Ficin nimi: Tuttuihin uomiin
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Paritus: Olivier/Miles
Genre: Slice of life ripauksella jotain somaa
Summary: "Olemme kovin iloisia, kun saimme teidät takaisin pohjoisen esikuntaan."
A/N: Hyvää synttäriä, Linne! 🖤 Ihan syyskuun puolelle tämä ei ehtinyt, mutta sainpas kirjoitettua! Tässäpä siis pätkänen tsundere-Olivieria ja aina niin tyynenluontoista majuri Milesia. Oli kyllä kiva hypätä vaihteeksi miettimään tätä shippiä. Osallistuu Sana/lause/kuva -haasteeseen lauseella Teepannu ujelsi kuin myrskytuuli.
***
Majuri Miles asetteli aurinkolasinsa paremmin nenälleen ja tahdonvoimallaan esti vilunväristyksen, joita yltyvä tuuli väistämättä toi mukanaan. Vakavailmeinen nainen hänen vieressään ei kuitenkaan näyttänyt palelevan; tällä ei ollut käsissään paksuja hansikkaita eikä talvihattua päänsä suojana. Olisi voinut sanoa, että tämän olemus oli yhtä jäinen kuin vuorilta leijailevat lumikiteet.
"Yltyykö se ihan kolmannen asteen myräkäksi, majuri?" kenraalimajuri Olivier Armstrong kysyi viitaten vallitseviin sääolosuhteisiin ja parin päivän aikana pinoksi kertyneisiin myrskyvaroitussähkeisiin.
"Se on hyvin todennäköistä, rouva", Miles vastasi. "Lähes varmaa."
"Hyvä. Saadaanpa konkreettista tekemistä ja vauhtia väkeen, kun varaudutaan kunnon mylläykseen ja mahdollisiin korjaustöihin."
Miles tukahdutti hymyntapaisen. "Kuulostatte jokseenkin tyytyväiseltä."
"En väitä, etten olisi. Keskuksen komennuksella ei tarvinnut vaivata päätään miettimällä luonnonvoimia, ja sekös ihmispahaista passivoi", kenraalimajuri totesi ja kääntyi häntä kohti, kun Miles oli itse ottanut puoli askelta lähemmäs. Sellainen kävi laatuun, kun he jäivät muurille sopivasti kahden.
"Olemme kovin iloisia, kun saimme teidät takaisin pohjoisen esikuntaan."
"Liikuttavaa. Eipä se määräaikaisuus ollutkaan muutamaa kuukautta pidemmäksi tarkoitettu."
"Olen luonnollisesti itsekin iloinen... Olivier", Miles virkkoi vaimeammin siltä varalta, että joku olisi kuitenkin ollut sopivasti kuuloetäisyydellä. Moinen julkea puhuttelu olisikin ollut nuhtelun arvoinen munaus.
"Majuri Miles." Rouva kenraalimajuri kurtisti kulmiaan asiaankuuluvasti. "Minun täytynee muistuttaa, etten päästä alaisiani helpolla, enkä katso läpi sormieni vetkuttelua ja leväperäisyyttä. Teillä oli täällä kissanpäivät poissaoloni aikana, mutta vastedes asiat palaavat ankarammille linjoille."
Miles hymyili kenraalimajurin käden puristaessa hänen käsivarttaan. Sitä lähemmäs hellyydenosoitusta oli vaikea päästä univormu ja sen tuomat velvollisuudet yllä.
"Yritämme parhaamme ollaksemme teille kunniaksi", hän lausui ja rohkeni sipaista viileänvaaleita hiussuortuvia, joita puhuri heilautti häntä kohti. Miten hänellä olikin ollut ikävä niiden pehmeyttä, teräksensinisten silmien tiukkaa katsetta ja kirsikkasuuta, joka kajautti ilmoille käskyjä toisensa perään.
"Yrittäminen ovat turhanpäiväisiä", kenraalimajuri näpäytti, muttei tehnyt elettäkään pyyhkäistäkseen hiuksiaan hänen ulottuviltaan – ei tietenkään. "Toimikaa ja antakaa Briggsille syy olla ylpeitä sotilaistaan."
"Tapahtuu."
"Hyvä."
Heidän välilleen laskeutui hetki, jota sulostuttivat lähestyvän myrskyn merkit ja kenraalimajurin katse hänen silmiinsä nauliutuneena. Miles aavisteli, että tällä oli vielä jotain sanottavaa.
"Siinä kaikki. Voit mennä", häntä kehotettiin sitten. Pahus, ei hän ihan sellaista ollut odottanut kuulevansa.
Työasiat tietysti työasioina, mutta kun he nyt olivat varmasti kahden...
"Esittäisin kysymyksen, rouva kenraalimajuri", Miles rykäisi ja suoristi ryhtiään.
"No?"
"Sallitteko, että suutelen teitä univormusta huolimatta?"
Kenraalimajuri hengitti syvään nenänsä kautta kuin hänen kysymyksensä olisi ollut kertakaikkisen tökerö. Sellainen se tarkalleen ottaen olikin, ja seuraavassa hetkessä Olivier Armstrong tarttui tiukasti hänen takkinsa kauluksesta.
"On sinulla otsaa kysyä jotain noin naurettavaa."
"Pahoittelen syvästi. Se oli erittäin typ – mpf."
Suudelma heidän välillään ei kestänyt paria sekuntia pidempään, mutta kun kenraalimajuri työnsi hänet hieman kauemmas, Miles pani merkille, miten tämän kasvoille oli ilmestynyt viehättävä vaaleanpunainen häivä – joko kylmyydestä tai jostain muusta johtuen.
"Majuri on hyvä ja painuu nyt sisälle. Minä käyn läpi muurin kunnon korkeimman omakätisesti", kenraalimajuri palasi aiheeseen ja otti kasvoilleen tuiman ilmeen. Miles rohkeni hymyillä hieman ja kohotti kätensä tervehdykseen.
"Käskystä, rouva. Älkää palelluttako itseänne."
"Hmph, mitä oikein kuvittelet? Mokoma hunsvotti..."
Kenraalimajurin marssiessa paikalta Miles jäi katsomaan tämän perään ja totesi toden totta olevansa iloinen siitä, että Briggsissä asiat asettuisivat tuttuihin uomiinsa kenraalimajurin paluun myötä.
