Ficin nimi: Puskista
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, humor, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco
Tiivistelmä: Harrya vähän jännittää täyttää kolmekymmentä.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, lainaan vain omaksi ilokseni
A/N: Inspiroiduin
valokin juhannustaikatoiveesta (parasta kesää!), jossa toivottiin muun muassa höpsöttelyä, söpöilyä, pientä hiprakkaa kesäyössä, idiots in love ja domestic bliss ja kaikkia noita vähän tähän koetin taiteilla. Saattoi myös lirahtaa vähän omaa kolmekympin kriisiä.
Toivottavasti ilahduttaa! ^^
Puskista
Aika usein Draco pohti, miten oli tilanteeseensa ajautunut. Monella mutkalla ja varmaan ihmiselläkin oli osuutta asiaan ja eniten Draco syytti sitä luokkakokousta vuosia sitten. Ja Potterin siksi illaksi valitsemaa hiivatin valkoista, ihan liian läpinäkyvää t-paitaa. Hyvinhän siinä oli lopulta käynyt, oikeasti. Sitten toisaalta aika usein hän myös kiroili sitä, että tätä hänen elämänsä vain oli nykyään. Kivaa eivät olleet kaiken maailman Luodikot tai riidat alkuaikoina äidin kanssa, eivätkä myöskään Harryn pitkät työpäivät milloin minkäkin pahantekijän perässä. Olipa Harrylla vielä traumojakin, joita joskus hän osasi käsitellä terveesti, mutta ei ihan aina. Eikä Draco oikein voinut moittia, kun Harry väsymyksessään tyhjensi päätään alkoholiin, koska teki sitä itsekin. Ei se koskaan – öm, kauhean usein – mennyt yli ja kyllä he tiesivät sen olevan tyhmää. Kumpikaan heistä ei pitänyt jälkiseurauksista, varsinkin kun vanhemmiten krapulat vain pahentuivat, eikä juurisyy ollut mennyt minnekään.
Mutta sitten taas toisaalta aika usein hän oli vain hirveän onnellinen tilanteestaan. Mitään hän ei vaihtaisi. Paitsi tietenkin juuri nyt hän olisi paljon mieluummin istunut sisällä viinilasin kanssa, pää pienessä sievässä ja uhmannut ehkä jopa krapulaa.
“Harry! Tule takaisin, helvetti soikoon!” Draco kirosi yrittäen samaan aikaan olla äänekäs ja kuiskuttaa. Hän kuuli kikatusta edeltään jostain puskien takaa ja yritti väkisin päästä tiheän kasvuston läpi. Pimentynyttä ilmaa halkoi riipivä ääni, kun oksat repivät riekaleiksi hänen valkoista paitaansa. Draco puri hammasta ja kirosi Harrya entisestään.
“Harry! Jos et nyt tule tänne, en vastaa seurauksista”, Draco huusi niin hiljaa kuin kykeni.
Juhlat kartanossa olivat alkaneet levitä puutarhan puolelle, kun illan aikana ilma oli viimein viilentynyt, mutta edelleen valtaosa syntymäpäivävieraista seurusteli ison salin suojissa, onneksi, eikä kukaan nähnyt Harryn ja Dracon järjetöntä hippasleikkiä. Luna ja Ginny nojailivat puutarhaan antavien ovien karmeihin ja Fleur ihaili isoja alppitähtiä terassin kaiteen luona. Oli hämärää, vaikka salin valot lankesivatkin piiruntarkkaan leikattujen puskien lomitse nurmelle, ruusupuskiin, tuuheisiin puihin sekä katetulle patiolle. Kukaan ei nähnyt, kun Draco pinkaisi juoksuun korkean köynnösseinämän taakse, minne epäili nähneensä Harryn kompuroineen hetki sitten. Tietäen saavansa äitinsä hermoromahduksen partaalle, Draco osoitti sauvallaan seinämää tehden siihen savuavan reiän. Hän työntyi seinän läpi toiselle puolelle ja näki Harryn hiipparoivan keskellä puskalabyrinttia ruusujen peittämälle kaariportille. Tämä tarrasi kiinni valkoiseksi maalatusta, metallisesta kaaresta ja älähti.
“Helvetti, Harry”, Draco puhisi samalla voimakkaalla kuiskauksella päästessään lähemmäs.
“Tämä sssinun puutarhashi on minulle vihainen”, Harry syytti näyttäen ruusun piikin peukaloonsa avaamaa haavaa.
“Ei ole ainoa”, Draco huohotti seisahduttuaan Harryn luokse. “Voidaanko palata takaisin?” hän anoi ja vilkaisi Harryn otteessa olevaa viskipulloa.
“Ei”, Harry tokaisi.
“Kaikki ystäväsi ovat siellä”, Draco yritti.
“Mutta shinä olet täällä”, Harry keksi ja tarrasi Dracoa kauluksesta. Rohkelikon hengityksessä haisi tuliviski ja se Blaisen tuoma konjakki. Harry taisi olla myös hiessä juoksentelusta.
“Minua sinä näet joka päivä”, Draco sanoi ja kiersi kätensä Harryn häneen tarranneen käden ympärille samalla, kun yritti hapuilla viskipulloa vaivihkaa toisella kädellään.
“Ssinä valitat aina, ettet näe minua tarpeekshi”, Harry henkäisi Dracon kasvoille ja Draco koetti näyttää siltä, ettei pidätellyt hengitystään. “Tällä viikolla ehhdotit, että valokuva minusta olissi varmaan parempaa sheuraa.”
“Ei kun se johtui siitä, että olit juuri nukahtanut sohvalle, kun yritin kertoa siitä uudesta huispausliikkeestä, jossa kävin.”
Harry pudisti päätään. Hän oli tainnut huomata, että Draco havitteli hänen viskiään ja pikaisella liikkeellä kiersi sitä pitelevän kätensä Dracon selän taakse. Draco nyrpisti nenäänsä ja yritti sokkona löytää Harryn käden selästään. Viski huojutti Harrya hankalassa halaavassa asennossa ja Harry huojutti Dracoa. He pysyivät pystyssä. Harryn humala oli erikoinen yhdistelmä hyvää koordinaatiokykyä ja hullua seikkailunhalua.
“Ehn minä olisi voinut nukahtaa, jos huisspauksesta puhutaan”, Harry väitti.
“Sitten sinä varmaan kuorsaat nykyään valveillakin.”
Sitten Draco sai kiinni pullosta, mistä Harry yllättyi niin, että koetti ottaa askeleen pois päin Dracosta, mutta oli yhä niin kietoutuneena tähän, että kaatui suorilta jaloilta taaksepäin Draco mukanaan. Se siitä koordinaatiokyvystä. Dracon leuka osui Harryn solisluuhun ja Harryn polvi Dracon vatsaan. Viski roiskahti avoimen pullon suusta heidän päälleen, tai siis Dracon päälle ja jäi lopulta makaamaan vain tippoja sisällään heidän viereensä. Draco huokaisi vähän huojentuneena. Harry valitti.
“Minä varmaan mursin jotain”, hän ähki käsi vaikeasti painaen Dracon kaulaa, kun hän yhä piteli tämän kauluksesta kiinni.
“Miten sinä aina onnistutkin saamaan itsesi sairaalakuntoon”, Draco kommentoi ja kierähti Harryn päältä selälleen nurmikolle leukaansa hieroen. Niskassakin tuntui jomotusta äkkipysähdyksen jäljiltä.
“Opettelin monta vuotta”, Harry vastasi. Hän hoksasi vasta sitten tyhjenneen viskipullon ja katsoi sitä apeana.
“En minä tahdo mennä takaisin”, hän mutisi kulmat rutussa, silmät kiinni ja viittoi kauemmas, missä juhlat jatkuivat railakkaina. Ilmeisesti kukaan ei ollut vielä kovin huolissaan, että juhlakalu oli kadonnut.
“Minä huomaan sen”, Draco vastasi.
“Minä en halua täyttää kolmekymmentä”, Harry murahti.
Draco hymähti sympaattisesti. Kesäillan taivas oli tummansininen ja tähtiäkin alkoi piirtyä mustuuden seuraksi siinä Dracon katsellessa ylöspäin. Nurmi oli aavistuksen kostea, vaikka hän olikin jo märkä viskin jäljiltä. Nurmi oli kuitenkin pehmeä, tarkoituksella ötököistä vapaa ja tuoksui kuin vastaleikattu, mitä se tavallaan olikin, kun se taian avulla pysyi läpi kesän saman pituisena. Draco etsi oikealla kädellään Harryn nihkeän käden ja pujotti heidän sormensa toistensa lomaan.
“Tiedän”, hän sanoi hiljaa.
Juhlien melu tuntui vaimenevan, tähdet kirkastuvan ja ruoho pehmentyvän. Harrykin lopetti puhisemisensa ja hiljaisuutta kesti niin kauan, että Draco olisi voinut luulla tämän nukahtaneen, mutta toista kertoi tämän peukalo, joka hitaasti liikkui silittävin elkein hänen ihoaan pitkin. Draco pohti sanoako jotain, mutta hiljaisuus puhui hänen puolestaan. Jossain kohtaa Harry käänsi päätään ja laski otsaansa Dracon olkaa vasten.
“En minä oikein tiedä, mistä tämä tuli”, Harry puhui hiljaa, ilman sammallusta. “Luulin aikuistuneeni jo aikaa sitten.”
“Ehkä se tuli juuri siksi”, Draco sanoi. “Sinulla oli aika vähän aikaa olla lapsi tai nuori.” Harry hymähti.
“Sinäpä olet viisas”, hän sanoi ja hymy kuulsi hänen sanoissaan.
“Auttaa, kun vertailukohta olet sinä.” Harry naurahti.
“Mennään ihan kohta takaisin”, Harry sanoi jokin ajan kuluttua. Draco oli alkanut epäillä, että tämä olisi sittenkin nukahtanut.
“Kyllä he pärjäävät. George oli ottamassa ilotulitteita esiin, kun lähdin jahtaamaan sinua”, Draco sanoi.
“Kaikki ystäväni ovat siellä. Ja äitisi”, Harry sanoi. Draco kohosi kyynärpäänsä varaan ja kumartui Harryn puoleen.
“Olkoot. Minä en oikeasti näe sinua tarpeeksi”, hän kuiskasi ja laskeutui suutelemaan Harrya.
Harry maistui ihan yhtä pahalta kuin haisi, mutta Draco ei enää välittänyt. Harryn käsi oli hänen hiuksissaan ja heidän huulensa liukuivat toisiaan vasten tutusti ja kiireettä. Taas se outo humala, jossa Harry ryhtyi piilosille, mutta osasi edelleen suudella Dracolta jalat alta. Olkoon, että hän jo makasikin maassa. Draco kohotti päätään ja katsoi Harrya silmiin. Lämpimässä, pimentyvässä kesäillassa ne näyttivät synkän metsän vihreiltä. Mutta ei minkään Kielletyn metsän vihreiltä, vaan sellaisen, joka houkutteli seikkailuun ja etsimään piilotetun, maagisen lammen aivan metsän keskeltä.
“Voidaanko mennä etsimään uusi viskipullo ja jättää Georgen ilotulitukset välistä?” Harry kysyi virnuillen. Draco kohotti kulmiaan, hän oli yhä nojautuneena Harryn ylle ja liikutti sormiaan tämän kaulalla laiskasti.
“Jos aiot ehdottaa mitään, mihin liittyy sinun suusi millään tapaa, saat ihan ensiksi etsiä hammasharjan”, Draco sanoi. “Tai yrittää kuurausloitsua. Minun loitsuni ovat aika saippuaisia, haluatko kokeilla?”
“Minä keksin paljon asioita, joita voi tehdä ilman minun suutani”, Harry huomautti.
“Mutta ne eivät ole niin kivoja”, Draco huokaisi ja kohosi Harryn yltä ja nousi jaloilleen. Hänen selkänsä oli inhan tahmea. Paita tosin oli jo pilalla kaiken sen pensaissa juoksemisen jälkeen. Hän tarjosi kättään Harrylle, joka nousi ylös hoipertaen ja kurtisti kulmiaan.
“Sinähän rakastat kuorsaamista”, Draco sanoi ja kääntyi lähteäkseen kävelemään takaisin kartanolle päin.
“En minä nyt niin usein kuorsaa”, Harry väitti rientäessään Dracon perässä. “Miten sinä edes kuulisit sen kaikilta korvatulpiltasi ja unimaskeiltasi?”
Dracon poskille nousi punaa ja hän jatkoi määrätietoisesti kävelyä kohti kartanoa. Hän ei kulkenut aikaisemmin tekemästään reiästä pensaassa.
“Jos voisimme hankkia makuuhuoneeseen pimennysverhot, ei minun tarvitsisi käyttää maskia”, hän tölväisi.
“En koskaan heräisi aamulla, jos olisi ihan pilkkopimeää”, Harry sanoi. Draco ohitti viimeisen pensaan ja he saapuivat portaille, jotka johtivat tasanteelle. Draco näki Georgen olevan valmis ilotulitteidensa kanssa.
“Jos antaisit Oljon tulla avaamaan verhot aamuisin, ei olisi pimeää”, Draco sanoi ja alkoi nousta portaita.
“En oikein tykkää, että Oljo -”
“Löysit hänet, Draco! Voidaan aloittaa”, George keskeytti Harryn pajatuksen ja vasta silloin Harry taisi huomata, mihin Draco oli hänet johdattanut. Harry irvisti pienesti Dracolle, joka näytti kieltä takaisin ja otti Harrya kädestä kiinni.
“Liero”, Harry puuskaisi Dracolle juuri, kun George laittoi langat palamaan.
“Tarkoitit varmaan luihuinen?” Draco sanoi ja Harry irvisti hänelle taas, nyt peitellen ilmettään vähemmän muilta.
“Etsitään kohta se toinen viskipullo”, Draco lupasi. Irvistyksen sijaan Harry hymyili hänelle ja sitten pauke alkoi. Heinäkuun yöhön tuli värejä.
Eivät ne pahentuneet krapulat oikeasti olleet kamalia. Eivät oikeassa seurassa.