Nimi: Lukemattomia
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Hyvät, pahat ja rumat
Genre: Jännitteinen ja canoninjälkeinen yleisdraama. Ficlet (300 sanaa).
Ikäraja: k11
Paritus: Blondie/Tuco Ramirez
Yhteenveto: Tuco saa Blondien kiinni jonkin aikaa hautausmaan jälkeen.
Vastuunvapaus: En omista Hyvien, pahojen ja rumien oikeuksia enkä hyödy tästä yhtikäs mitään.
A/N: Mulla on viime kesästä asti ollut dollaritrilogian muotoinen lohko aivoissani, ja eihän tässä ollut kuin ajan kysymys että kirjoitan ihan kunnollisen Hyvät, pahat ja rumat -tekstin enkä pelkkää
Sen Yhden Kohtauksen Versiointia Erään Toisen Fandomin Tietyllä Kolmella Hahmolla (k15). Kirjoitin tästä myös englanninkielisen version, jota en jaksa pistää tänne erikseen, mutta joka löytyy Archive of Our Ownista nimellä
Countless (k11/T).
Ficlet300 sanalla 142 (
lukemattomia). Valloita fandom IV Hyvillä, pahoilla ja rumilla JA plrrrt kyllä turvotin tätä jälkikäteen muutamallakymmenellä sanalla että sain tämän triplaraapaleeksi koska muistelin että sanaraja oli raapale ja tää oli alun perin 220 sanaa enkä tietenkään tsekannut mitään ennen kuin mitä, viikkoa myöhemmin :'D alkuperäinen lyhyempi versio on yhä Archivessa, jos vertailu kiinnostaa.
LUKEMATTOMIABlondie avaa silmänsä aseen kylmän piipun suudellessa kaulan lämmintä ihoa.
”Huomenta. Senkin sika.”
Blondie hymyilee tyynesti ja räpyttelee ylös kohti Tucoa, joka mulkoilee häntä vanhasta ja ehkäpä uudestakin vihasta vapisten. Tucon toisen kulmakarvan poikki kulkee hiljattain parantunut arpi.
Blondien hymy saa vaistomaisen hymyn käymään Tuconkin kasvoilla, viivähtämään ensin silmissä ja sitten suun seudulla, vahingoniloisen, kylmän ja jäykän, voitonriemuisen. Hänellä on yhä sama vanha risainen takki, joka yhä enemmän tuntuu pysyvän koossa joko tahdonvoimalla tai pyhällä hengellä. Takin toinen hiha on melkein kokonaan irti. Siinä taskussa, jossa hän yleensä pitää asettaan, on kananmunan kokoinen reikä.
Blondie ei sano mitään. Hän odottaa. Hymyilee ja odottaa.
”Teit saman virheen kuin ennenkin, Blondie kuomaseni”, Tuco sanoo, kehrää niin kuin kerman saanut kissa.
”Mikä virhe se mahtaa olla”, Blondie kysyy.
Tuco kaivaa vapaalla kädellään takkinsa ehjää taskua ja vetää ulos kourallisen loppuun poltettuja sikarintumppeja. Hän ravistaa ne Blondien syliin. Silmät välähtävät, hampaat välähtävät, petoeläin ja saalis.
”Joka leiripaikalla”, hän julistaa. Äänen alla kytee. ”Monta, monta, ettei niitä laskekaan. Lukemattomia cigarilloja, lukemattomia. Paha virhe, vanha veikko. Sinut löytää kuka tahansa, joka tahtoo kullasta osan, sanonpa vain.”
”Ja mikä saa sinut ajattelemaan, että se oli vahinko?”
Tuco räpäyttää silmiään. Hämmentynyt. Ärtynyt. Epäluuloinen. Valkeat rystyset.
”Et sinä sitä kultaa tullut minulta hakemaan.”
Tuco rypistää kulmiaan niin kuin yrittäisi lukea. Piipun metallin kylmä ei enää pure, on sulanut Blondien ruumiinlämpöön.
”Niin”, Tuco sanoo melkein kuin kysyen. Miettii hetken, ravistaa äkäisesti päätään. ”Ei. Mene helvettiin.”
”Jos minä menen helvettiin, olet sinä siellä parin viikon päästä kutittelemassa niskaani tuolla aseella”, Blondie toteaa täysin itsevarmasti ja rauhallisesti.
Tuco kihisee raivosta. Etusormi hyväilee liipaisinta.
”Senkin perkeleen huoranpenikka”, hän sylkäisee.
”Älä huoli, vanha veikko”, Blondie lohduttaa. Hänen hymynsä ei värähdäkään, kun Tucon ase kaivautuu syvemmälle hänen kaulaansa. Piippu hieroo jänteiden välejä kuin tekisi sinne pesää. Blondien silmissä on tietävä teräs. ”Tiedät, miten minut löytää.”
