Nimi: Saman katon alla
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: perhejoulu, kotoisuus ja pieni kriisi
Fandom: Harry Potter (jatkosijoitus: Godrickin notko)
Hahmot/paritus: Weasleyn perhe + Ginny/Harry
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 sanalla
hämyisä, Spurttiraapalehaasteen 17. kierros sekä FF1000 sanalla
jatkuvuusYhteenveto: Weasleyn perhe kokoontuu viettämään ensimmäistä joulua toisen velhosodan jälkeen ja Ginny pelkää, ettei perhejoulu ole enää mahdollinen Fredin kuoleman jälkeen. Hetki hetkeltä käy kuitenkin ilmi, ettei asia ehkä kuitenkaan ole näin.
A/N: Kun ajattelen jouluisia ficcejä, ajattelen Weasleyn perhettä ja Kotikoloa. Spurttiraapalehaasteen sanoista syntyi tällainen jouluinen tarina, jossa on pieni kriisi, mutta joka kuitenkin päättyy hyvin, koska on kuitenkin joulu ja sillä on tapana herättää uusia ajatuksia, mutta myös kiitollisuutta
Haluan toivottaa lempeää joulumieltä ja iloa jokaiselle lukijalle tämän ficin kautta!
SAMAN KATON ALLA
1
Jouluaaton aattona tähtien alkaessa tuikkia taivaalla, Kotikolon etuovi läimähtää auki. Ginny kävelee raivokkain askelin poispäin lapsuudenkodistaan perässään Ron, joka yrittää selittää, miksi tämä joulu ei ole sellainen kuin kaikki olivat ajatelleet.
“Minkä minä sille voin, että Harry joutui minun sijastani töihin ja Hermionella on mustan kissan flunssa! Tiedät aivan hyvin, ettei minulla ole vaikutusvaltaa Robardsiin tai taikasairauksiin.”
Ginny seisoo harmaankeltaiseksi muuttuneella nurmikolla kädet puuskassa ja tuijottaa kauas horisonttiin. Tietenkin hän tietää, ettei sairauksille tai auroriosastolle voi mitään, mutta tämä on heidän ensimmäinen joulunsa velhosodan jälkeen, ensimmäinen joulu ilman Frediä - ja heidän piti viettää se
yhdessä.
Tämän joulun piti olla todiste siitä, että elämä jatkuu, vaikka kaikki eivät siitä selviäkään.
“Ginny?”
Mutta ei, eipä tietenkään. Sen sijaan tästä joulusta tulee… niin, mitä ikinä siitä tulekaan. Surullinen, kurja, hiljainen? Harmaa ja loskainen? Helvetti.
“Niin kai se sitten on”, Ginny tiuskaisee ja kääntyy sitten satakahdeksankymmentä astetta toiseen suuntaan, jättäen Ronin yksin ulos seisomaan.
2
“Rakas lapsi, ei se niin vakavaa ole”, Molly sanoo hämmentäessään riisivanukasta liedellä. “Harry ja Hermione ovat tietenkin molemmat pahoillaan, etteivät pääse tulemaan, mutta me vietämme yhdessä perhejoulun. Siitä tulee vähintään yhtä mukavaa.”
Ginny istuu kädet puuskassa keittiönpöydän ääressä ja tuhahtaa. Tämä olisi ollut hänen ja Harryn ensimmäinen joulu, jonka he olisivat viettäneet yhdessä pariskuntana. Hermionen poissaolo ei häntä niinkään haittaa, sillä he olivat jo viettäneet pikkujouluja Tylypahkassa Kuhnusarvion juhlissa. Mutta Harry…
Ginny potkaisee tuolinjalkaa.
“Ei meidän perheemme ole enää kokonainen.”
Mollyn hämmentävä liike pysähtyy sekunniksi ennen kuin jatkuu.
“Ihan turha esittää, että on”, Ginny jatkaa synkästi.
Hetkeen Molly ei sano mitään vaan on selkä Ginnyyn päin. Sitten tämä kohottaa katseensa, ja naurahtaa ilahtuneena.
“Katso, ensimmäinen lumisade”, Molly kääntyy Ginnyyn ja hymyilee. “Se jäänee maahan jouluksi. Minä pidän sitä hyvänä merkkinä.”
Ginny esittää, ettei näe äitinsä kyynelistä kimaltelevia silmiä, vaikka tietää, että tämä joulu on kaikille erilainen - ei vain hänelle.
3
Kun Charlie tömistelee lumet pois kengistään eteisessä ja aivastaa, Percy saapuu salamannopeasti eteiskäytävään ja kysyy:
“Ei kai sinulla ole mustan kissan flunssaa? En halua saada sitä, muuten joudun jäämään pois töistä heti tapaninpäivänä.”
Charlie naurahtaa ja pudistaa päätään.
“Ei, Percy. Minulla ei ole mustan kissan flunssaa. Meidät kaikki rokotettiin pienenä, niin sinut kuin minutkin.”
Percy rentoutuu ja nyökkää hyväksyvästi, toivottaen Charlien sitten tervetulleeksi. Ginny seuraa veljiään keittiönovelta. Kun Percy palaa järjestämään kirjahyllyään aakkosjärjestykseen, Charlie kääntää katseensa pikkusiskoonsa ja antaa tälle suuren, lämpimän halauksen.
“Kuulin Harrysta, kurja homma”, Charlie sanoo matalalla äänellään Ginnyn korvaan. Sitten hän halaa siskoaan kovemmin. “Mutta ei se meidän joulunviettoamme pilaa.”
Ginny hymähtää ja halaa takaisin. Charlie tuntee hänet veljistä parhaiten.
“On vain outoa, ettei Fred ole täällä”, Ginny kuiskaa. “Ajattelin, että Harry ja Hermione olisivat….”
“Tiedän, mitä tarkoitat”, Charlie sanoo ja alkaa riisua paksua talvitakkia yltään. “Mutta yritetään kuitenkin tehdä parhaamme.”
Ginny hymyilee, muttei vastaa mitään.
4
On jo yö, kun Ginny hiipii portaat alas keittiöön hakeakseen itselleen juotavaa. On jouluaaton aatto, jännittävin yö kaikista ja Ginnyn pitäisi olla siitä iloinen. Sen sijaan hän on kääntyillyt sängyssään turhautumiseen asti.
Yllätyksekseen Ginny kohtaa keittiössä isänsä ja vanhimman veljensä. Kynttilän valossa Billin kasvojen arvet näyttävät rajummilta kuin yleensä, mutta hymy tämän kasvoilla on tutun lempeä.
“Ginny”, Arthur toteaa yllättyneenä. “Mikä sinut tänne tuo?”
“Eikö teitäkään nukuta?” Ginny vastaa ja kävelee liedelle, jossa odottaa jo höyryävä kattilallinen glögiä.
“Eipä kai. Eihän sitä tiedä, jos vaikka tontut kävisivät yöllä tuomassa lahjat”, Bill sanoo ja naurahtaa. “Ehkä me tänä vuonna saamme ne kiinni itse teosta.”
Arthur hymähtää, Ginny on hiljaa. Hetken hän on jo luovuttamassa, palaamassa huoneeseensa, mutta sitten hän päättää yrittää.
“Fredin ja Georgen rakentama tonttuansa on vielä ullakolla. Percy jäi siihen jumiin viime kerralla, mutta ehkä tänä vuonna siihen ansaan astuukin tonttu.”
Billin ja Arthurin hyväntuuliset naurahdukset saavat Ginnynkin hymyilemään.
5
“Hyvää joulu, rakas sisareni.”
Ensin Ginny reagoi Georgen teeskennellyn matalaan ääneen, sitten märkään ja karvaiseen suukkoon poskellaan. Ginny avaa silmänsä ja näkee veljensä, joka on pukenut päälleen joulupukin vaatteet ja kiinnittänyt leukaansa valkoisen parran.
“Anna pukille suukko”, George jatkaa ja iskee silmää.
“Idiootti”, Ginny sanoo, muttei voi vastustaa hymyilemistä. George nauraa ja vetää parran leukansa alle.
“Äiti käski tulla herättämään sinut aamupalapöytään. Ja avaamaan lahjat, tietenkin.”
Ginny pysyttelee lämpimän peiton alla ja tutkii veljeään. Vielä viime jouluna oli ollut Fred ja George, erottamattomat. Nyt on vain George, ja Ginny miettii, miten tämä onnistuu pitämään itsensä niin hyväntuulisena.
“No, mikä on?” George kysyy ja nojaa sängynpäätyyn. “Lämminsavulohileivät ovat aina saaneet sinut ryntäämään ylös sängystä ja hamstraamaan itsellesi puolet tarjottimesta. Tätä menoa niitä ei ole enää jäljellä.”
“Minä vain mietin… Frediä”, Ginny sanoo ja uskaltaa tuskin katsoa silmiin. “Miten sinä pärjäät.”
George katsoo häntä hetken ja Ginny näkee veljessään ikävän.
“Pitää vain yrittää.”
6
Kun Ginny aattoaamuna halaa veljiään, jokaista niistä, hän huomaa yhtäkkiä tuntevansa perheen olevan sittenkin kokonainen. Fredin kehystetty kuva takan yläpuolella on laiha korvaus oikeasta, elävästä Fredistä, mutta he ovat kaikki yhdessä - jollain oudolla tavalla.
He istuvat joulukuusen ympärillä ja avaavat lahjoja, jokainen pukien vuoron perään päälleen uuden neulepaidan, ja Ginnyn on helpompi hymyillä, nauraa ja vain nauttia yhdessäolosta ja kiireettömyydestä.
“Pitää vain yrittää”, George oli vastannut hänelle, ja se oli riittänyt valamaan Ginnyyn riittävästi uskoa kestämään vuoden vaikein päivä. “Ja muistuttaa itseään siitä, kuinka paljon hienoja ihmisiä minulla elämässäni edelleen on.”
Pitää vain yrittää, Ginny muistuttaa itseään. Harry on ehkä töissä, Hermione kipeänä, mutta ainakin he ovat edelleen olemassa. Ja loppujen lopuksi heillä kaikilla on kaikki hyvin.
Hetkeksi Ginny hiljenee ihmettelemään kiitollisuuden tunnetta, joka tuntuu aitona, puhtaana tunteena koko hänen kehossaan. Sitten Charlie ojentaa hänelle joululahjan avattavaksi ja Ginny palaa takaisin tähän hetkeen, Kotikoloon ja perheensä keskelle.
Olenkin ehkä onnekas.7
Koko perhe valvoo myöhään iltaan juoden glögiä, nauttien saamista joululahjoistaan ja syömällä jouluaterian rippeitä. Ginny tuntee olonsa raukeaksi maatessaan sohvalla, lukien juuri saamaansa kirjaa huispaustekniikasta ja kuunnellen Charlien seikkailukertomuksia Euroopasta.
Talon hiljentyessä Ginnyn silmät alkavat tuntua raskailta ja hän antaa itsensä nukahtaa sohvalle - vain hetkeksi. Mutta sitten hormipulverin tuttu suhahdus saa hänet havahtumaan hereille.
“Mitä -?”
Siinä, takkatulen edessä hieman nokisena, seisoo Harry. Miehellä on päällään työkaapu, kädessä salkku ja silmät lasien takana ovat väsyneet, mutta siinä hän on - Ginnyn poikaystävä ja yksi hänen rakkaimmistaan.
Hymy leviää Ginnyn kasvoille ja hän nousee halaamaan Harrya, joka naurahtaen vetää hänet lähelle itseään.
“Miten sinä -?”
“Suostuttelin Robardsin päästämään minut aikaisemmin sillä ehdolla, että teen ylimääräisiä tunteja ensi viikolla. Mutta sinun ilmeesi teki siitä täysin sen arvoista”, Harry työntää Ginnyn hieman kauemmas katsoakseen tätä silmiin. “Hyvää joulua, rakas.”
“Hyvää joulua”, Ginny sanoo ja painaa suudelman Harryn huulille.
Hän todella on onnekas. Onnekkaampi kuin moni muu.
