Kahvilaulu | S | höpsö oodi kahville

[hiddenben]

Nimi: Kahvilaulu
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: höpsö draama, jossa kahvi saa ansaitsemansa pääroolin
Haasteet: SOINTI! -haaste (tammikuu), FF1000 sanalla cappuccino, Originaalikiipeily sanalla supervoima
Yhteenveto: Jos kahvi osaisi puhua, mitä se sanoisi?

K/H: Pyörittelin ideoita SOINTI!-haasteeseen, jonka tammikuun teemana oli kahvila ja sen äänet. Aamukahvi on yksi päivän parhaimpia hetkiä ja se johdatteli minut miettimään, miksi näin on. Kahvikupin äärellä yleensä rauhoitun, kokoan ajatuksia ja valmistaudun päivän haasteisiin, ja se taas sai minut miettimään, että mitä jos kahvi auttaisi myös sanoin, eikä vain maun, lämmön ja kofeiinin kautta. Sitä kautta syntyi tämä kovin höpsö teksti Ihana Kaarne oikoluki tämän, kiitos siitä ♥ Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita ja olisi hauska kuulla, mitä tekstistä tykkäsit Energiaa ja iloa päivääsi!

Kahvilaulu

En osaa sanoa tarkkaan, milloin kuulin sen ensimmäisen kerran: kuiskailut, joita kahvini minulle lauloi. Syksy oli kuitenkin päättymässä ja aamuisin oli jo pimeää. Muistan, että joka aamu sängystä nouseminen oli yhtä taistelua, ja motivaatiota töiden tekemiseen, edes elämän elämiseen, oli vaikeaa löytää. Elämäni oli lyhyessä ajassa muuttunut tyhjäksi: pitkä ja rakas parisuhde oli päättynyt, kumppanin koira oli lähtenyt muuttolaatikoiden mukana. Perheeni asui monen tunnin ajomatkan päässä, olin tässä kaupungissa pitkälti yksin - ja nyt tyhjältä tuntuvassa asunnossa. Elämäni tuntui perin merkityksettömältä, kuin millään ei olisi ollut väliä. Kuin minulla ei olisi ollut väliä.

Sitten kaikki muuttui. Pienellä, mutta merkittävällä tavalla.

Ensin en uskonut, että kahvini kuiskaili: luulin vain naapureiden pitävän tavallista enemmän ääntä aamuseitsemän aamupuuhissaan tai että muistini poimi jostain pölyisiltä hyllyiltä jonkin auditiivisen muiston. Oli tiistai, sade rapsahteli ikkunalautoja vasten. Tavallinen arkipäivä keskellä viikkoa, joka alkoi sillä, että mittasin kahvinkeittimeen vettä ja puruja ja napsautin koneen päälle.

Kun kahvi alkoi tippua, kuulin ensimmäiset kuiskaukset. Ne olivat ilakoivia ja uteliaita suhahduksia, ja kumarruin lähemmäs kuuntelemaan niitä. Kuiskaukset voimistuivat; oli kuin olisin kuunnellut lapsia vuoristoradassa. Kahvi hihkui ja kiljahteli innosta tuntiessaan lämpimän veden valuvan purujen läpi, heittäytyi sen mukaan sujahtaessaan suppilon muotoista tunnelia pitkin pyörteenä alas pannuun.

Hämmennyin. Aloin valmistaa kaurapuuroa. Mikron huristessa en kuullut kahvin ilakointia enää ja ajattelin kaiken olleen mielikuvituksen tuotetta. Täytin haaleansinisen kahvikuppini kahvilla, lisäsin maitoa. Aloin miettiä tulevaa päivää, tekemistä odottavia tehtäviä, asunnon hiljaisuutta ja miten saisin jälleen ohjelmasta vapaan illan kulumaan. Mutta kun istuin ruokapöydän ääreen ja kohotin kupin huulilleni, kuulin äänet jälleen. Nyt ne eivät kuitenkaan ollut suhahtelevia, ilahtuneita kuiskauksia vaan oikeita sanoja:

mitä aiot tänään?
                     mitä hauskaa aiot keksiä?
      millaisella tuulella olet?
                             miltä sinusta tuntuu?

Minä todella kuulin kahvin ja sen sanat. Se oli yhtä todellista kuin kipu pöydänjalkaan kolahtaneessa varpaassa tai mielihyvän tunne ensimmäisestä suklaalevystä lohkaistusta rivistä. Kahvi kysyi minulta kysymyksiä, se luki ajatuksiani. Se tiesi, mitä mielessäni liikkui. Mutta toisin kuin minä, joka kysyin kysymykset itseltäni tuskastuneena aivan kuin jokainen hauskakin asia olisi yksi raskas lisä pitkään tehtävälistaan, kahvini sävy oli lempeä, iloinen ja kannustava. Se näki mahdollisuuksia siellä, missä minä en. Se lohdutti minua yksinäisyydessäni tiedostamalla, että olin olemassa ja minun suunnitelmillani oli merkitystä.

Ensin yritin vastata sille. Olin kohtelias, teitittelin (olihan kyseessä kahvi, kuumista juomista jaloin) ja pohdin vastauksiani ennen kuin kuiskasin ne sille takaisin. Kahvi ei kuitenkaan kuullut minua tai ei halunnut vastata, sillä se vain jatkoi kysymyksiään:

               nukuitko hyvin?
   näitkö unia?
                     muistitko ripustaa pyykit?

Lopulta annoin sen puhua ja keskityin itse kuuntelemaan. Sitä kahvi taisi pyytää minulta vastauksien sijaan: aikaa. Että rauhoittuisin ja keskittyisin kuuntelemaan sitä ja sen kysymyksiä. Ja kun annoin itseni nauttia kahvin lempeistä kysymyksistä ja sen hellittelystä, aloin itsekin rentoutua ja nähdä edessä olevan arkipäivän to do -listoineen toisenlaisin silmin.

Siitä hetkestä eteenpäin aloin kuunnella, todella kuulla, mitä kahvi minulle sanoi. Se vaati minulta rauhoittumista ja tarkkaavaisuutta, että kuulin viehkeät kuiskaukset siemausten lomassa ja ymmärsin, mitä asiaa kahvilla oli; mitä se halusi minulta. Sillä sen ymmärsin, että kahvi halusi minun parastani ja yritti saada minut näkemään itseni parhaassa mahdollisessa valossa.

Syksyn pimeydessä kahvi antoi minulle voimaa, talven saapuessa se lämmitti ja lohdutti. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, päivä kerrallaan kahvin kuunteleminen teki minusta paremman ihmisen.

Viestit vaihtelivat riippuen siitä, minä päivänä ja milloin kahvini join, mutta selvää oli, että niillä kaikilla oli minulle asiaa:

Aamukahvi oli ilakoiva ja innokas, vaikkakin samalla ja lempeä ja kannustava. Se kysyi minulta, mitä halusin tehdä sillä päivällä, joka oli edessäni uusi ja vasta alkanut. Se lohdutti, jos ahdistuin ja muistutti, että juuri nyt minulla oli tämä hetki rauhoittua ja keskittyä lämpimään kupilliseen käsieni välissä, nauttia kahvin miellyttävän pehmeästä mausta kielelläni. Aamukahvista tuli paras ystäväni ja odotin innolla, että sain unien jälkeen keittää itselleni päivän ensimmäiset kupilliset.

Kofeiiniton kahvi, jota keitin joskus iltaisin itselleni, oli aivan toista maata aamukahviin verrattuna. Se ei kysynyt minulta mitään, ei udellut eikä ilakoinut vaan toisti itseään mantran tavoin, kuin olisi kokenut joogi tai meditaation mestari. Iltakahvin kuiskailut olivat tasaisia tuulahduksia korvissani, jokainen siemaus sai pääni tuntumaan keveämmältä, mutta myös vakaammalta. Pian huomasinkin sulkevani silmäni joka kerta, kun kohotin kupin huulilleni ja keskityin kuuntelemaan:

sinä riität   olet rohkea     hengitä
sinä riität     hengitä      olet kaunis
hengitä     olet rohkea    olet kaunis

En ollut koskaan tuntenut oloani luontevaksi joogatunneilla, jotka päättyivät yhteiseen meditaatiohetkeen. Toiset tuntuivat löytävän mielenrauhaa yhteisistä omm-äänistä, avasivat itsensä mahdollisuuksille kääntämällä kämmenensä ylöspäin ja kohottamalla sydämensä kohti taivasta. Minä en siinä onnistunut - ennen kuin aloin kuunnella iltakahviani. Vasta silloin opin hengittämään syvään vatsan kautta. Löysin sisältäni rauhaa yksinäisten iltojen pimeydessä.

Muita huomioita:

Työpaikan kahvi oli kitkerää ja kurjaa, eikä sillä ollut kovinkaan usein mukavia asioita sanottavana, joten lakkasin juomasta sitä. Lounaskahvit taas olivat usein surullisia tapauksia, sillä ne kokivat jatkuvasti ansaitsevansa enemmän aikaa ja arvostusta kuin mitä juojat heille antoivat. Minun huomioni lohdutti hieman, mutta huomasin lopulta olevan helpointa, jos jättäisin lounaskahvin kokonaan välistä. Ystävien luona kahvi puhui vain hieman ja ujostellen, sillä se ei ollut tottunut siihen, että joku kuuli sen.

Outoa oli myös se (siis sen lisäksi, että olin alkanut pitää kahvia yhtenä läheisimmistä ystävistäni), että tunnuin olevani taitoni kanssa yksin. Kukaan muu ympärilläni ei hiljentynyt kahvinjuonnin ajaksi. Minun kuunnellessani lounaskahvin huolia työkaverit tarkistivat työsähköpostiaan tai puhuivat kiireestä ja ajan puutteesta. Ystäväni taas miettivät perheen perustamista tai asuntolainan ottamista. He olivat liian kiireisiä kuuntelemaan, mitä heidän sisällään tapahtui niin kuin aamukahvi oli minut opettanut tekemään. Muutaman kerran yritin kysellä ystäviltäni varovaisesti, josko hekin kuulivat kuiskeet, mutta kulmien kohottua riittävän korkealle lakkasin esittämästä kyselyitä ja keskityin kahviini ollessani yksin. En kuitenkaan tuntenut oloani yksinäiseksi: sain kahvista lohtua ja seuraa, uusia näkökulmia ajatuksiini ja päivittäiseen elämääni.

Kun olin kuunnellut kahvin laulua jo pidempään, päätin avartaa maailmaani ja käydä kokeilemassa, mitä aidolla kahvikoneella valmistetulla kahvilla olisi minulle jotain sanottavaa (take away -kahvi ei puhunut minulle, enkä osaa sanoa miksi - ehkä muovinen kansi tukahdutti sen sanat tai sitten se oli tyytynyt kohtaloonsa nopeasti juotavana juomana, jonka pääasiallinen tehtävä on toimia kofeiinipistoksena).

Sain oppia, että kahvikoneella oli paljonkin sanottavaa - ja se muutti elämäni suunnan.

Oli helmikuu, pakkassää oli kirpeä ja lumi narskui kenkien alla. Puistossa lapset laskivat mäkeä, kiljuivat ja huusivat kauhunsekaisesta innosta pulkan kiihdyttäessä täyteen vauhtiin. Jokirannassa ihmiset kävelivät hymyillen, posket punertaen ja hengitys huuruten. Kävelin sillan yli joen toiselle puolelle lempikahvilaani, astuin sisään ja odotin jonossa omaa vuoroani. Kassalla työskentelevältä vanhemmalta mieheltä tilasin palan Sacher-kakkua ja cappuccinon tuplaespressolla. Mies antoi tilaukseni eteenpäin nuorelle, minun ikäiselleni baristalle, jonka pitkäksi venähtäneet tummat hiukset roikkuivat kasvoilla hänen vaahdottaessaan maitoa.

Odotin, kunnes oli minun vuoroni seistä baristaa vastapäätä ja katsella kahvini valmistumista.

Olin tottunut kuuntelemaan kahvinkeittimeni villiä ilakointia ja sen huvipuistoa muistuttavaa äänimaisemaa. Kahvikoneen äänet olivat kaukana huvipuistosta: se pulppusi ja ja purskahteli kuin joki talven jään halkeillessa ja irrotessa. Se oli äännähdyksiltään mahtipontinen ja komeileva, kuin sotapäällikkö voittoisan sotaretken jälkeen, taustallaan riemusta karjahteleva armeija rohkeita sotilaita. Kuuntelin kahvikoneen ääniä haltioituneena sen jauhaessa kahvipapuja, kostuttaessa jauhetun kahvin ja valuttaessa sen pieneen cappuccinolle tarkoitettuun kahvikuppiin. Maitovaahdotin puolestaan oli kuin sotilaiden marssi soratiellä, täsmällinen ja määrätietoinen, mutta samalla voittoisasti purskahteleva.

Kahvikone valmisti kahvinsa ylpeydellä. Se sai minut hymyilemään.

Jännittävintä kaikessa oli kuitenkin se, että huomasin baristan kuuntelevan kahvikonetta yhtä tarkkaavaisesti kuin minäkin. Hän kohotti tuuheita kulmiaan koneen jyristessä, hymähteli maitovaahdottimen purskahdellessa. Kuuliko hän todella sen, minkä minäkin? Katseemme eivät kohdanneet kertaakaan kahvin valuessa tai maidon vaahtoutuessa. Eivät silloinkaan, kun barista taiteili pienen kasvavan verson kahvini pinnalle. Mutta kun hän ojensi kupin minulle, hän kohotti vihdoin katseensa ja silloin tajusimme, että me - toisin kuin monet muut - osasimme kuunnella. Barista punastui, minä hymähdin ja kiitin ottaessani kahvin vastaan.

Kävelin hämmentyneenä hieman sivummalla olevaan pöytään ja istuin alas kakkukahveineni. Tajusin, kuinka ilahduttavaa oli, etten ollut oudon taitoni kanssa yksin.

Kun kohotin kahvikupin huulilleni, tunsin baristan katseen itsessäni. Siemaisin ja kuuntelin:

    olet kaunis, poskiesi puna on kaunis, hymysi on kaunis, naurusi vielä kauniimpi

Vilkaisin baristaa ja tunsin punastuvani tajutessani, että sanat olivat häneltä minulle. Osa saattoi olla cappuccinon itsensä puhumaa, mutta jokin minussa vain tiesi, että koska barista oli valmistanut kahvin minulle, myös viesti oli hänen käsialaansa. Palautin karkaavan katseeni takaisin baristaan ja odotin, kunnes hän sai seuraavan tilauksen valmiiksi ja vilkaisi jälleen minuun. Silloin kohotin kuppia hieman ilmaan kiittääkseni ja hymyilin. Barista vastasi hymyyni ujosti. Join lisää:

    sinulla ei ole kiire, minulla ei ole kiire, voimme olla aivan rauhassa, nauttia tästä hetkestä

Punaisen sävy poskillani syveni, minua alkoi naurattaa. Kahvi maistui täyteläiseltä, tasapainoiselta ja sopivan makealta. Minä tunsin oloni täyteläiseksi, tasapainoiseksi, elämäniloiseksi.

Kun barista pääsi kahvikoneen äärestä tauolle, hän nappasi vitriinistä itselleen täytetyn sämpylän ja kysyi, saisiko liittyä seuraani.

”Tietenkin”, vastasin ja kurottauduin nostamaan laukkuni ja takkini pois vastapäiseltä tuolilta.

Barista istuutui, heilautti pitkäksi venähtäneen tukkansa pois silmiltä ja haukkasi palan leipää. Hänestä tuli jälleen ujo eikä hän uskaltanut kohdata katsettani, joten keskityin kaapimaan lusikalla lautaselle jämähtänyttä suklaakuorrutetta. Kun barista sai suunsa tyhjäksi, hän uskaltautui sanomaan:

”Sinäkin kuulet ne.”

Nyökkäsin. ”Kaikki paitsi take-away -kahvin.”

Sain vastaukseksi naurahduksen.

”Kahvikoneesi on… mahtipontinen”, sanoin sitten.

”Pikemminkin koppava”, barista tuhahti. ”Kesti päiviä ennen kuin se alkoi tehdä yhteistyötä kanssani. Olin saada potkut, mutta viime hetkellä löysimme yhteisen sävelen. Nyt tulemme toimeen hyvin.”

”Kahvisi on herkullista. Sillä oli paljon kauniita asioita sanottavana”, hymyilin, ja samaan aikaan kun puna kohosi jälleen kasvoilleni, se kohosi myös baristan kasvoille.

”Tarkoitin joka sanaa”, tämä sanoi ja haukkasi palan leivästä. Hiukset valahtivat jälleen hänen kasvoilleen.

Istuimme pöydän ääressä, kunnes baristan tauko loppui ja hänen oli palattava kahvikoneen ääreen. Viime hetkellä hän ehdotti kuitenkin treffejä seuraavalle päivälle kahvilaan, jonka kahvit olivat kuulemma puheliainta sorttia, johon hän on koskaan törmännyt.

Vaikka kohtaamisemme oli ollut lyhyt, vain kymmeniä minuutteja, treffeihin suostuminen tuntui oikealta vaihtoehdolta, joten nyökkäsin ja vaihdoimme numeroita.

Lähtiessäni sain mukaani vaniljalla maustetun latten, jonka sanoma oli voimakkain siihen mennessä kuulemani:

jokainen hetki on uusi alku,
uusi mahdollisuus,
ei ole oikeaa,
ei väärää vaan
ainoastaan tunne siitä,
mikä tekee sinut onnelliseksi

Ja kuten olin siihen mennessä oppinut, kahvi oli oikeassa.

[Kaarne]

EKA!

Terkkuja täältä aamukahvin äärestä. 

Tämä on minusta edelleen viehättävä, hyväntuulinen ja toiveikas teksti. Idea on todella omaperäinen ja noiden erilaisten kahvien puhetavat ja vivahteet osuvasti kuvailtu. Ainoa kahvi, josta en niin perustanut, oli lopun vaniljalatte, koska se meni makuuni jo vähän coelhomaiseksi — mutta siksipä varmasti toisaalta monet sitä rakastavat! Kyllähän tuossa on nimittäin todella tärkeä sanoma.

Baristan ja päähenkilön kohtaaminen oli myös suloinen ja ihanaa, että he lähtevät yhdessä treffeille! Pidän kovasti siitä, miten suloinen kaari tässä muotoutuu alun väsymyksestä ja yksinäisyydestä tuohon lopun askeleeseen kohti uutta. Toivottavasti kahvi maistuu päähenkilölle myös tulevaisuudessa, ja oma aamukahvisi antaa jatkossakin näin hulvattomia ideoita. ❤️

[Salem]

Itsehän en oikein osaa kahvia juoda kuin hupsujen sokeristen ja maitoisten kahvijuomien muodossa, mutta rakastan silti kahvia elementtinä. Minusta tämä oli i-h-a-n-a. Lämmin ja hyväntuulinen. Jotenkin tämä myös lohdutti mua. Miten hauskaa olikaan, että kertoja lopulta törmäsi toiseenkin henkilöön, jolla oli tuo kahvin kuuntelemisen taito. Tämä teksti sopi oikein hyvin luettavaksi tähän kylmään talvipäivään, kun ulkona paistaa aurinko.

Tekstissä oli hienoja kuvailuja, kuten esimerkiksi tämä tässä:

Kahvikoneen äänet olivat kaukana huvipuistosta: se pulppusi ja ja purskahteli kuin joki talven jään halkeillessa ja irrotessa. Se oli äännähdyksiltään mahtipontinen ja komeileva, kuin sotapäällikkö voittoisan sotaretken jälkeen, taustallaan riemusta karjahteleva armeija rohkeita sotilaita.

Minä kiitän tämän jakamisesta ♥

[Angelina]

Mulla on vähän sama homma kuin Salemilla, että oikeestihan en juo kahvia ellei se oo kaikilla herkuilla höystettyä ja/tai jääkahvia, mutta nappasin tämän Kommiksesta tuon mielenkiintoisen nimen takia! Plus täytyyhän siinä aamukahvissa jotain olla, kun se niin monelle on iso osa päivän käynnistymistä

Tosi lohduttava ajatus, että kahvista voisi tuolla tavalla löytää monenlaistakin tukea! Tykkäsin myös, miten kerroit eri kahvien erilaisista "luonteista", tai miten ne käyttäytyivät Aamukahvi oli juurikin sellaista, mitä aamuihin varmasti toivoo, kun taas sitten kofeiiniton iltakahvi rauhoittaa yötä varten. Enkä yllättynyt yhtään, että työpaikan kahvi oli kitkerää ja kurjaa.

Vähän tuossa matkalla jo mietin, että toisaalta ehkä vähän surullistakin kertojan kannalta, että kahvista tulee niin läheinen. Tai en tiedä osaanko nyt selittää tätä, psyähtyminen ja rauhoittuminen on toki hyvästä, mutta mietin että hakeeko hän liikaakin lohtua kahvista ja keskittyy vain siihen mitä kahvilla on sanottavanaan sen sijaan, että huomaisi mitä ympärillä oikeasti tapahtuu. Sen takia ilahduin kovasti tuosta lopusta ja siitä, että kertoja löysi jonkun, joka kuulee kahvin samalla tavalla kuin hän :3

Tää oli kiva hyvänmielen teksti, kiitos tästä!

[Seila]

Tämäpäs oli ilahduttava teksti! Miekään en juo kahvia (paitsi jos se on jotain erikoiskahvia niin sitten voin), mutta tätä oli silti hauska lukea!

Voi kertojaa, kuinka yksinäinen hän on tuossa alussa. Pystyin jotenkin samaistumaan tuohon tilanteeseen, että suhde on päättynyt ja jää yksin kämppään ja kaikki tuntuvat asuvan kaukana. On yksinäistä ja ankeaa. Onneksi kertoja huomasi ja kuuli lopulta kahvin, jolta oppi rauhoittumaan ja pysähtymään, kuuntelemaan itseäänkin.

Tykkäsin kuinka tässä oli kerrottu miltä eri kahvit kuulostivat, jos puhuivat lainkaan. Erityisesti söpöä oli se, kuinka ystävien luona juodut kahvit olivat ujoja :3 Jotenkin niin ihana ja suloinen mielikuva ujosta kahvista! Ja voi surkeita lounaskahveja. Tietenkin työpaikankahvit ovat kitkeriä :'D

Miustakin oli ihanaa, että kertoja kuitenkin tapasi tämän tekstin lopussa baristan ja että heitä yhdisti tämä kahvin kuuleminen ja kuunteleminen. Ihanaa että kertoja löysi kaltaisensa, jotta voisi jutustella kahvien jutuista jonkun kanssa. Oikein söpöä, että barista välitti kahvin välityksellä viestin kertojalle. Ja totta kai kertoja suostui treffipyyntöön! Miksei kun tapasi toistaiseksi ainoan ihmisen, joka kuulee myös kahvin laulun.

Tykkäsin tästä paljon ja tällä on myös tosi sympaattinen ja söpö nimi! Kiitos paljon tästä ♥

[Ansa]

No NYT! Olen ihan haltioissani tästä, koska mulla on dramaattisen kiihkeä suhde kahviin. Kahvi ei kuiski minulle,

Spoiler: näytä

(mutta antaa kivoja hyvälaatuisia rytmihäiriöitä. Meidän suhde on vähän toksinen, mutta pitäähän sitä edes joitakin jännäsuhteita elämässä olla)

mutta toisinaan itse kuiskin ylistäviä ja palvovia sanoja kahville. Tämä on ihana teksti ja baristan kohtaaminen supersöpöä. Haluan lisää tällaista. Sellainen söpö ikuisuusjatkis. ^ - ^ Mutta jos se ei ole mahdollista, niin sitten sanon vain, että kiitos tästä ihanasta tekeleestä. <3

-Ansa

[flawless]

Olipas tämä vallan ihana! Lueskelin tämän aamulla peiton alla kahvia ryystäessäni, koska totta kai siinä hetkessä piti kahvikuppi kädessä lukea kahviteksti. Kuinkas muutenkaan.

Tässä tekstissä oli sulle tuttuun tapaan todella taidokasta ja tunnelmallista kuvailua, jota oli äärimmäisen ilahduttavaa lukea! Olet kertojana ja kuvailijana tosi taitava ja eläviä sekä kekseliäitä kuvauksia oli tämäkin teksti täynnä. Tässä kuitenkin lemppariasiakseni nousi tuo kahvin puhuminen ja sen kanssa leikittely, että oliko se kielikuvaa vai todellista. Välillä tulkitsin niin, että kahvi ei oikeasti puhunut kertojalle vaan se oli kielikuva sille, miltä erilaiset kahvihetket tuntuivat ja kuinka niissä oli erilaista tunnelmaa ja kuinka ne olivat sellaisia mukavia hetkiä arjen keskellä, joissa kahvi oli yhdistävänä tekijänä mutta jotka muuten olivat kovin erilaisia, ja se kahvin puhe vaan oli nokkela tapa kertoa niistä tilanteista ja niiden tunnelmasta ja tunteista. Mutta sitten joissain kohdissa se tuntui hyvin kirjaimelliselta, että se kahvi todella äännehti ja puhui kertojalle. Musta leikittelit tuon kielikuvan ja kirjaimellisen todellisuuden rajan kanssa todella ilahduttavalla tavalla ja pidin siitä, että tämä teksti antoi tilaa lukijalle tulkita, mitä kahvin kertomukset kertoivat mistäkin tilanteesta. Kahvin äärellä mietiskeltiin, vietettiin arkea ja jopa muodostettiin merkittäviä ihmissuhteita ja yhteyksiä. Ihanaa.

Tämä oli todella taitavasti kirjoitettu teksti, joka oli ihanan tunnelmallinen, nokkelasti kuvaileva ja virkistävän erilainen. Ihan parhaita tekstejä joita olen lähiaikoina lukenut, tykkäsin tästä ihan hurjan paljon! Kyllä sä vaan oot niin hyvä Kiitos tästä!

[Larjus]

Jostain syystä mua alkoi hirveesti kiinnostaa lukea tämä "oodi kahville, vaikka itse en juo kahvia enkä voi edes sietää sitä (Mokkapaloissa se just ja just menee.) Makumieltymykseni eivät tämän stoorin myötä kyllä muutu, mutta eihän se ole tarkoituskaan, ja pidin tästä tarinasta todella paljon.

Tää oli jotenkin niin hyväntuulinen teksti (vaikka alkuasetelmassa pientä surkeutta ja haikeutta olikin), elävästi ja jotenkin niin lempeästi kirjoitettu. Pidin myös siitä, että näin arkisessa tarinassa oli sellainen pieni yliluonnollisuuden elementti, koska kuten flawless tuossa ylhäällä totesi, että kahvin puhuminen tuntuu välillä mielikuvalta mutta joskus ihan konkreettiseltakin asialta, mikä tässä tarinassa oikeasti tapahtuu. Ollaan jossain toden ja sadun välillä. Sitähän on olemassa paljon tarinoita, että jotkut kuulevat, kuinka eläimet puhuvat heille, voivat ehkä puhua takaisinkin (ja jotkut väittää tällaista ihan tosielämässäkin), ehkä onkin aika siirtyä siihen, että ihminen ymmärtää elintarvikkeidenkin puheita Kahvikuiskaaja!

Tosi ihania nuo kaikki kuvaukset eri tilanteiden kahveista! Ne toivat myös lisää kivaa elollistamista kahviin, että niillä on kaikilla erilaiset luonteensa ja persoonansa. Kylässä juotu ujo kahvi kuulosti ihan ekstrasöpöltä :3 Ja siis joo, työpaikan kahvi on varmasti persoonaltaankin aika kitkerä.

Tuo lopun pieni orastavan romanssi oli sekin todella suloinen lisä. Joissain kohdissa tätä lukiessa aloin vähän silleen läpällä ajatella, että joo, salee toi kertoja (jonka suhteen tykkäsin siitä, ettei hänestä kerrottu esim. nimeä tai ulkoisia piirteitä) rakastuu johonkin juomaansa kahviin ja sitten tässä ollaan jonkin elintarvikeshipin äärellä Onneksi hän löysikin sen baristan, joka yhtä lailla osasi kuunnella kahveja, kuin myös välittää ajatuksiaan niiden kautta :3 Kuitin reunaan kirjoitetut viestit on jo niin nähty, samoin kuin kaverit toimimassa amoreina, kyllä kahvi välittämässä toisen ajatuksia ja tunteita on niin tätä päivää

Tää oli kyllä aivan ihana hyvänmielen lukuherkku! Pidin tästä paljon ^^

[Kaarne]

Kuitin reunaan kirjoitetut viestit on jo niin nähty, samoin kuin kaverit toimimassa amoreina, kyllä kahvi välittämässä toisen ajatuksia ja tunteita on niin tätä päivää

Tulin takas sen verran, että pakko sanoa, että tää oli vaan aivan huikea kommentti kommentissa. 😆 Ei mulla muuta, hyvä teksti edelleen ja kannatti lukea toistamiseen näin lauantaina päiväkahvin ääressä. Ehkä vielä kertaalleen sitten iltakahvin kanssa.

[Fredu]

Saatan vastaisuudessa viipyillä kahvikuppini ääressä vielä kauemmin, josko se alkaisi runoilemaan mullekin! Ihanan höpsö ja omalaatuinen idea, sellainen hyvänmielen, vaikka alku olikin synkähkö. Jotenkin ihanaa, että näin pieni arkinen asia toi ison muutoksen ja juuri kuuntelun, hiljentymisen, taito oli se jonka kahvi opetti. Kahvi on profiloitunut sellaiseksi kiireisen ihmisen piristysruiskeeksi, mutta tässä kahvi sai sitä ansaitsemaansa hiljaisuutta, aikaa ja vaikuttavuutta. Jotenkin tuli ihan eri fiilis kahvista ylipäänsä. Rakastan mustaa, vahvaa kahvia ja oli jotenkin tosi ihanaa, että vaikka et pidä kahvista, osasit kirjoittaa sen juuri tällaiseksi. Höpsöksi ystäväksi, joka toimii viattomasti amorinakin. Ehkäpä mä en tänään lue enää mitään muuta, niin jää tämä hyvä mieli pidemmäksikin aikaa. Kiitos! ♥

[Sielulintu]

Tässä on tosi kiva idea, ja kahvistahan tulee tässä ihan uusia ulottuvuuksia esiin. Itse olen kieltämättä huomattavasti enemmän teeihminen, mutta valvottava koiranpentu ja opiskelukiire on tänä vuonna jotenkin vaivihkaa vähän tutustuttanut mua kahvin juomiseen. Myönnän, että itselle kyseinen juoma on lähinnä juotavissa olevaa, kofeiinia sisältävää asiaa, joka saa opiskelut etenemään, mutta silti tämä teksit kiinnitti huomion jo nimellään.

Tässä kivaa oli, miten olit kuvannut erilaisia kahveja ja niiden puheita. Voi työpaikan kahvi, kun on aina vaan ikäviä asioita sanottavana, ja surku lounaskahvia, joka ei ikinä saa tarpeeksi aikaa. Kahvilan kahvikoneen persoonallisuus oli hauska lisä sekin. Ihanaa myös, että päähenkilö sai elämäänsä ihan jonkun ihmisenkin juttuseuraksi, vaikka kahvin rupatteluita onkin taatusti kiva kuunnella.
Kiitos paljon tästä hauskasta tekstistä!

[Thelina]

Hauskaa, miten moni kommentoijista ei ole oikeastaan kahvi-ihmisiä - minäkään en ole kuin harvoin, mutta tekstin nimi ja kuvaus houkuttelivat lukemaan Tässä oli parasta tuo, miten kertoja vähitellen huomasi kahvinsa puhuvan, alkoi lopulta uskoa sen olevan totta ja miten eri kahvit puhuivat erilaisia asioita tai eivät välttämättä puhuneet ollenkaan. Tässä oli tärkeä muistutus omiinkin aamu- ja iltarutiineihin (vaikka joisikin teetä kahvin sijaan), että kupin ääreen olisi hyvä pysähtyä sen sijaan, että antaa ajatusten harhailla muissa asioissa ja hörppii aamuteensä kiireesti työsähköpostin ääressä tai iltateensä telkkaria katsoessa. Kasvoilleni ilmeistyi typerä hymy, kun kertoja sitten lopulta kohtasi tuon ihanan baristan! Olipa suloista, että tämän viestit välittyivät kahvin mukana ja kaksikko sai sovittua treffit kahvin äärelle Kiitos tästä, ihana hyvänmielen teksti, sopi aamulukemiseksi myös teekupin kanssa

[hiddenben]

Nyt olen kyllä oikeasti aivan todella häkeltynyt ja ilahtunut kaikista näistä kommenteista, joita tähän tekstiin olen teiltä saanut! Vau, kiitos ihan jokaisesta! Kyllähän se nyt niin on, että kuuma juoma yhdistää melkein meitä kaikkia - oli se sitten kahvia mustana tai sokerilla, teetä tai mitä tahansa muuta, mikä lämmittää mieltä ja sydäntä

Kaarne, kruunaan sinut tekstin ensikommentoijaksi! Kiitos kovasti kauniista sanoistasi ja että et purkanut vihaasi vaniljalatteen - meillä kaikilla on heikkoutemme Pitää kuunnella tarkkaan aamukahvia jatkossakin ja katsoa, mitä siitä irtoaa seuraavaan ideaan! Kiitos, että kommentoit ♥

Salem, suuri kiitos kommentistasi - oli ihana kuulla, että tämä ilahdutti ja lohdutti! Niin teki myös kommenttisi Kahvi elementtinä toimii kyllä kaikenlaisissa teksteissä! Kiitos vielä ♥

Angie, kivaa, kun nappasit tämän kommenttikampanjasta! Ja kivaa myös, että tykkäsit tekstistä, vaikkei kahvi olekaan suosikkijuomasi On totta, että päähenkilö alkaa tukeutua kahviinsa ehkä hieman liikaakin ajan kuluessa ja lakkaa välittämästä muista, mutta onneksi käänne tapahtuu ja hän kohtaa toisen samanlaisen Tulee kyllä sääliksi työpaikkakahvia, kun se on tuollainen surkea tapaus Iso kiitos kommentista! ♥

Seila, ihanaa, että tykkäsit tekstistä, nimeä ja tarinaa myöten! Näitä kahvien eri ääniä oli kyllä hauska keksiä ja pohtia, ja yritin pitää ne mahdollisimman uskollisina maulleen Hienoa siis, että onnistuin! Kiitos kovasti ihanasta kommentistasi! ♥

Ansa, voi ei, kahvin antamat rytmihäiriöt ovat mullekin valitettavasti tuttuja Ymmärrän hyvin suhteesi kahviin. Oih, olisipa tällainen ikuisuusjatkis! Lukisin sellaista itsekin. Sen nimi voisi olla Kahvin juhlaa ja joka päivä kahvilla olisi uusi sanoma. Mutta kiva, että tykkäsit tästä tällaisenakin! Kiitos, että luit ja kommentoit ♥

flawless, kirjoitit minulle niin kirjoitustaitojani ylistävän kommentin, että ihan hämmennyin ja punastuin! Suuren suuri kiitos kauniista sanoistasi, ne merkitsevät minulle kovasti ♥ Tykkäsin analyysistasi kahvista kertojana tai oikeastaan kerronnan keinona. En osaa sanoa, kumpaan kallistun, mutta molemmat toimivat! Siinähän saa lukijana itse päättää, tekeekö tekstistä maagista realismia vai arkisemman Ehkä voi myös ajatella, että kertoja kahvin kautta yrittää ymmärtää omia tunteitaan ja siksi kuulee oikeastaan oman äänensä kahvissa! Kuinka vain, suuri kiitos ajatuksistasi, kehuistasi ja kommentistasi ♥ 

Larjus, vai ei onnistunut teksti käännyttämään sinua kahvinjuojaksi No, ei se haittaa, onneksi kuitenkin tykkäsit tekstistä! Elintarvikekuiskaaja -huomiosi, kuten myös ajatuksesi elintarvikeshippauksesta, oli todella onnistunut, virnuilin sille ääneen silloin ja jälleen nyt Tässähän on nimittäin huikeasti mahdollisuuksia! (Esimerkiksi: miksi daimonin pitäisi olla eläin, jos se voi olla elintarvike?) Ai että, kommenttisi ilahdutti kyllä päivääni kovasti. Suuri kiitos, että luit ja kommentoit! ♥

Fredu, ihana kuulla, että tämä sai sinut pohdiskelemaan kahvihetkeä vähän eri tavalla! Itsekin yleensä pidän kahvia enemmänkin sellaisena aamun starttaajana, mutta silloin tällöin pysähdyn ja juon kahvini rauhassa ja sitä oikeasti ajatellen - ja koko kahvikokemus on silloin aivan erilainen Ja nyt on pakko korjata: tykkään siis kyllä kahvista, ehdottomasti! Juon omani maidolla, mutta mustana, jos se on kahvilassa jauhetuista pavuista keitettyä Kiitos hurjan kivasta kommentistasi! ♥

Sielulintu, teekin on oivallinen kuuma juoma! En osannut kirjoittaa teetä tähän puhumaan, mutta uskon, että silläkin olisi paljon hyvää sanottavana Kivaa kuitenkin, että tykkäsit! Ja ehkä kahvikin alkaa tulevaisuudessa maistua sinulle paremmin, eihän sitä tiedä Työpaikkakahvi ja lounaskahvi ovat kieltämättä aika surullisia tapauksia, kun eivät saa ansaitsemaansa roolia ihmisten päivässä. Suuri kiitos kivasta kommentistasi! ♥

Thelina, huomiosi aamu- ja iltarutiinien tärkeydestä oli ihana ja oivallinen! Olen itsekin miettinyt viime aikoina paljon samaa, että kahvia tai teetä tulee juotua vähän kuin muun tekemisen sivussa. Juomastahan saa paljon enemmän irti, kun siihen keskittyy! Aina ei ehdi, mutta jos edes joskus Ihanaa, että tuo lopun baristakohtaus hymyilytti! Ja kiitos ihanasta kommentistasi ♥

[Kaarne]

Ajattelin, että haluan palkita tämän jalon tekstin meemillä, joten tässä ois! Ei mulla muuta, lempeää huomenta! ♥

[hiddenben]

En ehkä kestä Kiitos tästä. Aivan mahtava! Etenkin, kun join juuri itse aamukahvia tämän avatessani. Ei sanonut minun kahvikuppini tosin tänään kauheasti mitään, ei edes huomenta Jalo meemi, arvostan tätä suuresti! Huomenta vaan sinnekin ♥

[Linne]

Mitä mitä mitä, miten niin moni kommentoija ei juo kahvia? No, minä korjaan sen asian. Ihan niin hullu en ole kuin silloin kunniani päivinä, joina olin nauttinut jo neljä kuppia kahvia ennen kuin kello oli edes yhtätoista aamulla, mutta kyllä sitä silti joka päivä menee. Aamukahvi on päivän paras kahvi joka juodaan Vallilan mukeista tai mahdollisesti mustavalkoisesta Taikamukista, sitä seuraa lounaskahvi jossa ei ikinä ole tarpeeksi maitoa ja ehkä vielä lopuksi iltapäiväkahvi gradun seuraksi. Fun fact: jonkin aikaa metsästin parasta cappucinoa ja kauhukseni löysin sellaisen Auschwitzin kahvilasta

Mutta asiaan! Ai että pidin tästä tekstistä. En tiedä voisiko tätä ihan maagiseksi realismiksi kutsua kun kahvin kuulijoita -ja kuuntelijoita -on niin harvassa, mutta joka tapauksessa pidin siitä, että arkiseen maailmaan tuodaan ripaus magiaa. Pidin todella paljon siitä, että aamukahvi oli nimenomaan hilpeää ja hauskaa sorttia -jos se olisi heijastanut kertojan mielialoja, olisi tekstistä tullut paljon synkempi. Ei toki huono valinta sekään, mutta tällainen toiveikkuus piristi ainakin minua kovasti.

Mielenkiintoista, että kahvi alkoi puhua nimenomaan ikävien elämänkäänteiden jälkeen. Barista vahvistaa, ettei kyseessä ole mikään mielen harha, mutta miksiköhän kahvi nimenomaan juuri silloin alkoi juttelemaan? Ehkä kertoja ei vain aikaisemmin kuunnellut. Sitä teoriaa vahvistaa sekin, että meditaatio ei ikinä oikein joogatunneilla onnistunut mutta yllättäen sitten lopulta kofeiinittoman kahvin äärellä iltaisin.

Pidin kovasti myös siitä, että eri kahveilla oli erilaista sanottavaa. Kaikki kävi myös järkeen: ymmärrettävästi lounaskahvi kokee riittämättömyyden tunnetta ja lohduttomuutta kun ei saa koskaan tarpeeksi huomiota, ja take away -kahvi parka ei puhu ollenkaan, joko osaansa lannistuneena tai muovikannen tukahduttamana.

Tämä kohta nauratti minua erityisesti:

Sain oppia, että kahvikoneella oli paljonkin sanottavaa

Jotenkin tuli ajatus kahvikoneesta joka tietää kyllä oman arvonsa ja ilmaisee sen myös Ja siihen suuntaan barista vähän vihjasikin.

Tämä oli nimensä mukaisesti vähän höpsö ja vähän hassu, mutta toisaalta erinomaista tekstiä, jonka seurassa viihdyin erittäin hyvin! Kiitos tästä!

[hiddenben]

Ihana kommentti, Linne! Kiitos siis, että luit ja kommentoit Ihana lukea kahvirutiineistasi! Etenkin lounaskahvi on usein juuri tuollainen, lounasravintoloissa se tuntuu aina olevan tummempaa ja karkeampaa ja kaipaisi enemmän maitoa kuin mitä siinä hetkessä tajuaa kaataa... Ja mikä cappuccino-löytö, aika odottamatonta löytää se juuri sieltä!

Huippua kuulla, että tykkäsit tästä tarinasta! Tämä oli yksi suosikkitekstejäni viime vuodelta, joten senkin takia ilahduttaa, että viihdyit tämän parissa. Ajattelen, että kahvi on puhunut aina, mutta kertoja kuulee äänen vasta, kun oppii keskittymään ja hiljenee kuuntelemaan. Kaikki osaavat varmasti meditoida, mutta se, missä se onnistuu, on eri asia. Joku kaipaa joogastudion rauhaa, toiset taas metsän ääniä, mutta kertojalle se oikea paikka löytyi kahvikupin ääreltä Ja kyllä, kahviloiden massiivisilla kahvikoneilla on todella suuri ego Kiitos vielä ihanasta kommentista ♥

[Unohtumaton]

Kommenttikampanjasta hei! Tartuin tähän nyt työpäivän päätteksi, kun ajattelin että tämä olisi sopiva tapa virkistää väikkärin haastamia aivoja – ja olin aivan oikeassa! Ihastuttava teksti! Kahvista nauttivana ihmisenä tämä oli myös siinä mielessä kiva, että kahvikupin äärellä on toisinaan parasta vain olla. Nauttia tuoksusta, maistella. Sujauttaa välillä vielä pala suklaata suuhun ja nauttia kahvin ja suklaan liitosta. Tämä sai myös miettimään, mitä omat kahvikupilliseni sanoisivat. Aamukahvi kuiskaisi ota tämäkin päivä hetki kerrallaan, nauti mielesi rauhasta, se kantaa ja iltapäivän väikkärikahvi on fyysisempi, se nostaa peukkua ja on ajatusten punttisali. 

Tässä oli niin monta asiaa mistä pidin! Ensinnä ajatus, että kertoja löysi yksin ollessaan merkitystä ja mielenrauhaa, oli minusta todella puhutteleva ja tärkeä. Vaikka moni merkityksellinen asia syntyy yhdessä muiden kanssa ja suhteessa muihin, niin on todellinen voimavara merkityksellistää itsenäisesti vietettyä aikaa – pitää sitä tärkeänä ja löytää mielenrauha myös itsekseen olemisesta. Se tässä varmaan puhutteli eniten!

Toinen mistä tykkäsin oli se, että tässä tehtiin tavallisesta arkisesta asiasta todella erityinen ja tärkeä – ja sitähän ne todellisuudessa ovat tai ainakin niitä voi rakentaa sellaisiksi! Taito se on sekin, että ei ohita arjen pieniä asioita tylsinä tai itsestään selvinä.

Mutta voi ei miten ihanaa, että lopulta löytyi joku, joka myös kuuli kahvin! Lempeä ja lämminhenkinen lopetus kahvinmakuisen tarinan päätteeksi. Samalla tähän kiteytyi kyllä henkinen kasvutarina, jota oli ilo lukea. <3

Löysin sisältäni rauhaa yksinäisten iltojen pimeydessä.

Kaikista hienoista kohdista tämä jäi kuitenkin kaikista vahvimpana mieleen. Kiitos ihanasta tekstistä!

[Waulish]

Tällä tekstillä on niin ihanan harmoninen ja kutsuva nimi (ja kuvaus), että päätin klikata tämän luettavaksi. Uteliaisuuteni heräsi, koska vaikka olen oikeastaan koko elämäni ollut enemmän teeihminen, olen tänä vuonna ottanut rutiinikseni aamu- ja iltapäiväkahvit - ja ostinpa jonkin aikaa sitten myös elämäni ensimmäisen kahvinkeittimen! Olen aina rakastanut kahvin tuoksua ja sen lempeää, tyynnyttävää vaikutusta. En ole ollenkaan kofeiiniherkkä, en ole koskaan kokenut piristyväni kahvista ja olen voinut juoda sitä vaikka miten myöhään illalla ilman vaikutusta nukkumiseen, mutta muihin tässä tekstissä käsiteltyihin kahvin vaikutuksiin samaistun kyllä kovasti, ja veikkaan että tämän lukemisen myötä omien kahvihetkien pariin tulee jatkossa rauhoituttua ihan eri tavalla kuin aiemmin. ♥ Hiljennyttyä ja kuviteltua, mitähän minun kahvillani (ja samalla minulla itselläni) voisi olla juuri tässä hetkessä sanottavanaan minulle.

Alun yksinäisyys, tyhjyys ja syksyinen pimeys herättävät minussa heti voimakasta samaistumista ja myötätuntoa, ja kahvin puheen yllättävä kuuleminen tuntuukin sellaiselta käännekohdalta, aivan kuin hankala elämäntilanne antaisikin yhtäkkiä paremmin tilaa ajatuksille ja tunteille ja itsereflektiolle. Ehkä kahvi on jutellut ennenkin, mutta sitä ei vain ole tullut kuulleeksi, kun elämä on kulkenut tasaisissa uomissaan ja seurana on ollut kumppani ja tämän koira. Yksinäisyydessä hiljaisuudenkin kuulee joskus ihan eri tavalla.

Pidän tässä tekstissä flawin tavoin hurjasti siitä, miten kahvin puhumisen voi käsittää sekä todellisena että kielikuvana - tai molempina yhtä aikaa! Minulle välittyy sellainen kutina, että alussa kertoja on tilanteessa, jossa hän kaipaisi kipeästi tukea ja uskoa ja luottamusta ennen kaikkea omalta itseltään, ja hän jossain sisimmässään tai alitajunnassaan ehkä myös tiedostaa sen, mikä sitten lopulta johtaa kahvin kuulemiseen. Myöhemmin se, miten kahvilan barista välittää valmistamansa cappuccinon kautta omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, vahvistaa sitä fiilistä, että vaikka kahvi todella puhuisikin (mikä on ihana ajatus!), sen puheet eivät välttämättä ole pelkästään sen omia, vaan ne heijastelevat myös valmistajansa ja nauttijansa fiiliksiä. Ja se on itse asiassa tosi terapeuttista! Tämä kohta esimerkiksi on ihan huokailuttavan levollinen ja lohdullinen:

Mutta toisin kuin minä, joka kysyin kysymykset itseltäni tuskastuneena aivan kuin jokainen hauskakin asia olisi yksi raskas lisä pitkään tehtävälistaan, kahvini sävy oli lempeä, iloinen ja kannustava. Se näki mahdollisuuksia siellä, missä minä en.

Miten usein sitä itse puhuukaan itselleen vaatien ja painostaen ja moittien sen sijaan, että kannustaisi ja tsemppaisi itseään ja ottaisi jokaisen hetken ja päivän puhdistavana mahdollisuutena. Tätä tekstiä lukiessa tulee ihanasti sellainen fiilis, että askel kerrallaan kertoja alkaa itsekin suhtautua itseensä ja elämäänsä valoisammin.

Nautin kovasti erilaisten ja eri tilanteissa juotujen kahvien äänten ja sävyjen kuvaamisesta, sillä nekin tuntuvat hauskasti heijastelevan arkea ja mielenmaisemaa. Kofeiiniton iltakahvi keskittyy kannustamaan ja valamaan uskoa sen sijaan, että sen tarvitsisi aamukahvin tavoin herätellä uuteen päivään kysymyksin - sen tehtävänä on kääriä jo ehtoopuolelle kääntynyt päivä lempeään pakettiin, muistuttaa että tästäkin päivästä on selvitty. Lounaskahvit taas ovat kiireestä lannistuneita ja väsähtäneitä. Ihanaa on myös se, miten kahvinkeittimillä ja kahvikoneillakin on oma äänimaailmansa, joka vetää kertojaa puoleensa ja saa hänet pistäytymään lempikahvilaan maistelemaan ja kuulostelemaan.

Kun kahvi alkoi tippua, kuulin ensimmäiset kuiskaukset. Ne olivat ilakoivia ja uteliaita suhahduksia, ja kumarruin lähemmäs kuuntelemaan niitä. Kuiskaukset voimistuivat; oli kuin olisin kuunnellut lapsia vuoristoradassa. Kahvi hihkui ja kiljahteli innosta tuntiessaan lämpimän veden valuvan purujen läpi, heittäytyi sen mukaan sujahtaessaan suppilon muotoista tunnelia pitkin pyörteenä alas pannuun.

Esimerkiksi tämä ihan alussa oleva kuvaus kahvinkeitosta ja sen äänimaailmasta ilahduttaa minua kovasti tosielämästä ammentavine assosiaatioineen. Ai että, ja miten voikin äänten kuvailusta välittyä myös visuaalisia mielikuvia ja tunteita! Täytyy myöntää, että itsekin kuuntelin uuden kahvinkeittimeni ääntelyä ihan uusin korvin, kun tämän tekstin lukemisen jälkeen keitin iltapäiväkahvini. Ja se oli hauskaa!

Muutaman kerran yritin kysellä ystäviltäni varovaisesti, josko hekin kuulivat kuiskeet, mutta kulmien kohottua riittävän korkealle lakkasin esittämästä kyselyitä ja keskityin kahviini ollessani yksin.

Muihin ihmisiin ja heidän toimintaansa ja kokemuksiinsa peilaaminen on minusta myös erityisen mielenkiintoista tässä tarinassa. Voin niin kuvitella kohoavat kulmat ja ihmetyksen, mutta samalla en voi olla leikittelemättä ajatuksella, että ehkäpä kertojan vaivihkaiset kyselyt kuitenkin lopulta saavat jonkun muunkin pohtimaan asioita, hiljentymään, keskittymään ja lopulta kuulemaan kahvin! On ihanaa ajatella, ettei se ehkä olisikaan mikään eksklusiivisesti myötäsyntyinen ominaisuus, vaan kuka tahansa voisi sen oppia, jos vain pitää mielensä avoimena.

On joka tapauksessa hyvin ymmärrettävää, että kertoja kokee olevansa erilainen, ja kahvilassa kahden erilaisen yllättävä kohtaaminen onkin todella ilahduttava asia. Minusta on taianomaisen ihanaa, miten kertoja ja barista katseidensa kohdatessa vain tietävät, ilman mitään sanoja ja ilman että kahvi on edes ehtinyt alkaa puhua. Heillä on luonnollinen yhteys, kahdella samanlaisella ja samanmielisellä, ja treffipyyntö ja kertojan mukaansa saama vaniljalatte luovatkin tälle tarinalle ihanan päätöksen, samaan aikaan sekä levollisen että kutkuttavan. ♥

Hauska yksityiskohta muuten tuo, että kahvilan kahvikonejäärä ei ole heti suostunut yhteistyöhön baristan kanssa. Rakastan sitä ajatusta, että kodinkoneillakin voisi olla omaa persoonaa ja että niitä pitää osata lähestyä ja kohdella oikein!

Pikkuruinen painovirhepaholainen siltä varalta, että haluat sen napsaista pois:

Spoiler: näytä

Siitä hetkestä eteenpäin aloin kuunnella, todella kuulla, mitä kahvi minulle sanoin.

Tämä tarina on kyllä todellinen oodi ihanalle, monen elämässä hyvin merkitykselliselle kahville - ja samalla tavallaan myös sille, miten suuri merkitys on puhetavalla ja äänensävyllä myös silloin, kun me puhumme itsellemme ja toisillemme. Kaikin puolin ihastuttava ja niin kovin lempeä ja levollinen teksti - kiitos paljon lukukokemuksesta! -Walle

[hiddenben]

Mitkä ihanat kaksi kommenttia täällä, kiitos kovasti niistä!

Unohtumaton, heh, minua ilahduttaa kovasti, että valitsit tämän virkistämään väikkärin kuumentamia aivojasi, kun itsekin tiedän, millaiseksi tilanne voi edetä... Ja voin niin kuvitella tuon iltapäivän punttaaja-kahvin tsempin Mutta on totta, että kahvikupin äärelle on ihana rauhoittua ja keskittyä siitä nauttimiseen! Joskus se on vaikeaa, itse ainakin nappaan helposti kirjan kaveriksi, mutta etenkin näin kesäisin kahvin nauttiminen mökkiterassilla on ihana mahdollisuus keskittyä kahvihetkeen. Ihana kuulla, että sinulle juuri tuo oman ajan kunnioittaminen ja siitä nauttiminen nousivat tärkeäksi aiheeksi. Se on asia, joka on vaatinut minulta (ja vaatii edelleen) harjoittelua ja ehkä tämä teksti oli tapa yrittää kuvata tuota jatkuvaa yritystä. Iso kiitos kommentista, se ilahdutti kovasti ♥

Waulish, oho, tervetuloa kahvinjuojien joukkoon! Kivaa, että tulit lukemaan tämän tekstin. Kahvissa on todella jotain maagista, ihan tuoksusta makuun (öh, tosin ei aina) ja sen merkitykseen. Ajatuksesi siitä, että kyseessä ei ehkä olekaan kahvin sanat kertojalle vaan hänen oma sisäinen äänensä, on kaikin puolin kaunis. Usein ihmiset tarvitsevat jonkun ulkopuolisen "antamaan luvan" ottaa rauhallisesti, olla stressaamatta tai puurtamatta ylimääräistä, vaikka meillä itsellämme olisi kaikki valta antaa tuo lupa. Sen takia ohje "puhu/kannusta/lohduta itseäsi niin kuin puhuisit kaverillesi" on aika hyvä, sillä se auttaa ymmärtämään, miten usein piiskaamme itseämme, vaikka kaveria kannustaisimme ottamaan hengähdystauon. Tässä tarinassa kahvi on se, jonka kautta kertoja oppii suhtautumaan asioihin toisin.

Ihana, että tykkäsit tuosta alun kuvauksesta! Muistan itsekin, kun kirjoitin tuota kohtaa, että mietin oman kahvinkeittimeni ääniä ja veden kulkua säiliöstä purujen läpi pannuun. Hauskaa siis, että tuo kohta jäi mieleen Kuin myös tuo kahvikoneen persoona! Muistan W.I.T.C.H.-sarjakuvista sen, kuinka kodinkoneet juttelivat Willin kanssa, ja se teki minuun pienenä suuren vaikutuksen - ja siksi annankin mielelläni persoonan koneille Kivaa myös, että tykkäsit tuosta romantiikanpoikasesta lopussa! Se on ehkä hieman siirappinen, mutta toisaalta, kuten kirjoitit, se tuo esille tuon yhteyden heidän välillään. Kiitos vielä kirjoitusvirheen bongaamisesta, se on nyt korjattu. Ja kiitos vielä ihanasta kommentista, minua ilahduttaa niin, että löysit tästä niin paljon kaikkea! ♥