Title: Suuria harmonia (on kaukana tästä)
Author: Larjus
Chapters: Lyhyehkö oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Palanen perhearkea, taustalla omegaverse
Rating: S
Disclaimer: SK∞:n on Utsumi Hirokon johdolla tehnyt Studio Bones, eikä minulla olekaan sen luomisessa tai oikeuksien omistamisessa minulla ei (valitettavasti) ole osaa eikä arpaa. En ole saanut tämän kirjoittelusta rahaa.
Summary: Yamato herättää Kaorun ja Kojiroun yöllä noin kuudennenkymmenennenseitsemännen kerran.
A/N: Tää idea on ollut mun mielessä pitkään, liian pitkään jopa, sillä oon ehtinyt pyöritellä tästä niin montaa toisistaan hieman eroavaa versiota että yhden lopullisen kirjoittaminen oli vaikeaa ^^” En ollut oikein mihinkään tarpeeksi tyytyväinen. Mutta anygays, tässä nyt olis taas uusi osanen kokoelmaani
Kirsikka kukkii kolmesti. Tällä kertaa vähän arkea ensimmäisen kukkasen kanssa
Pari juttua ymmärtääkseen täytyy tietää, että
yamero tarkoittaa japaniksi ”lopeta” (ja on sellainen epäkohteliaampi käskymuoto), ja että nimi Yamato kirjoitetaan japaniksi 大和, ”suuren” ja ”harmonian” kanjeilla.
Fici itsessään on tosi pehmonen ja ”turvallinen” eikä ole mitään varsinaista varoiteltavaa, mutta tässä on omegaverseilyn myötä taustalla vähän mpregiä (tosin muksu on jo syntynyt) ja ajatus, että se synnyttänyt omega on myös kykenevä imettämään, joten jos sellaiset jutut on liikaa niin klik klik sitten vaikka takaisin etusivulle.
Omistan tämän
Maissinaksulle, joka on odottanut tätä jo ihan kiitettävän aikaa. Nyt viimein pääset lukemaan!
Suuri harmonia (on kaukana tästä)Kojirousta tuntui, ettei hän ollut ehtinyt edes nukahtaa uudestaan, kun hänet jo taas pakotettiin hereille. Yamato itki. Kehto oli reilun metrin päässä heidän vuoteestaan, mutta vauva oli niin äänekäs, että oli kuin se olisi parkunut aivan hänen korvansa juuressa. Kojirou murahti väsyneesti ja toivoi voivansa vain kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan, vaikka hän tiesikin, ettei voisi olla reagoimatta vauvan itkuun mitenkään.
”No mikä sillä nyt on?” hän huokaisi lopulta.
Kaoru ei vastannut, potki vain laiskasti hänen sääriään ja mumisi: ”Sinun vuorosi nousta.”
”Minä menin viimeksikin”, Kojirou protestoi, vaikka Kaorun kanssa sellainen olikin yhtä tyhjän kanssa. Tämä oli kuin ei olisi kuullutkaan hänen sanojaan.
”Etpäs kun minä.”
”No et kyllä tasan mennyt!”
Pidemmälle he eivät väittelyssään ehtineet, kun Yamaton itku vain yltyi yltymistään niin että heidän korvansa olivat haljeta.
”Yamato-kulta, onko sinun pakko huutaa niin kovaa? Lopeta! Ole kiltti”, Kojirou pyysi, mutta sanoilla ei ollut mitään tehoa, sillä vauva vain jatkoi parkumistaan. Hän huokaisi syvään. ”Annettiin kyllä ihan väärä nimi tuolle penskalle, tästä jos mistä on suuri harmonia kaukana…”
”Se on hieno ja uljas nimi. Siinä ei ole mitään vikaa”, Kaoru ilmoitti hautautuen enemmän peittonsa alle. Se oli selvä merkki siitä, ettei hänellä ollut aikomustakaan nousta vaikka Yamato sitten huutaisikin koko yön täyttä kurkkua.
”Olkoot miten uljas vain, ei se siitä soveliasta tee”, Kojirou vastasi pakottaessaan itsensä istuma-asentoon. ”Yameroksi hänet olisi pitänyt nimetä; se ainakin sopisi hyvin, kun sitä saa muutenkin toistella joka yö. Siinä olisi sekä nimi että käsky yhdessä sanassa.”
”Älä ole typerä”, Kaoru murahti, mutta hänen äänessään kuulsi lievä huvittuneisuus. Ja olihan Kojiroun sanoissa tavallaan jotain perääkin, vaikka eihän lasta tietenkään voinut Yameroksi nimetä.
”No niin, Yamato-herraseni, mikäs on tällä kertaa hätänä”, Kojirou puheli saatuaan itsensä viimein jaloilleen ja asteli kehdon äärelle. Hän nosti poikansa rintaansa vasten ja alkoi hyssytellä tätä, mikä sai pahimman itkun laantumaan nopeasti, vaikka pieni kitinä jatkui vielä senkin jälkeen. Rutiininomaisesti hän laski Yamaton kehdon vieressä olevalle hoitopöydälle vaihtaakseen tämän vaipan, joka oli päällipuolisen tunnustelun perusteella ehtinyt tulla märäksi.
”Mitäs vielä, vai joko riittää”, Kojirou höpötteli lähinnä pitääkseen itsensä hereillä, kun oli saanut vaihdettua Yamatolle puhtaan vaipan. Vaikka vauva olikin nyt huomattavasti aiempaa rauhallisempi, ei se silti vaikuttanut täysin tyytyväiseltä ja valmiilta palaamaan unten maille. ”Niin, niin, pitäähän sinut tietysti syöttää vielä”, Kojirou sanoi sitten nostaen Yamaton taas syliinsä ja lähestyen sen kanssa vuodetta. ”Onneksi maitobaari on auki kellon ympäri.”
”Älä yhtään yritä!” Kaoru murahti peittonsa alta. ”Tämä baari on
kiinni kellon ympäri, ja sinä tiedät sen. Saat ruokkia lapsesi ihan itse.”
”On hän sinunkin lapsesi”, Kojirou huomautti ollen yhä valmis tyrkkäämään vauvan Kaorun syliin. ”Voisit siis tehdä osasi.”
Sanoilla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Kaoru pysyi hievahtamatta peittoonsa kääriytyneenä, ja kun Yamato alkoi liikehtiä Kojiroun sylissä levottomasti ja hapuilla huulillaan imemisliikettä, oli tämän pakko lähteä lasta kantaen keittiöön maitopulloa hakemaan. Ei siitäkään onneksi isoa lisätyötä koitunut, vaikka pulloa yhdellä kädellä täyteen taiteillessaan Kojirou ajatteli, että olisi ollut kaikin puolin helpompaa, jos Kaoru vain olisi suostunut imettämään lasta edes öisin.
Yamato rauhoittui viimein täysin saadessaan pullon tuttiosan suuhunsa ja lutkutti tyytyväisenä maitoa, kun Kojirou palasi vauva sylissään makuuhuoneeseen. Hän istahti Kaorun jalkojen viereen vuoteen reunalle ja mietti, pitäisikö hänen sittenkin pakottaa tämä ottamaan lapsi syliinsä ja huolehtimaan yöruokinnasta. Kaoru oli väistänyt häntä hänen istuutuessaan, joten tämä oli yhä hereillä – ei tämä niin nopeasti muutenkaan koskaan nukahtanut. Hän antoi asian kuitenkin olla taas kerran, koska Yamato oli asettunut mukavasti hänen syliinsä syömään ja saattaisi hyvinkin aloittaa uudestaan yhden hengen huutokuoronsa, mikäli sen ruokarauhaa häirittäisiin.
Kojirousta tuntui, että hän olisi voinut nukahtaa pystyyn hetkenä minä hyvänsä, ja hän arveli Kaorunkin jo onnistuneen simahtamaan uudestaan, mutta sen sijaan heidän
Ei-niin-suuri Harmoniansa oli kaikkea muuta kuin valmis palaamaan unten maille. Vielä senkin jälkeen, kun maito ei vauvalle enää kelvannut, Kojirou sai nukutella tätä hyvän tovin, kunnes lopulta tämän silmät painuivat umpeen, ja vain tarkkaan kuuntelemalla saattoi kuulla tämän hiljaisen hengityksen. Kojirou väänsi etusormensa irti vauvan otteesta ja varmisti, että tämä nukkui selällään hyvässä asennossa, ennen kuin viimein pääsi rojahtamaan takaisin omaan vuoteeseensa.
”Seuraavan kerran, kun Yamato itkee, on kyllä sinun vuorosi nousta”, Kojirou mumisi kömpiessään Kaorun viereen. Hän ei ollut ajatellut saavansa minkäänlaista vastausta, mutta Kaoru ei ollut sittenkään ehtinyt vielä nukahtaa uudestaan.
”
Yamero”, tämä murahti vaimeasti.
”Mitä? Joko se nimi tarttui sinuunkin?” Kojirou kysyi onnistuen väsyneenäkin virittämään ääneensä leikillisen sävyn. ”Se on osuva, eikö olekin?”
”Ei vaan
lopeta”, Kaoru tokaisi. ”Anna minun nukkua äläkä puhu Yamatosta tai heräämisestä enää yhtään mitään...”
”Et sinä noin vain voi vastuutasi pakoilla”, Kojirou tuumasi könyten lähemmäs Kaorua niin että he makasivat melkein lusikka-asennossa.
”Minä mitään pakoile. Yritän vain nukkua.”
”Sen kun, mutta seuraavalla kerralla sinä nouset.”
”Jo riittää puheet siitä! Sinut tässä olisi Yameroksi pitänyt ristiä eikä Yamatoa.”
”Paraskin puhuja! Lopettaisit itse!”
Kehdosta kantautuva kimeä parahdus sai heidät molemmat vaikenemaan äkisti. Heidän kauhulla odottamaansa itku ei kuitenkaan alkanut, vaan Yamato jatkoi untaan, ja heillekin tarjoutui viimein mahdollisuus vaipua takaisin unimaailmoihin. Harmoniaa kestäisi sittenkin vielä edes hetken.
