miettinyt, miltä tuntuisi tehdä Geraltille niin, ja pistäisikö Geralt pahakseen.
Siitä päätellen, ettei toinen työntänyt häntä pois yhteiseltä taljalta, noituria eivät Valvatin kummalliset mielihalut haitanneet tippaakaan.
Valvatti pudisti päätään ja hipoi nenällään Geraltin rintalihaksia. Niinkin hän oli halunnut tehdä jo vaikka kuinka kauan.
Geralt ei reagoinut sen kummemmin, vaikka Valvatti oli tuntevinaan, että toisen käsivarsien ote hänen ympärillään tiukkeni aavistuksen. Se tuntui aika pirun hyvältä.
“Geralt?” Valvatti kuiskasi, mutta sai vastaukseksi vain epämääräistä murinaa. Oi.
Hän ei ollutkaan pitkään aikaan kuullut Geraltin päästävän moisia ääniä.
Muuta kuin hirviömetsällä siis. Mutta se, että noituri murahteli tuohon sävyyn Valvatille, kun he jakoivat vuoteen - tai no, taljan - se oli harvinaista herkkua.
Myrsky jatkoi ulvomistaan ulkona, ja kotoisan leivinuunin kyljessä Valvatti lopulta nukahti Geraltin noiturintuhina unilaulunaan. Se ei ollut ollenkaan hullumpi ääni, kun pakettiin kuului vielä noiturin massiiviset rintalihakset bardin kasvoja lämmittämässä.
***
