Vs: Hopeaa silmissä | S | Raapaleita Mustista, 8. raapale 26.9.

[vaahtokarkkiunelma]

Kirjoittaja: vaahtokarkkiunelma
Ikäraja: S, ainakin toistaiseksi, saattaa mahdollisesti kohota
Genre: angst
Varoitukset: laitan erikseen joka raapaleeseen, mahdollisesti ainakin perheväkivaltaa, väkivaltaa ja päihteidenkäyttöä ehkä tulevaisuudessa
Hahmot: Sirius ja Regulus Musta
Vastuuvapaus: Mikään ei ole minun vaan kaikki kuuluu J.K. Rowlingille, enkä hyödy kirjoittamisesta rahallisesti.

1. Äidille

Hahmo: Regulus Musta


Äiti, minä en tahdo. Äiti, minä pyydän. En tahdo pitää häntä kädestä kiinni, en tahdo olla kelmeänkohtelias silkkipuserossa ja antaa maireiden tyhjänpäiväisyyksien lipua ulos huulieni välistä. Pyydän, ettet tee minusta vastinetta, älä tee minusta suomukasta varanäyttelijää käsinukketeatteriisi. Minä en ole hän, etkä sinä voi pyyhkiä minulla virheitäsi.

Minun olkapääni ovat hauraat linnunluut, liian hennot langettamallesi painolle. Sille en voi mitään, ettei minulla ole voimaa niin kuin hänellä on. Minua ei saa syttymään, en ole roihuava liekki hänen laillaan. Käytön jälkeen voit asettaa minut takaisin hyllylle, äiti kultaisin.

2. Veljelleni

Hahmo: Regulus Musta


Eebeninpuunmustat suortuvat, hopeiset silmät, ylväs aatelisen nenä ja posliininvalkea iho. Sinä olet minun veljeni, suonissamme virtaa mustaa. Mutta siinä missä sinun hiuksesi ovat tuulen tuivertamat, ovat minun hiukseni eleganssin latistamat. Siinä missä sinun silmissäsi on nousevan myrskyn harmaus ja sen välähtelevät salamat, ovat minun silmissäni utuisat pilvet, joiden läpi eivät auringonsäteet tanssi. Minä olen tyyni ennen myrskyä, sinä olet myrsky. Minä olen sinun veljesi, mutta sinä et tahdo olla minun.

[vaahtokarkkiunelma]

A/N; Tässä nyt tämmöinen puhelimeni kätköistä. Olen tänään syventynyt pohjoismaisiin taruolentoihin, siitä tämä idea saarnettaresta. Saarnetar on saarnipuun suojelushenki, yleensä pahansuopa naishahmo.

3. Rakkaudesta

Hahmot: Regulus ja Sirius Musta, muut hahmot tulkinnanvaraisia. Ensimmäisessä kappaleessa ulkopuolinen POV, toisessa Reguluksen POV ja viimeisessä Siriuksen.

Hänen kosketuksensa on jäinen ja silmät vielä jäisemmät. Käsi toisen päällä on kolea ja ääneen sanotut valheet hyisiä. Kun taas hänen kosketuksensa polttaa ja silmissä raivoavat liekit. Käsi toisen ympärillä on kiivas ja huulien välistä purkautuvat valheet kuumeisia.
Regulus piiloutuu rakkaudelta, kun taas Siriuksen rakkaudelta on piilouduttava. Regulus on aina varonut heittäytymästä peliin, eikä Sirius koskaan oppinut vetäytymään mistään. He eivät ymmärrä, että rakkaus ei ole peli.


Minun sydämeni on kätkössä saarnipuuni siimeksessä, kalsean saarnettaren vartioima. En ole vastuussa sydämestäni, vaan sen juurilla seisoo sydämeni saarnetar. Sinun ei ole syytä varoa minua, vaan saarnettaren raastavia kynsiä. Siksi minä rakastan hiljaa, koska pelkään meidän molempien puolesta.


Minun rakkauteni on se painajainen, joka painaa rintaasi öisin. Se painajainen, johon heräät kylmänkostena ja jonka osaat odottaa saapuvan. Sinä et ole typerä, vaan tiedät rakkauteni taakan. Ehkä sinä uskot, että ansaitset painajaisesi. Minä rakastan lujaa, koska en osaa pelätä puolestasi.

[vaahtokarkkiunelma]

A/N: Ensimmäinen vähän pidempi raapale!

4. Kalmanhanaukio

Hahmot: Orion, Walburga, Sirius ja Regulus Musta



Pimeiden huoneiden, painavien seinien ja himmeiden ikkunoiden keskellä seisoo nainen. Hän kantaa tummaa hiuspilveään kuin kruunua, silmänsä tummanpuhuvina kuin merellinen myrsky. Hänessä on vaarallista voimaa, voimakasta vimmaa ja vimmaista kiihkoa. Tämä on hänen valtakuntansa.

Mahonkisten kaappien ja samettisten verhojen piilottamana, istuu mies työpöytänsä ääressä. Hän on väsynyt mies, monien vastuiden ja velvollisuuksien kuluttama varjo. Vaikka hänen sormissaan komeilevat hopeiset sormukset ja ihoa hivelevä silkki on ylellistä, hän ei tunne olevansa vallassa. Oikea valta on vaikuttamista, eikä hän ole kuin olosuhteiden uhri. Olisitko niin ystävällinen, että kaataisit lisää viskiä?

Kylmempi kuin isänsä, on tämän poika. Nuori pajunvarsi, taipuisa ja kaunis. Kesytetty ja kiitollinen, mutta kolea. Hänellä on menestystä ja suosiota, mutta ei sankaritekoja tai ystäviä. Hennoilla harteillaan monien odotusten paino, hän on vain toinen olosuhteiden uhri. Sulje ovi perässäsi, viitsisitkö?

Ikkuna on auki, antaen hyisen ilman virrata jo ennestään viileään huoneeseen. Ikkunalaudalla istuu poika, joka mustine suortuvineen on kuin jumaltarustosta. Viehkeän pinnan alla on kuitenkin mustia, rumia tunteita. Vihaa, raivoa, kiivautta. Häntä tulisi käsitellä silkkihansikkailla, mutta tässä talossa kalliita asioita ei pilata rakkaudella. Tämä on hänen ruhtinaallinen tyrmänsä.

[vaahtokarkkiunelma]

A:N: Pitkästä aikaa sain kirjoitettua edes jotakin. Olen aikaisemmin kirjoittanut enemmän Mustan veljeksistä, joten päätin tällä kertaa poistua mukavuusalueelta.

5. Kolme siskosta

Hahmot: Bellatrix, Andromeda ja Narcissa Musta




Trilogian ensimmäinen osa, joka synkkänä syysyönä syöksyi maailmaan.
Bellatrix, naissoturi.
Tummaa verta valkealla silkkipuserolla,
tummia mustelmia valkealla iholla.
Hän ei kavahda väkivaltaa.

Tällä naisella oli suden hymy punatuilla huulillaan. Te muut olitte lampaita hänen jalkojensa juuressa. Hän oli nainen, jota miehet pelkäsivät. Nyt hän on vain varjo itsestään, luuranko mustassa kaavussa, kasvoillaan kolkko naamio. Ja kun hän sulkee silmänsä, hän kuulee tuhansien vaikerruksen ja meren aaltojen jyskeen vasten kivisiä seiniä.


…..

Trilogian toinen osa, raskaan kesäpäivän piristävä rankkasade.
Andromeda, prinsessa, joka oli tulla uhratuksi.
Yksi käsi ovenkahvalla,
toisessa matkalaukku, joka painaa yhden elämän verran.
Hän astuu viimeisen kerran ulos talosta,
eikä ole koskaan päätöksestään varma.

Hän istuu keittiön pöydän ääressä vielä aamuyön pimeimpinä tunteina, naputellen levottomasti pöydän puista pintaa. Hän istuu vieraassa kodissa, vieraiden esineiden ympäröimänä, ja tuntee itsensä enemmän ihmiseksi kuin koskaan ennen.

…..

Trilogian viimeinen osa, talvisen pakkaspäivän keskonen.
Narcissa, kaunein kukka suvun hopeavaasissa.
Poski vasten kylmää ikkunaa,
vartioivat hallaiset silmät kartanon pihaa.
Hänen ympärillään isät antavat poikansa ja pojat henkensä suurelle aatteelle,
turhaan.

Hän tuntuu lipuvan kuin unessa, kartano on hiljaisuudessaan tyyni ja niin on hänkin. Seinillä kymmeniä kuvia ihmisistä, joita hän ei tahdo muistaa ja jotka ovat jo menneet. Hän on yksin, niin kovin yksin.

[Hopearausku]

Uu, tämähän oli hieno! Pakko näin alkuun sanoa, että tässä oli paljon todella kauniita virkkeitä ja kielikuvia. Lainauslista olisi paisunut todella pitkäksi, jos olisin kaikkia hienoja kohtia lähtenyt nostamaan ylös

Reguluksen tunteet ekassa raapaleessa ja tietynlainen, käänteinen “veljen varjoon” jääminen säväyttivät. Käy hyvin ilmi paine olla se edustuskelpoinen kiiltokuvapoika, kun veli nähdään suvun mustana lampaana. Toisessa, Siriukselle osoitetussa raapaleessa tämä korostui vielä entisestään. Tulkitsin sitä niin, että Regulus todella kaipaisi isoveljeä - itsellänikin on vain yksi sisarus, ja pahalle tuntuisi, jos hän lähtisi kokonaan elämästäni.

Käytön jälkeen voit asettaa minut takaisin hyllylle, äiti kultaisin

Oi että, tämä hymypoika hyllyllä -mielikuvakielikuva riipaisee kyllä syvältä.

Kolmannessa raapaleessa tykkäsin näiden kahden rakastamistyylien välisestä kontrastista! Tuo, että Regulus piiloutuu rakkaudelta ja Siriuksen rakkaudelta on piilouduttava oli mielestäni osuva kuvaus näiden kahden veljessuhteesta. Nelos- ja vitosraapaleiden kuvaukset hahmoista olivat todella osuvia ja hienosti kirjoitettuja, tykkäsin!! Etenkin Andromedan ja Orion Mustan osuudet jäivät mieleen oivaltavina, erityisesti tämä virke:

Hän istuu vieraassa kodissa, vieraiden esineiden ympäröimänä, ja tuntee itsensä enemmän ihmiseksi kuin koskaan ennen.

Mustien suvun jäsenenä eläminen on varmasti niin raadollista. Tykkään todella paljon siitä, että tässä Andromeda on löytänyt uuden kodin ja samalla itsensä jostain ihan muualta kuin puhdasveristen verenpuhtauspippaloista. ♥

Paljon kiitoksia tästä tekstistä, tämän lukeminen oli todella mielenkiintoista.

[vaahtokarkkiunelma]

Hopearausku: Kiitos todella paljon kommentistasi! Todella kivaa, että joku on innostunut kommentoimaan, jos sitä itsekin innostuisi tätä raapalesarjaa jatkamaan. Mustista on aina tosi mielenkiintoista kirjoittaa ja aina tuntuisi löytyvän uudenlaisia tapoja tulkita näiden välisiä suhteita

[vaahtokarkkiunelma]

Hahmot: Sirius ja Regulus Musta
A/N: Back in business. Mulla on atm jonkun verran näitä koneella kirjoitettuna ja siirtelen niitä pikkuhiljaa tännekin. Suunnitteilla olisi ehkä mahdollinen pidempi Regulus-centric ficci,jos vaan saisi aikaiseksi :DD

7. Kerro, kerro kuvastin

Regulus katselee, kun Sirius istuu peilin edessä. Katsoo piilostaan, kuinka Sirius sivelee itseään. Siriuksen kosketus on rakastava, kosketus on hellä, kun hän hivelee kermanvaaleaa ihoaan, pitkiä pikimustia kiharoitaan, korkeita poskipäitään. Sirius rakastaa itseään. Tämä rakastaa aatelisen nenänsä siluettia, syntiin kutsuvia huuliaan ja pitkiä pitkiä sääriään. Hän sormeilee lähes rasvatonta kehoaan, pitkiä silmäripsiään, virheetöntä ihoaan.  Tämän kosketus on hellä kuin rakastajan. Sirius on itsekäs, itsekeskeinen ja turhamainen idiootti. Ja helppo rakastaa.

Kun Regulus hiipii takaisin huoneeseensa, hän kohtaa vieraan rohkeuden vallassa peilikuvansa. Pienempi, hintelämpi Sirius tuijottaa häntä takaisin. Sirius, jonka iho ei ole yhtä sileä, leuka on heikompi ja jonka silmien alla on tummat rumat varjot. Sirius, jonka silmien harmaa on lattea ja eloton. Sirius, jonka huulet ovat tyytymättömät rohtuneet viivat. Sirius, jonka kasvot ovat posliininvalkean sijaan kelmeät ja kalpeat kuin ylösnostetulla ruumiilla. Vapisevin ja rystysistä kuivunein käsin hän tunnustelee piirteitään, hiuksien kuivuneitä latvoja, revittyjä kynsinauhoja. Hän koskee ja inhoaa. Regulus menestyy opinnoissaan, pitää yllä suvun kunniallista kuvaa ja miellyttää äitään. Ja silti Regulus on niin surkea.

[Altais]

Hei olipa ilo huomata, että täällä oli tällainen teksti Mustan veljeksistä, sillä rakastan aina vaan heitä ja heistä lukemista! Oli sitten pehmoisempaa tai angstisempaa, niin molemmat lähestymistavat toimivat heidän kohdallaan. Tässä oli todella sydämeen käyvää Reguluksen tapa katsoa veljeään ja tämän itsetietoista kauneutta, jonka takia kaikkien on helppo häntä rakastaa, ja johon nuoremman on tietenkin liian helppo itseään verrata ja samalla vaipua itseinhoon. Voi kun voisi halata tuollaista epävarmaa, itsensä ihan surkeana ihmisolentona näkevää Regulus parkaa ja sanoa, ettei ne asiat varmaan ihan tuolla lailla kuitenkaan ole. Mutta joo, kovin uskottavia surullisuudessaan nuo Reguluksen pohdinnat olivat, ja lukisin mielelläni sinulta lisääkin hänestä, Siriuksesta ja muustakin Mustan suvusta!

Aiempien osienkin tunnelmista välittyi sellainen upean karmaiseva, ahdistava ilmapiiri, joka Kalmanhanaukiolla vallitsee, ja joka varmaan osaltaan vaikuttaa kaikkiin siellä asuviin. Siriukseen, joka haluaa tehdä pesäeron kaikkeen siellä, myös veljeensä, näkemättä miten tämä häntä kaipaa. Walburgaan, joka haluaa ratkaista epäonnistumisensa yhden lapsen kanssa maton alle tekemällä seuraavasta lapsesta täydellisen malliesimerkin siitä, miten noudatetaan kaikkia suvun periaatteita. Orionista, joka istuu väsähtäneenä yksinään työhuoneessaan kittaamassa viskiä (on ehkä joskus ollut itsekin tuollainen Sirius tai Regulus, joka on alistunut kohtaloonsa ja tullut katkeraksi), ja sitten kaiken keskellä yksinäinen Regulus, jota ei kukaan näe omana itsenään. Voi miten tämä tällainen aina onnistuukin koskettamaan minua kaikessa murheellisuudessaan. Suuret kiitokset, ja ihan mahtavaa, jos palaat vielä näiden hahmojen pariin! 

[vaahtokarkkiunelma]

Altais: Kiitos kommentistasi tämänkin ficin puolella!


A/N: Tässä Regulus-keskeinen pieni angstiraapaleen poikanen näin melkein vuoden tauon jälkeen! Tässä ficissä jo vähän vanhempi juuri koulusta valmistunut Regulus ensimmäisen velhosodan tuoksinnassa. Raapaleen nimi on muuten inspattu Lana Del Reyn The Blackest Day- kappaleesta!

8. Mustin päivä

Yö on mustin hetkeen, mustat kiharat lepäävät vasten mustaa samettia ja Reguluksella on mustelmia ylellisen mustan silkin alla. Musta jalokivi loistaa hänen sormessaan, Mustan suvun sinetti on kietoutunut hänen sormensa ympärille. Reguluksen sydän on painavampi kuin koskaan.

Barty on poissa, eikä Regulus edes tiedä missä. Sota pukee Bartya paremmin kuin Regulusta, vaikka Reguluksen veressä virtaa vuosisatoja väkivaltaista dynastiaa. Bartyn isä yritti kovasti kasvattaa poikaansa hyväksi ja niin kunnolliseksi ja yleväksi, mutta Bartyn yllä on kohtalon langettama väkivallan kirous, josta kumpikaan heistä ei saa tarpeekseen. Regulus hivelee mustelmia kaulallaan.

Makuukammari on hiljainen ja tyhjä, Regulus on juopunut. Hänen mielensä ei ole kuukausiin ollut näin tyhjä, sillä huoli on Reguluksen ikuinen seuralainen ja usein Bartya uskollisempi. Nyt hänen jalkapohjansa ovat verestä tahriutuneet, mutta punaviini on värjännyt Reguluksen huulet punaisiksi ja tämä ei tunne sirpaleita askeltensa alla. Makuukammari on tyhjä, Regulus on tyhjä, pullot punaviiniä ovat tyhjiä. Hänen tuntemansa maailma on kaaoksessa, Regulus pelkää veljensä puolesta, Regulus pelkää rakastavansa Bartya enemmän kuin on turvallista ja painajaiset tummasta vedestä ja häneen tarttuvista käsivarsista vainoavat häntä joka yö. Regulus tuntee olevansa liian syvällä (jo valmiiksi).

Peilin kehykset ovat hopeiset, luihuisen medaljonki hänen kaulassaan on hopeinen, Reguluksen kyyneleistä kosteat silmät ovat kelmeän valon alla hopeiset. Regulus on elossa (vielä), mutta hän näyttää aaveelta (jo valmiiksi).