Nimi: Lastensuojelun abc
Ikäraja: K-11
Varoitukset: alkoholismi
Genre: draama, yksiosainen
Yhteenveto: Xylofoninkin isä oli aamuyöstä suutuspäissään pistänyt hajalle, mutta Daniel siivosi säpäleet ennen sosiaalitädin tuloa. Haasteet: Originaali10 #2 ja
Nukkemestarin Haastavaa kirjoittamista -blogin
Aaabeeeceeedeee...-haaste.
Muuta: Nukkiksen haasteen mukaisesti jokainen fikin virke alkaa järjestyksessä seuraavalla kirjaimella. Aakkoset kiertävät läpi kahdesti.
Lastensuojelun abcAutosta astui ulos sateeseen tiukkapipoisen näköinen nainen. Banaania ahmien tuo täti tuli soittamaan meidän ovikelloamme. Cecilia meni avaamaan oven hermostuneena. Danielin kanssa kyhjötimme keittiössä säikähtäneinä ja laitoimme kahvin tippumaan, kuten oli tapana. Emme uskaltaneet tervehtiäkään, kun pelottavan näköinen nainen viimein marssi sisälle taloomme. Flanellipyjamat tuntuivat hyvin vääriltä asusteilta tilanteeseen nähden. Gabriela nukkui edelleen tai sitten hän ei vain uskaltanut poistua lastenhuoneesta.
"Hei, minä olen sosiaalityöntekijä Hanna Jääskeläinen, olemmekin jo aiemmin tavanneet. Istunko alas?" tiedusteli hän. Jurosti Cecilia meistä vanhimpana nyökkäsi, ja Daniel kiiruhti repimään isää hereille. Kaadoin kuppiin vieraalle kahvia, hän ei välittänyt sokerista. Laiskasti isä raahusti portaat alas Daniel perässään keittiöön. Matalalla aamuäänellään hän ähisi, ettei ollut muistanut sosiaalityöntekijän tuloa. Nainen pudisteli päätään ja naksautteli kieltään pettyneenä ryystäessään kahviaan.
Olimme varautuneita kaikki me lapset. Pelkäsimme, että joutuisimme tällä kertaa lähtemään tädin mukaan.
Queen of the darkness oli Cecilian pilkallinen ilmaus sossuja kohtaan, mutten ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Rauhaamme nuo ihmekyläilijät kyllä liian usein häiritsivät. Syytä emme ymmärtäneet.
Täti tivasi isältä kaikenlaisia kysymyksiä. Unisena isä vastaili yrittäen olemaan ärsyyntymättä. Vasta kahdeksalta aamulla hän oli rämpinyt kapakasta kotiin – ilman äitiä. Waltteri-setä oli kantanut isää kuin kuollutta koiraa, mutta sitä emme maininneet sosiaalitädille. Xylofoninkin isä oli aamuyöstä suutuspäissään pistänyt hajalle, mutta Daniel siivosi säpäleet ennen sosiaalitädin tuloa. Yöllä olimme Cecilian ja Danielin kanssa siivonneet koko talon. Zorroa emme siis ehtineet katsoa laisinkaan. Åke naapurista oli jopa soittanut, onko kaikki hyvin, mutta Cecilia keksi hänelle jonkin tarinan.
Äidistä sosiaalitäti tietenkin kysyi. Öisin hän useinkin hävisi isän ja hänen yhteisiltä retkiltään, mutta palasi aina aamulla. Anovana isä pyysi:
"Eikö nyt voitaisi vain antaa tämän jutun olla?"
Banaaninkuorta nyppien täti mutristeli punattuja huuliaan eikä kysellyt enää äidistä. Cecilia yritti ottaa osaa keskusteluun vakuuttamalla, että äiti tulisi myöhemmin päivällä kotiin. Daniel tuhahti. Emme kukaan uskoneet siihen, tuskin edes sosiaalitäti. Fuskaamista se suoraan sanottuna olikin.
Gabriela tepasteli yöasussaan nalle kainalossa varovasti alakertaan, eikä sanonut mitään. Huokaisten sosiaalityöntekijä sanoi:
"Ei kai minun auta kuin
jälleen odottaa, että äitinnekin vaivautuu olemaan paikalla ja
taas tulla uudelleen myöhemmin."
Isä kiitteli tätiä kovasti ihan käsipäivää. Jaksoimme vilkuttaa keittiön ikkunasta koko matkan tädin kävellessä autolleen ja kaartaessaan pois pihastamme. Kiljuimme ilosta Cecilian kanssa, kun taas kerran oltiin saatu pelattua aikaa. Lauantai oli pelastettu. Mannapuuroa isä keitti juhlan kunniaksi.
Näimme ikkunasta myöhemmin, kun äiti hoiperteli pihaan. Oikeasta jalasta siltä puuttui kenkä. Pinkaisimme Danielin kanssa auttamaan äidin sisälle eteiseen.
Queen of the darknessista emme puhuneet vielä mitään.
"Rakkaat lapset", äiti mumisi ja kaappasi minut, Cecilian, Danielin ja Gabrielan painavaan syleilyynsä. Siman hajuisia suukkoja sateli jokaisen poskille ja otsaan. Tuiskeistakin äitiä meillä oli ehtinyt jo tulla ikävä, kun olimme huolestuneet hänen katoamisestaan. Uupuneina olimme tuijottaneet yösiivouksen jälkeen ikkunasta, josko hän tulisi kotiin. Vain isä oli aamulla ryöminyt ulkoportaat ylös, mutta nyt oli äitikin taas kotona. Waltteri-sedän ei sentään tarvinnut auttaa äitiä, vaan tämä pääsi portaat itsekin.
"Xylitolia", äiti sanoi ja hymyillen ja hoiperrellen kaivoi turkiksensa taskustaan meille rasiat pastilleja. Yllätyimme täysin ja heittäydyimme taas halaamaan äitiä.
"Zumbaan eivät aamulla ottaneet, oli liikaa promilleja", äiti naurahti isälle ja isäkin nauroi.
Åke soitti vielä myöhemmin, mutta äiti vastasi tällä kertaa ja asia saatiin selväksi. Äiti sanoi meille, ettei siitä sosiaalitädistä sitten tarvitse muille jutella, että keksitään jotain, jos se taas tulee.
Öristen ja huutaen äiti ja isä taas seuraavana iltana hoipertelivat ulos taksiin, mutta ei se niin haittaa, kun ei meillä ole ketään muutakaan.