LW5: Hammassärkyä (Sirius, Walburga, S)

[Sanskrit]

Nimi: Hammassärkyä
Kirjoittaja: Sanskrit
Beta: Marla
Genre: angst, draama
Henkilöt: Sirius Musta, Walburga Musta
Ikäraja: S
A/N: Viidenteen Lyrics Wheeliin kirjoitettu subjektiivisen henkilökuvauksen ylistys. Lyhythän tästä tuli, voi Turusen pyssy sentään, mutta olen koko ajan yrittänyt olla vaivaamatta päätäni sillä. Aluksi en pitänyt tästä erilaisuutensa vuoksi lainkaan, mutta nykyään pidän enemmän.


Hammassärkyä


Äidillä oli paksu, sysimusta maalaistukka, jonka illuusion ikisileydestä rikkoivat vain jotkut harvat, liian voimakkaat aamut. Sen läpi saatoin pienenä vetää kamman tai sormet, jos en muuta keksinyt. Äidin kasvot olivat kapeat ja kalpeanvalkeat, ja ohut iho näytti pingottuneen terävien poskipäiden ja leuan päälle melkein kipeästi. Voimakkaat piirteet sen kaiken tummuuden keskellä toivat mieleen kiellettyjen kirjojen kuvat tarujen merirosvolipusta. Pääkallo ja sääriluut, pala valkoista sisintä mustalla pohjalla. Näkyy kauas ja kai sitten pelottaakin, koska ainakin minua joskus hirvitti ja Regulusta vielä paljon enemmän.

Lapsena äiti hoiti eläimiä, niin minulle kerrottiin, oli koiria ja kissoja ja kaneja ja kaikkea sellaista. Sitten mustat hiukset alkoivat painaa vaa’assa enemmän, kättä koskettanut kuono oli äkkiä poissa, ja eläinkarva kadonnut vuoteen jalkopäästä talvikaavun huppuun ja hihansuihin. Myöhemmin äiti nyrpisti nenäänsä, kun vein takapihan siilille maitoa posliinilautasella. Seuraavalla viikolla maitoa ei enää kulunut.

Äiti unelmoi pienistä asioista, mutta pelasi elämän omaa uhkapeliä taitavasti voittaen suuria. Hän tottui korottamaan unelmansa kahdella tai jopa kolmella. Mitä hän halusi, sen hän sai, voitti jonkun toisen kustannuksella lähes joka kerta ja tiesi hyvin pelaavansa painotetuilla nopilla ja merkityllä korttipakalla. Kerran hän pelasi heikommin, mutta tuplasi voittonsa toisella kierroksella. Viimeisessä erässä hän menetti kaiken.

Äiti itki harvoin ja nauroi vielä harvemmin – hän nauroi väkinäisesti kutsuilla ja itki sukulaistensa hautajaisissa, mutta usein kyyneleet oli kirvoitettu taialla. Tai pienellä lohkolla sipulia, äiti ei koskaan ollut kummoinen loitsija. Hän otti sen minkä sai ja enemmänkin, mutta hän ei milloinkaan lakannut odottamasta tai haluamasta enempää. Äidin kuoltua suuhuni sattui, sillä silloin lakkasin puremasta hampaitani yhteen.

Äidin ylitse ei kävelty, äidin talon kynnyksen ylitse ei kävelty. Tai jos käveltiin, ei tultu takaisin.


Oli pakko, vaihdoin suuntaa
Palaan polkuni jälkiä, nyt on kiire
Päivä nousee sittenkin…
Nyt tiedän mitä sanoa


A/N: Kappaleena Stam1nan Kadonneet kolme sanaa:

Elämäni kevät, kuin sulaa hulluutta
kuljen aamutaivaan alla.
Silmät sokeina, jalat rakoilla ja
sydän hakkaa kahtasataa.

Oli pakko - vaihdoin suuntaa.
Palaan polkuni jälkiä, nyt on kiire.
Päivä nousee sittenkin...
Nyt tiedän mitä sanoa!

Mieleni maisemassa ainoat maamerkit
ovat jättämäni syvät arvet!
Juoksen ja koetan suunnata kotiin
mutta kuljen ristiin, eksynyt poika!

Sulavat tunteet jäätyvät jälleen,
pahoja sanoja ja askel painaa!
Mustavalkoiseen maailmaan
tahdon kuitenkin palata ja huutaa!

VIHAAN SINUA IHMINEN!
JÄLJITIN SEN, JÄLJITIN SEN
KADONNEEN LAUSEEN!

VIHAAN SINUA IHMINEN!
KADONNEET KOLME SANAA!
OLIKIN JO AIKA VAIHTAA SUUNTAA!

VIHAAN SINUA IHMINEN!
EI MINULTA MITÄÄN PUUTU
NÄILLÄ MENNÄÄN,
EI MIKÄÄN MUUTU!

VIHAAN SINUA IHMINEN!
KADONNEET KOLME SANAA,
EN AIO ENÄÄ VAIHTAA SUUNTAA!

Takalukossa on ovi,
kynnys on ylitetty viimeistä kertaa
Menneen talven lumia kaikki,
hiljaa haihtuneet taivaan tuuliin.
Päivä kääntyy ehtoon puoleen,
minä käännyn selin ja isken tulta;
koska jalkoja vieläkin paleltaa - mutta ei kauaa!

Ei askeltakaan! (ei sanoja!)
En löydä enää tarvetta (karata!)
Jos totuus ei pala tulessakaan,
oli paluuni oikein ja puhe turha

[Wiwiene]

Vau.

Tässä on tuotu tosi kivasti esille just Walburga, sen tunteet ja tunteettomuus ja häikäilemättömyys. Tykkään sun kirjoitustyylistä, se on mukavan tunnelmallinen ja soljuva. Jotenkin tuttu, mutta erittäin kiinnostava.

Kiitos tästä.

[Sanskrit]

Kiitoksia kommentista, Wiwiene! Pyrin juuri tuomaan Walburgaa esille enemmän, kun hän ei mikään hirvittävän yleinen hahmo ficeissä ole. Ja mukavaa, että tyyli miellyttää. Ehkäpä tuttuus johtuu aikaisemmin betaamistasi ficeistä...?

[Nynaeve]

Walburgasta tuotiin esille mielenkiintoinen näkökulma - hänet esitettiin kyllä vahvana hahmona, mutta hän ei ollutkaan mikään erikoinen loitsuniekka. Se ilahdutti mua jostain syystä tosi paljon! Hahmo tuntui heti paljon realistisemmalta, kun kaikessa siinä voimakkuudessa olikin särö.

Sitten mustat hiukset alkoivat painaa vaa’assa enemmän, kättä koskettanut kuono oli äkkiä poissa, ja eläinkarva kadonnut vuoteen jalkopäästä talvikaavun huppuun ja hihansuihin.

Hyvä esimerkki niistä nerokkaista virkkeistä, joita ei saisi itse kirjoitettua ja joita lukee hartaasti muiden teksteissä. Rakastan juuri tällaisia lauseita, joissa kierretään tylsät ilmaisut ja korvataan ne erikoisemmilla, jotka kuitenkin kertovat saman asian ja vielä vähän paremmin. Samanlainen kohta oli tuo uhkapeli. Se kertoi selvästi, kuinka Walburga sai kaiken haluamansa tuhoamalla muiden onnen, mutta tyylikkään ilmaisun ansiosta se ei ollut ollenkaan niin lattea kuin miltä se yksinkertaisesti sanottuna kuulostaa. Tykkään!

Lopetus oli yhtä tyylikäs kuin muukin ficci. Pidin hirmuisesti, tänks!

[mirkwood]

kättä koskettanut kuono oli äkkiä poissa, ja eläinkarva kadonnut vuoteen jalkopäästä

tsiisus et on hienosti ilmaistu, meni ihan kylmät väreet selässä  : -->

[Melodie]

Kivasti tässä kerrotaan Siriuksesta sen kautta mitä hän ajattelee ja muistaa äidistään! Walburgasta maalataan kuva voimakkaana ja omapäisenä naisena joka representoi onnistuneesti kaivattuja tunteita, ja hänen muutoksensa lapsuudesta aikuisuuteen tulee hienosti ilmi ihan muutamalla sanalla kun kerrotaan eläinsuhteesta. Vaikka Walburgaa ei minään lempeänä äitihahmona kuvata niin onpa aina Sirius ainakin uskaltanut hänen hiuksiaan haroa! Sirius myös vaikuttaa pelkäämisen lisäksi arvostavan äitiään. Loppu on hieno.

[valokki]

Päädyin etsimään luettavaa pitkästä aikaa stalkkerinapin kautta, ja tämä pisti silmääni. Siriuksen ja Walburgan välit ovat pitkään kiinnostaneet, koska heillä ei varmastikaan mitkään kovin hyvät välit olleet, mutta itse kirjat eivät asiaa avaa enempää kuin hyvin summittaisesti.

Olipa todella mielenkiintoinen tulkinta Walburgasta! En muista koskaan vastaavaa lukeneenikaan, ja ensimmäistä kertaa koskaan nousi ajatus, että Walburgahan on hyvinkin voinut olla aivan erilainen lapsena. Muutokset olivat kuitenkin hyvin karua luettavaa, kun ennen eläimiä rakastanut Walburga muuttikin eläimet vaatteiksi ja kuinka hiuksetkin alkoivat painaa enemmän ja enemmän ajan saatossa.

Äidin kuoltua suuhuni sattui, sillä silloin lakkasin puremasta hampaitani yhteen.

Tämä kohta oli aivan erityisen pysäyttävä ja hauskalla tavalla oivaltava, kun ottaa fikin nimenkin huomioon. Ahdistuksesta ja/tai stressistä johtuva hammassärky on varmasti monelle tuttua, ja Siriusta kävi kovasti sääliksi, millaisessa jatkuvassa ahdistuksessa hänen on varmasti pitänyt elää aina Walburgan kuolemaan saakka.

Kiitos, tämä oli todella hieno ja kiinnostava fikki!