Otsikko: Väärään suuntaan
Kirjoittaja: Milgia
Fandom: Good Omens
Paritus: Aziraphale/Crowley
Genre: Angsti, draama
Ikäraja: S
Summary: Crowley elelee Bentleynsä kanssa öisillä kaduilla, kaivaten enkeliään.
Väärään suuntaan
Oli kulunut tunteja, päiviä ja viikkoja siitä, kun herra Fellin kirjakaupan henkilökunta oli vaihtunut, ihmisten ajanlaskun mukaan noin kolme kuukautta, mutta kuka niitä laski? Ei ainakaan elämäänsä kyllästynyt demoni.
Elämäänsä kyllästyi huomattavasti nopeammin, jos ei ollut ketään, jonka kanssa se jakaa, jonka luo mennä tai jota pyytää ulos syömään. Kolmeen kuukauteen Crowley ei ollut kuin istunut, nukkunut tai humaltunut Bentleyn etupenkillä, takapenkki oli varattu huonekasveille. Hän ei kuitenkaan halunnut totaalisen säälittävä ja muisti satunnaisesti siirrellä autoaan eri paikoille, se oli kiinnostavampaa kuin Ihmeillä pelailu.
Bentleyllä ajelu summittaisesti minne sattui, miten sattui, oli Crowleyn lempiharrastuksia noin muutenkin, oli ollut silloinkin, kun hänellä oli vielä ollut asunto. Ilman asuntoa ympäriinsä ajelua tapahtui joskus myös keskellä yötä, niin tälläkin kertaa. Vaikka Crowley rakasti nukkumista, ilman Aziraphaelia tuntui typerältä olla hereillä päivisin, öiden syleilevä pimeys tuntui sopivammalta ja ihmiset koputtelivat vähemmän Bentleyn ikkunaan kysyäkseen typeriä kysymyksiä.
Käsi käänsi rattia luontevasti ja huomaamatta reitille, joka veisi ennen pitkää Sohoon. Viimeisen, ratkaisevan risteyksen kohdalla, jossa liikennevaloissa seistessä näki demoninsilmin aina kirjakaupalle saakka, Crowley pysähtyi punaisiin liikennevaloihin. Kirjakaupan ikkunat olivat pimeänä, edes alakerran vasemmanpuoleisella ikkunalla ei palanut se pieni lamppu. Hän ei siis ollut tervetullut.
Punaiset valot vaihtuivat vihreiksi, Bentley pysyi yhä paikoillaan, moottori räyhäten.
Auto yritti kulkea kirjakaupalle, sinnehän he olivat ajaneet viimeiset 90 vuotta. Crowley taisteli kaasupolkimensa kanssa, painoi jarrua hampaat irveessä yrittäen vastustaa auton liikahdusta. Hän ei halunnut ajaa sinne, parkeerata sille kadulle, josta hän oli lähtenyt kuukausia sitten, katsottuaan ensin Aziraphalea silmiin tämän astuessa Taivaan hissiin Metatronin rinnalla. Tunne vyöryisi vastaan, söisi hänet, jos hän palaisi sinne.
Aziraphale ei ollut tullut takaisin, ei ollut perunut kaikkea mutta ei ollut myöskään ilmoittanut oliko kaikki hyvin, ei edes Murielille.
Mikään ei ollut ikuista, hän oli sanonut ja sinetöinyt kaiken. Enkelin ja demonin kuuluisi kaiken järjen mukaan olla ikuista, vaikka he eivät haluaisi olla samassa ikuisuudessa, mutta toisin oli käynyt ja sitä Crowleyn oli edelleen vaikea sietää.
Vihreät valot vaihtuivat jälleen punaisiksi, kolmannen ja neljännenkin kerran, Bentleyn vain seistessä liikennevaloissa. Kaduilla ei kulkenut tähän aikaan juuri ketään, ei ainakaan näillä main, bilebaarit olivat muissa kortteleissa. Kaasupoljin oli rauhoittunut, moottori hurisi edelleen isommilla kierroksilla kuin pitäisi, eikä Crowley jaksanut välittää siitä, hänen Bentleynsä ei nimittäin kuluttanut edes polttoainetta.
Miten hänellä saattoi olla yhtä aikaa tunne siitä, että oli edennyt liian nopeasti ja liian hitaasti. Miten tuhansien vuosien jälkeen saattoi muka enää olla liian nopea? Olisiko asialle pitänyt tehdä jo aiemmin jotakin? Oliko epätoivoinen suudelma liian nopeaa niille, jotka eivät edes tanssineet? Vai oliko kyse nimenomaan
epätoivosta. Crowley ei kyllä muistanut nähneensä videotodisteita siitä, että epätoivo olisi väärä motiivi ihmisten suudelmille, mutta eihän se tietenkään mitään silti tarkoittanut. Pitikö tällaista katua? Kannattiko tällaista katua? Auttaisiko se? Katuiko Aziraphale?
Viidensillä punaisilla valoilla, Crowley ohjasi Bentleyn laittomimpaan u-käännökseen mitä Lontoossa oli koskaan nähty ja kiihdytti nopeuden kaksinkertaiseksi sallitusta nopeudesta, jos jotain hyvää niin enkeli ei ollut valittamassa siitä, että hän ajoi liian kovaa.
Ohitettuaan viidet liikennevalot Ihmeiden voimalla ja ylinopeudella, Crowley vilkaisi pelkääjän paikalle, odottaen
enkelin paheksuvaa katsetta. Enkelin sijasta penkillä oli oranssi matkapastilli, joka ei varmasti ollut ollut siinä aiemmin. Typerä pastilli oli niitä samoja, joita Crowley oli kieltänyt Aziraphalea syömästä Bentleyssä.
»Et ole tosissasi», hän mutisi otsa kurtussa, mulkoillen vuoroin pastillia ja Bentleyn kojelautaa kuin auto minä hetkenä hyvänsä vois väittää hänelle vastaan. Crowley huokaisi ja vastahakoisesti kahmaisi pastillin suuhunsa. Pureskeli ja nieli, sen enempiä nauttimatta, ihan vain
enkelin kiusaksi kuten kunnon demonin kuuluu.
A/N: Inspiroitunut syvästi Jenni Vartiaisen Väärään suuntaan- biisistä <3
