Ficin nimi: Hiipuneet kipinät
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Kirishima/Bakugō
Genre: Draama, pieni angst, hurt/comfort
A/N: Alun perin tämän pätkän raakaversio putkahti osaksi Röhkön ja minun yhteisprojektia, mutta nappasin sen omille teilleen siitä katraasta.
Loppujen lopuksi toiminee paremmin omana tekstinään.
***
Kaminolla vallitsi pahaenteinen hiljaisuus. Oli kuin taistelut olisivat päättyneet jo ennen kuin olisivat ehtineet alkaakaan. Kirishimaa palelsi luihin ja ytimiin saakka.
Rakennus hänen ympärillään oli kolkko ja aivan liian suuri, mutta hän tiesi suuntansa olevan oikea. Kirishima ei ollut varma, oliko hänellä ystäviä tai liittolaisia mukanaan, mutta ympärilleen vilkaistessaan hän tiedosti kulkevansa käytäviä yksin.
Kirishima juoksi minkä tärisevistä jaloistaan pääsi.
Laboratorion steriili haju sai hänet voimaan pahoin, mutta vielä hirveämmältä hänestä tuntui löytää etsimänsä hallin perältä. Bakugō makasi sidottuna metalliseen tutkimuspöytään puolitajuttomana viruen, eikä jaksanut reagoida hänen kosketukseensa säpsähdystä enempää.
"Hei, ei mitään hätää enää..." Kirishima kuiskasi. Sumea katse ei vaikuttanut tunnistavan häntä. "Mä olen ihan tässä..."
Punaruskeat silmät, joista kipinät olivat hiipuneet, painuivat kiinni uupumuksen ottaessa viimein vallan.
Tarttuessaan Bakugōn kylmännihkeään käteen Kirishima tiesi tulleensa paikalle liian myöhään. Raivon kyyneleiden kirvelivät hänen silmiään.
All for one oli saanut haluamansa.Kirishima kavahti hereille. Hetken hän epäili huutaneensa, mutta hänen vieressään Bakugō nukkui edelleen kuin tukki. Tämä olisi takuulla herännyt, jos aihetta olisi ollut.
Kirishima silmäili selkä häneen päin lepäävää Bakugōa ja sipaisi tämän joka suuntaan sojottavia hiuksia niin hellästi, ettei sitä varmaan edes tuntenut. Eikä herättäminen ollut hänen tarkoituksenaankaan. Kaminon tapahtumien jälkeen Bakugō ei ollut saanut levättyä kunnolla vähään aikaan, mutta lähiaikoina tämän uni oli käynyt sikeämmäksi ja rauhallisemmaksi. Siitä Kirishima oli enemmän kuin hyvillään.
Kirishima kääntyi niin, että heidän selkänsä painautuivat toisiaan vasten. Se rauhoitti hänen yhä epämiellyttävän lujaa takovaa sydäntään samalla muistuttaen konkreettisesti siitä, että asiat olivat lopulta kääntyneet parhain päin.
Oli niin pahuksen lohduttavaa tietää kaiken olevan kunnossa.