Ficin nimi: Tirkistelijä
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Tyylilaji/Genre: draama
Paritus/Hahmot: Stiorra, taustalla Thor/Loki
Vastuuvapaus: MCU kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: FinFanFun100 sana 227.
norsunluunvalkoinen--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Stiorra viiletti Asgardin kuninkaanpalatsi vähemmän käytettyä käytävää norsunluunvalkoinen tukka hulmuten. Paljon suortuvia oli irronnut nyöreiltä, joille palvelija oli ne aamulla siististi kiinnittänyt. Hän oli karannut opettajaltaan ja hoitajaltaan, jotka olivat kumpikin pitkinä annoksia nautittuina äärimmäisen tylsiä henkilöitä. Stiorra piti paljon enemmän isästään ja salaperäisestä Loki-sedästä, joka suhtautui häneen kyllä varsin penseästi. Myös Fandral, Hogun ja Sif olivat hauskoja, mutta heillä oli yleensä muuta tekemistä kuin seurustella seitsemänvuotiaan pikkutytön kanssa.
Stiorra teki yhdessä kulmassa äkkikäännöksen ja säikytti kierroksellaan nuokkuvan vartiosotilaan. Mies huusi jotain häneen peräänsä, mutta hän ei välittänyt kuunnella. Aikuiset sanoivat joka kerta samaa:
”minä kerron kirjuri Frenjalle” tai
”menenkin sanomaan hovineiti Sigridille”. Stiorra pysähtyi erään seinävaatteen eteen ja pujahti sitten sen takaiseen syvennykseen.
Frenja ja Sigrid tietysti uhkasivat aina isällä. Äidillä Stiorraa ei voinut uhkailla, koska hänellä ei ollut äitiä. Kun hän kysyi äidistä, hänelle kerrottiin epämääräinen tarina kuolevaisesta naisesta, joka oli äärimmäisten hyvien enteiden alla synnyttänyt lapsen Thorille, hänen isälleen. Sen jälkeen äiti vain katosi kuviosta, Stiorra eli onnellisena Asgardissa ja loppu.
Stiorra nakersi palan omenasta, jonka oli ujuttanut kaapunsa taskuun aamiaisella. Hän istuskeli seinään nojaten vähän aikaa ja livahti sitten takaisin käytävälle. Hän oli toiseksi alimmassa kerroksessa maanpinnalta lukien ja loikki lähimpään portaikkoon (se oli tarkoitettu palvelijoiden käyttöön). Päästyään maatasolle hän suuntasi suoraa päätä suosikkipaikkaansa.
Sielläkin oli seinävaate, jonka takana oli syvennys. Tässä syvennyksessä oli kuitenkin tirkistysaukko ulos, jonka kaikki olivat oletettavasti unohtaneet, sillä kukaan ei tuntunut tietävän siitä.
Hauskempaa minun kannaltani, Stiorra ajatteli. Aukosta näki pienelle syrjäiselle sisäpihalle. Se oli tavallisesti Freijan kissojen temmellyskenttä ja niitä Stiorra seurasi mielellään. Joskus hän oli salaa irvistellyt paikalle eksyneille rakastavaisille.
Tänään tirkistysreiän kautta näkyi kuitenkin jotain poikkeavaa. Loki-setä nojaili pihan keskellä kohoavan patsaan jalustaan.
Mitä setä täällä teki? Ei ainakaan ollut tapaamassa ketään tyttöä? Stiorran mieleen kävi mustasukkaisuuden pistos.
Eihän? Kohta paikalle saapui toinen henkilö, joka ei hänen helpotuksekseen ollut tyttö, vaan hänen isänsä. Sekin oli kyllä kummallista, sillä isä ja setä eivät tulleet toimeen hyvin, vaikka veljiä olivatkin. Stiorra tarkkaili, kuinka isä tervehti ja sai vastatervehdyksen. Loki alkoi selittää jotain ja säesti sanojaan käsien liikkeillä. Stiorra ei voinut kuulla mitä sanottiin, mutta keskustelu oli ystävällismielistä, sillä kumpikin seisoi rentoina. Kului jonkin aikaa, sanat tyrehtyivät ja sitten isä astui eteenpäin katsottuaan ensin kummallekin puolelleen kuin varmistaakseen, ettei kukaan näkisi. Sitten isä suuteli Loki-setää. Stiorra oli huudahtaa hämmästyksestä. Hän sai kuitenkin hillittyä itsensä ja ehti nähdä, kuinka Loki-setä kuiskasi jotain isän korvaan ja suukotti tätä vielä poskelle. Sen jälkeen molemmat poistuivat omalta puoleltaan pihaa.
Stiorra lösähti seinää vasten ja mietti kuumeisesti huultaan pureskellen. Mitä tämä tarkoitti? Olivatko isä ja Loki-setä rakastavaiset? Se tuntui kyllä aika epätodennäköiseltä. Hän pinnisti muistiaan. Oliko isä koskaan puhunut kenestäkään mielitietystään? Ei, mutta eräs toinen yksityiskohta putkahti hänen mieleensä. Jos hän yritti kysellä äidistä, isä ei koskaan kutsunut tätä äidiksi vaan aina ´toiseksi vanhemmaksi´. Isä vakuutti, että tämä rakasti Stiorraa syvästi, vaikka ei olosuhteiden takia voinutkaan olla hänen kanssaan.
Nyt Stiorran päähän oli syntynyt hullu mielleyhtymä. Entä jos ´toiseksi vanhemmaksi´ kutsuminen olikin tarkoituksellista? Entä jos ei ollut mitään äitiä vaan oli Loki? Stiorra oli jo saanut tarpeeksi oppia, että tiesi sen olevan käytännössä mahdotonta, mutta jumalat pystyivät jotenkin kenties….
Hänen vatsansa kurahti kovaa merkiksi siitä, että lounasaika lähestyi. Hän lähti paikastaan, etsi jälleen lähimmän portaikon ja hiippaili ajatuksissaan kohti ruokasalia.
Sen ovella häntä odottivat vihaiset Frenja ja Sigrid. ”Olemme etsineet sinua joka paikasta. Missä olet ollut mokomakin vintiö?”
Stiorra antoi heidän sättiä itseään ja johtaa hänet sitten pöydän ääreen. Puhukoot niin paljon kuin jaksaisivat, hänellä oli juuri nyt tärkeämpää mietittävää.
