Title: Toinen
Author: Larjus
Fandom: Given
Chapters: Lyhyt oneshot
Pairing: Satou Mafuyu/Uenoyama Ritsuka, puheen tasolla ollut ja mennyt Satou Mafuyu/Yoshida Yuki
Genre: Alun angstilla maustettu romance
Rating: S
Warnings: Mainintana itsemurha
Disclaimer: Hahmot on alun perin luonut Kizu Natsuki, joten luonnollisesti oikeudet niihin kuuluvat hänelle. En ole hyötynyt tämän tarinan kirjoittamisesta rahallisesti.
Summary: Ritsuka ei ollut Mafuyun ensimmäinen: hän oli toinen.A/N: Idea tähän putkahti päähäni oikeastaan heti 9. jakson jälkeen, ja on sen jälkeen hautunut hyvän aikaa. (Todellakin hyvän aikaa, kun meni about vuosi, ennen kuin sitten lopulta sain tämän edes kirjoitettua
) Ja meni aika hauskasti, toinen kirjoittamani Given-fici on nimeltään "Toinen"
Osallistuu
Multifandomin neloskiekalle.
ToinenMafuyu oli Ritsukan ensimmäinen kaikessa. Hän oli tämän ensirakkaus, ensimmäinen poikaystävä, häneltä Ritsuka oli saanut ensisuudelmansa, ja jos kaikki heidän välillään jatkuisi yhtä auvoisasti, hänen kanssaan Ritsuka myös kokisi ensimmäisen kertansa.
Mutta Ritsuka ei ollut Mafuyun ensimmäinen: hän oli toinen. Hän ei ollut Mafuyun ensimmäinen rakastettu tai poikaystävä, eikä tämän ensisuudelma tai ensimmäinen kerta myöskään kuulunut hänelle. Mafuyu oli kokenut sen kaiken jo kertaalleen, ennen aikaa Ritsukan kanssa. Yuki oli ollut hänen ensimmäisensä.
Ritsuka ajatteli Yukia hyvin harvoin. Ei hän halunnut muistella poikaystävänsä entistä, jota ei ollut itse koskaan tavannut eikä edes voisikaan tavata, koska tämä oli tappanut itsensä. Mafuyukaan ei juuri koskaan ottanut Yukia puheeksi, suri ja ikävöi tätä vain omissa ajatuksissaan, mikä oli Ritsukan mielestä samaan aikaan sekä hyvä että huono asia. Hyvä siksi, että ei hänkään oikeastaan edes halunnut puhua Yukista tämän kanssa, huono siksi, että hän ei myöskään halunnut Mafuyun hautaavan tunteitaan ja sinnittelevän yksin niiden kanssa. Hän halusi Mafuyun avaavan sydäntään hänelle, myös niistä vaikeista asioista.
Mutta aina kun Yuki jostain livahti Ritsukan mieleen, ristiriitaiset ajatukset ja tunteet velloivat hänen sisällään ja myrkyttivät mielen. Hän ei ollut Mafuyun ensimmäinen – Yuki oli ollut – ja se sattui. Yhtä lailla häneen sattui sekin ajatus, että jos Yuki olisi yhä elossa, tämä saattaisi vieläkin myös olla yhdessä Mafuyun kanssa. Jos Yuki olisi elossa, ehkä Ritsuka ei edes olisi koskaan tavannut Mafuyuta, löytänyt tätä nuokkumasta porraskäytävässä kitara sylissään. Ehkä he eläisivät molemmat kokonaan omia toisistaan irrallisia elämiään, joissa Ritsukan ensimmäinen olisi joku muu – jos kukaan – ja Yuki voisi yhä olla Mafuyun ensimmäinen, toinen, kolmas – vaikka sadaskin – ja viimeinen.
Sen kaiken ajatteleminen sattui.
”Uenoyama-kun?”
Ritsukan synkkä ajatusvirta katkesi äkisti, mutta kesti hetken ennen kuin hän taas tiedosti ympäristönsä. Hän oli pysähtynyt keskelle katua, ja Mafuyu seisoi reilun kymmenen metrin päässä ja katsoi suoraan häneen. Ritsuka tuijotti tyhmänä takaisin, kunnes Mafuyu harppoi hänen luokseen.
”Mihin sinä oikein jäit?”
Mafuyun ruskeiden silmien katse oli lempeä, mutta kulmien asento vihjaisi pienestä huolesta. Tai sitten se ilme oli tarkoitettu vain kysyväksi, Ritsuka ei tiennyt. Mafuyun sanatonta viestintää oli joskus niin hankala tulkita.
”Tu-tuli ajatuskatkos”, Ritsuka vastasi vähän vältellen. Ei hän halunnut kertoa Mafuyulle, että oli ajatellut tämän entistä, kuollutta poikaystävää, jota jollain asteella kadehtikin, koska ei itse voinut olla Mafuyulle se ensimmäinen.
”Joko jatketaan matkaa?” Mafuyu kysyi. ”Kaji-san ja Haruki-san odottavat meitä.”
”Ah, joo.”
Vastauksestaan huolimatta Ritsuka ei hievahtanutkaan. Mafuyu kallisti päätään, tarrasi sitten Ritsukaa kädestä ja veti tämän kevyesti mukaansa. Mafuyun ote oli hellä mutta tiukka ja oli selvää, ettei hän päästäisi irti. Ritsuka sovitti askeleensa Mafuyun tahtiin ja tunsi, miten tämän peukalo silitti hänen kättään kävelyn lomassa. Ele oli hienovarainen ja Mafuyun menosuuntaan katsova ilme huoleton, mutta selvää oli, ettei kyseessä ollut vahinko. Tarkoituksellisuudesta kieli myös se, että kuin vaivihkaa Mafuyu nojautui hitaasti Ritsukaa vasten.
Teot ja niiden merkitys eivät jääneet Ritsukalta huomaamatta. Nämä viestit hän
osasi tulkita. Mafuyu selvästi aavisti jotain, mutta koska Ritsuka ei ollut sanonut mitään, hänkin pysyi hiljaa ja tarjosi vain sanatonta välittämistä. Mutta sanoja tai ei, tekojen kautta välittyvä viesti siitä, että Mafuyu oli hänen rinnallaan, rakasti, välitti ja huolehti, oli juuri se, mitä Ritsukan sydän sillä hetkellä kaikkein eniten tarvitsikin.
Hän oli Mafuyun toinen, eikä hän koskaan voisi olla tämän ensimmäinen. Mutta oliko sillä loppujen lopuksi edes merkitystä? Koska juuri sillä hetkellä hän oli Mafuyun nykyinen ja
ainoa, ja kun asiaa tarkasteli siltä kannalta, se merkitsi Ritsukalle paljon enemmän kuin se, kuka oli ollut ensimmäinen ja kuka toinen.
Nämä hetket Mafuyun kanssa olivat uniikkeja, vain hänen.
Mafuyu oli hänen.
Ja hän oli Mafuyun.