BBC!Sherlock: Arkisia asioita (S l wings!AU l parentlock)

[Ricolette]

Ikäraja: S
Fandom: BBC!Sherlock
Hahmot: John, Sherlock & Rosie (vähän Johnlock)
Genre: wings!AU, arkitunnelmointi
Yhteenveto: Muutama päivä aiemmin he löysivät nysät Rosien lapaluiden välistä.
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä saa rahnaa.

A/N: Lyhyt siipitunnelmointi. Osallistuu Anne Michaels -sitaattihaasteeseen. Inspiraationa toimi tämä ihana runo:

Spoiler: näytä

History chokes on the little bones
of meaning, the little bones
of love. Early winter, late
afternoon, the room went dark.
We sat a long time
before noticing.
– runosta The Hooded Hawk

Arkisia asioita

Talvipäivän kirkas valo, hiljainen huone. John kerää teetahraiset kupit ja vie ne keittiöön, vielä palaa hakemaan sen yhden joka aina löytyy samalta paikalta sohvanjalan ja seinän vierestä. Sinne Sherlock sen aina laskee, mitään ajattelematta, kun työ tai muu mielen täyttävä vie mennessään, ja sieltä John sen melkein joka päivä nostaa. Hän pesee kupit altaassa, yrittää pitää mahdollisimman vähän ääntä. Vesi kohisee arkisesti.

Yläkerrassa Sherlock nukuttaa Rosieta päiväunille, jälleen. Jälleen Rosie oli rutistanut mustia sulkia pieniin lapsennyrkkeihinsä ja sanonut, kimeästi: isi ei saa. Se kirpaisee vähän, vaikka kyllä John ymmärtää. Kun Sherlock levittää siipensä, niiden alle muodostuu pehmeä hämärä, suoja. Ja kun siellä on kerran nukkunut, on unta vaikea tavoittaa muualla.

John laskee kupit kuivumaan ja palaa olohuoneeseen, istuutuu sohvalle, kuulostelee hiljaisuutta. Uni on varmasti jo tullut. Muutama päivä aiemmin he löysivät nysät Rosien lapaluiden välistä. Tyttö oli leikin lomassa yrittänyt raapia selkäänsä, kiemurrellut, nykinyt paitaansa, ja he olivat vieneet lapsen kylpyhuoneeseen ja putkilampun valossa tutkineet selän. Siinä ne olivat, rikkoivat pehmeän ihon ja ärsyttivät sen punaiseksi. Vielä ei voinut sanoa väristä mitään. Sitä John oli ensimmäisenä ajatellut. Maryn siivet olivat olleet sokaisevan valkoiset mutta kapeat. Ehkä Rosie saa samanlaiset. Todennäköisesti, sillä Johnilla ei siipiä ole. He olivat lähteneet ensin apteekkiin (rasvaa jolla pehmentää siivennysien kutinaa), sitten kirjakauppaan (kuvakirja Minä saan siivet). Myöhemmin John oli miettinyt, että nyt kysymystä Rosien siivistä tai siivettömyydestä ei enää ole. Että ehkä Rosien elämä olisi ollut helpompaa ilman, näinä aikoina, kun rajaviivoja piirretään sinnekin missä niitä ei ennen ole ollut, mutta sellaista on turha enää pohtia. Nyt he tietävät.

Siivenkärki koskettaa ohimennen hänen poskeaan. Sherlock on palannut, istuu hänen viereensä, on tyyni ja läsnä, sellaiseksi Rosie Sherlockin tekee. He puhelevat tavallisia asioita, ja vasta kun talviaurinko on laskenut ja huone yhtäkkiä hämärtynyt, he nousevat, sytyttävät valot ja aloittavat päivällisen teon.

[Sisilja]

Oi miten hieno ja jännä fikki! Tässä oli mystisyyttä ja arkisuutta samassa paketissa tosi hämmentävällä ja valloittavalla tavalla! Aah voi että, mieleen pulpahti heti kauheasti ajatuksia ja kysymyksiäkin, mutta mä luulen, ettei tämän tekstin tai sun ole tarkoitus antaa niihin vastauksia. Siispä ihmettelen tässä ääneen ihan vain ihmettelemisen ilosta!

Tykkään wings!AU:issa (niissä muutamissa jotka nyt ylipäätään olen lukenut) siitä tavasta jolla siipien kautta käsitellään kysymystä toiseudesta. Tässäkin sitä pyörittelyä oli, mikä oli ihanaa! Mulle jäi tämän luettuani päällimmäisenä aika haikea olo Johnin puolesta, koska juuri John, siivetön John, tuntuu tässä jäävän hieman ulkopuolelle, vaikka ilmeisesti siivet tämänkin fikin versessä ovat jossain mielessä huono tai ainakin ihmistä leimaava tekijä. Niin että ollako sitten oikeastaan surullinen John puolesta... joo, kyllä, päätän silti olla! Voi John. <3 Jäin myös miettimään syitä siihen, miksi Johnilla ei ole siipiä. Miksi Sherlockilla on, Rosiella on, jopa Marylla oli. Mutta Johnilla ei. Keksin tähän kaikenlaisia syitä, mutta ah oh, en yhtään sellaista hyvää ja onnellista. Toisaalta musta on kyllä aivan ihana juttu, että Sherlock tulee sidotuksi tiiviimmin Rosien vanhemmaksi siipien kautta - ja ihanaa on, että Sherlockin siivet (kuin paraskin kakkosviulu!) mahdollistavat ihan eri tavalla Rosien nukahtamisen (tosin sydämeni nyyhkii siinäkin kohtaa Johnin puolesta, oon aivan parantumaton).

Tykkäsin kauheasti tuosta Sherlockin aina samaan paikkaan jättämästä kahviteekupista (kahvikuppi, mitä oikein mietin?? Join itse kahvia, ehkä siinä syy! :’)), jonka John myös aina samasta paikasta korjaa tiskiin, ihana yksityiskohta, niin arkinen ja silti syvällinen ja siitä tuli jotenkin välillisesti rakastettu olo - jos näin voi sanoa! Voi varmaankin! Tarkoitan siis että musta on ihanaa päästä fiilistelemään näiden kahden välistä rakkautta, pienissä ja isoissa asioissa! <3

Siivenkärki koskettaa ohimennen hänen poskeaan. Sherlock on palannut, istuu hänen viereensä, on tyyni ja läsnä, sellaiseksi Rosie Sherlockin tekee.

Niin lempeän kauniit ja rakastavat virkkeet! Myös tosi mielenkiintoista, että Rosie tekee Sherlockista tyynen ja läsnäolevan. Ehkäpä Johnin vaikutus on enemmän sellainen räiskähtelevä ja ajatus- ja muuta toimintaa kiihottava?

Aiiivan ihana fiilistelyfikki! Kiitos kun fiilistelit ja julkaisemalla annoit munkin taas fiilistellä, ihanaaihanaa Johnlockia ja maagisen kummia siipiä! <3

[Kaarne]

Voimavarani kirjoittaa kommentteja ovat edelleen jotakuinkin miinuksen puolella, mutta luin tämän jo kahdesti, ja rakastin, ja tämä on ihana ♥♥♥ Nyyh, oot paras.

[Angelina]

Ooh, olipa tää mielenkiintonen versio wings!AU:sta. Kävi kyllä muakin siivetön John vähän sääliksi, vaikkei siivettömyys välttämättä ollutkaan lainkaan huono asia. Mulle jäi kuitenkin tästä enemmän mieleen se, miten ulkopuoliseksi John varmasti välillä itsensä tuntee. Raasu <3 Sherlockin ja Rosien välinen suhde oli kuitenkin ihana ja hienoa, että he voivat yhdessä bondata siipiensä kautta :3

Sisilja myös sanoi hyvin, että tässä oli samaan aikaan mystisyyttä ja arkisuutta tosi hienosti yhteenkiedottuna ♥

[Okakettu]

Tulen kertomaan muiden lailla, että tämä oli aivan upea teksti, jonka arkisenpehmeässä, myös aavistuksen surumielisessä mutta lempeässä tunnelmassa olisi voinut viipyä pidempäänkin. ♥ Toisaalta lyhyt mitta sopi tälle todella hyvin, ja asioita jää sopivasti oman tulkinnan varaan, mistä olen pitänyt myös aiemmissa teksteissäsi. Sisiljan mainitsema arkisuuden ja mystisyyden yhdistelmä oli todellakin hieno, ja se näkyi minusta vahvasti esimerkiksi tässä kohdassa:

Vielä ei voinut sanoa väristä mitään. Sitä John oli ensimmäisenä ajatellut. Maryn siivet olivat olleet sokaisevan valkoiset mutta kapeat. Ehkä Rosie saa samanlaiset. Todennäköisesti, sillä Johnilla ei siipiä ole. He olivat lähteneet ensin apteekkiin (rasvaa jolla pehmentää siivennysien kutinaa), sitten kirjakauppaan (kuvakirja Minä saan siivet).

Ajatus tuollaisesta kuvakirjasta otti hyvällä tavalla sydämestä, kuten ylipäätään mielikuva, että siipiin voi suhtautua näin käytännönläheisesti, vaikka lukijan näkökulmasta mukana on paljon arvoituksellisuutta ja selittämätöntä. Hiukan samaan liittyen tykkäsin hurjasti tästä kuvauksesta: Siinä ne olivat, rikkoivat pehmeän ihon ja ärsyttivät sen punaiseksi. Ylipäätään tämä oli kyllä hienoja yksityiskohtia täynnä. Sherlockin unohtuneet teetahraiset teekupit, jotka John pesee, Sherlockin siipien muodostama pehmeä hämärä, siivenkärki koskettamassa Johnin poskea, näihin muun muassa pysähdyin ja ihastelin. Se, että juuri Rosie tekee Sherlockista tyynen ja läsnäolevan, oli minusta hieno kuvaus hänestä vanhempana tässä. Ja aa, tuo lopetusvirke, miten paljon kauneutta voikaan arkiseen hetkeen mahtua. ♥ Kiitos paljon hienosta lukukokemuksesta!

[DulzGraham]

Mukailen muita kommentoijia kun sanon, että tämä on hyvin mystinen, suloinen ja uteliaisuutta herättävä. Viljelty täyteen eläviä yksityiskohtia, kuten 'kuvakirja Minä saan siivet', ja ei-niin-söpö vihjaus jonkinlaiseen rasismiin.

Kun Sherlock levittää siipensä, niiden alle muodostuu pehmeä hämärä, suoja. Ja kun siellä on kerran nukkunut, on unta vaikea tavoittaa muualla.

Tämä on hyvin kaunis mielikuva,

Maryn siivet olivat olleet sokaisevan valkoiset mutta kapeat.

ja tämä kuulostaa hyvin Marylle sopivalta siipiparilta,

Siivenkärki koskettaa ohimennen hänen poskeaan.

ja tämä on hyvin hellää, sopii tekstin arkisuuteen täydellisesti.
Tässä vasta slice of life, josta kutiaisi lukea enemmänkin, mutta kiitos siitä, että sain lukea tämänkin verran ♥

[Ricolette]

Ah, ihanaa että siivet viehättivät teitä! Sain niin paljon sydämiä, että lähettelen niitä nyt kovasti takaisin päin:

Sisilja: Suloista, että oot vähän surullinen Johnin puolesta! Ehkä John voi kanssa kömpiä sinne siipien suojaan nukkumaan päiväunia. ♥ Välillisesti rakastettu olo on ihanasti sanottu! Kiitos, että kommentoit!

Kaarne: Teit mut tälläkin kommentilla tosi onnelliseksi, kiitos! ♥

Angelina: Bondailevat Sherlock ja Rosie, hihii! ♥ Kiitos, ihana kommentti!

Okakettu: Kiitos, ihanaa että pidit arkisista yksityiskohdista ja kuvauksista! Ja tuosta viimeisestä virkkeestä, ilahdutti kuulla. ♥

DulzGraham: Kiitos kovasti, kiva kuulla että uteliaisuus heräsi, vaikka tämä varmaan jääkin vain tällaiseksi pieneksi tunnelmoinniksi. ♥

[Vendela]

Silläkin uhalla, että toistan kaiken mitä muut ovat jo tästä sanoneet, mutta tämä oli todella hieno pieni teksti ja myös yllättävä! Jotenkin summaryn perusteella ajattelin automaattisesti että Rosien siivet ovat jotenkin uusi ja yllättävä juttu. Mutta eipä ollutkaan ja ah mikä mielikuva Sherlockista mustissa siivissä.

Joku tuossa sanoi, että John on vähän yksinäinen ilman omia siipiään ja yhdyn tähän fiilikseen. Vaikka toki hän varmasti pääsee myös halutessaan Sherlockin siipien suojaan, tai näin haluan uskoa ❤️

Kiitos tästä! Tämä ilahdutti ja yllätti! Wings!AUta saisi ehdottomasti olla enemmänkin, tämä on nimittäin aika kiva trope

Vendela

[Ricolette]

Kiitos, Vendela! Haluan myös uskoa, että Johnilla on pääsy Sherlockin siipien suojaan. <3 Olen samaa mieltä myös siitä, että siivet on tosi kiva AU, lukisin mielelläni näitä myös. Erityisesti tähän fandomiin se tuntuu sopivan tosi hyvin - voi kyllä johtua siitä, että ainoat lukemani wings!AU:t ovat tainneet olla Sherlockia.

[Thelina]

Olipa tämä kaunis ja samalla haikea! Minäkin pidin siitä, miten arkisuus ja siipien tuoma mystisyys sekoittuivat, eikä tässä kauheasti selitellä miksi joillakin on siivet ja joillakin ei. Eikä tarvitsekaan. Ihana ajatus, että Sherlock nukuttaa Rosieta siipiensä suojassa, jotenkin heti ajattelin, että sinne on Johnillakin pääsy, vaikkei hänellä ole omia siipiä. Mielenkiintoisia olivat myös nuo asiat, joilla Rosien siivenalkuja alettiin hoitaa ja lapselle kertoa siitä, mitä hänelle tapahtuu. Kiitos tästä, ihana pieni teksti, joka kestää monta lukukertaa <3

[Ricolette]

Kiitos Thelina! Luin kommenttisi ilahtuneena jo tuolloin helmikuussa ja nyt sitten taas, edelleen iloisena. Sherlockin siipien suoja lämmittää munkin mieltä. Ihanaa, että luit ja pidit!

[Violetu]

Nyyh, tämä oli aivan ihanan hiljainen ja pehmoinen.
Hirveän viehättävä maailma, jotenkin se tekee siivistä vielä maagisemmat, ettei kaikilla niitä ole ^^
Tykkäsin myös arkiseen tapaan, jolla John ja Sherlock lapsen siipiä lähestyivät, kutinavoidetta ja kuvakirja, awww.
Pidin kovasti tästä <3

~Violet kiittää

[Ricolette]

Kiitos Violetu! Miten ihanaa, että pidit tästä siipimaailmasta ja sen pienistä arkisista asioista. Ja ihanaa että kommentoit!

[hiddenben]

Silmäilin tekstejä, joita olet Finissä julkaissut ja jostain syystä juuri tämä jäi kummittelemaan mieleeni ja palasin lukemaan tämän Kommenttiarpajaisia varten! En ole BBC!Sherlockia katsonut ensimmäistä jaksoa enempää (vaikka juuri tulikin mietittyä, pitäisikö antaa sille uusi mahdollisuus), mutta hahmot ovat kaikesta huolimatta tuttuja ja etenkin wings!AU kiinnosti. Ja olihan tämä ihanan lempeä AU-versio!

Tykkäsin kovasti siitä, miten rauhallinen tämä on ja miten olet silti saanut tuotua mukaan jännitteitä kaiken lomaan. Arki talon seinien sisällä on lempeää, huolehtivaista, rutiinien mukaista eloa, mutta ulko-ovesta astuttaessa odottaakin monisävyisempi todellisuus. Silti paljon hyvääkin löytyy ja etenkin tuo kuvakirjan ostaminen oli erityisen sympaattinen yksityiskohta, kuten myös yleisesti ottaen se, miten tuo kauppalista tekstissä kuvattiin. Se jotenkin vahvistaa sitä arkisuuden olemusta, että siivet ovat tavallisia maailmassa ja niitä varten hankittavat tavarat ovat muistissa ihan ilman muistilappua.

Myös Johnin lempeä vanhemmuus miellytti tässä kovasti. Pidin siitä, kuinka hän miettii siipien merkitystä, kuinka ne ovat osa Sherlockia, Marya ja nyt hiljalleen Rosieta. Johnin siivettömyys suhteessa muiden siipiin tuo tarinaan omanlaista, hiljaista jännitystä ja se tuo tähän lyhyeen pätkään mielenkiintoista syvyyttä. Samalla pidän siitä, että John löytää arkeensa iloa ja autuutta arkisilla asioilla, ja tuo Sherlockin lattianrajaan, piiloon jäävä teekuppi jäi yksityiskohtana mieleeni. Tuo loppu puolestaan jättää lukijan ihanan rauhalliseen tunnelmaan, se on arkisuudessaan ja samalla erikoisuudessaan (sillä tuo Siivenkärki koskettaa ohimennen hänen poskeaan oli ihanasti kirjoitettu!) kovin lempeä. Kiitos siis tästä, tämä oli hieno!

[Ricolette]

Kiitos kovasti, hiddenben! Hauskaa, että valitsit tämän, vaikka BBC:n sarja ei kovin tuttu olekaan. Tällaista lempeää, rauhallista tekstiä oli kyllä tosi kiva kirjoittaa nimenomaan näistä hahmoista, joiden väleihin sitä itsekin usein kirjoittaa väärinymmärrystä ja suuttumusta. Ihanaa, että pidit!