Ficin nimi: Lumileikkien riskit
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Frozen
Ikäraja: S
Mukana: Kristoff & Olaf
Genre: Hyvän mielen draamaa
Summary:
”Otat vauhtia ja hyppäät keskelle hankea niinku mä!”A/N: Sarjassamme ideoita, jotka vain oli pakko toteuttaa.
Osallistuu
Väripalettiin keltaisella.
***
Kristoff olisi mielellään keskittynyt hakkujen teroittamiseen kaikessa rauhassa, mutta eipä hänellä ollut järkevää syytä kieltääkään Olafia pyörimästä paikalla. Tuskin hänellä loppujen lopuksi olisi ollut sydäntäkään moiseen, vaikkakin lumiukon läsnäololla oli usein hieman uuvuttava vaikutus.
Olafilla riitti energiaa vaikka pienelle kylälle, mikä oli sinänsä ihailtavaa, mutta sillä hetkellä hän oli jollain tapaa kiitollinen, että lumiukko oli tepastellut hetkeksi toisaalle. Kristoff nojasi jykevää mäntyä vasten ja kaatoi kuumaa marjamehua kuksaan pitäen pienen tauon puuhastelustaan. Hakkujen huoltaminen olisi sujunut sisätiloissakin, mutta nähtyään linnan ikkunasta sumupilvistä hiljakseltaan ripottelevan lumen hänen oli ollut suorastaan pakko talsia routaisen luonnon helmaan hieman kaupungin ulkopuolelle.
Niissä maisemissa sielu todella lepäsi. Kuninkaanlinnan koreat puitteet eivät viime kädessä vetäneet vertoja yksinkertaisuudessaan henkeäsalpaavalle metsämaalle.
Rento seesteisyys karkasi nopeasti Kristoffin mielestä, kun Olaf jolkotti itsekseen hekotellen taas hänen luokseen. Lumiukko oli kuluttanut aikaansa pyöriskelemällä nuoskalumessa ja lopputuloksena näytti siltä kuin tämä olisi kerännyt ruhoonsa kaksikymmentä kiloa lisää. Näky oli sen verran huvittava, että Kristoffin usein niin vakavamielisille kasvoille nytkähti pieni virneentynkä.
”Saitko sä jo tarpeeksi hangessa kierimisestä?”
”Eihän siitä millään voi!” Olaf virkkoi hilpeästi. ”Vai oletko
sä koskaan leikkinyt lumessa?”
”Ehkä mä oon muutaman kerran”, nuorukainen tokaisi, vaikka arvatenkaan lumiukko ei hoksannut sanoihin sisältynyttä sarkasmia.
”Ooh, no sitä sun täytyis ehdottomasti tehdä enemmän!” Olaf tuumasi silmät pyöreinä hämmästyksestä. ”Otat vauhtia ja hyppäät keskelle hankea niinku mä!”
”Ai että muhunkin tarttuis tuollainen paakkukerros?”
”Juuri niin!” Olaf sanoi ja pudisti yltään ylimääräisen lumen. ”Oleellinen juttu, katos!”
Nuoskakerroksen karistua maahan Kristoff huomasi lumiukon kylkeen tarttuneen jotain keltaista. Sen alkuperää ei ollut kovin vaikea arvata, ja se sai kylmät väreet hänen niskaansa. Mikään keltainen lumella ei koskaan ollut mitään lupaavaa.
”No niin, alas tulla, Kristoff!” Olaf kehotti ja oli jo lähestymässä häntä, mutta nuorukainen ehti kavahtaa kauemmas. ”Nooh, ei lumessa oo mitään pelättävää!”
”Aijaa? Kato itseäs vähän tarkemmin!”
Olaf näytti perin kummastuneelta. ”Mitä niin?”
”Tuossa kätes alla.” Kristoff viittasi hanskallaan keltaiseen kohtaan.
Pienen venkoilun jälkeen Olaf viimein käsitti mistä oli kyse.
”Yääähääh, voi kauhistuksen kanahäkki!” lumiukko kailotti ja Kristoffin kauhuksi lähestyi häntä paniikissaan. ”Ota se pois, ota se pois!”
”Älä tuu tänne!” nuorukainen huudahti ja perääntyi kauhuissaan. ”Kirmaa hankeen ja kieri se pois!”
”Sehän just tuli sieltä!” lumiukko uikutti venkoillen puistatuksesta ja Kristoffin kauhuksi tämä jolkotti hänen peräänsä, kun hän lopulta sai jalat alleen. ”Lumessa piilee kauhuja!”
”No kuka käski mennä leikkimään sinne?”
”
Sä just äsken ehdotit!”
”Ihan sama mitä teet, mutta hoida tuo pois! Etkä nyt tuu sen kanssa yhtään lähemmäs!”
”Yääääk, Kristoo-oo-ooff!”
