Nimi: Sévère, Vakava
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Varoitus: Perheväkivaltaa, mutta ei kovin kuvailtua
Paritus: Ei suoranaista
Tyylilaji: Angst, ficlet
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille.
Tiivistelmä: Miksi olet aina niin vakava, Severus?
Kirjoittajan sana: Halusin kurkistaa Severuksen lapsuuteen, ja koska nyt on rintasyövän teemakuukausi, sivutaan tuota armotonta sairautta tässä ficletissä, joka menee Sataseeni sanalla 027. Vanhemmat.
Sévère, Vakava
Kun synnyin, ei kukaan hymyillyt. Synnytys oli vaikea, äidin ympärillä hääri kuusi parantajaa, jokaisella hikipisarat kasvoillaan.
Siihen synnytykseen oli äiti kuolla. Kuolkoon, sanoi isä, jolle tärkeintä oli saada jälkeläinen. Ei rakkauden tähden, vaan yhteiskuntakelpoisuuden.
Äiti jäi kuitenkin henkiin. Ja minä jäin henkiin. En itkenyt saapuessani tähän maailmaan, vaan olin puristanut huuleni tiukaksi viivaksi.
Vakavuus jatkui myös kotona. Ranskaa toisena kielenään puhunut äitini rupesi kutsumaan minua Sévèreksi, Vakavaksi. Isä sanoi, ettei se ole mikään nimi ensinkään ja löi äitiä pari kertaa. Sitten minusta tuli Severus.
Isä otti asiakseen huomautella säännöllisin väliajoin vakavuudestani myös kasvettuani vauvasta ymmärtäväksi lapseksi. Isän mielestä vakavuuteni oli häiritsevää, ei lainkaan lapselle sopivaa.
"Vieläkö olet vakava vai joko tulee itku?" hän kysyi rikottuaan käpyeläinfarmin, jonka parissa olin askarrellut koko päivän. Hänen mielestään eläinleikit kuuluivat tytöille. En enää koskaan tehnyt käpyeläimiä, mutta itkemään tuhottu farmi ei minua saanut. En halunnut suoda isälleni sitä nautintoa.
Kun äidillä todettiin rintasyöpä, ja hän oli menossa Pyhään Mungoon viikonmittaiselle hoitojaksolle, silloin minä itkin. Isä rupesi nauramaan, sanoi, että oli aina tiennyt olevansa tyttölapsen isä. Äiti hermostui, sanoi isän olevan ilkeä, uhkasi muuttaa pois minun kanssani. Isä löi häntä kolmasti, rintakehään, vatsaan ja takaraivoon. Sitten hän repi paidan pois äidiltä, sanoi tahtovansa nähdä äidin rinnat vielä kerran, ennen kuin ne poistettaisiin.
Minä juoksin huoneeseeni, sulkeuduin sinne. Suljin korvat ja mielen. Ajattelin niitä kivoja kotileikkejä, joita leikin sinun kanssasi.
Joten Lily, vieläkö ihmettelet, miksi olen aina niin vakava?