Nimi: Näköispatsas
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Kourallinen dollareita
Genre: Hahmotutkielmaa ja yleisdraamaa canonin aikana ja jälkeen. Raapalesarja.
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Joe (og mies vailla nimeä itse)
Yhteenveto: Hän on ollut tien päällä niin kauan, ettei mikään muu ole hänelle pysyvää.Vastuunvapaus: Kourallinen dollareita on aivan muiden tahojen kuin minun omaisuuttani. Minä en omista näitä hahmoja enkä tee tällä tekstillä rahaa.
A/N: Valloita fandom IV fandomilla Kourallinen dollareita.
Tiiän että niputan dollaritrilogian leffat omassa ficcilistauksessani yhden otsikon alle, mutta niiden kutsuminen trilogiaksi on vähän niin ja näin – lähinnä niitä yhdistää Clint Eastwoodin hahmojen ulkoinen habitus. Eastwood on kaikissa kolmessa leffassa eri hahmo (sitä kutsutaan tästä syystä joka leffassa eri nimellä, plus ihan vaan että. Kaikki nämä on toisistaan erillisiä tarinoita, ja Joe, Manco ja Blondie ovat oikeesti keskenään aika erilaisia jos vähän katsoo sen Clint squintin ja sikarin taa). Ja toki paljon samoja näyttelijöitä ja muuta työryhmää kiertää leffojen välillä. Esim Mario Brega on myös näissä kaikissa ja on kaikissa eri hahmo. Gian Maria Volonté on Kourallisessa dollareita ja Vain muutamassa dollarissa, Lee van Cleef ja Luigi Pistilli ovat Vain muutamassa dollarissa ja Hyvissä, pahoissa ja rumissa. Eihän tää eroa oikeastaan mitenkään siitä että suomalaisessa elokuvateollisuudessa ja televisiossa on aina pyörinyt kerrallaan samat tyyliin kakstoista nimeä, jotka ovat mukana Ihan Kaikessa Mitä Tehdään. Näiden yhteen niputtaminen ja Man with No Name -loren luominen on myöhemmin studioiden yms puolelta tehtyä promohässäkkää, jota Sergio Leone ei allekirjoittanut enkä allekirjoita minäkään (paitsi silloin kun se on mielestäni
hauskaa, K18). Ja pointtihan siis oli että hyvällä omatunnolla valloitan tän omana fandominaan ja kiitos kun sain lätistä ADHD-aivo sanoo brr
Yhtyeen tuotanto III -haasteen korkkaan tällä myös Juliet Jonesin Sydämen kappaleilla Näköispatsas, Klimenko, Klimenko II, Zenstycke ja Jupiter. Kappaleet toimivat lähinnä soundtrackina – kutakin raapaletta kirjoittaessa kuuntelin sen osan biisiä taustalla repeatilla, vähän Tavoita tunnelma -haastetta mukaillen. Paitsi Näköispatsasta en, koska se on semmonen kahdenkymmenen sekunnin fanfaari, jonka lyriikat olen lainannut kokonaisuudessaan ihan siks että nyökkäsin niille sillee ah, jep, tämä on Joe.
Ja Ficlet300-haasteeseenkin ymppään nämä raapaleet, koska miksi ei.
Englanniksi tästä ei täydellistä raapalesarjaa saanut millään ilveellä, mutta on tästä kumminkin Archiven puolella ficletsarjaversio englanniksi otsikolla
Guises (Sallittu/G).
NÄKÖISPATSAS
I (Juliet Jonesin Sydän: Klimenko. Ficlet300 071 älykäs, 100 sanaa.)Hän on ollut tien päällä niin kauan, ettei mikään muu ole hänelle pysyvää – kaikki hänen elämässään on väliaikaista, paitsi tilapäisyys ja tie. Rahaa on silloin kun sitä on, ja kun sitä ei ole, sitä ei ole. Hevonen alla vaihtuu toiseen silloin kun vaihtuu, mutta tiet pysyvät ennallaan.
Hänen nimensä laita on samoin. Siksi Ramón kysyy sitä vasta uskoessaan hänen olevan niin juovuksissa, ettei muistaisi kysymystä myöhemmin. Älykäs mies.
Olisi vaarallista jäädä epäröimään. Hän on
hei sinä,
gringo,
jenkki, eikä sellainen kelpaa nyt. Mutta onneksi täällä ollessa –
”Joe”, hän sammaltaa Ramónin korvaan kuin suurenkin salaisuuden.
Miksei. Tällä erää.
Ramón hymyilee voitonriemuisesti.
II (Juliet Jonesin Sydän: Zenstycke. Ficlet300 242 tavoite, 100 sanaa.)”Sitä alkaa arvostaa rauhaa saadessaan rahaa taskunpohjalle”, Joe sanoo Estebanille vinosti hymyillen.
Se on melkein vitsi. Hän pitää huolen omista asioistaan, ja mikä järjissään oleva mies nyt haluaisikaan Rojojen ja Baxtereiden väliseen ristituleen, mutta ei siihen rauhan kaipuu kuulu sen enempää kuin raha. Jos kuuluisi, ei hän olisi virittänyt syöttiään eikä tökkisi kumpaakin perhettä sitä kohti. Melkein harmittaa, ettei hän pääse näkemään yhteenottoa itse, turvallisen matkan päästä toki.
Mutta sille ei voi mitään. Ja sitä paitsi hänellä on tälle illalle tärkeämpiäkin tavoitteita. Tylsää hänelle ei varmasti ehdi tulla.
Hän käy asemiin, pois vahtiin jääneen Chicon silmistä, ja odottaa oikeaa hetkeä.
III (Juliet Jonesin Sydän: Jupiter. Ficlet300 032 kestävä, 100 sanaa.)Joen käsi on pahemmassa kunnossa kuin hän haluaisi myöntää. Yhtään tiukempi tarttuminen murjotun käden sormilla tekee niin kipeää, että solmujen kiristyksestä ei tahdo tulla mitään. Hän voi vain toivoa viritelmän olevan kestävä.
Liian paljon – lähes kaikki – on sen varassa, että Ramónilla on tapoihinsa järjen yli menevä pakkomielle.
Hänellä ei kuitenkaan ole tämän parempaa suunnitelmaa. Eikä hänellä ole aikaa enempään – hän ei tiedä, mitä Rojot ovat keksineet tehdä Silvanitolle, mutta Silvanito ei ole ansainnut siitä sekuntiakaan. Ei varsinkaan hänen vuokseen.
Joe peittää metallilevyn ponchonsa alle ja pakottaa ajatuksensa hiljaisiksi. Hän kaivaa taskustaan cigarillon ja sytyttää sen.
On aika mennä kohtaamaan Rojot.
IV (Juliet Jonesin Sydän: Näköispatsas. Ficlet300 052 sileä, 100 sanaa.)Tehkää siitä näköispatsas / että kaikki näkis / millainen idiootti se oli.Kun Joe lähtee San Miguelista, hänen arkkunsa jää tarpeettomaksi.
Sen voisi jättää odottamaan sopivankokoista vainajaa. Se ei kuitenkaan tunnu oikealta – Piripero ei vuosikymmeniin ole säilyttänyt tarpeetonta arkkua, puhumattakaan siitä että olisi sulkenut yhtään vainajaa ketään toista varten rakennettuun arkkuun.
Hän ja Silvanito kantavat arkun tavernan nurkkaan ja nostavat sen pystyyn.
Se on kuin kaikki Piriperon arkut. Vaaleaa puuta, sileäksi höylätty ja mitoiltaan sellainen, että Joen maalliset jäänteet mahtuisivat sinne mukavasti kuin perhosen toukka koteloonsa.
”Sen voisi lakata”, Silvanito sanoo. ”Pysyy parempana.”
Piripero tutkailee arkkua ja nyökkää. Hän uskoo ajattelevansa samaa kuin Silvanito.
Tästä arkusta on tullut enemmän kuin pelkkä arkku.
V (Juliet Jonesin Sydän: Klimenko II. Ficlet300 127 vuosi, 100 sanaa.)Hän näkee kirkon portailla naisen, joka siltä etäisyydeltä tuo hänelle mieleen Marisolin.
Hän ei ole ajatellut Marisolia yli vuoteen. Ei San Miguelia, ei Rojoja tai sen puoleen Baxtereita. Ei hullua kellonsoittajaa, ei Silvanitoa eikä Piriperoa.
Hän ei tiedä, onko nainen oikeasti Marisol vai ei. Hän ei mene niin lähelle, että voisi varmistua asiasta. Mitä hänen olisi tarkoitus tehdä, jos nainen olisikin Marisol?
Ei. Hän katselee naista hetken ja jatkaa matkaansa.
Viikkoa myöhemmin, toisessa kaupungissa, joku kysyy hänen nimeään.
Hän on muulle maailmalle nykyään lähinnä
hei sinä. Hän on jo jättämäisillään vastaamatta, mutta –
”Joe”, hän sanoo.
Miksei.
Hän hymyilee itsekseen.
Miksei.
