Otsikko: Ei niin pikkumainen
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: The Witcher (Noituri)
Ikäraja: S
Genre: General
Summary: Valvatti kokee valaistumisen.
A/N: Inspiroiduin The Witcherin kakkoskauden uudesta trailerista (spoilaa siis sitä pienesti), ja sitten tajusin, että tämä Lyrics Wheel 19:sta minulle tullut (aiemmin harmaita hiuksia aiheuttanut) biisihän on Valvatin ja Geraltin <3
Valvatti on myös selkeästi disney-prinsessa xD
Biisin lyriikat löytyvät tekstin lopusta spoilerien alta, enjoy!
***
Ei niin pikkumainenValvatti ei tiennyt, miten kauan oli istunut tyrmässä, kun yhtenä päivänä se valkeni hänelle.
Hän huomasi tuntevansa olonsa kevyemmäksi kuin aiemmin, Geraltin ajatteleminen ei enää tehnyt samalla lailla kipeää.
Johtuiko se auringon äkillisestä paisteesta, joka nostatti pölyä sellin lattialta, vai hänen sellitoveriensa (kaksi hiirtä) vaikenemisesta, sitä ei voinut tietää, mutta Valvatti tajusi antaneensa Geraltille anteeksi.
Toisen sanat eivät enää kaikuneet ilkeinä hänen mielessään, hän ei enää ensimmäisenä muistanut Geraltin vihaisesti vääntyneitä suupieliä, kun ajatteli ystäväänsä.
“Anteeksi, olen saattanut hiukan valehdella teille”, Valvatti sanoi väärinpäin käännetyn kirnun päällä istuville hiirille. Hän oli nimittäin väittänyt näille pitkään, että siimahännät olivat hänen ainoat ystävänsä maailmassa.
Geralt oli hänen ystävänsä. Ei ystävyys ollut mikään yksisuuntainen tie, joka katkesi, kun toinen vähän huusi ja rähisi.
Valvatin piti päästä pois täältä, hänen piti löytää Geralt.
Hänen piti päästä sanomaan viimeinen sana, jos ei nyt suorastaan huutamaan samalla mitalla takaisin, niin ainakin jotenkin takomaan järkeä Geraltin paksuun kalloon.
Valvatti osasi olla tavattoman hyödyllinen niin tahtoessaan. Hän epäili, että Geraltkin oli tähän mennessä tajunnut sen, aivan samoin kuin noituri oli tajunnut olevansa hänelle anteeksipyynnön velkaa.
Ensimmäistä kertaa kuukausiin Valvatti alkoi tapailla luutullaan Noiturin laulua. Sanat tulivat kuin olisivat koko ajan odottaneet hänen kielellään, ja enää ne eivät maistuneet kitkeriltä, vaan saivat Valvatin täyteen iloa.
Hiiret nousivat takajaloilleen kuin olisivat osoittaneet suosiotaan, ja Valvatti nauroi.
“Ehkä tekin tapaatte Geraltin, kun pääsemme pois täältä. Jos siis haluatte lähteä mukaani maailmalle”, Valvatti jutteli hiirille soitettuaan kappaleen kahteen kertaan ihan vain siitä ilosta, että pystyi taas laulamaan sitä sortumatta lohduttomaan itkuun tai vihaiseen karjumiseen.
“Hän saattaa kyllä olla mustasukkainen, että olen saanut kaksi uutta ystävää, joilla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan”, Valvatti pohti.
Hiiret vilkaisivat toisiaan herkät viiksikarvat väpättäen.
“Ymmärrän, jos ette halua lähteä mukaani, teillä on täällä kuitenkin ihan mukavat oltavat, oma pieni kolo seinässä ja kaikkea”, Valvatti kiiruhti jatkamaan, “saatatte itse asiassa olla paremmassa turvassa täällä. Noiturin matkassa tulee kaikenlaisia ikäviä petoja vastaan, ne näkisivät teissä pelkkiä makupaloja. Minulle olette kuitenkin enemmän. Lupaan kirjoittaa, älkää huoliko.”
Hiiret katsoivat taas toisiaan.
Valvatti vaikeni. Hän ei voinut olla miettimättä, mitä Geralt ajattelisi, jos löytäisi hänet täältä juttelemasta hiirille. No, ei sen väliä.
“Meillä on monivaiheinen historia, Geraltilla ja minulla”, Valvatti alkoi selittää samaa tarinaa, jonka oli kertonut sellitovereilleen lukuisia kertoja ennenkin.
Hiiret käänsivät hänelle yksissätuumin selkänsä ja kipittivät takaisin koloonsa.
“Hei, en minä nyt noin monta kertaa ole tätä kertonut!” Valvatti puuskahti, kun äkkiä sellin oven takana alkoi jytistä ennen kuin ovi rysähti saranoiltaan.
Ah, ehkä hiiret olivatkin vain säikähtäneet meteliä.
Oviaukossa seisoi tuttuakin tutumpi valkotukkainen noituri, ja Valvatin sydän loikkasi rinnassa nostaen bardin suupielet korviin, vaikka hän yrittikin taistella hymyä vastaan.
“Tarvitsen apuasi”, Geralt murahti ilman sen kummempaa tervehdystä. Valvatti ei silti voinut olla kuulematta toisen äänessä sellaista pehmeyttä, jota ei muistanut siinä pitkään aikaan (jos koskaan) kuulleensa.
“Kiva nähdä sinuakin, Geralt.”
“Onko?”
Valvatti saattoi melkein nähdä, miten noituri mielessään mateli. Hän melkein kuuli Geraltin kieleltä ulos pyrkivän anteeksipyynnön.
“On”, hän päätti päästää noiturin pälkähästä.
Aina sen anteeksipyynnön voisi ottaa myöhemminkin, nyt hän oli yksinkertaisesti liian onnellinen ollakseen niin pikkumainen.
***
ABBA – I Still Have Faith in You
I still have faith in you
I see it now
Through all these years that faith lives on
Somehow
There was a union
Of heart and mind
The likes of which are rare
And, oh, so hard to find
Do I have it in me?
I believe it is in there
For I know I hear a bittersweet song
In the memories we share
I still have faith in you
And I will say
I never really thought I'd feel this way
But I remind myself
Of who we are
How inconceivable it is to reach this far
Do I have it in me?
I believe it is in there
For I know I hear a bittersweet song
In the memories we share
We do have it in us
New spirit has arrived
The joy and the sorrow
We have a story and it survived
And we need one another
Like fighters in a ring
We're in this together
Passion and courage is everything
I still have faith in you
It stands above
The crazy things we did
It all comes down to love
Do I have it in me?
I believe it is in there
For I know I hear a bittersweet song
In the memories we share
Do I have it in me?
We do have it in us
New spirit has arrived
The joy and the sorrow
We have a story and it survived
And we know that we need one another
Like fighters in a ring
We're in this together
Passion and courage is everything
and we still have it in us
We've only just begun
(Do I have it in me?)
We stand on a summit
Humble and grateful to have survived
I still have faith in you
It's stands above the crazy things we did
It all comes down to love
Do I have it in me?
