The Witcher: Kaikuva kosketus, S, Chireadan/Yennefer (yksipuolinen)

[Thelina]

Ficin nimi: Kaikuva kosketus
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: The Witcher - Noituri
Tyylilaji: haikean kipeä slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Yksipuolinen Chireadan/Yennefer
Yhteenveto: Chireadan ei ymmärtänyt kuvion merkitystä, mutta ajatus merkin kaivertajan henkilöllisyydestä sai hänen sydämensä hakkaamaan.
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta Andrzej Sapkowskin luomasta kuuluu hänelle.

Kirjoittajalta: Halusin kirjoittaa Chireadanista, tämän onnettomasta rakkaudesta Yenneferiä kohtaan ja siitä, miten hän keräisi parantajantyössään tarvittavia lääkekasveja. Kun luin pajujen lääkinnällisistä ominaisuuksista sekä uskomuksista, joiden mukaan pajua pidetään feminiinisenä, naisten taikoihin sopivana puuna ja hedelmällisyyden lisääjänä, tarina ottikin hieman uuden suunnan. Pajuista sanotaan myös, etteivät ne pidä salaisuuksia, mikä sopi tarinaan paremmin kuin hyvin. Kiitos inspiraatiosta ja kommenteista kuuluu kirjoituspiirille: olette parhaita, tietäkää se


Kaikuva kosketus


Chireadan heräsi aamuvarhaisella telttaansa kantautuvaan lintujen viserrykseen.

Kesäyön viileys oli jo väistymässä hiljaa nousevan auringon mukana. Teltan pohjaa peittävien mattojen läpi huokui kosteutta, joka muutti makuualustan reunat nihkeiksi ja takertui tyynyn virkaa toimittavan, tattarinkuorilla täytetyn pussin kankaaseen. Chireadan painoi poskensa vasten tyynyä ja sulki silmänsä vielä hetkeksi, muttei antanut itsensä nukahtaa.

Lopulta Chireadan nousi lämpimän huovan alta ja pukeutui vihertävään nuttuun ja housuihin. Hän käveli paljain jaloin pienen pesukomuutin luo, kaatoi kylmää vettä astiaan ja huuhtoi sillä kasvonsa. Teltan keskellä seisovan kamiinaan päällä olisi kyllä saanut lämmitettyä vettä, mutta Chireadan halusi päästä nopeasti matkaan. Parantavat yritit olisi parasta kerätä aamulla, tuoreina ja kasteesta raikkaina. Chireadan veti jalkaansa pehmeäksi kuluneet nahkasaappaat, pakkasi reppunsa ja lähti.

Leiri oli unelias ja hiljainen. Aamu-usva pyörteili valkoisten telttojen välissä sekoittuen nuotiosta nousevaan ohueen savuvanaan. Yövartija torkkui sammuneen tulen äärellä, mutta Chireadan ei viitsinyt herättää häntä. Linnunlaulu ja kaukaa kantautuva, uuteen päivään heräävän kaupungin heikko kolke olivat tienoon ainoat äänet. Mikään ei uhkaisi heitä juuri nyt, vaikka voipunut vahti ummistaisikin silmänsä hetkeksi.

Haltian askel oli kevyt, kun hän suuntasi metsäpolulle teltoista pohjoiseen. Ruskea nahkareppu piti sisällään vain pienen veitsen, palan tummaa leipää, muutaman omenan ja tusinan kankaisia yrttipusseja, eikä kantamus rasittanut hartioita painollaan. Polku nousi ylös mäkeä, paksujen petäjien välistä kiemurrellen. Chireadan kulki varmoin askelin, varoen kuhmuraisia juurakoita, jotka useassa kohtaa leikkasivat polkua, risteillen toistensa päällä.

Mäen päältä avautui näkymä niitylle. Chireadan oli käynyt täällä monta kertaa aiemminkin vajennutta ryytivarastoaan täydentämässä. Parantajan työ oli kesäisin kiireistä: tavanomaisen potilaiden auttamisen lisäksi oli kerättävä rohdoskasveja tulevan talven varalle, valmistettava lääkkeitä ja säilöttävä kesän sato talteen. Hänen telttansa katossa roikkui jo kymmenittäin siististi solmittuja yrttikimppuja, jotka hän säilöi kuivaamalla ja talletti pieniin tuohirasioihin ja kangaspusseihin odottamaan myöhempää käyttöä.

Chireadan kulki valppaana eteenpäin, toivoen löytävänsä lisää kamomillasauniota, koiruohoa ja niittyhumalaa. Nokkostakin olisi hyvä kerätä varastoon, samoin kuin pajunkuorta, josta saatavaa jauhetta tarvittiin milloin kuumeen, milloin pääkivun hoitoon.

Chireadan suuntasi aukion vastakkaiseen reunaan, jossa hän muisti aiemmin nähneensä tarvitsemiaan kasveja. Hän söi kävellessään pari omenaa ja poikkesi hetkeksi takaisin metsän puolelle juodakseen purosta. Sen reunalla kasvoi runsaasti alvejuurta, jota hän leikkasi mukaansa keskikokoiseen kangaspussiin. Hän valitsi pienehköjä lehtiä, jotka olivat juuri avautuneet ja kurkottivat innokkaina kohti puiden välistä siilautuvaa auringonvaloa. Kirkkaana soliseva vesi huuhtoi veitsen leikkuupinnan puhtaaksi.

Niityn toiselta laidalta alkoi pajukko, jonka laidasta löytyi lisää lääkekasveja. Chireadan kyykistyi keräämään yhtä lajia kerrallaan ja täytti reppunsa yrttipusseilla. Hän suoristi selkäänsä ja venytteli. Aurinko oli jo korkealla ja lämmitti hänen kasvojaan. Valo sai niityllä asustavat perhoset heräämään ja lepattamaan henkäyksenkevein siiveniskuin kukasta kukkaan. Chireadan tunsi lämmön sydämessään asti ja hymyili.

Reppu oli täynnä, mutta edelleen kevyt. Chireadan siirsi sen nojaamaan kiveä vasten ja astui pajukon varjoon, etsien katseellaan kuoren keräämisen soveltuvia nuoria puita. Hän astui syvemmälle, koskettaen sileitä runkoja kulkiessaan. Oksien hämärässä hänen katseensa kiinnittyi yhteen vanhemmista puista.

Kuoreen oli kaiverrettu jokin merkki.

Chireadan käveli lähemmäksi. Viillot puunrungossa olivat melkein tuoreita, ehkä edellisenä yönä tai lähipäivinä tehtyjä. Chireadan ei ymmärtänyt kuvion merkitystä, mutta ajatus merkin kaivertajan henkilöllisyydestä sai hänen sydämensä hakkaamaan.

Yennefer.

Ei ollut muuta mahdollisuutta. Seudulla ei ollut muita tietäjiä, saati velhoja, eivätkä tavalliset kaupunkilaiset osanneet muita taikoja kuin kansantarujen mantramaisia, hyödyttömiä hokemia. Chireadan pälyili ympärilleen, vain huomatakseen, että merkkejä oli lisääkin. Tarkemmin katsottuna puut muodostivat kehän, jonka keskellä oli pieni aukio. Merkittyjä puita oli kaikkiaan seitsemän.

Chireadan kosketti rikottua kuorta ja tunsi velhon kosketuksen kaikuvan rungosta. Ilmassa väreili taikaa. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli, kuinka Yennefer oli kuiskinut puulle oudolla kielellä, pakottaen kuvion sen pintaan taikasanojen ja sulavien kädenliikkeiden avulla. Chireadan tiesi, että pajua pidettiin voimakkaana taikapuuna, etenkin täydenkuun aikaan. Lääkinnällisten ominaisuuksiensa lisäksi pajun uskottiin sopivan erityisesti naisten taikoihin ja lisäävän hedelmällisyyttä ja kauneutta.

Yennerferin kauneus oli jo ennestäänkin silmiä häikäisevää, joten hänen toiveensa taian tehosta täytyi kohdistua riistetyn hedelmällisyyden palauttamiseen. Velho vaikutti etsivän jatkuvasti uusia keinoja ja rohtoja haaveensa täyttämiseen. Jopa Chireadan oli muutamia kertoja käynyt kauppaa velhon kanssa, vaihdellen yrttisekoituksia ja tinktuuroita. Haltia iloitsi salaa jokaisesta kohtaamisesta, vaikka tiesikin ettei velhon ostamista vadelmanlehdistä, puna-apiloiden kukista ja lakritsinjuuresta olisi apua kuolleen kohdun elvyttämiseen. Chireadan oli sysännyt tiedon mielensä perukoille ja antanut parhaat kasvinsa Yenneferin käyttöön, toivoen tämän palaavan hakemaan niitä lisää. Muutaman kerran velho oli palannutkin, lumoten Chireadanin tuoksullaan ja kätensä tahattomalla hipaisulla, kun kauppatavara vaihtoi omistajaa.

Pelkkä muistokin sai hänet värisemään sisältä päin. Chireadania hävetti myöntää, miten paljon Yennefer veti häntä puoleensa. Hän ei ollut halunnut rakastua, mutta niin oli kuitenkin käynyt. Kyse ei ollut pelkästään velhon ylimaallisesta kauneudesta, vaan myös siitä, miten syvältä Yenneferin hauras toive lapsen saamisesta kosketti hänen sydäntään. Tuo salainen pehmeä piirre tuntui tuovan velhon lähemmäksi parantajan lempeää luonnetta.

Chireadan etsi ympäristöstä lisää merkkejä velhon läsnäolosta. Ketään ei näkynyt, eikä tehdystä taiasta ollut muita jälkiä, kuin merkit puissa ja hiljainen väreily ilmassa.

Silloin Chireadan muisti, että kuu olisi täysi vasta tulevana yönä. Tänä yönä.

Hänen pulssinsa kiihtyi. Tulisiko Yennefer takaisin, suorittaisi loitsunsa loppuun? Keskiyöllä kuu olisi suurimmillaan ja aika otollinen taikojen tekemiseen. Ajatus kiehtoi Chireadania suunnattomasti. Hänen onneton kiintymyksensä velhoa kohtaan hyökyi mieleen ja sydämeen ja Chireadan painoi päänsä vasten lähimmän pajun runkoa.

Hänen olisi palattava katsomaan. Keskiyöllä. Mitä tahansa tapahtuisikin, hänen olisi nähtävä Yennefer.

***

Chireadan hoiti päivän potilaat kuin unessa. Leirin muut haltiat ihmettelivät tavallisesti niin tarkan parantajan hajamielisyyttä, mutta tämä kuittasi kommentit olankohautuksella ja väitteellä aikaisen aamun aiheuttamasta rasituksesta. Todellisuudessa hänen sisällään kiehui jännitys, odotus ja lähes epätoivoinen halu nähdä Yennefer.

Illan tullen Chireadan kävi yhä levottomammaksi. Hän yritti syödä, mutta ruoka ei maistunut millekään, eikä mennyt alas edes pakotettuna. Hän tyytyi mukilliseen hapanta olutta, joka tuntui karvaana kurkussa kauan viimeisen siemaisun jälkeenkin. Keskiyön lähestyessä hän hiipi varoen ulos teltastaan, kiertäen yövartijan kaukaa. Kukaan ei huomannut, kun parantaja katosi metsäpolulle ja kiiruhti aamuista reittiään kohti niittyä ja sen takana häämöttävää pajukkoa.

Taivas oli pilvetön, ja täysikuu valaisi tienoon kirkkaalla hehkullaan. Puut heittivät ruohikkoon pitkulaisia varjoja, ja päiväperhosten leikki oli vaihtunut yökkösten aavemaiseen lentoon. Chireadan hikoili hermostuneena, vaikka viileä tuulenvire pääsi ohuen paitakankaan läpi, nostaen haltian hennot ihokarvat pystyyn. Hän liikkui kevyesti ja hiljaa, haltianaskelin.

Pajunrunkojen lomasta kajasti heikkoa valoa.

Chireadan pujahti pajukkoon, varoen astumasta risahtelevien oksien päälle. Hän pysähtyi puiden varjoon vähän matkan päähän pajuihin kaiverretusta taikapiiristä, kurkistellen runkojen välistä kohti aukion keskustaa.

Yennefer oli polvillaan maassa, kasvot kuunvaloa kohti kohotettuna.

Naisen hoikkaa vartaloa verhosi vain valkoisen mekon läpikuultava kangas, jota vasten korpinmustat hiukset ryöppysivät runsaina kiharoina. Chireadan pidätti hengitystään. Yennefer oli kohottanut kätensä kohti taivasta. Suusta purkautui nopeaa loitsintaa, ja Chireadan katsoi lumoutuneena, kuinka velhon käsien väliin syttyi hehkuva valopallo, jonka tämä veti hellästi kasvojensa eteen. Velho kumartui eteenpäin, kuin suudellakseen hehkua ja painoi valon käsillään vatsansa sisään.

Samassa kuu meni pilveen, kuin loitsun voimasta. Puunrunkoihin kaiverretut merkit sen sijaan loistivat kirkkaankeltaisina, valaisten vatsaansa pitelevää Yenneferiä. Naisen suusta pääsi eläimellinen huuto ja hän kaatui maahan, taittuen kivusta kaksinkerroin.

”Yennefer!” Chireadan huudahti, ennen kuin ehti estää itseään. Hän juoksi aukiolle ja polvistui Yenneferin viereen. Velhon kasvoilla viipyili tuskainen irvistys, kun hän raotti silmiään, kohdaten haltian katseen. Chireadan ojensi kättään sydän pamppaillen.

”Älä koske minuun!” Yennefer sihahti hampaidensa välistä.

Chireadan veti kätensä pois ja katsoi pelästyneenä velhoon, joka hengitti tuskallisesti, pidellen yhä käsiään vatsallaan, jonka iho hehkui kelmeänä valoa ohuen valkean kankaan alla. Chireadania kuvotti. Velho käytti kyseenalaisia keinoja saavuttaakseen haluamansa, vaikka lopputuloksena ei millään voinut olla muuta kuin kipua.

”Anna minun auttaa”, Chireadan aneli, ottaen veitsensä tupestaan. Hän viilsi lähimmästä nuoresta oksasta suikaleen pajunkuorta ja työnsi sen Yenneferin suuhun.

”Pureskele tätä, se lievittää kipua”, hän sanoi.

Chireadanin yllätykseksi Yennefer sulki silmänsä ja totteli. Haltia pyyhkäisi hiostuneet hiuskiehkurat naisen otsalta, eikä tämä estellyt häntä. Mitä enemmän velhon katkeileva hengitys tasaantui, sitä vähemmän Chireadan muisti äskeistä inhoaan tämän luonnottomia loitsuja kohtaan. Naisen vatsalla viipyilevä valo hälveni vähitellen näkymättömiin. Velho antoi Chireadanin silittää hiuksiaan, ja tämä kauneus ja tuttu syreenin ja karviaisten tuoksu täytti hänen sydämensä hellyydellä. Hän ei ollut koskaan ollut näin lähellä velhoa, eikä näin varma siitä, mitä tunsi naista kohtaan.

”Yennefer, minä…” Chireadan aloitti, mutta silloin velho nousi kyynärpäänsä varaan, sylkäisi pehmeäksi jauhautuneen pajunkuoren suustaan ja laski toisen kätensä haltian käsivarrelle.

”Älä, parantaja. Pajuille ei saa kertoa salaisuuksia. Ne eivät ole hyviä pitämään niitä.”

Yennefer nousi haparoiden seisomaan, kohottaen katseensa kohti pilven peittämää kuuta.

”Täydenkuun hetki on nyt käytetty.”

Yennefer kulki puulta puulle, painaen kämmenensä jokaisen taikamerkin päälle. Yksitellen ne sammuivat ja häipyivät näkyvistä. Viimeisen merkin kohdalla kuu palasi pilven takaa ja valaisi aukiota hopeisella hehkullaan. Velho katsahti Chireadaniin vielä viimeisen kerran, ennen kuin katosi puiden väliin, ja lähti.

Chireadan oli yhä polvillaan maassa. Velho oli poissa, mutta puista kaikuva kosketus väreili edelleen ilmassa, kuten aamulla. Yenneferin tuoksu viipyili hänen sormissaan, jotka vain hetki sitten olivat hyväilleet velhon hiuksia ja ihoa. Chireadan puristi kätensä nyrkkiin. Yennefer oli kuin sulaa metallia tai lasia, josta ei saanut otetta, mutta joka kuitenkin poltti.

Chiredan nousi lähteäkseen. Sydän puristi rintaa, kun hän painoi huulensa vasten sen pajun runkoa, jota Yenneferin kädet olivat viimeisenä hipaisseet. Puu oli hiljainen, eikä yö pajujen keskellä väreillyt enää.

Kaiku oli poissa.

[jossujb]

Unohdin sen sanoa, että vaikka Chireadanista tuleekin lempeän ja pehmeän ihmisen kuva, verrattuna Yenneferin ammattimaiseen viileyteen, niin ei hän minusta ole mitenkään pelkkä tossukka tarinallisesti. Hän on vain syvästi ihastunut kohteeseen, joka ei vastaa noihin tunteisiin ja tuskin välittää huomatakaan niitä. Se olisi itsekullekin, kovemmallekin hahmolle pala purtavaksi.

Jotenkin jännä, että normaalisti yksipuolinen suhde tarinassa on yksinomaa traaginen lopputulema, mutta tässä tapauksessa se lienee Chireadanin onni. Jotenkin mulle tulee mieleen, että hän on kasvattanut vähän päässään Yenneferistä toisenlaisen kuvan, perustuen niihin mielikuviin, mitä hän nyt ehkä äitiydestä ja sen kaipuusta ajattelee. Sillä ei välttämättä ole oikeaa kosketuspintaa sen kanssa minkälainen Yennefer oikeasti on ihmisenä, sillä eihän yksi niin sanotusti "pehmeämpi" piirre kenestäkään toisenlaista ihmistä tee, vaikka voikin valaa tähän uusia puolia.

Sanoin jo suullisissa kommenteissani, että ihalin kovasti tehtyä taustatyötä sanavalintojen, miljöön ja taikojen kanssa. AIvan selkeästi taikuudelle tuli ymmärrettävät raamit, jossa Yennefer tosiaan ilmestyy oman alansa hyperviileänä ammattilaisena. Pesukomuutti on esineiden ykkönen.

Harvoin varsinaisesti luen tekstejä moneen kertaan, varsinkaan fikkejä, mutta nyt kun tätä olen moneen kertaan pyöritellyt, niin aina se tuntuu yhtä tuoreelta. Huomaa, että rakenne ja irkkeet on mietitty loppuun, kun missään kohtaa ei tunnu siltä että tökkis. Ihana. Tai vähemmän ihana, loppu on niin kuin katkeran, mutta tässä tapauksessa yksipuolisella rakkaudella on sydänsuruilta suojautumisen hopeareunus.

Kiitos.

jjb

PS. Ai että miten sopiva otsikko, ihan kuin ois siitä haasteen tavoin kirjoitettu

[Avaruuspiraatti]

Nyyh, tämä on aivan ihana <3 Minusta on kamalan kiva, kun oot tykästynyt Chireadaniin ja kirjotat hänestä! Tämä sun versiosi hänestä on tosi maanläheinen ja lempeä, ja minä ainakin headcanonitan hänet nyt tällaiseksi. Toisaalta hänellä on tuo kompastuskivensä, eli Yennefer. Mä vähän jopa ajattelen, että Yennefer alkaa olla hänelle enemmän pakkomielle kuin pelkkä rakkauden kohde. Sinällään hyvä, että Geralt tulee ja "vie" Yenneferin Chireadanilta pois, koska ken tietää, milloin hän sitten lopulta antaisi rakkautensa ja toivonsa kuihtua pois. Minoon samaa mieltä jossujb:n kanssa, että tässä tarinassa tämä yksipuolisen rakkauden tragedia ei lopulta ole niin suuri tragedia itsessään. Tottahan Chireadan saa siitä omat sydänsurunsa, mutta ajattelen, ettei hän lopulta olisi onnellinen Yenneferin kanssa. Chireadan on todella lempeä tyyppi, kun taas Yennefer on vahva ja sanoisinko jopa, että itsekäs. Yennefer tietää, mitä haluaa, eikä hän antaisi lainkaan myöten, vaikka Chireadan sitä toivoisikin. Yenneferiä ei voi kesyttää. Ja jos voi, Chireadanissa ei ole "tarpeeksi" siihen.

Kiitos tätä, tämä on ihana kaikessa haikeudessaan <3 Toivon, että Chireadan joskus löytäisi onnen - muualta kuin Yenneferistä

Ps. Tällä on tosi ihana otsikko! Mutta musta tuntuu, että olisi nähnyt tällaisen joskus aikaisemminkin?

[Thelina]

jossujb: Chireadan on varmasti sokaistunut ihastuksestaan, eikä silloin tietenkään näe Yenneferistä muita puolia, kuin ne omien mielikuviensa vahvistamat ihanat asiat. Jotenkin ajattelin, että tämän voisi ajatella tapahtuneen ennen pullonhenki -episodia: tämä oli ikään kuin sysäys irtipäästämistä kohti ja kun Chireadan sitten näkee Geraltin ja Yenneferin löytäneen toisensa, ehkä hän vihdoin ymmärtää ettei häntä ja Yenneferiä ole tarkoitettu toisilleen. Kiitos kauniista sanoistasi, taustatutkimusta yrteistä ja muusta oli hauska tehdä ja sitä kautta tarina tosiaan kietoutui pajujen ympärille Mukavaa kuulla, että se toimi! Kiitos kommentista ♥

Avaruuspiraatti: Chireadan on ihana ♥ Pelkään etten osaisi kirjoittaa esimerkiksi Geraltista, niin tartun mielelläni tällaisiin lempeisiin hahmoihin, kuten Chireadan. Kuten tuossa yllä kirjoitin jossujb:lle, ajattelin tämän olevan ikään kuin alkusoitto kohti sitä, miten Chireadan lopulta ymmärtää päästää irti Yenneferistä, kun tämä lähtee Geraltin matkaan. Chireadan ansaitsee jonkun vertaisensa, eikä Yennefer ole hänelle se oikea. Kiitos kommentista, on niin ihanaa kuulla, että pidit (myös otsikosta ) ♥

[Fairy tale]

Onpa kiva kun olet kirjoittanut näistä kahdesta. Oli mukava lukea leppoisaa kuvausta Chireadanin aamutoimista ja yrttien keruusta. Jäin miettimään tuota tapahtumataustaa, kun hän asusteli tässä kohden teltassa ja kaikkialla on vartiojoita, että mitähän ajankohtaa tarkkaan ottaen elettiin. No sotahan oli nostamassa päätään monin paikoin ja pakolaisiakin kulki suurissa porukoissa teitä pitkin.

Chireadan on tässä jotenkin pehmeä, mutta kukapa ei olisi ihastuneena ja rakastuneena sitä. 
Yennefer tuntuu hänelle kovin särmäiseltä ja rosoiselta, vaikka kaunis nainen onkin ja haavoittuva tuossa lapsettomuusasiassaan. Tämän kohdan haluan lainata, sillä se on niin naulan kantaan, mitä Yenneferiin tulee:

Yennefer oli kuin sulaa metallia tai lasia, josta ei saanut otetta, mutta joka kuitenkin poltti.

Olipa tämä kiva löytö iltalukemiseksi. Kiitos kun kirjoittelet. 

[Thelina]

Fairy tale, olipa kivaa, että löysit tämän! Täytyy sanoa, ettei minulla ole aavistustakaan, mihin ajanjaksoon tämä voisi kirjojen canonissa sijoittua, koska en ole lukenut kuin ensimmäisen kirjan ja vähän aloittanut toista ennen kuin se jäi minulta kesken teltta ja leiritunnelma tulivat mieleeni puhtaasti Netflix-sarjan 5. jakson pohjalta, koska siinä Chireadan majaili jonkinlaisessa teltassa. Näen Chireadanin aika lempeänä ja pehmeänä hahmona, mutta vahvanakin, sillä onhan hän parantaja Yennefer tietysti on aivan toista maata, eikä Chireadan varmasti edes voisi olla tämän kanssa onnellinen, vaikka velho vastaisikin hänen tunteisiinsa. Kiva kuulla, että tykkäsit tästä ja kiitos kommentista!

[Felia]

Kommenttiarpajaisista moi!

Tämä teksti oli jo aiemmin kiinnittänyt otsikollaan huomioni, mutta en vielä silloin saanut aikaiseksi lukea tätä. Nyt sitten ryhdyin tuumasta toimeen ja ai että, olipas tämä ihana ja haikea teksti! Tykästyin Chireadaniin Netflix-sarjaa katsoessani, ja oli ihanaa lukea hänestä. ♥ Yennefer puolestaan on mielenkiintoinen, vahva ja itsenäinen, ja pidän kovasti hänestäkin.

Voi Chireadania, kun on niin ihastunut (rakastunut?) Yenneferiin... Tässä sen tunteet ja ajatukset oli kuvailtu niin kauniin haikeasti, että en voinut muuta kuin huokailla ihastuksesta. Toki ikäväähän se on, ettei tunteisiin vastata, mutta toisaalta tämä kaksikko voisi olla aika... Hmm, ei kovin toimiva pari. Tuossa alussa tuli jotenkin kivan levollinen fiilis, kun Chireadan kävi etsiskelemässä yrttejä. Tässä tekstissä näkyi myös hyvin se, että olit tehnyt taustatyön tarkasti ja perehtynyt kasvien lääkinnälliseen käyttöön jne.

Tuo Yenneferin halu saada lapsi keinolla millä hyvänsä on kyllä paikoin raastavaa luettavaa. Se on ikävää, että häneltä otettiin kyky saada lapsia, mutta kai siitä kauneudesta yms. oli maksettava jokin hinta. Ja yleensä se ei ole kovin "halpa". Toisaalta taas, se osoittaa Yenneferin vahvuuden, että hän on valmis kärsimään saadakseen lapsen.

Yennefer oli kuin sulaa metallia tai lasia, josta ei saanut otetta, mutta joka kuitenkin poltti.

Tämä on niin passeli kuvaus Yenneferistä kuin vain voi olla.

En oikein tiedä, mitä muuta tästä sanoisin - pidin kovasti! Suuret kiitokset! ♥

[Thelina]

Felia: Kivaa, että tartuit tähän kommenttiarpajaisissa! Tällaisia otsikoita on vilahdellut Finissä useampiakin, sillä tämäkin tarina tuli kirjoitettua muutaman Finiläisen kanssa haasteeseen, jossa jokainen kirjoitti samasta otsikosta Minäkin tykästyin Netflix-sarjaa katsoessani Chiredaniin ja koska hänestä saatiin nauttia vain yhdessä jaksossa (nyyh ;__;) niin halusin ehdottomasti kirjoittaa hänestä fikkejä ♥ Hän ja Yennefer eivät tosiaankaan olisi toimiva pari, mutta minkäpä Chireadan tunteilleen mahtaa. Ehkäpä ne siitä ajan myötä laimenevat ja hän löytää jonkun lempeän ja rakastavan kumppanin itselleen. Kasveista oli hauska etsiä taustatietoa tätä varten, kivaa että se näkyi! Kiitos kovasti kommentista, ihanaa kuulla, että pidit!

[Ricolette]

Hei Vaihdokkaista! Olen katsonut sarjan ensimmäistä kautta jonkin verran, en kuitenkaan kokonaan ja siitäkin on jo tovi. Eli hieman hatarin muistikuvin ryhdyin lukemaan tätä tekstiä! Mutta se ei haitannut kyllä yhtään, tähän oli helppo tarttua ja aukeni lukijalle ainakin riittävän kokonaisena näinkin.

Alun aamuvarhaisen kuvausta oli jotenkin, hmm, rentouttavaa lukea. Ehkä Chireadanin varma ja tyyni kulkeminen luonnossa sekä kasvien nimet tekivät siitä jotenkin lempeää tekstiä. Siihen lopun jännittävät käänteet olivatkin sitten hieno kontrasti! Olen tällaisen toivottoman rakkauden suuri ystävä fiktiossa, joten tämä toimi itselleni kyllä erittäin hyvin. Samoin Yenneferin epätoivoinen yritys korjata hedelmällisyyttään, kohtuparkaansa, oli jotenkin todella viiltävää. Se, että Chireadan tiesi yritysten olevan turhia, tasapainoitti mielestäni heidän välistä asetelmaansa. Vaikka hän ei saa vastakaikua rakkaudelleen, tässä suhteessa hän tietää enemmän ja voi katsoa Yenneferiä myös muuten kuin sen kaipuunsa kautta, myötätuntoisesti ehkä. Toisaalta loppu, huulten painaminen pajun kuorta vasten, kertoi ihanan riipivästi hänen tunnekuohustaan. <3

Tähän repliikkiin ihastuin tosi kovasti, hieno!

”Älä, parantaja. Pajuille ei saa kertoa salaisuuksia. Ne eivät ole hyviä pitämään niitä.”

Tosi hieno ja tasapainoinen teksti, jota oli ilo lukea!

[Thelina]

Ricolette, hienoa, että tämä toimi ilman tarkempaa muistikuvaa tai fandomtuntemusta! Oli kiva kuulla mietteitäsi, hienoa että lempeämpi alkupuoli ja muut tapahtumat toimivat hyvin kontrastina! Kiitos kommentista ja olipa hyvä, että vaihdokkaista sattui luettavaksesi annos tällaista toivotonta rakkautta, kun siitä pidät teksteissä

[Kaarne]

Tämän lukeminen tälleen 3,5 vuotta myöhemmin oli kyllä hauska kokemus, kun muistaa vielä, miten alkuvaiheessa Sanaseura kirjoittamisen aikaan oli, ja miten erilaisia tekstejä tästä otsikosta syntyi. Silleen oma kerroksensa arkea ja elämää tekstin taustalla! Ja vähän samaa haikeuttakin, mutta ei sentään surumielisyyttä, koska on olleet hyviä vuosia ja hyviä tekstejä myös tässä välissä.

Chireadan/Yennefer on edelleen parituksensa ihan omanlaisensa, ja minusta toimii juurikin tällaisena yksipuolisena erinomaisesti. Molemmista syntyy voimakas mielikuva lukiessa, ja tuo toive ja halu tuntuu kirpeältä. Yrtit ja luonto olivat myös ihana osa tätä tekstiä ja juurruttivat (heh) tätä juuri Chireadanin näkökulmaksi.

En nyt osaa sanoa mitään nerokasta, mutta summa summarum, oli mukavaa lukea tää uudestaan vuosien jälkeen. Kiitos tekstistä silloin ja tekstistä nyt!

[Thelina]

Kaarne, hauskaa että palasit tämän pariin pitkän ajan jälkeen omia vanhoja tekstejä lukiessa näkee hyvin tuota ajan kulua, tunnistaa kyllä itsensä mutta samalla miettii, että nykyhetkessä varmasti kirjoittaisi monta asiaa toisin. Ehkä lyhyemmin. Tämä paritus tosiaan toimii juuri näin yksipuolisena ja yrtit ja luonto ovat vieläkin aiheita, joita on mukava ujuttaa teksteihin! Kiitos kommentista, kiva että tämä ilahduttaa edelleen!