Sherlock Holmes: Paholaisen jalka sekä muita sepitelmiä (Holmes/Watson, K-11, 7/7)

[Sisilja]

Kokoelman nimi: Paholaisen jalka sekä muita sepitelmiä
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: maksimissaan K-11
Fandom: Sherlock Holmes
Paritus: Holmes/Watson
Tyylilaji: Romanttinen draama
Vastuuvapaus: Sir Arthur Conan Doylen kirjoittamat Sherlock Holmes -tarinat ovat Suomessa tekijänoikeudellisesti vapaata riistaa! Mutta en minä silti saa tästä fikistä rahaa tai muutakaan korvausta.

Yhteenveto: Watson on tarinankertoja, ja tarinankertojahan tunnetusti tallentaa kertomuksiinsa vain ja ainoastaan totuuden.

Alkusanat: No niin, kymmenen vuotta Sherlock-fanitukseni alkamisesta ja olen vihdoin viimein mennyt innostumaan ihan kunnolla myös näistä alkuperäistarinoista (sekä aivan ihanasta ja alkuperäisteoksille upean uskollisesta Granadan tv-sarjasta!). Kirjoittelin pari tekstipätkää Raapalejuoksuun ja muokkasin niitä vähän tässä kokoelmassa julkaisemista varten. Luulen että raapustelen vielä ainakin pari osaa lisää – saa nähdä, mitkä kaikki yksityiskohdat noissa tarinoissa saavat sormeni takomaan näppäimistöä!

Tuntuu kieltämättä vähän hassulta intoilla tästä kaksikosta kuin kyseessä olisi aivan uusi shippi. Mutta kun! Ovathan nämä alkuperäistarinoiden hahmot nyt ihan eri tyyppejä kuin BBC:n tv-sarjassa. Ja koska näemmä shippailen tällä haavaa Sherlock Holmesia ja John Watsonia useammalla eri naamalla (ja aikakaudella), kutsun näitä sinänsä samojen mutta kuitenkin ihan eri hahmojen muodostamia parituksia eri nimillä. Tämän fikin pariskunnan shippinimi on Hotson! Jee! (Shippi)nimet ovat kivoja ja tärkeitä. :>


Kantamuksista lankeemuksiin


"Voisit kirjoittaa tästä tapauksesta", Holmes yski ja retkotti ruohikolla. "Tästä Cornwallin kauhusta."

"Miksi tästä?" minä kysyin ja köhin ja lepäsin hänen vierellään.

"Tässä", Holmes yskähteli, "on sopivasti dramatiikkaa."

"Ethän sinä antanut minun enää kirjoittaa", koetin muistuttaa.

"Ja romantiikkaa", Holmes lisäsi kättään huiskauttaen.

"Holmes."

"Voisit myös mieluusti kaunistella totuutta sen verran, että kannat siinä tarinassasi minut käsivarsillasi ulos tuosta jumalattomasta majasta."

"Käsivarsillani?" toistin ja yritin saada henkeä. "Kuka sen uskoisi?"

"Kuka vain", Holmes vakuutti. "Olethan tarinankertojana mitä oivallisin."

"Äskeinen anteeksipyyntösi oli jo riittävä", tuumasin ja tunsin punastuvani.

"Ja sinähän aina korostat, miten vähän minä syön, miten hoikka olemukseni on. Lukijat uskovat vaivatta, että nostat minut ilmaan kuin hentoisen ruohonkorren."

"Olen ennemminkin korostanut, miten merkillepantavan jäntevä sinä olet", mutisin puolittain harmissani, ja silti puolittain ehdottomasti hyvilläni. "Luulin sitä paitsi, että olimme solmineet vakavasti otettavan sopimuksen. Lomailemme kumpikin. Sinä mysteereistä ja niiden ratkaisemisesta ja minä työsi taltioinnista."

"Jos sellainen sopimus olikin, olen langennut rikkomaan moista jo pahemman kerran", Holmes myönsi ja huokaisi. "John. Lankea sinäkin."

Hän lausui ristimänimeni jo toistamiseen hyvin lyhyen ajan sisään ja, luoja paratkoon, olin tuskin pysyä housuissani. "Hyvä tavaton, se myrkky todella oli väkivahvaa", hymähdin. Ääneni vapisi eivätkä sanani tavoittaneet tahtomaani kepeyttä.

Olin aivan vasta todistanut sieluni silmin äärimmäisen kamalia kauhukuvia, ja luultavasti luihini ja ytimiini jämähtänyt pelko sai minut kammoamaan kiinnijäämistä. Olimmehan ulkona, kirkkaassa auringonpaisteessa, ja kyljessäni maaten Holmes puhui avoimesti lankeemuksesta.

Holmes kohtasi pelkurimaisuuteni pettyneesti. "Voit tietysti, kaikin mokomin ja varmuuden vakuudeksi, panna siinä sepitelmässäsi nimeäni kantavan miehen vaikka kieltämään rakkauden jälleen kerran", hän virkkoi, "mutta Watson hyvä, todellisia tunteitani sinua kohtaan et saa mitätöidä."

Hän katsoi minuun pitkään ja vetoavasti, taivutti minua katseellaan. Muovasi minuun rohkeutta.

"Sherlock", minä kuiskasin ja hänen ankara ilmeensä horjui. Tartuin anteeksipyytävästi hänen käteensä ja vein sen huulilleni. Suukotin hänen pitkiä, arpisia, tavattoman kauniita sormiaan. "Kultaseni. Sitä virhettä minä en milloinkaan tekisi."

[Sisilja]

Huonon nimimuistin merkitys


"Olet tehnyt hirvittävän virheen", Holmes sanoi.

Räpsäytin silmäni auki. En ollut huomannut nukkuvani. Kohensin ryhtiäni ja koetin valmistautua millaiseen kurinpalautukseen tahansa. "Minkä niin?"

Holmes nojautui eteenpäin tuolissaan ja heilutteli kasvojeni edessä papereita, jotka näyttivät erehdyttävästi keskeneräiseltä käsikirjoitukseltani. "Olet pannut vaimosi unohtamaan nimesi", Holmes syytti. "Hän nimittää sinua täällä Jamesiksi."

Puhkesin hymyyn. "Eikö olekin nerokasta?"

"Pidätkö lukijoitasi vähä-älyisinä?" Holmes kysyi ärhäkästi. "Jos yrität ainoastaan testata heidän muistiaan, tiedän sellaiseen paljon parempiakin keinoja. Muutit siitä Morstanin neidistä vaimosi –"

"Kysyin kyllä lupaa hänen käteensä."

Holmes naurahti äänekkäästi mutta ilottomasti. "Teit hänestä kunniallisen naisen ja vannoit hänelle ikuista uskollisuutta, ja vastineeksi hän kutsuu sinua väärällä nimellä."

"Ajattelin väärän kutsumanimen viekkaaksi vihjeeksi siitä, että liitto ei ole ongelmaton."

"Se että kumppanisi erehtyy nimestäsi ei ole viekkautta nähnytkään", Holmes sanoi kuin hänen omaa kunniaansa olisi loukattu. "Eikä moinen ole niinkään vihje kuin pyhäinhäväistys."

"En tiennyt sinun pitävän avioliittoa näin suuressa arvossa", totesin tyynesti, vaikka Holmesin moitteet söivätkin paitsi kirjallista itsetuntoani myös hivenen hyvää tuultani.

Holmes sulki silmänsä, viskeli päätään edestakaisin ja näytti kerrassaan kärsivältä. "Ei pyhää tässä olekaan avioliitto vaan sinun nimesi."

Kumarruin koskettamaan rauhoittavasti hänen polveaan.

"Sinun olisi pitänyt pysyä poikamiehenä", Holmes jatkoi kiihkeästi. "Vaimo! Sanoinhan että päähänpistosi oli varomaton. Se ei harhauta ketään."

"Neiti Morstan asuu lähistöllä. On aivan uskottavaa, että vierailisin Baker Streetillä yhtenään ja viettäisin suurimman osan ajastani kanssasi. Avioitumisestani huolimatta. Olethan kallein ystäväni."

"Yhtä uskottavaa on, että sotavammasi vaihtaa tuosta noin vain paikkaa."

"Jalkaan haavoittuminen kuulosti minusta paremmalta syyltä joutua kotiutetuksi", puolustauduin. "Voisin tietysti vielä tiedustella neiti Morstanilta, sopisiko hänenkin kuvitteellisen kaimansa kenties lavastaa kuolemansa –"

"Ei tarvitse", Holmes keskeytti vikkelästi, ponkaisi jaloilleen ja kääntyi tuijottelemaan takkatuleen. "Kunhan toivoin, että nimesi olisi kertomuksissasi oikein."

"Minä taas toivoin, että oikea etunimeni saisi jäädä yksinomaan sinun käyttöösi", tunnustin.

Holmes pyörähti katsomaan minua, suu ihastuttavasti avoinna. "Voi John", hän kuiskasi ja syöksyi syliini.

[wishbone]

Ah, ehdin jo Raapalejuoksua silmäillessä nauttia näistä pätkistä, mutta ihanaa että niille on nyt oma topic niin pääsee myös kommentoimaan! Olen niin ilahtunut että oot hurahtanut BBC:n ohella nyt myös näihin alkuperäisversioihin, ja siinä samalla Granadan naamoihin (ihana sarja myös, erityisesti Jeremy Brett <3). Nöyränä toivon että Ihailijakaartin taannoinen pakote tankata viisi kappaletta meikeläisen sepustuksia näistä herroista toimi aivopesun tavoin ja kannusti omalta osaltaan heittäytymään tänne viktoriaanisen faniroskiksen suuntaan Tai vähintäänkin tsekkaamana itse että mistä hitosta se sekopää tätä kamaa oikein nyhtää.

Watson epäluotettavana kertojana on ylläri ylläri allekirjoittaneen lempijuttuja ja siksi musta on mahtavaa että se on näissäkin raapaleissa niin kantavana teemana. Ehkä vielä huijari-Watsonia enemmän pidän kuitenkin Holmesista joka kommentoi kaksikon kirjallisia vastapareja ja tässä oli taas loistavaa materiaalia sillä saralla. Ensinnäkin tyrskähtelin huolella Holmesille ehdottomassa että ehkä tarinassa Watson voisi kantaa Holmesin käsivarsillaan ulos myrkynkatkuisesta mökistä, häntä kun on tarinoissa toistuvasti niin köykäiseksi kuvailtu, ja nimien suhteen huonomuistisen "vaimon" ruodinta oli myös hulvatonta. Ihana tuo lopun käänne että Watson haluaa tulla kutsutuksi ristimänimellään vain Holmesin suusta <3 Taktiset etunimenkäytöt ovat aina suotavia ja paikallaan. Ja eihän se olisi Holmes-ficci eikä mikään jos Holmesin kauniinarpisia käsiä ei mainittaisi!

Mahtia jos innostut kirjoittelemaan vielä lisää näitä, palaan ehdottomasti innolla lukemaan nekin

[Sisilja]

wishbone, voi vitsit, ilahduin ikihyviksi että tulit lukemaan näitä raapustuksiani! Todellakin siinä kävi niin, että ihanat fikkisi innostivat pitämään kiinni siitä itselleni tekemästäni lupauksesta, että nyt otan ja luen alkuperäistarinat. Niiden läpikäyminen on roikkunut henkisellä to do -listallani melkein kymmenen vuotta, tänä vuonna tähdet olivat sitten vihdoin kohdillaan – ja sun fikit olivat kyllä älyttömän hyvä sytyke! Niin kuin taisin jo sun Viimeiseen mieheen -fikkisi kommentissa todetakin, jäin sun fikkiesi jäljiltä toivomaan, että alkuperäistarinoissakin voisi olla samassa määrin romantiikkaa. Näin todetessani en toisaalta ollut vielä päässyt Granadan pariin, hihii! Se sarja kuvittaa ja samalla vähän parantelee niitä alkuperäistarinoita ihan mielettömän hyvin!! Jeremy Brett on kieltämättä hillittömän upeah, ai että sentään. <3 Tykkäsin tavattomasti myös coolin ilmeikkäästä David Burkesta (<33) ja muutaman jakson verran surin suuresti hänen vaihtumistaan huomattavasti rauhallisempaan Edward Hardwickeen, mutta sittemmin oon kyllä tykästynyt tähän kakkos!Watsoniinkin (käänne kohti kiintymystä taisi tapahtua viimeistään Kuusi Napoleonia -jakson kohdalla!). Sydämestäni myös otti empaattisesti, kun luin IMDB:stä, että Edwardia oli kutsuttu kuvauksissa useammankin kerran erehdyksessä Davidiksi. <3

… niin kuin tästä höpötyksestä voi ehkä päätellä, täällä faniroskiksessa tosiaan oon, moi vaan täältä pohjalta! :')

Olisin mielelläni nimennyt tämän raapalekokoelman Epäluotettavaksi kertojaksi, koska se on mitä parhain tapa lähestyä alkuperäismateriaalia ja siihen oikeastaan tiivistyy se, mitä haluan sanoa kaikille niille, jotka on sitä mieltä, että Holmes ja Watson eivät voi mitenkään olla pariskunta, koska niin ei sanota alkuperäistekstissä (ja Watsonilla on se vaimokin!!1 Hei, pitääkin nyt tällein sulkujen sisällä kehua Granadaa vielä siitä erinomaisuudesta, että sarja on mahdottoman uskollinen alkuperäisteksteille kaikessa muussa, mutta sitten ne ovat rohkeasti ja täysin oikeaoppisesti jättäneet Watsonin poikamieheksi!). Mutta enhän mä voinut nimetä tätä kokoelmaa Epäluotettavaksi kertojaksi, koska se on jo sun loistavan fikkisi nimi ja ihan varmasti pöllin tämän fikkini työnimen siitä. Mutta tunnustan auliisti, että se on tämän kokoelman kantava teema myös!

Päästin suustani ihastuneen äänen lukiessani Paholaisen jalkaa ja päästessäni siihen kohtaan, jossa Watson kertoo kantaneensa Holmesin käsivarsillaan ulos sieltä mökistä. Heti perään mietin myös, että noinkohan oikeasti jaksoi. Ja sen perään totesin, että tottahan toki jaksoi, kun kerran kertoo niin tehneensä, eihän Watson tosiaan kirjoittaisi muita kuin tosijuttuja. <3 Ja saan kovimmat kiksit tämän viktoriaanisen parin kanssa etunimien merkityksellisestä käytöstä, joten en voi olla viljelemättä niitä. (:

Hei kiitos valtavasti ihanasta kommentistasi – ja onnistuneesta aivopesusta, hehee, aivan mahtava suoritus!


Erään tohtorin pula


Tymäkkä tupakansavu tervehti minua astuessani kynnyksen yli kotiimme.

"Olisit lähtenyt mukaani", minä tervehdin puolestani.

Holmes varisti tuhkaa ja kallisti päätään. "Niinkö kiittävää oli päivän lukijapalaute?"

Kiskaisin hatun päästäni, viskasin sen naulaan ja aamun aviisin lattialle. "Ei olisi pitänyt koskaan kirjoittaa siitä böömiläisestä skandaalista", purin sydämeni heti kättelyssä.

Holmes sulki silmänsä ja hymyili etäisen empaattisesti.

"Lehteä ostaessani minua nykäistiin hihasta ja kysäistiin, vieläkö herra Holmes ajattelee neiti Adleria paljonkin", kertasin ja hamusin itsehillintäni viimeisiä hippusia. "Kyselijällä oli kuulemma samanmoinen vaiva erään verrattoman nokkelan neitosen kanssa. Olennoista ihastuttavimpia ovat kauniin älykkäät naiset, niin hän sanoi."

Holmes nauroi raikuvasti käsi kasvojensa peittona. "Ah, John, armaani. Pulmaasi kuvaa onnistuneesti sanonta niin makaa kuin petaa", hän totesi. "Pakkoko sinun oli kirjoittaa siitä naisesta niin mairittelevasti? Saati kaupitella ajatusta, etten silkasta suuresta kunnioituksesta tohdi edes lausua hänen nimeään?" Holmes imaisi savuketta, imi kai samalla voimat minustakin.

"Pakkopa hyvinkin", sanoin happamasti. "Kirjoitin rouva Irene Nortonista kerran. Ikuisuuksia sitten! Ja yhä kaiken maailman ukot onnittelevat, että herra Holmes se osasi valita lempensä kohteen mahdottoman viisaasti."

"Voi mutta", Holmes sanoi ja vakavoitui silmin nähden. "Niin herra Holmes totta vie osasikin." Hän pani savukkeensa sivuun. "Hän osaa myös ehdottaa sangen tehokasta lääkettä matalaan mieleesi."

Holmes ojensi sorjan käsivartensa minua kohti ja minä, kuten eittämättä onnekas osani oli, vastasin hänen kutsuunsa. Astelin vetämään hänet jaloilleen. Hän palkitsi minut painamalla kätensä niskaani, huulensa korvalleni.

"Vie minut vuoteeseen ja muistuta minua, kuka olikaan minulle aina tuo mies", hän kehräsi matalasti, silmät säkenöiden.

Kellon lyödessä kahdeksaa oli ovemme säpissä ja sormeni rakkaani paidan alla.

[Sisilja]

Neilikka napinlävessä ja muuallakin


Sateli. Olimme tihutuksesta piittaamatta kuljeskelleet kaupungilla käsikynkässä parisen tuntia, kun rohkaisin mieleni ja kerroin: "Minulle on tarjottu mahdollisuutta kirjaan. Tai kokoelmaan paremminkin."

Holmes äännähti kannustavasti.

"Suunnittelin muokkaavani kertomuksia hiukkasen niiden uudelleen julkaisemista varten", jatkoin. "Voisin… kun totesit – ja aivan oikeamielisesti, myönnän sen nyt – avioitumiseni olleen harkitsematon juonenkäänne..."

"Et voi muokata itsestäsi enää naimatonta miestä", Holmes sanoi, taputti käsivarttani mukamas huolettomasti ja katseli katulamppua. "Lukijakuntasi nostaisi äläkän."

"Ei heidän mieltään kiihota minun avioliittoni pätkääkään", vastasin vuorenvarmasti. "Ainoa äläkkä on noussut sinun yhtäkkisestä poismenostasi. Olisitpa nähnyt kaikki ne surunauhat."

Holmes hymähti. Hänen suupielensä oli kireä. Poikkesimme St James' Parkiin. Vesilinnut kylpivät iltapäivän heleän herkässä sateessa.

"Neiti Morstan kertoi suunnittelevansa muuttavansa ulkomaille", minä ilmoitin päästyämme sillalle.

"Ai. Kirjoitatko hänelle useinkin?"

"Hän kirjoittaa silloin tällöin minulle. Huvikseen vain."

"Niinhän ne naiset aina."

"Hän muistutti kirjeessään, että hänen tarjouksensa avioliitomme päättämisestä dramaattisine hengenheittoineen on yhä voimassa."

"Hänen tarjouksensa?" Holmes toisti suureen ääneen.

Minä korskahdin ja sorsat kaakattivat. "Enhän minä nyt tietenkään tappaisi naista ilman hänen ehdotonta suostumustaan."

Holmes suoristi hattuaan. "Siinä vasta lausahdus jota ei kuule aivan joka päivä."

"Neiti Morstan epäili, että tarinani voisivat hyötyä ripauksesta vahvempaa melodraamaa. Hän huomautti, että tarinallisesti olisi tietysti paras, jos minua olisi kohdannut lyhyen ajan sisään kaksi menetystä."

Holmes väänteli sanoitta suutaan.

"Hän ideansa tuli vain hivenen myöhässä. Olethan ollut takaisin elämässäni jo jonkin aikaa."

"Ajattelit sitten voivasi aliarvioida lukijoitasi taas hieman ja muuttaa mennyttä?"

"Jospa vain vihjaan vaimoni kuolemasta sivulauseessa. Kyllähän sellainen riittää."

"Riittääkö todella?"

"Lukijani ovat varsin taitavia lukemaan rivien välejä", julistin tyytyväisenä. "Ainakin ne lukijat joilla on merkitystä. Eräs ihailijasi lähetti hiljattain minulle kiitoskirjeensä ohessa kuivatun neilikan. Haluatko arvata minkä värinen se oli?"

"Miten kiperä kysymys", Holmes sanoi. Hän silitti sormiani kuin ohimennen eikä vastannut. Ei heti taikka sanoin.

Seuraavana aamuna minua odotti aamiaispöydässä uskomaton kimppu vihreitä neilikoita. Niiden joukossa oli myös yksi uhmakkaan tulipunainen.

[Sisilja]

Mies ja naamio


Holmes huokaisi autuaan antaumuksellisesti, ja olin pakahtua. Täällä, turkkilaisen kylpylän pehmeässä syleilyssä hän oli valloittavimmillaan. Jätin laskuista toki sen, kuinka valloittavaksi hän puhkesi ollessamme kahden, kuinka herkkä, avoin ja rakastava hän oli erityisesti intiimimpinä hetkinämme. Syvän inhimillinen puoli hänestä oli yksin minun, ja sellaisena se oli parempi pitääkin. Itsekäs aatos kaiketi. Tuiki tarpeellista suojeluvaistoa, halusi järkeni yhtä kovasti uskotella.

Helliessäni hänen sulokasta ilmettään ja hänen loisteliasta vartaloaan siinä kuuman huoneen lempeässä lämmössä minut valtasi kiintymyksen lisäksi katumus. Mikä minä olin väittämään häntä tunteettomaksi koneeksi, jota kiinnosti vain looginen laskelmointi? Millä oikeudella kirjoitin kalsean koleita ja loukkaavia sanoja hänen suuhunsa, kun hän samaan aikaan oli herkkämielinen ihmisenlapsi, vilpittömän myötätuntoinen heikompiaan kohtaan ja otti pyyteettömästi hoitaakseen ongelmista vähäpätöisimmätkin?

Halusin tietysti pitää hänet turvassa. Hänet ja hänen suuren sydämensä, sekä omani siinä sivussa. En osannut ajatella yhtä ilman toista, sillä minua ei ollut ilman häntä. Hänen tarmokas riemunsa oli minun onneani, samoin se läpipääsemätön melankolia, johon hän meni hetkittäin vajoamaan, oli minunkin synkkyyttäni. Suunnattomimpina lohduttomuuden jaksoina pelkäsin hirsipuuta kovemmin, että hän vielä vetäisi pinnan alle paitsi oman mielensä myös minun sieluni.

Kuumuus ja itsesyytökset salpasivat henkeni. Mitä jos elämämme varjelemisen seurauksena suuri yleisö ei enää näkisikään ihmistä rakentamani naamion takaa? Mitä jos he huomioisivat Sherlock Holmesin hyvyyden kustannuksella tämän ylivertaisen älyn, todellisten tekojen sijaan suojamuuriksi kyhäämäni vuorosanat? Mitä jos, sitten kun aika olisi meistä jättänyt, kumppanini muistettaisiin kylmäävän intohimottomana miehenä, joka vaali järkeä yli kaiken?

Hiki norui selkääni pitkin tuskaisen tuomion lailla.

Miten minä olin saattanut piirtää itsestäni herrasmiehen ja armaastani ihmisraunion, joka ei ollut milloinkaan rakastanut?

"Watson." Holmes oli avannut tummat silmänsä ja tarkasteli minua. "Eiköhän ole aika vetää henkeä. Tulehan."

Holmes johdatti minut vilvoitteluhuoneeseen. Istuuduttuani hän tarjosi pitsiliinan ja kysyi hiljaa, haluaisinko kenties kuulla, miten parhaiten erottaa kahden hyvin samanlaisen tupakkalajin tuhkat toisistaan. Painoin märät kasvoni hänen olkaansa. Rakastin häntä niin.

[Sisilja]

Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä


"Keskität näemmä yhä tarmosi romanssien kuvaamiseen", Holmes huomautti yhtenä iltana kurkistaessaan olkani yli. "Johan luulisi ettemme enää muunlaisia asiakkaita saakaan kuin onnettomasti avioituneita."

Napautin käsikirjoitusta kynäni kärjellä. "Eräässäkin tapauksessa morsiamen isä yritti kylläkin estää viatonta ja sangen onnellista paria avioitumasta."

"Mistä tulikin mieleen… mikähän lienee kovaosaisen sulhon nimi tässä tarinassa?" Holmes kysäisi kepeästi.

Purin vaivihkaa hammasta ja kirjoitin lauseen äkkiä loppuun ennen kuin se karkaisi ulottumattomiini. "Älä viitsi", mutisin vaikka tiesin vastusteluni turhaksi.

"Tässä on tietysti 50-50-mahdollisuudet."

"Voisin nimetä henkilöitä sinunkin mukaasi, jos nimesi olisi vähänkin tavanomaisempi", totesin ja paukautin muistikirjani kiinni. Oli ajan ja voimien hukkaa koettaa kirjoittaa enää enempää.

"Oi sentään, tarinamme keskushenkilö on siis kaimasi tälläkin kertaa", Holmes hihkaisi ja puristi hartiaani pitkillä sormillaan.

"Ei ole."

"Totisesti, voisi kuvitella ettei englantilaisella miehellä saata muuta nimeä ollakaan kuin John tai James."

"Se luo asiakkaillemme korvaamatonta nimettömyyttä", selitin.

"Vaikuttaisi siltä, että suojaat uhrien ohella myös rikollisia", Holmes vastasi. "Herra Clay esimerkiksi on varmasti kiitollinen tarjoamastasi nimettömyyden puolikkaasta. Lehdethän eivät revitelleet hänen petoksellaan ja pankkiryöstöyrityksellään juurikaan."

"John Clayn nimi oli John Clay", äyskähdin. "Herran tähden, mistä nyt hiertää?"

"Niin", Holmes sanoi tyynesti. "Erinomainen kysymys. Kerrohan, miksi rankaiset itseäsi näin. Antamalla nimesi väärintekijöille."

"En minä –"

Holmes kumartui, kiersi hitaasti kätensä kaulani ympäri.

"En minä –"

"Shhh", Holmes vastasi vain. Ummistin silmäni, tasasin kiihtymystäni ja tunnustelin hänen hengitystään. Hänen lohtunsa tuntui fyysisen maadoittavalta.

"Romantiikka on tärkeää", kerroin rauhoituttuani. "Ei tapauksesta tee yhtään murhamysteeriä vähäarvoisempaa se että... että tekijän suurin motiivi on rakkaus."

"Ei mitenkään", Holmes mumisi hiuksiini. "Tosin saisit jo kirjoittaa siitä Camberwellin myrkytysjutusta."

"Kenties vielä joskus", sanoin. "Haluan kirjoittaa nyt näistä. Näistä romansseista. Näissä tapauksissa sinä loistat."

"Sinun rinnallasi on mahdotonta olla loistamatta."

Käännyin katsomaan häntä. Hänen punehtuneita poskipäitään. Kosteita silmiään.

"Muista armo ja kunnia myös itsellesi, John", hän vannotti ja suukotti poskeani.

Vastaukseksi suutelin häntä pitkään, armollisesti ja kunniakkaasti.

[Thelina]

Minä en ole tuota Granadan Sherlockia nähnyt enkä alkuperäisiä kirjoja lukenut, mutta näitä oli silti kiva lukea! Hauskaa huomata, miten erilainen tunnelma näissä on BBC!Sherlock-teksteihin verrattuna, heti huokuu historian havinaa ja sanavalinnat ja hahmojen puhekin on tietysti erilaista. Varmasti näistä saisi paljon enemmän irti, jos olisi teoksiin perehtynyt, mutta kyllä näinkin sai bongata ihania juttuja, kuten se, että John halua varata John-nimen Sherlockin käyttöön ❤️ vihreät neilikat myös bongattu, niiden merkityksen opin siitä saman nimisestä H/D-ficistäsi kiva, jos näitä tulee vielä lisää, jään seurailemaan!

[Vendela]

Tulin nyt samantien sitten lukemaan lisääkin tekstejäsi, kun oli kerran listaus sopivasti auki Vaikka en voikaan osallistua kuin yhdellä kommentilla arpajaisiin, niin onneksi voin kuitenkin kommentoida rajattomasti!

Tosi kivaa, että olet erottanut tämän Sherlockin tuosta BBC:n versiosta ja se kyllä näkyi tekstissäkin. Tässä oli aivan erilainen tyyli ja fiilis, mikä oli ihan älyttömän kiva, koska juuri näin sen pitää ollakin Vaikka hahmot ovat samannimisiä, ne eivät ole kuitankaan samoja. Itse näen tässä ihan selkeän eron

Nämä oliva tosi kivoja raapaleita. En ollut tajunnut noita ensimmäisiä tuolta raapalejuoksusta, joten siksi tosi kivaa että olet julkaissut ne myös näin erikseen ja tämä on toki myös oiva tilaisuus kommentoida niitä. Näissä oli tosiaan todella kiva tunnelma ja Sherlock oli jotenkin pehmeämpi kuin kuin tuo uudempi versio. Tämä ei siis ole mitenkään huono juttu, mutta mielenkiintoinen huomio

Toivottavasti kirjoittelet näitä joskus lisääkin, olisi kivaa luea

Vendela

[Sisilja]

Thelina, hihii, ihanaa että bongasit vihreät neilikat, niistä onkin tullut ihan suosikkikukkani. (: Suosittelen sua tutustumaan myös alkuperäisiin Holmes-tarinoihin ja etenkin Granadan erinomaiseen tv-sarjaan, jos vain yhtään kiinnostaa! Tapaukset eivät ehkä aina ole kaikista jännittävimpiä, mutta kun ottaa huomioon että tarinat ovat tietysti aikansa lapsia, niihin oppii suhtautumaan asiaankuuluvalla lempeydellä, ja sitten voikin iloisesti keskittyä bongailemaan kaikenlaisia hauskoja yksityiskohtia – sekä tietenkin nauttimaan Holmesin ja Watsonin ihanasta suhteesta ja sen kuvauksesta! Varsinkin suhdekuvauksen puolesta Granadan sarja on tavattoman upea versiointi. Kiitos hirmuisen paljon kun kommentoit!

Vendela, ihanaa että etsit mun listauksesta lisää luettavaa! Alkuperäistarinoiden Holmes ja Watson ovat todellakin varsin erilaisia hahmoja kuin BBC:n sarjan Sherlock ja John, mutta on heissä kyllä toki samaakin. Luulin muuten pitkään, ehkä Granadan sarjan 50-60-vuotiaiden pääosanäyttelijöiden hämäämänä, että BBC:n sarjan tyypit erottuisivat muista erityisesti nuoruudellaan (siis että Benedict Cumberbatch olisi ollut päälle kolmekymppisenä Sherlockina jotenkin poikkeuksellisen nuori!), mutta siis totuushan onkin, että alkuperäistarinoissa Holmes ja Watson tapaavat Holmesin ollessa vasta 27-vuotias, ja he viettävät yhteiseloa jopa kymmenen vuotta ennen kuin Holmes menee valekuolemaan, ja kronologisesti aivan viimeisessä tarinassa he ovat sitten kuusikymppisiä. Holmesin hahmo taas! Conan Doylen perikunta on tähän asti yrittänyt kauheasti pitää jöötä ja kovaa kiinni kummallisesta tulkinnastaan, että Sherlock Holmes ei ilmaise tunteitaan (eikä kunnioita naisia!) ennen kuin vasta aivan viimeisimpänä julkaistuissa tarinoissa – vaikka Holmes nauraa kihertelee, iloitsee ja intoilee läpi koko canonin kuin mikäkin söpöliini. Watson vain pariin otteeseen päivittelee, kuinka poikkeuksellisesti Holmes muka juuri sillä kertaa tunteilee, jolloin sokealle lukijalle voi syntyä kuva, että Holmes on kova ja tunteeton mies, eikä suinkaan mikään tarkkasilmäinen mutta hyvin pehmeäsydäminen etsivä. :') Kiitos tosi paljon kun luit ja kommentoit – ja kiitos kun kuuntelit tätä täysin pyytämättä vastaukseksi saamaasi Holmes-TedTalkiani! :'D


Tammikuun kuudentena oli Sherlock Holmesin syntymäpäivä ja nyt vuonna 2023 hän on vapautunut luojansa perikunnan ikeen alta ja saa vihdoin viimein tuntea niin myötätuntoa kuin rakkauttakin aivan vapaasti myös Yhdysvalloissa. Myöhästyin varsinaisesta juhlapäivästä hieman, mutta olkaamme vapaasti ja vahvasti juhlatuulella edelleen! Hurraa hurraa ja onnea Sherlock Holmesille sekä hänen uskolliselle kumppanilleen! Kyllä se totisista tosin tarinanne vielä kerrotaan!

Luulenpa, että tähän seitsemänteen osaan on myös hyvä ja oikein lopettaa tämä fikkisarja. Varaan silti vapauden manata tänne lisää sepitelmiä jos myöhemmin siltä tuntuukin, eihän Conan Doylekaan onnistunut lopettamaan Holmesista tarinoimista vielä ensimmäisellä tai toisellakaan yrittämällä!


Tosi tarinan takana


"Taasko tuo", koin asiakseni tiedustella löytäessäni Holmesin jälleen kerran nojatuolistaan, polvellaan ilman muuta mitä miellyttävin seuralaisensa.

Holmes käänsi sivua suvaitsematta katsahtaakaan minua.

"Muistakin sitten", sanoin ja istahdin häntä vastapäätä, "että valvot ensi yön tykkänään yksinäsi."

Vastaukseksi ansaitsin pelkän poissaolevan äännähdyksen. Holmes kohensi asentoaan, nosti jalan toisen päälle ja kannatteli kirjaansa julkeasti korkeammalla.

Hänen välinpitämätön elekielensä sai minut kaivamaan esiin rautalangan. "Minun käsivarteni eivät ole enää käytettävissäsi, kun se kreivi vohkii yöunesi."

"Jos eikä kun, rakas Watson", Holmes sanoi ja rypisteli otsaansa kuin siinä pahasessa kirjasessa olisi tapahtunut jotakin perin juurin ällistyttävää. 

"Ei liioin sylini."

"Kaulakuoppasi siis kelvatkoon. Tai olkapääsi, vähäsen viileänäkin."

"Hulvatonta, Holmes."

"Jos haluat ilmaista mustankipeytesi herra Harkeria kohtaan, sen kuin suoraselkäisesti sanot."

"Mitä minä nyt keksityn kaverin vuoksi kipeäksi tekeytyisin."

"Ahaa. Kirjallista kateuttako ilmassa onkin?"

Tuhahdin ja suin viiksiäni. "Kirjoittaisin tuota tekelettä vetävämmän verenimijätarinan vaikka kädet sidottuina selkäni taa."

"Epäilemättä."

"Tekisin sen oitis tältä istumalta mikäli suinkin voisin. Meillä on kuitenkin –"

"Eiköhän sinun liene parempi pitäytyä tosiseikoissa ja niiden sekoittamisessa", Holmes keskeytti.

"Koetatko tyrkyttää tulitikkuaskia tuhopolttajalle?" kysäisin lannistumatta ja kumarruin eteenpäin salaliittolaisen lailla. "Se Sussexin tapaushan olisi selittämättömien yliluonnollisuuksien paisuttelemiseen aivan omiaan. Voin sujauttaa soppaan ihka oikean epäkuolleenkin, jos sellainen on toiveissasi."

Holmes kostutti sormenpäätään ennen kuin käänsi jälleen sivua. Nosti sitten samaisen solakan sormen huulilleen, joko vaatimuksena hiljaisuudesta taikka merkkinä kauhistuksesta.

"Suurenmoista syntymäpäivää vain sinullekin", toivotin.

Holmes puraisi huultaan, mutta ei onnistunut piilottamaan minulta hymyään. Tuskinpa niin kelvotonta piiloleikkiä tosimielessä yrittikään.

"Herätä minut sitten kun olet viimeinkin vapaa juhlistettavaksi", pyysin ja panin käteni sangen suurieleisesti nokosten ottamista helpottavaan puuskaan, "niin vien sinut illalliselle. Pyydä vielä kohteliaimmin sen irlantilaisrustailijan kreiviä kumppaneineen kiirehtimään kohti loppuratkaisua, jos mitenkään voit. Meille on varattu pöytä."

"Criterionistako kenties?"
 
"Luonnollisesti. Ja illallisen jälkeen luvassa on Conradin Kreutzeria."

Holmesin hymy leveni ja lujittui.

"Hankin meille oman aition", paljastin kun en pystynyt enää pitämään salaisuutta sisälläni, jospa ehdin tunnustukseni kera täpärästi syöksähtää Holmesin etevän päättelyn edelle. "Pidän sinua kädestä läpi näytännön ja seuraan kuinka ihastuttavan intohimoisesti nautit joka hetkestä."

"John." Hänen äänensä henki haltioitunutta hämmästystä. "Jos todella aiot pidellä kättäni ooppera-aitiossa, en saata muuhun keskittyäkään."

"Kun eikä jos, Sherlock-rakas."

Holmes punehtui syvästä mielihyvästä, laski kirjan, nosti päänsä ja kohtasi vihdoin katseeni.

"Ja täytyyhän meidän antaa ajatus taiteellekin", totesin. "Kyseessä on sentään Das Nachtlager in Granada. Teos on hyvin romanttinen, olen kuullut."

Holmes piteli katsettani mitä hellimmin. "Siinä tapauksessa olet kuunnellut juuri oikein", hän sanoi, kurkotti painamaan kämmenensä käsivarrelleni. Hänen kosketuksensa oli varma, lämmin ja tosi.


Loppusanat: Tähän seitsemänteen osaan on saatu vaikutteita muun muassa mistäpä muustakaan kuin Bram Stokerin Draculasta (jota luin viime syksynä samaan aikaan kuin Holmes-novelleja!) sekä Holmes-novellista Sussexin vampyyri ja Granadan sarjan elokuvajaksosta Viimeinen vampyyri (joka on Granada!Holmeseista ehkä kaikkein kehnoin, ehkäpä siksi että se eksyy hiihtelemään niin hämmentävän kauas alkuperäisestä tarinasta).