Ficin nimi: Alansa pioneerit
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Zootropolis
Ikäraja: S
Paritus(?): Judy/Nick
Genre: Kepeä draama
Summary:
”Jos tää ei sitten liity jotenkin siihen, että sä koet taas olevasi vaan joku kiintiöpupu, joka on passitettu huolehtimaan näistä hommista vain siksi, ettei uusi sijainen oo perillä sun todellisesta pätevyydestä, mä oon aika pihalla.”A/N: Mahtava elokuva, josta kirjoittamani tarinanpuolikkaan sain tänään viimeisteltyä. Tästä tuli pidempi kuin alun perin olin suunnitellut, mutta mitäpä pienistä. Kirjoittelu vain imaisi mukaansa ja tekstiä syntyi yllättävän miellyttävästi.
***
Nick hämmensi laiskasti pillillä appelsiinimehuaan ja vilkaisi pöydän yli työpariaan. Judy oli aamusta alkaen vaikuttanut jostain ärtyneeltä, vaikkei ollutkaan vastannut mitään tavallisesta poikkeavaa, kun hän oli ohimennen maininnut asiasta. Tapa, jolla pupu kuitenkin puristi haarukkaansa, antoi tilaisuuden päätellä muuta. Jos metalli olisi tuntenut jotain, se olisi luultavasti kirkunut tiukassa otteessa.
”Joten”, Nick aloitti huolettomasti, ”mitä sä luulet, että sille Bogon sijaiselle on käynyt?”
Koko poliisiyksikkö oli saanut aamulla kokea yllätyksen, kun heitä oli tervehtinyt kookas naaraskarhu, joka oli liikoja hymyilemättä esitellyt itsensä Bearsoniksi ja kertonut toimivansa päällikkö Bogon sijaisena sen päivän. Nekin ryhmästä, jotka tavallisesti laskivat mielellään leikkiä, olivat istuneet paikoillaan kuin tatit ja poistuneet paikalta vähin äänin päivän työtehtävät kuultuaan. Bearson oli varsin vaikuttavan näköinen jo valmiiksi, mutta raapaisulta näyttävä arpi tämän toisessa silmänurkassa teki vaikutelmasta entistäkin uhkaavamman. Lyhyesti sanoen se nainen oli sellainen, johon ei olisi rikollisena halunnut kuollakseenkaan törmätä.
”Kuka tietää?” Judy tuumasi hitusen kireästi ja seivästi haarukkaan suuren kurkunpalan salaatistaan. ”Ehkä hän sokaistui omasta egostaan ja tuli vahingossa melkein raapaisseeksi silmänsä irti?”
Nick kohotti kulmiaan kysyvästi. ”Jopa sun vitsiksi toi oli harvinaisen outo.”
”Ei se edes
ollut vitsi!” Judy huokaisi. ”Mä en olisi yhtään yllättynyt, vaikka siinä olisikin taustalla jotain sellaista.”
”Onhan se aika karskin oloinen rouva, mutta varmasti oot törmännyt hurjempiinkin.”
”Sen lyhyen kohtaamisen perusteella kävi ilmi muun muassa se, että Bearson näköjään tykkää tehdä päätöksensä työtehtävien suhteen ennakkoluulojensa ja -olettamustensa pohjalta”, Judy totesi suu kireänä viivana.
”Mistä toi nyt putkahti?”
”Tuntuu vaan kuin olisi taas eka päivä poliisivoimissa”, pupu sanoi lopulta ja kaatoi lasiinsa lisää vettä. ”Taas pysäköintihommia.”
”Noh, musta noi hattu ja liivi oikeastaan pukee sua”, Nick virnisti yrittäen piristää, mutta Judy ei näköjään jaksanut suhtautua asiaan huumorilla. ”No hei, aikuisten oikeesti: mikä niissä jutuissa
niin pahaa on, että suu vääntyy mutruun?”
”Ei niinkään itse työtehtävissä.” Judy katsahti työpariaan ja näki heijastuksensa peililaseista, jotka Nick oli taittanut povitaskuunsa. Tutun hatun ja liivin näkeminen oli harvinaisen masentavaa.
”Susta vaan tuntuu, että oot pysäköintihommien yläpuolella?” Nick hymähti ja sai Judyn kurtistamaan kulmiaan. Tottahan se omalla tavallaan oli, mutta kun se ilmaistiin noin suoraan, se kuulosti tarpeettoman itsekkäältä.
”En mä ihan sitäkään”, hän sanoi hieman takellellen.
”Come on, vinkkaa nyt edes vähän, mä oon väsynyt arvailemaan”, Nick tokaisi mehuaan hörpäten. ”Jos tää ei sitten liity jotenkin siihen, että sä koet taas olevasi vaan joku kiintiöpupu, joka on passitettu huolehtimaan näistä hommista vain siksi, ettei uusi sijainen oo perillä sun todellisesta pätevyydestä, mä oon aika pihalla.”
Nick osui naulan kantaan niin täydellisesti, että haarukka melkein lipsahti Judyn otteesta tunnekuohun saadessa hänet värähtämään närkästyksestä.
Reaktion huomattuaan Nickin virne hälveni. ”Okei, se siis oli sitä.”
”En olis uskonut, että jopa kaipaisin Bogoa”, Judy tuhahti. ”Sen pahuksen Bearsonin olisi syytä tajuta, ettei puput ole niin heikkoja ja pelokkaita kuin mitä se ehkä luulee.”
Olisi ollut niin tyydyttävää marssia asemalle ja antaa sen matamin kuulla kunniansa huolimatta siitä, että tämä sattui sen päivän olemaan hänen esimiehensä ja moisesta mielenosoituksesta olisi todennäköisesti seurannut tehokas kurinpalautus. Saihan aina kuvitella.
”Mistä sä oot varma, että kyse on susta ja ylipäätään pupuista?”
”Eikö se nyt oo aika selvää? Stereotypiat jyllää taas urakalla!” Judy sanoi hampaitaan kiristellen. ”Se on niin... kyllästyttävää.”
”Näin mä oon joo saanut kuulla, mutta entä jos kyse onkin nyt siitä, että mä oon kettu?” Nick heitti.
Ensireaktiona Judy oli viitata kintaalla moiselle teorialle, mutta hän oli jo kauan sitten oppinut, että Nickin kertomat asiat vuosien mittaan kokemastaan huonosta kohtelusta eivät olleet mikään yksinkertainen juttu, jolle olisi voinut noin vain kohauttaa olkiaan. Nyt kun Nick oli heittänyt ehdotuksensa esiin, se tuntui oikeastaan järkeenkäyvältä, jos sitä ajatteli yksilöllisellä tasolla Bearsonin näkökulmasta.
”Mutta... Eihän sillä ole oikeutta odottaa mitään negatiivista, kun ei se edes tunne sua”, Judy mutisi. ”Sähän oot
poliisikin, pahus soikoon!”
”No ehkä mä oonkin edelläkävijä siinä suhteessa, mutta niin kun varmaan oot huomannut, asiat ja asenteet ei ota muuttuakseen ihan tosta vaan", Nick huomautti suhtautuen puheenaiheeseen paljon tyynemmin kuin hän. Joko se oli sitä kuuluisaa kätkettyä tuskaa tai tämä todella kykeni ajattelemaan häntä laajakantoisemmin.
”Eihän ne ota millään muuttuakseen, jos edessä on tuollaista vastaanottoa vielä senkin jälkeen, kun me selvitettiin se yöulvojajuttu.”
”Okei, kuuntelehan hetki. Popsi vaan ruokasi ihan rauhassa mutta pidä korvat höröllä”, Nick sanoi viitaten hänen lounaaseensa, jota oli vielä vähän alle puolet jäljellä. Judy oli toisinaan hidas syömään ja sillä hetkellä kahta hitaampi johtuen mielenkiintoisesta puheenaiheesta.
”Kuunnellaan.”
Nick nojautui pöydän yli lähemmäs. ”No niin,
ensinnäkin: mulla saattoi olla vähän kyseenalainen maine silloin sen yöulvojatapauksen aikaan. Sikäli mikäli se nyt ei vaikuta tähän mitenkään, kuten tosta sun naamasta voi päätellä, mähän oon ollut poliisihommissa vasta melkein kuukauden. Bogo ja muut vakituiset naamat kyllä tietää kuka mä oon, mutta tää Bearson ei ole tietoinen edes sun maineesta jostain ihmeen syystä. Tai jos onkin, se vaan näkee mut sinä ongelmallisempana osapuolena ja pisteenä iin päälle ketut ehkä ärsyttää sitä, joten sen takia meillä on nyt nämä huomiokirkuvat hirvitykset”, Nick lopetti ja näpsäytti oranssia pysäköinninvalvojan liiviään. ”Se on vaan joku sijainen, jolla on tai ei ole jotain henkilökohtaista asennevammaa. Väliäkö sillä.”
Judy veti syvään henkeä sanoakseen väliin jotain, mutta Nick ehti jatkaa:
”Joka tapauksessa en mä odottanut saman tien saavani kaikkia kuningastehtäviä heti urani alussa.”
Judylle iski nolostuttava muisto mieleen oman uransa ensimmäisestä päivästä. Hän oli ollut niin innokas osoittamaan Zootropoliksen poliisivoimille pätevyytensä, että oli pienissä määrin vetänyt herneen nenäänsä saatuaan toimia muutamana päivänä samoissa työtehtävissä kuin silläkin hetkellä. Ollakseen rehellinen Judy ei juurikaan ollut uhrannut ajatusta sille luonnolliselle asialle, että uusia ja etenkään vastavalmistuneita poliiseja tuskin laitettiin heti päätä pahkaa vaativien tapausten kimppuun. Oli hänkin aika toope.
”Niin taitavana kun mä itseäni pidänkin – enkä mitenkään syyttä tietystikään – jopa mä tajuan tällaisten organisaatioiden hierarkian. Ehkä mä oonkin saanut toistaiseksi niitä mielenkiintoisempia juttuja sen takia, että liikun sun kanssa, Porkkana.”
Kieltämättä Nickin sanat laittoivat ajattelemaan. Välillä oli jopa hankala uskoa, miten kypsästi ajatteleva aikuinen tämä osasi halutessaan olla.
”Mutta kun mä ja koko muu laitos tiedetään kyllä, miten hyvä tyyppi sä oot”, Judy jatkoi hellittämättä kuin hänen olisi tarvinnut todistella jotain juuri Nickille. ”Mä jos kuka tiedän! Sä oot mun työpari ja –”
”Haloo, kyllä mäkin sen tiedän, ettei puput oo kaikki heikkoja arkajalkoja tai tyystin avuttomia tapauksia”, Nick sanoi ja kehotti kätensä kevyellä liikkeellä häntä rauhoittumaan. ”Tai no sä kyllä oot kaiken tekniikkaan liittyvän kanssa, joten –”
”Hei”, Judy keskeytti lannistuneena. ”Mä en jaksaisi nyt mitään kettuilua.”
Nick katsahti häntä kulmiensa alta sangen huvittuneena, ja kesti muutaman sekunnin ennen kuin Judy käsitti sananvalintansa huumoriarvon.
”Aha, eipä sit mitään”, kettu virnisti ja laski tyhjän mehulasinsa tarjottimelle. ”Joko se jänishousu on saanut lounaansa alas?”
”Odota”, Judy mutisi napaten viimeiset suupalat ja kulautti vettä päälle.
”No niin, hieno homma”, Nick tokaisi, kopsautti parkkipirkon hatun pehmeästi hänen päähänsä ja avasi lounaskahvilan oven. ”Ei sit muuta kuin takaisin sinne, missä tapahtuu.”
”Niin kai.”
”Kulta pieni, et sä sentään yksin tätä joudu tekemään”, Nick huokaisi ja tönäisi häntä kylkeen leikkisästi kehottaen häntä vakaasti omaksumaan pirteämmän asenteen. ”Mitä tapahtui sille ’jokainen työ on arvokasta’ -lätinälle?”
”Selvä on”, Judy puuskahti ja oikaisi hattuaan päättäväisesti. ”Käydään seuraavaksi läpi tuo luoteinen päätie.”
”Otetaanko pikku kisa?” Nick kysäisi sormiaan naksauttaen.
”Turha vaiva, häviäisit kuitenkin”, Judy hymähti olankohautuksella. ”Mut jos sä
välttämättä vaadit, niin – ”
Samassa hän käsitti puhuvansa tyhjälle ilmalle ja työparinsa kadonneen jo toiselle puolelle katua sakottamaan väärin pysäköityä moottoripyörää.
”Älä jää jälkeen, Porkkana!”
”Typerä kettu”, Judy tuhahti itsekseen hymy suupielissään karehtien.
