Nimi: Minerva & Walburga Forever
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: S
Genre: 12+ virkettä -haasteficci, draama, AU
Hahmot: Walburga, Minerva, Sirius
Vastuuvapaus: En omista näitä hahmoja, enkä tienaa tämän kirjoittamisesta.
Tiivistelmä: Walburga Mustakin oli kerran nuori nainen, joka rakasti nauramista, huispausta ja Minervaa.
A/N: Valitsin 12+ virkettä XX -haasteeseen tällaisen parituksen, koska minusta Walburgallakin on täytynyt joskus olla (rakkaus)elämä. Yleensä kirjoittelen kaikenlaisia hauskoja seikkailuita vain Mustan suvun miehille, niin että onhan se vähän epäreilua. Toimikoon tämä edes pienenä hyvityksenä. Unohdetaan se pikku sivuseikka, että oikeasti Minerva on Walburgaa sen verran nuorempi, että he eivät olisi voineet olla Tylypahkassa samaan aikaan, sillä tässä tarinassa he kuitenkin olivat.
Huh, miten vaikea haaste tämä oli, ei ole mikään oma vahvuusalueeni tämä lyhyiden tekstien kirjoittaminen. Mutta tehtyä tuli. Sanalista löytyy tekstin lopusta.
Minerva & Walburga ForeverNainen kulkee pitkin Tylypahkan huispauskentän laitaa, katselee tuttuja pukuhuoneita, katsomoita ja maalisalkoja, ja kaivaa sitten taskustaan esiin ikivanhan kirjeen.
Rakas Minerva, minun sukuni typerine periaatteineen on syyllinen siihen, ettei meitä voi olla olemassa muuten kuin salassa… silti haluan sinun tietävän, että suostuin avioliittoon yksinomaan olosuhteiden pakosta, eikä se tarkoita, että mikään meidän välillämme olisi muuttunut.Kirjekuoressa on myös vanha valokuva, joka on kuin raikas henkäys jostain kaukaa, vuosikymmenien takaa.
’Mikäli sinulla ei ole huoltajiesi suostumusta koulun edustusjoukkueeseen liittymiselle, et valitettavasti voi pelata – ja paskat! Minerva & Walburga forever’, kuvan taakse on kirjoitettu, ja käsiala on sama kuin kirjeessä.
Minerva muistaa yhä tuon kylmän ja tuulisen maaliskuun päivän, jona hän ja Walburga Musta olivat oikeastaan hieman viluisia upouusissa huispauskaavuissaan, mutta heidän hymynsä ja sydämensä olivat sitäkin lämpöisemmät.
Minervan mielikuvissa taivas oli siihen aikaan aina sininen ja aurinko paistoi, Walburga oli kaunis, mustahiuksinen ja periksiantamaton, hän osasi vielä nauraa, ja he kumpikin osasivat vielä rakastaa.
Kun Tylypahkan edustusjoukkue pelasi Durmstrangia vastaan, Minervan vanhemmat hurrasivat heidän jokaiselle maalilleen ylpeinä, kun taas Walburgan vanhemmat näyttivät happamilta, ja suoni hänen isänsä Pollux Mustan ohimolla tykytti epämukavan näköisesti.
Walburga ei silti suostunut taipumaan vanhempiensa tahdon alle, sillä hänelle Minervan kanssa pelaaminen merkitsi miljoona kertaa enemmän kuin hänen naurettavien sukulaistensa esihistorialliset mielipiteet.
Kun Walburga voitetun ottelun jälkihuumassa painoi Minervan tyhjän pukuhuoneen seinää vasten ja suuteli, heistä tuntui, että Walburgan kodin ahdas arvomaailma oli jossain hyvin kaukana, eikä se koskaan saisi heitä.
Kun yhteiset kuukaudet muuttuivat vuosiksi, kaikki alkoi toistaa samaa kaavaa; aina kotiinpaluun lähestyessä Walburga alkoi muuttua kireämmäksi, ja vasta kauan loman loppumisen jälkeen Minerva näki hänessä taas tutun, rakkaan tyttöystävänsä, sillä sellainen Walburga hänelle oli, vaikka sen pitikin pysyä salassa.
Kun Minerva nyt vuosikymmeniä myöhemmin jatkaa matkaansa kielletyn metsän laitaan, hän voi edelleen löytää sen puun, johon he kerran kaiversivat nimikirjaimensa ja vannoivat, ettei maailma koskaan tulisi heidän väliinsä.
Valmistumisen jälkeen he yrittivät löytää keinon elää yhdessä; päivisin he olivat ystäviä, öisin rakastavaisia, mutta kaikki loppui lyhyeen, sillä Walburgan avioliitto sukulaispojan kanssa oli sukujen kesken ennalta sovittu, eikä asialle ollut mitään tehtävissä.
Mutta vaikka Walburgan suku tulikin heidän onnensa tielle, ja vaikka kaikki päättyikin katkeransuloisiin jäähyväisiin ja katteettomiin lupauksiin, Minerva ei olisi vaihtanut pois päivääkään yhteisistä vuosista.
Silti hänen mielensä täyttää voimaton viha, kun hän lukee Päivän Profeetasta, mitä Mustan suku on jälleen kerran saanut aikaan, ja millaisen ihmisen katkerat vuosikymmenet ovat tehneet tuosta valokuvan nauravasta, huispausasuisesta tytöstä, jonka hän kerran tunsi.
Eräs ajatus antaa Minervalle uutta virtaa; Walburga Mustan esikoispoika on juuri aloittanut Tylypahkassa, ja tuossa päättäväisessä 11-vuotiaassa Minerva voi jo nyt nähdä sen saman taipumattomuuden ja tunteen palon, johon hän vuosia sitten rakastui pojan äidissä.
Pojan nimi on Sirius Orion Musta, hänen harmaissa silmissään on pieni laventelin vivahde kuten hänen äidilläänkin, ja kadotetun rakkautensa nimissä Minerva haluaa tehdä kaikkensa, että tuo poika saa kasvaa vapaana sukunsa vaatimuksista.
Hänen sydämensä värisee myötätunnosta, kun hän katsoo tuota poikaa, jota Walburga ei ole koskaan oppinut rakastamaan, ja siksi hän haluaa, että Tylypahkassa Siriuksella on aina rakastava koti.
Sanalista:
1. kirje
2. syyllinen
3. henkäys
4. mikäli
5. viluinen
6. sininen
7. suoni
8. taipua
9. koti
10. toistaa
11. puu
12. ennalta
13. vaihtaa
14. silti
15. virta
16. laventeli
17. väristä