Ficin nimi: Harry Potter ja koetteleva kevät
Kirjoittaja: valokki
Tyylilaji: idiots in love, huumori, söpöily, keväthömppä
Ikäraja: S
Paritus: Draco/Harry (taustalla myös Ron/Hermione, Dean/Seamus ja Horatius/Minerva)
Tiivistelmä: Kevät on iskenyt Tylypahkaan, eikä se ole ollenkaan Harryn mieleen.
A/N: Paljon onnea
Meldis! ♥ Inspiroiduin Meldiksen synttäritoiveesta, jossa oli mainittu mm. Harry/Draco, idiots in love, pöhköily, söpöily ja ennen kaikkea kevät, josta on ollut viime päivinä helppoa ja ihanaa kirjoittaa, kun aurinko ja lämpö pistää hyvälle mielelle.
Harry Potter ja koetteleva kevät
Ensimmäisen kerran se tapahtui eräänä varhaisena huhtikuun aamuna. Harry rojahti Ronin viereen vapaalle paikalle Suuressa salissa ja sulki välittömästi silmänsä, nojaten väsyneenä kyynärpäähänsä.
“Hei, mikä on?” Ron kysyi aivan liian pirteänä ja tökkäsi Harrya kyynärpäällään.
“Etkö saanut nukuttua hyvin?” Hermione kysyi huolestuneena pöydän vastakkaiselta puolelta.
Harry murahti jotain epämääräistä vastaukseksi ja alkoi voidella nyreänä paahtoleipää.
Hänen väsynyt mielialansa johtui todella jossain määrin siitä, ettei hän oikein saanut tätä nykyä nukuttua (mutta kuka muka edes saisi, jos pitäisi käydä koulua, toimia tupansa huispauskapteenina, kärsiä teini-iästä ja siinä sivussa luoda sotasuunnitelmia koulun rehtorin kanssa), mutta sitäkin enemmän se johtui keväästä. Ei sillä, että hän kevättä varsinaisesti inhosi, vaan pikemminkin sen…
lieveilmiöitä.
Ensimmäisinä kouluvuosinaan hän ei ollut edes kunnolla huomannut kevään tuomia muutoksia, vaan kaikki olivat vain muuttuneet pirteämmiksi ja iloisemmiksi auringon valon ja lämmön hiljalleen lisääntyessä. Mutta mitä vanhemmaksi Harry tuli, sitä enemmän hän alkoi huomaamaan kevään vaikutukset ympärillään. Kuinka hänen luokkakaverinsa eivät enää yhtäkkiä jaksaneetkaan valittaa päivän ruoasta, säästä, Riesusta ja epäreiluista läksymääristä tai jutella tuntikausia erilaisista huispausliikkeistä ja uusista luudanvarsista. Yhtäkkiä kaikki, mikä hänen ikäisiään kiinnosti, oli kikattelu ja punastelu ja jostain sellaisesta ihmisestä jauhaminen, josta he eivät tietenkään missään nimessä olleet kiinnostuneita.
Harry oli sietänyt tätä vielä viidennen lukuvuoden keväänä, kun keväthömpötys oli vaivihkaa levinnyt kunnolla hänen ikätovereidensa pariin ja jopa ihan makuusaliin asti, kun Dean ja Seamus olivat yllättäen alkaneet kiherrellä yhdessä joillekin sisäpiirijutuille ja pidellä toisiaan kädestä aina, kun he kuvittelivat, ettei kukaan huomannut.
Mutta tämä kevät oli erilainen. Harry ei tiennyt, oliko hän vain tähän mennessä ollut sokea vai oliko tämä aidosti uusi juttu, mutta hän huomasi jopa opettajien keskuudessa epäopettajamaista käyttäytymistä, kun Kuhnusarvio alkoi yllättäen kanniskella joka aamupalalla jonkin uuden juuri maasta nousseen kukkasen McGarmiwalle, joka vain punastui ja
kikatti ottaessaan kukan vastaan. Ja mikä pahinta, myös Ron ja Hermione vaikuttivat saaneen tänä keväänä tartunnan. Eikä se siis Harrya näin niin kuin periaatteessa haitannut, hän kyllä ihan shippasi ystäviään, mutta hän oli vain niin väsynyt siihen, kuinka hän ei tätä nykyä voinut keskustella Ronin kanssa mistään muusta kuin Hermionesta tai Hermionen kanssa mistään muusta kuin Ronista, ja heidän kaikkien kolmen ollessa yhdessä aihetta kierrettiin kiusallisesti kuin kissa kuumaa puuroa hänen ystäviensä kuitenkin luoden koko ajan muka salavihkaisia katseita ja hymyjä toisilleen.
Harry huokaisi syvään ja antoi katseensa lipua pitkin salia. Luihuisten pöydässä Malfoy pyöritteli lusikkaa murokulhossaan nyrpeä ilme kasvoillaan. Harry virnisti itsekseen; sentään jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet.
Malfoy ilmeisesti tunsi Harryn katseen itsessään, koska hän kohotti yllättäen katseensa Harrya kohti. Harry mulkaisi häntä rumasti.
Harryn ihmetykseksi Malfoy ei kuitenkaan mulkaissut häntä takaisin. Sen sijaan luihuinen vilkaisi vaivihkaa ympärilleen ja vinkkasi hänelle silmää, hymyillen viekoittelevasti.
Harry pudotti puoliksi syödyn paahtoleipänsä kahviin, ja Malfoyn suu kääntyi nauruun.
“Harry, mikä sinua oikein vaivaa?” Hermione tiuskaisi ja otti sauvansa esille siivotakseen Harryn aiheuttaman sotkun.
“Minä… Malfoy juonii jotain.”
Hermione pyöräytti silmiään ja käännähti vilkaisemaan luihuista, joka nyt söi rauhassa aamupalaansa, täysin uppoutuneena keskusteluun Zabinin kanssa.
“Kerro ihmeessä meillekin, mitä häijyä Malfoy on tällä kertaa tehnyt herättääkseen sinun epäilyksesi?” Hermione kysyi pistävästi.
“Hän… Hän…”, Harry aloitti ja madalsi ääntään. “Hän vinkkasi minulle silmää ja… ja
hymyili.” Hänen poskiaan alkoi jostain syystä kuumottaa.
Ron purskahti nauruun niin, että osa hänen juuri juomastaan mehusta tuli nenän kautta ulos. “Voi ei, kuulostaa ihan hirveältä! Hillerillä on aivan
pakko olla jotain todella pahaenteistä mielessään.”
Harry tuhahti ystävilleen ja räpytteli pari kertaa silmiään. Ehkä hän olikin vain kuvitellut koko jutun. Ehkä kevät olikin vain sekoittamassa hänenkin päätään.
*****
Toisen kerran se tapahtui liemitunnilla. Harry tunsi olonsa itsevarmaksi paloitellessaan piparjuurta tarkalleen yhden sentin ja kahden millin mittaisiksi paloiksi, ollen selkeästi muita edellä liemessään prinssin ohjeiden ansiosta. Ron hänen vierellään ynähteli välillä tuskastuneena, sekoitellen epätoivoisesti huonoksi menneeltä silakalta haisevaa lientänsä. Harry yritti aina silloin tällöi supattaa vinkkejä ystävälleen, muttei hän lopulta ollut varma, oliko siitä enemmän haittaa vai hyötyä.
Saatuaan piparjuurten pilkkomisen valmiiksi, Harry venyttely hetken käsiään ja tarttui sitten prinssin kirjaan tarkastaakseen seuraavan työvaiheen. Samalla hän huomasi sivusilmällä, kuinka vaaleahiuksinen hahmo pahaenteisen vihreällä kravatilla lähestyi häntä vauhdilla takaviistosta. Hän kääntyi nopeasti ympäri käsi refleksinomaisesti valmiina sauvataskulla, törmäten yllättäen hänen takaansa puikkelehtivaan Malfoyhin, joka sai hänet horjahtamaan pöytäänsä vasten niin suurella voimalla, että hänen juuri äsken siististi pilkotut piparjuuripalansa pongahtivat lentoon pitkin poikin ympäri luokkahuonetta.
“Malfoy, mitä hemmettiä!” Harry ärähti ja tarttui blondia kravatista.
Malfoy katsoi ensin Harryn sotkuista pöytää ja sitten Harrya, pahoitteleva ilme kasvoillaan. “Olen pahoillani, Potter, minun ei ollut tarkoitus törmätä sinuun. Olin menossa tarvikevarastoon ja –”
“Älä viitsi. Kuvitteletko sinä ihan tosissasi, että minä muka uskoisin tuon?” Harry murisi, pidellen edelleen tiukasti luihuisen kravatista kiinni. “Oletko sinä oikeasti niin lapsellinen, että koitat ärsyttää minua sabotoimalla minun liemeni?”
“Sepäs oli fiini sana sinulta”, Malfoy tuhahti, mutta muutti ilmeensä välittömästi jälleen takaisin katuvaksi. “Anteeksi. Jos päästät irti kravatistani, minä lupaan kyllä korvata tämän sinulle.”
“Aivan varmasti”, Harry murahti, mutta päästi Malfoyn kuitenkin lopulta menemään, palaten itse oman pöytänsä ääreen katsomaan, olisiko liemi jotenkin vielä pelastettavissa. Hän kihisi raivosta. Jos hän vain olisi jossain opettajien katseiden ulottumattomissa, hän kyllä…
“Potter, voisitko siirtyä millään hieman sivummalle?”
Harry otti hämmentyneenä pari askelta taaksepäin, vain huomatakseen, kuinka Malfoy asteli hänen pöytänsä ääreen, alkaen pilkkomaan omaa piparjuurtaan siisteiksi palasiksi Harryn työpisteellä.
“Sinä voit kyllä työskennellä tässä samaan aikaan, lupaan olla todella nopea”, Malfoy huikkasi olkansa yli, väläyttäen Harrylle pienen hymyn.
Harry palasi kattilansa ääreen ja katseli Malfoyta epäluuloisesti sivusilmällä. “Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?”
Malfoy vilkaisi häntä kysyvästi, mutta palasi nopeasti takaisin piparjuuren pariin. “Älä ole hölmö, korvaan aiheuttamani vahingon tietenkin.”
“Mutta ethän sinä –”
“Noniin, alkaa olla valmista”, Malfoy sanoi ja paloitteli vielä viimeisetkin piparjuuren palaset siististi ja ammattimaisesti. “Kiitos, Potter, oli ilo työskennellä kanssasi”, hän jatkoi, vinkkasi Harrylle silmää ja kosketti hänen hauistaan vaivihkaa poistuessaan. Harryn poskia alkoi yllättäen kuumottaa ja vatsassa muljahdella kummallisesti.
“Mitä hemmettiä”, Harry mutisi itsekseen katsellessaan luihuisen loittonevaa selkää. “Ron, näitkö sinä tuon?”
“Jaa minkä?” Ron huokaisi, tuijotellen uneksuvasti pari riviä heidän edessään työskentelevää Hermionea, selvästi luovuttaneena oman tällä hetkellä mustaa savua tupruttavan liemensä kanssa.
“Malfoyn!” Harry ärähti. “Hän juonii jotain.”
Ron huokaisi syvään, kääntämättä katsettaan Hermionesta. “Hei Harry, antaisit ihan tosi vaan jo olla.”
“Mutta –”
“Se on vain Malfoy. Hän voi olla silloin tällöin piikki lihassa, muttei mitään sen kummempaa.”
Harry kääntyi turhautuneena oman työpisteensä puoleen; tällä hetkellä oli selvästi aivan turha yrittää saada jotain järkevää irti hänen ystävästään. Mutta hän aivan varmasti vielä selvittäisi, mitä Malfoy oikein suunnitteli, vaikka hänen täytyisi tehdä se yksin.
*****
Kolmannen kerran se tapahtui, kun Harry oli menossa kovassa kiireessä huispausharjoituksiin. Hän oli laahustanut päivän oppituntien jälkeen takaisin makuusaliin suunnitelmanaan ottaa ihan pienenpienet päiväunet ennen läksyjen tekoa ja huispausharjoituksia, mutta hän oli jotenkin unohtanut laittaa sauvansa hälyttämään, ja vartin päiväunet olivatkin yllättäen venähtäneet muutaman tunnin mittaisiksi.
Kun hän viimein heräsi availlen hitaasti silmiään, oli makuusali tyhjä ja aurinko jo selvästi laskemaan päin. Hän nousi pienessä paniikissa ylös, nappasi huispauskamppeensa ja lähti vauhdilla pinkomaan pitkin koulun käytäviä.
Saamarin Ron, hän manaili hiljaa mielessään ystäväänsä, joka ei ollut viitsinyt herättää häntä harjoituksiin. Tai no, lähinnä varmaan tajunnut. Todennäköisesti tämä oli viettänyt taas koko iltapäivän Hermionen kanssa tehden
läksyjä ja joutunut itsekin kiirehtimään harjoituksiin. Harryn ei pitäisi olla edes yllättynyt.
“Potter!” Harry kuuli tutun yläluokkaisen äänen huutavan hänen peräänsä.
“Älä jaksa, Malfoy, minulla ei ole nyt aikaa!” Harry huusi äkäisenä olkansa yli ja jatkoi pinkomistaan.
“Potter, sinulta putosi jotain!”
Harry pysähtyi ja käännähti ympäri. Kun luihuinen otti kevyitä hölkkäaskelia häntä kohti, hän itse asetti kätensä jälleen sauvataskun päälle varmuuden vuoksi.
Vain tajutakseen, että hänen taskunsa oli tyhjä.
“Tässä”, Malfoy sanoi ja ojensi Harryn sauvan hänelle virnistäen. “Tämä taisi pudota sinulta.”
Harry otti sauvan hämmentyneenä vastaan ja asetti sen välittömästi osoittamaan virnuilevan luihuisen rintakehää, työntäen tämän seinää vasten. “Mitä peliä sinä oikein kuvittelet pelaavasi, Malfoy?”
“Miten niin ‘mitä peliä’?” Malfoy kysyi, räpytellen pitkiä, auringonvalossa kimaltelevia silmäripsiään muka viattomasti, ja Harry tunsi, kuinka hänen vatsassaan alkoi taas kiemurrella erikoisesti.
“Sinä tiedät tasan tarkkaan, mistä minä puhun”, Harry murisi uhkaavasti ja tarttui kiinni luihuisen kravatista, vetäen tämän aavistuksen lähemmäs itseään, koska se oli hänen mielestään uhkaavaa. Kai.
“Ehkä minä koitan vain olla mukava”, Malfoy sanoi hiljaisella, lähes kehräävällä äänellä.
“Et sinä ole mukava”, Harry sanoi, tuntien luihuisen lämpimän hegityksen kasvoillaan. “Minä tiedän, että sinä juonit jotain, ja minä aion ottaa selvää, mitä.”
“Niin. Voi olla, että olet oikeassa”, Malfoy sanoi, nuolaisten huuliaan ja siirtäen katseensa hitaasti Harryn huuliin. “Minulla on aivan pakko olla jotain kavalia taka-ajatuksia.”
Harry tunsi ärtymyksen kuohahtavan sisällään. Häntä ärsytti Malfoyn pitkät, vaaleat ripset, tämän säihkyvän harmaat silmät ja ennen kaikkea tämän omahyväinen virne, jonka Harry halusi niin kovasti pyyhkiä tämän kasvoilta, että hän veti tämän itseään vasten, sulki silmänsä ja… Ja suuteli häntä?
Malfoy asetti kätensä Harryn lantiolle, ja Harry tunsi Malfoyn virneen sulavan suudelmaan, kun tämä alkoi liikutella huuliaan pehmeästi mutta määrätietoisesti. Niin määrätietoisesti, että Harrysta alkoi tuntua siltä kuin luihuinen olisi odottanutkin näin tapahtuvan.
“Oletko nyt tyytyväinen?” Malfoy mutisi hiljaa Harryn huulia vasten, virne palaten hänen kasvoilleen.
Harry räpytteli pari kertaa hämmentyneenä silmiään. “Tyytyväinen?”
“Selvitit juuri pikkumysteerisi.”
“Minkä ihmeen mysteerin?”
“Sitä sinä voit miettiä loppuillan”, Malfoy sanoi ja antoi hänelle nopean suukon poskelle. “Hauskoja treenejä”, hän huikkasi, ja jätti Harryn yksin käytävälle pohtimaan, että häneltä oli nyt tainnut mennä jotain todella oleellista pahasti ohi.