Nimi: Haukansilmä
Fandom: Kuroko no Basuke
Hahmot: Momoi Satsuki + muita (Aomine, Kuroko, Kagami)
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, ficlet
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Tadatoshi Fujimakille. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Momoilla on haukansilmä. Se ei näy pelkästään hänen pelatessa koripalloa, vaan hän on kehittänyt siitä supervoimansa tavallisissa arkiasioissa.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen
”Kerää 10.” Tällä tekstillä kerään Momoi Satsukin.
Haukansilmä
Kun Momoi tarttui pienenä tyttönä koripalloon, pääsi joukkuueseen ja alkoi pelata, huomattiin aika pian että hänellä on ominaisuus, joka silloin tällöin ilmeni joillakin pelaajilla. Ominaisuutta sanotaan haukansilmäksi. Pelaaja, jolla on haukansilmä, tekee nopeasti havaintoja käynnissä olevasta pelistä ja pelaajista ja osaa toimia sen mukaan johdonmukaisesti saadessaan itse pallon pelattavaksi. Momoi oli pitkään joukkueensa parhaita pelaajia. Kun hän ei kasvanutkaan niin paljon pituutta, mitä menestyksekäs koripallon pelaaminen vaati, häntä alkoi kiinnostaa koripalloon liittyvät muut asiat. Hänellä yksinkertaisesti oli vastaus moneen taktikointiin ja pelistrategiseen ongelmaan ja niin hänestä tuli yläasteella poikien joukkueen manageri.
”Peli toimisi paremmin jos Kise ja Aomine vaihtaisivat pelipaikkojaan”, Momoi totesi kerran nähdessään kuinka poikien pallonkäsittely toimi. Toinen pelasi oikeaa laitaa paremmin ja toinen heistä pelasi vasenta laitaa paremmin.
”Taidat olla oikeassa”, Akashi tuumi. ”Kise osaa kyllä kopioida toisten peliliikkeet nopeasti, mutta se ei toisiaan pois sitä tosiasiaa, että toinen puoli on meissä aina vahvempi.”
”Okei, vaihdetaan pelipaikkoja”, Kise myöntyi.
”Pelaan yhtä hyvin mitä tahansa paikkaa”, Aomine puolustautui.
”Silti Ao, sinä vaihdat peleissä laitapaikkaasi”, Akashi komensi.
Se oli loistoveto, sillä seuraavassa pelissä he onnistuivat vielä vähän paremmin.
”Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että sinulla on haukansilmä?” Akashi kysyi Momoilta, kun tyttö oli antanut joukkueelle joitakin tuiki oleellisia neuvoja heidän valmentajansa ohitse.
”Kun pelasin, niin kyllä minulle niin sanottiin. Tiedän sen ja olen päässyt kehittämään jaloa taitoani”, Momoi sanoi.
”Hän on välillä aika pelottava taitonsa kanssa”, Kuroko sanoi.
”Pikemminkin pelottavan oikeassa”, Murasakibara lisäsi.
*
Yläasteen jälkeen tuttu joukkue hajaantui ja kaikki aloittivat eri lukioissa. Kaikki paitsi Momoi ja Aomine, jotka asuivat naapurissa ja olivat olleet ystäviä jo pikkunappulasta alkaen. Momoi ei tarvinnut vakuutteluja, kun lukion poikien koripallojoukkue hyväksyi tytön nopeasti managerikseen. Tyttö osasi pelata itsekin ja aikaisempi kokemus Ihmeiden sukupolven managerina oli jo melkoinen suositus. Momoin haukansilmä ei kuitenkaan nähnyt niitä asioita, mitkä koskivat suoreen häntä itseään, mutta Aomine toki huomasi ja teki selväksi, että joukkueen pojat saivat luvan pitää näppinsä erossa
hänen pikkusiskostaan ja kohdella tyttöä hyvin. Momoi oli vain tuhahtanut, kun oli ensimmäisiä kertoja kuullut Aominen sanovan häntä pikkusiskokseen. He olivat samanikäisiä, jolloin Aomine pörrötti tytön hiuksia todeten, että onhan hän joukkueen poikia pienempi.
”Pelitossusi vetävät viimeisiä. Ne eivät kestä enää seuraaviin treeneihin”, Momoi osoitti sormellaan Katsunorin pelikenkiä. Poika kohotti kulmiaan, eikä meinannut ottaa tyttöä tosissaan. Mutta kun hänen kenkänsä seuraavissa treeneissä hajosivat pohjan irrotessa kesken harjoitusottelun, hänen piti myöntää, että manageri oli ollut oikeassa ja hän itse oli ollut väärässä.
”Olit oikeassa”, Katsunori myönsi vetäytyessään vaihtopenkille. ”Minun olisi pitänyt kuunnella sinua.”
”Ei se mitään. Ei tämä minun treenini ole vaan sinun”, Momoi totesi omaan tyyliinsä. Seuraavissa harjoituksissa Katsunorilla oli uudet kengät.
Momoi oli vähän huolissaan kun Aomine alkoi lintsata harjoituksista. Yhä useammin hän löysi pojan koulun katolta istumasta tai paistattelemasta päivää auringossa.
”Olet tylsistynyt. Se näkyy kilometrien päähän”, Momoi sanoi.
”Jep”, Aomine totesi.
”Tarvitset uutta haastetta.”
”Ja mistähän sellaista voisi saada?” Aomine kysyi.
”Ehkäpä se tulee vastaasi pikemmin kuin kuvitteletkaan. Seirinin lukion joukkuueeseen on liittynyt yksi mielenkiintoinen pelaaja”, Momoi paljasti.
Aominen suu loksahti auki. Oliko Momoi ehtinyt vakoilla jo kilpailevienkin lukioitten joukkueita? Ehkä ei sittenkään. Tyttö oli vähän ihastunut Kurokoon ja poika kävi nyt Seirinin lukiota. Siitä se varmaan johtui.
”Kuka muka Seirinissä osaa pelata koripalloa?” Aomine ei voinut olla kysymättä. Hänen uteliaisuutensa oli herännyt.
”En kerro. Saat luvan käydä treeneissä ja selvittää asian ihan itse.”
Aomine tuhahti. Pitäköön tyttö tietonsa. Kyllä hän selvittäisi asian pian.
Kun sitten Tōō Akademin joukkue kohtasi Seirinin joukkueen, Aomine kiinnitti heti huomiota punatukkaiseen pitkään pelaajaan. Olisiko hepusta hänelle vastusta? Aomine ei voinut olla vähän kiusaamatta Kagami-nimistä pelaajaa, keltanokkaa joka oli kuulemma pelannut yläasteaikana Amerikassa.
”Ei tuosta punatukasta ole vastusta”, Aomine sanoi vähän tylsistyneenä Momoille harjoitusottelun jälkeen.
”Luulet väärin”, Momoi sanoi ja katsoi tiiviisti Aominea. Tyttö oli kyllä huomannut, kuinka punapää oli herättänyt Aominessa kilpailuhengen ja uuden innostuksen, jota Aomine yritti nyt vain peitellä. ”Hänestä on oikeasti vastusta sinulle. Sinulla ei ole varaa jättää yhtään harjoituksia välistä”, Momoi sanoi. Tytön hämmästykseksi Aomine ei enää jättänyt treenejä välistä vaan tuli aina paikalle.
*
Muutaman kuukauden kuluttua, kun Tōō Akademyn joukkue oli jälleen kerran pelannut Seirinin lukiota vastaan ja kisakausi oli alussa, tuli Momoi Aominen luokse.
”Sinä olet ihastunut”, Momoi töksäytti.
”Enhän ole”, Aomine puolustautui. ”Mitä hulluutta.”
”Mutta taidat sittenkin olla. Et mihinkään isotissiseen typykkään, vaan Kagamiin!” Momoi sanoi.
”Ssshhhh, älä huuda”, Aomine kauhistui ja sai vähän väriä kasvoilleen.
”En minä huuda, mutta olin selvästi oikeassa. Se nimittäin näkyy sinusta”.
Aomine tuijotti Momoita. Tytön haukansilmä oli erehtymätön, eikä Aominen tehnyt mieli myöntää sitä. Miten ihmeessä hän oli voinut olla niin läpinäkyvä.
”Paha periköön haukansilmäsi nyt ja aina”, Aomine sanoi, vaikka tiesikin että hänen salaisuutensa oli turvassa.
Momoi tökkäsi Aominea kyynärpäällään ja hymyili.
Aomine vastasi siihen pörröttämällä tytön hiuksia.
