Ficin nimi: Uudenvuoden kanssasi jaan
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: Originaali (loppusijoituspaikka Rinnakkaistodellisuus)
Genre: fluffy, slice-of-life, humor, ficlet
Ikäraja: S
Paritus: Leo/Caio
Tiivistelmä: Leo ja Caio juhlivat uuttavuotta yhdessä erikseen.
A/N: Hyvää uutta vuotta
Linne! <3 Tämä lahjaficci tulee ihan superviimetinkaan, mutta tuli inspis kirjoittaa jotain pientä uudestavuodesta ja Linnen toiveessa oli fluffya, huumoria ja pientä palasta ja on tässä tavallaan yhdessä nukkumistakin ja härskisti otin omat originaalit hahmot käyttöön. Leo ja Caio esiintyivät ensi kerran viime kesällä
raapaletarinassa, K.-11 ja sitten
Finin kalenteriluukussani, S, mutta kyllä pärjää niitäkin lukematta.
Tämä on jotenkin tosi tynkä, mutta halusin mieluummin saada tämän ulos kuin jäädä pähkimään, että lahjaficin pitää olla pidempi, jolloin teksti olisi saattanut jäädä pöytälaatikkoon. ^^ Nimi on mukailtu Haloo Helsingin aivan upeasta joulubiisistä Joulun kanssasi jaan. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!
Uudenvuoden kanssasi jaan
Yhteys rätisi korvia ja silmiä särkevästi. Caion pää katkesi kahtia, kun ruudulle tuli pikseleitä. Leo ravisti puhelinta turhautuneena, kuin se jotenkin voisi auttaa asiassa.
”Kuuletko sä mua?” Caio kysyi pää kahtena kappaleena.
”Kuulen. En oikein näe”, Leo vastasi ja laski puhelimen takaisin alas. Hän tuki leukaansa nyrkkiinsä kulmat tuhannella rullalla. Hän hyppelehti mahallaan vähän lähemmäs ikkunaa sängyllään, vaikka sekään tuskin auttaisi mitään. Caio kirosi espanjaksi, kuten teki, kun häntä oikeasti vitutti.
”Mutta ei se haittaa”, Leo vastasi nopeasti. ”Kyllä tääkin on hyvä.”
”Onko oikeesti?” Caio kysyi ja hetken verran pikselit järjestyivät ja Leo näki Caion kasvot, joihin korkea aurinko osui. Niillä oli samanlainen harmistunut ilme kuin Leonkin kasvoilla.
”On”, Leo vakuutti. Caio huokaisi ja huokaisu kuului ratinana puhelimen kaiuttimessa. Caio istui ilmeisesti pöydän ääressä ulkona, ehkä tavoittaakseen signaalin mahdollisimman hyvin. Leo ajatteli hetken, että auttaisiko, jos hänkin menisi ulos, mutta sitten hän muisti pakkasen laskeneen juuri alle kahdenkymmenen asteen ja heitti idean mielestään.
”Ootko sä vielä Fridan luona?” Leo kysyi.
”Tulin vasta”, Caio vastasi ja Leo rypisti otsaansa, kunnes tajusi, että kello oli Meksikossa vasta noin kolme iltapäivällä. Koska se oli ollut homman idea, he soittelisivat toisilleen kummallakin kerralla, kun vuosi vaihtuu, ensin Suomessa ja sitten Meksikossa. Leo hörähti huonomuistisuudelleen
”Jaksatko sä varmasti herätä aamulla?” Caio kysyi ilmeisesti ajatellen tismalleen samaa asiaa.
”Joo jaksan. Sanoin äitille, että saa tulla vaikka kattilan kansien kanssa, jos en oo heränny viimeistään varttia vaille ysiltä”, Leo sanoi.
”Onko se hereillä sillon?”
”Ei se oo enää vuosiin nukkunut pidempään kuin seittemään.”
Caio naurahti pienesti. Hänen otsallaan oli hikeä, siihen oli liimautunut tummia kiharia ja hän kallisti vähän päätään. Leo arvasi tämän ajatukset.
”Älä sano, että tää oli huono idea.”
”Tää oli vitun huono idea.”
Leo nauroi, työnsi hetkeksi naamaansa tyynyynsä, kunnes kohotti jälleen kasvonsa.
”Musta on ihanaa, että sä halusit olla vielä uudenvuodenkin Julianan kanssa”, Leo sanoi.
”Mutta mun takia sä et ehdi mihinkään bileisiin, kun tää paluu meni tällä tavalla. Taisi olla karsee krapula, kun keksin tän”, Caio sanoi.
”Niin varmaan olikin”, Leo myönsi. ”Mutta niitä bileitä ja uusiavuosia tulee vielä. Oltiinhan me jo joulukin yhdessä.”
Caio pysähtyi ja alkoi sitten hymyillä niin, että ne Leon polvia joka kerta heikottavat hymykuopat pureutuivat tämän poskiin.
”Tuleeko?” Caio kysyi.
”Tulee mitä?” Leo kysyi ja silloin hän kuuli epämääräistä huutoa olohuoneesta, missä äiti ja isä seurasivat uuden vuoden laskentaa telkkarista.
”Uusiavuosia?”
Leo pysähtyi itsekin tajutessaan, mitä oli sanonut ja mitä Caio kysyi. Tämä hymyili leveästi, niin leveästi, että sen erotti puhelimen epätarkasta kuvastakin.
”Tulee. Varmasti”, hän vakuutti. Caio hymy leveni.
”Mulle taidettiin huutaa tuolta. Vuosi vaihtuu ihan just”, Leo sanoi ja kohosi nappaamaan ikkunalaudalle varaamansa kuohuviinilasin. Caio kumartui hetkeksi kameran edestä ja ilmaantui siihen pian myös lasi kädessään. Leo napautti kellon näkyviin ruudulleen ja kului vain muutama sekunti, kun kaikki neljä numeroa muuttuivat nolliksi.
”Hyvää uuttavuotta, Caio”, Leo sanoi kohottaen lasia kameraa kohti.
”Mä rakastan sua”, Caio vastasi ja Leo oli vetää kuoharia väärään kurkkuun.
”Ei sun noin kuulu sanoa”, Leo köhisi.
”Millon ikinä ei kuulu sanoa rakastan sua?” Caio oikein korotti ääntään. Leo huokaisi syvään. ”Okei, okei, hyvää uuttavuotta sinne Suomeen.”
”Nähdään jokusen tunnin päästä”, Caio sanoi kohta.
”Mä en halua lopettaa vielä”, Leo sanoi.
”Jos sä et nyt mee nukkumaan, sä joudut heräämään niihin äitis kattilan kansiin”, Caio muistutti. Leo päästi ilmaa nenänsä kautta.
”Tai sit mä en mee ollenkaan nukkumaan”, hän ehdotti.
”Mä luulen, että sekin päättyy niihin kattilan kansiin.”
”Sitten päättyy.”
Caio nauroi ja laski lasinsa pöydälle. ”Okei. Sun kuorsaamista on aina kiva seurata.” Leo protestoi älähtämällä. ”Kyllä mä voin pitää sulle seuraa. Tänä vuonna. Ja ens vuonna.” Leon poskiin sattui hymyily ja hänen niskaansa kuumotti.
”Hyvä. Mä sitten otan kattilan kannet.” Leo virnisti. ”Ja sut. Täksi vuodeksi. Joka vuodeksi.” Leo pureskeli hetken kieltään tohjoksi. ”Mäkin rakastan sua.” Caion hymykuopat tulivat esiin.