Ficin nimi: Ei huvin häivääkään
Kirjoittaja: Maissi_naksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Matchablossom
Genre: Slice of life sekä silmäkulmapilkkeinen videopeli- ja parisuhdevittuilu
Summary: "Ei tässä ole kuule mitään ystävällistä. Tietäisit sen, jos olisit tätä joskus pelannut", Kaoru murahti nyökäten konsoliaan kohti.
A/N: Jaa miten niin projisoin omia turhautumisiani Super Mario Sunshinen kanssa tähän tekstiin? 😄 No ei, hassunhauska peli se kaiken kaikkiaan on! Osallistuu Teelusikan tunneskaalaan turhautuneisuudella.
***
Kojiro tukahdutti haukotuksen ja pyyhkäisi väsymyksestä raskaita silmäkulmiaan. Televisiossa pyörivä elokuva oli vaikuttanut aluksi kiinnostavalta, mutta tunnin kuluttua hän oli todennut silmäilevänsä rainaa vain siksi, ettei jaksanut tehdä muutakaan. Laiskotteluunhan koti-illat oli tehtykin.
Jonkin ajan kuluttua Kojiro alkoi selailla kanavia löytääkseen jotain parempaa katsottavaa. Samalla hän vaihtoi hieman asentoaan ja otti Kaorun nilkat paremmin syliinsä. Sohvan toisessa päässä Kaoru oli syventynyt Nintendo Switchinsä pariin, eikä ollut kummemmin noteerannut Kojiron kosketusta hänen siliteltyään tämän jalkoja lähes koko elokuvan katselunsa ajan.
"Loppuiko se jo?" Kaoru kysyi havaitessaan hänen liikahtelunsa.
"Ainakin minun mielenkiintoni osalta", Kojiro tuumasi ja päätyi lopulta seurailemaan visailua, joka ei sanonut hänelle entuudestaan mitään. Siihen iltaan sopikin aivoja turruttava viihde.
Vaan mitä enemmän Kojiro jatkoi Kaorun jalkojen silittelyä, sitä enemmän hän alkoi kiinnittää kumppaniinsa huomiotaan. Hän antoi silmiensä vaeltaa Kaorun mustiksi lakattuihin varpaankynsiin, sanalla sanoen upeisiin sääriin ja reisiin, boksereiden pehmeään kankaaseen ja hänen lahjoittamaansa ylisuureen T-paitaan, joka palveli parhaillaan Kaorun oloasuna. Paidan selkämykseen painettu tiikeriprintti oli niin pöljä, että Kojiro oli arvellut, ettei Kaoru kelpuuttaisi sitä vaatekaappiinsa, mutta toisin oli käynyt. Olemuksen kruunasivat aina niin asialliset silmälasit yhdistettynä sotkuiseen sykeröön, jollaisen Kaoru oli koonnut päälaelleen.
Hellä hymy huulillaan Kojiro nojasi käteensä ja jäi katselemaan peliinsä syventynyttä Kaorua. Tällä oli kasvoillaan tiukka ilme, joka kertoi vakaasta keskittymisestä, Kaoru kun ei suhtautunut videopeleihinkään kevytmielisesti. Näky oli varsin hurmaava.
Kului pieni hetki, ennen kuin Kaorun huomio hyppäsi häneen.
"Mitä?"
"Ei ihmeempiä", Kojiro virkkoi. "Jäin katselemaan sinua."
Kaoru päästi hiljaisen tuhahduksen, mutta hymähti joka tapauksessa. "Pidätkö näkemästäsi?"
"Kysy vain kuinka paljon."
"Vai niin..." Kaoru hymähti ja ojensi varpaitaan leikkisästi Kojiron kasvoja kohti. "Arvostaisin kuitenkin, jos antaisit minulle pelirauhan tuolta tapittamiseltasi."
"Onko vaikeakin peli?" Kojiro kysyi suukotettuaan Kaorun jalkapöytää ja laski tämän koivet taas syliinsä lepäämään.
"Vähän... Väittäisin, että melkoisen työläs."
"Mitä pelaat?"
"Super Mario Sunshinea."
Kojiron suupielet nytkähtivät. "Aha."
Kaoru katsahti häntä kulmiensa alta. "Mitä?"
"Ei niin mitään!" Kojiro virkkoi yhtenä hymynä. "Kaikkiakos meitä koko perheen värikkäät ja ystävälliset videopelit joskus risovat..."
"Ei tässä ole kuule mitään ystävällistä. Tietäisit sen, jos olisit tätä joskus pelannut", Kaoru murahti nyökäten konsoliaan kohti.
"Ehkä olenkin."
"Oletko?"
"En minä Sunshinea. Se jäi välistä silloin aikoinaan..."
"Herkeä sitten näyttämästä noin mairealta, jos ei sinulla ole omakohtaista kokemusta, typerä gorilla."
"Noh, hyi, olepa nyt..."
Kaoru pukkasi jälleen jalkaansa ärsyttävästi kohti Kojiron kasvoja, mutta hän sai tämän nilkasta kiinni juuri ennen kuin yksi varpaista ehti tuikata tiensä hänen sieraimeensa.
"Mikä siinä sitten on niin vaikeaa?" hän penäsi maadoitettuaan Kaorun jalat päättäväisesti syliinsä.
"Tasohyppely! Miksi tässä pitää olla tällaista..."
Kojiro korskahti. "Mario-peleissä tasohyppelyä, älä nyt helkkari –"
"Sinä senkin –"
Kojiro oli varautunut uuteen jalkahyökkäykseen, mutta sellaisen sijaan Kaoru ponkaisi ylös ja siirtyi istumaan hänen viereensä pelikonsoli kourassaan. Parkkeerattuaan itsensä hänen kainaloonsa Kaoru näytti pelitilanteen näytöltä.
"Katsopas nyt, minä olen tässä – äh, lakkaa lääppimästä..."
"Enkä." Kojiro virnisti ja suikkasi toisenkin suukon Kaorun hiuksille. Kaoru vetäytyi kauemmas katsahtaen häntä rahtusen tuimasti, mutta nojautui sitten pusuun, jonka Kojiro tähtäsi kullanmurunsa huulille.
"No niin, nyt olet kunnolla ja keskityt", Kaoru käski sitten, tarttui häntä leuasta ja käänsi hänen päänsä kohti Switchiään. "Katsopa, minä olen tässä ja määränpääni on... tuolla."
Pelissä avautui esterataa muistuttava haaste, joka käsitti suuria kuutionmuotoisia kappaleita sekä muita geometrisia tasoja, joita pitkin Marion mitä ilmeisimmin oli tarkoitus hypellä saadakseen palkinnoksi kimaltelevan tähden.
"Tämähän on kuin mikä tahansa 3D-mariojuttu", Kojiro sanoi hieman huvittuneena. "Kyllä kai sinä nyt tämän osaat vetää läpi?"
"Kyllä minä osaisin, mutta Mario ei", Kaoru tuhahti kopeasti. "Mokoma hyödytön amatööri. Siitä ei tietenkään ole kyse, ettenkö ennen pitkää pääsisi tätä läpi, mutta näköjään menestys antaa odottaa itseään."
"Ehkä olet vain huono pelaamaan?"
"Niin... ja ehkä sinun pitäisi vetää alahuuli pääsi ympäri ja nielaista?"
"Hahhahhah, tuota en olekaan kuullut vuosikausiin!"
"Sille on varmasti syynsä. Mutta palataanpa asiaan, jos millään maltat!"
"No annahan tänne", Kojiro kehotti ja otti konsolin vastaan. Hän kokeili nappuloita, testaili Marion liikkeitä ja totesi ne asiaankuuluvan sujuviksi. "Eli tuonne pitää loikkia?"
"Jep."
"Hmh, no luulisihan sen onnistuvan ennen pitkää. Jos minä tästä ensin – hoi, mitä?" Kojiro hyvä ettei mylväisi, kun Mario otti ja juoksi rotkoon. "Pitkä hyppy, miten olisi!?"
"Tässä pelissä ei ole sellaista."
"Älä puhu roskaa, totta kai on?"
"Kokeile itse", Kaoru virkkoi, ja Kojiron kasvoille levisi järkyttynyt ilme. "Kuten sanottua, tämä on Sunshine."
"Mitä hiton halvattua..." Kojiro köhähti ja suu tiukkana viivana tarttui haasteeseen uudemman kerran. "Hyvä on, ei väkisin! Kyllähän sen tähden ilman normaaleja ja oletettuja Marion repertuaariin kuuluvia vakioliikkeitäkin saa, häh?"
"Mitä ilmeisimmin", Kaoru tuumasi, vaikkei Kojiro ollut häneltä mitään kysynytkään. Hän seurasi vierestä, kuinka Kojiro selvitti tiensä ensimmäisten palikoiden jonon ohi ilman suurempia ongelmia. Kun edessä aukeni tarkkaa hyppelyä vaativa kohta, tämä ohjasi Marion ensin mahdollisimman keskelle tietä ja otti sitten hieman vauhtia saadakseen tulevan hypyn onnistumaan paremmin. Lopulta Marion matka päättyi toistamiseen rotkoon, sillä kertaa liikkuvaan kappaleeseen törmäämisen perästä.
"Noh, minä hyppäsin!" Kojiro puuskahti. "Ihan takuulla hyppäsin, mutta tämä hiton vekotin ei rekisteröinyt sitä!"
"Sitä nappia täytyy painaa kunnolla", Kaoru totesi jollain tavalla nautiskellen siitä, miten värikäs koko perheen videopeli sai Kojiron enemmän tai vähemmän kuumumaan. Se teki hänenkin sapetuksestaan jollain tapaa oikeutetumpaa. Vika oli ilman muuta pelissä, eikä pelaajissa.
"Painan pian sinua kunnolla, jos tuo neuvominen ei lopu", Kojiro murahti katsahtaen häntä sivusilmällään.
"Ensin työ, sitten hupi."
"Pah, ei tässä ole huvin häivääkään..." Kojiro huokaisi ja aloitti pelihaasteensa alusta. Ensimmäinen vaihe sujui jälleen moitteettomasti; liikkuvien palikoiden kanssa Kojiro toimi aiempaa jämptimmin liikkein ja kentän vaatimalla kärsivällisyydellä, mikä teki Kaoruun pienen vaikutuksenkin. Ei sillä, että Kojiro olisi ollut häntä taitavampi tasohyppelyissä, mutta tällä oli kieltämättä hetkensä.
"Jooooo, et et ET PUTOA! Voi perse tämän kanssa!" Kojiro ärisi, kun ei saanut korjattua hieman pitkäksi mennyttä hyppyään. "Mario, yrittäisit nyt vähän!"
"Sinähän se olet vastuussa hänen liikkeistään", Kaoru ärsytti tahallaan ja tyrskähti nähdessään Kojiron ilmeen.
"Muistuta minua, että myyn sinut matonkuteiksi – mitä? Miksi tämä heittää minut radan alkuun asti? Pääsin jo niin pitkälle!"
"Tämä peli ei usko check pointeihin."
"Älä nyt vittu naurata." Kojiro kiristeli hampaitaan hysteerisen hymyn läpi. "Heitän tämän helvetin pelin kohta seinään..."
"Jos sen teet, ostat minulle kaksi uutta Switchiä", Kaoru totesi tyynesti.
"Mitä varten kaksi?"
"Opit olemaan."
"Mrrrrh", Kojiro nurisi ja nöyränä poikana palasi pelin ääreen. Seuraava yritys osoittautui nopeasti fiaskoksi, kun Marion askel luisti turhan rivakasti ja lopputuloksena rotko kutsui jälleen kerran.
"Oho, se siitä sitten", Kaoru tuumasi, kun ruudulle putkahti iso GAME OVER -teksti, ja Kojiro lysähti sohvalle kuin ilmansa kadottanut ilmapallo.
"En minä oikeasti ole näin paska tasohyppelyissä", tämä vakuutti uupuneen kuuloisesti. Kaoru virnisti itsekseen. Millaiseksi kolaukseksi ylpeydelle Super Mario Sunshinessa epäonnistuminen näyttikin koituneen.
"Haluatko yrittää uudestaan?"
"Tietysti!" Kojiro sisuuntui nopeasti. "Minähän hoidan sen tähden sinulle, vaikka tässä saakelin rämpimisessä menisi koko yö."
"Oletpa ritarillinen."
"Niin olenkin."
Tuokion kuluttua Kaoru oli navigoinut Marion tien takaisin haasteeseen, joka oli koitunut Kojiron – ja sitä aikaisemmin hänen – kohtaloksi.
"No niin, sinulla on neljä elämää, ellei uusia tule vastaan", Kaoru sanoi ja ojensi Switchin tahdonvoimaa hehkuvalle Kojirolle. "Anna palaa, tiikeri."
"Räyh."
Kojiron keskittymisen taso oli mitä herttaisin, kun tämä silmä kovana tuijotti ruutua ja suoritti haastekenttää parhaalla taidollaan. Parista hankalasta osuudesta selvittyään Kojiro ei pysähtynyt lepäämään laakereilleen vaan jatkoi eteenpäin kylmänrauhallisesti. Kaorun olisi tehnyt mieli spontaanisti heittää kannustava sana jos toinenkin, mutta silkasta jännityksestä hän piti suunsa supussa.
"No nyt..." Kojiro mutisi päästyään viimeiselle osuudelle. "Vielä pari hyppyä, joten et putoa, kuulitko, Marioseni? Nätisti menet, juuri noin, vielä toinen, hyvä. Nyt et lipsu viime vitun metrillä – hohohoo, näin!"
Kaoru huokaisi helpotuksesta, kun peli soitti fanfaarin merkiksi siitä, että Mario oli saanut haasteen suoritetuksi. Pelin äänet tosin ottivat hukkuakseen Kojiron autuaan tuulettelun alle.
"Noin, siitäs sait, senkin kanalja!" Kojiro hohotti ja koko olemus tuikkien ojensi pelin takaisin hänelle. "Olepa hyvä!"
"Kiitän." Kaoru otti pelin vastaan vinosti hymyillen. "Taisi olla rentouttava pelituokio?"
"Jos tulkitset tuon äskeisen rentouttavaksi, olet kierompi kuin luulinkaan", Kojiro tuhahti ja kietoi käsivartensa Kaorun niskan taakse ottaen tämän kainaloonsa. "Seuraavaksi sinä saat viihdyttää minua."
"Millä tavalla?" Kaoru kysäisi, vaikka epäilikin tietävänsä vastauksen. Mielessään hän ehti jo kuvitella, miten Kojiro riisuisi ensin oman paitansa ja sitten hänen ja saisi olohuoneen tunnelman kuumentumaan vallan –
"Saat näyttää, miten sinulla sujuu tuon pelinmokoman kanssa", Kojiro sanoi sitten.
"Aha?"
Ehkä toisenlaiset puuhat saivat vielä odottaa.
"Hyvä on, mutta ei sitten mitään mutinoita!" Kaoru tokaisi ja sai osakseen härnäävän silmäyksen.
"Pois ne minusta, kuten – hei, onko tuolla kaukana Yoshi?"
"Sehän se."
"Voi Yoshi rakas!" Kojiro henkäisi ihastuneena ja painoi kätensä poskilleen. "Tämä peli saa minulta heti lisäpisteitä, kun mukana on Yoshi-mussukka!"
"Puhut sille paljon herttaisemmin kuin minulle."
"Alatko mustasukkaiseksi?"
"Pitäisikö?"
"Ei niin kauan kuin puhut Carlalle paljon pehmoisemmin kuin minulle."
"Touché."
Kojiro nauraa hekotti ja pukkasi Kaorua hellästi käsivarteen kehoituksena liikuttaa Mario itsekseen heiluskelevan täplikkään munan luo. "Sinnittele, Yoshi! Isi tulee pelastamaan sinut!"
"Ei se ole missään pulassa", Kaoru tyrskähti.
"Onhan! Se on vankina munassaan eikä pääse pois ilman... banaaneja?" Kojiro köhähti, kun Yoshin munan yläpuolelle putkahti ajatuskupla banaaniterttu sisällään.
"Sille täytyy viedä banaaneja, jotta se pääsee vapaaksi."
Kojiro päästi nurisevan olisi pitänyt arvata -hengähdyksen ja tuuppasi sitten häntä uudelleen käsivarteen. "No, ei sitten aikailla! Banaaneja kehiin ja sassiin!"
"Pysypä housuissasi. Ellet sitten ole aikeissa tarjota minulle jotain banaania muistuttavaa..."
"Kaaaooru." Kojiro virnisti tajutessaan hänen huulenheittonsa. "Ensin työt ja sitten huvit, vai miten se meni?"
Kaoru pyöräytti silmiään ja huokaisi kiistämätttömän logiikan edessä. Siten se juuri meni.
"Banaaneja Yoshille siis."
"Asiaa!"
