Title: Unohtuva ystävänpäivä
Author: Natte
Rating: S
Genre: Fluffy + lievä drama
Paring: Harry/Tom
A/N: Tämmöstä tänään. Mitään en sano, paitti tää on Vladille.
Unohtuva ystävänpäivä
Kynttilöiden liekit lepattivat pimeässä huoneessa luoden irvokkaita varjoja seinille. Kaksi poikaa istui vieretysten samettisella sohvalle nojaten hieman toisiinsa. Se oli Harryn ensimmäinen ystävänpäivä. Tai ensimmäinen ystävänpäivä, jonka hän vietti jonkun toisen kanssa. Toinen poika oli häntä hieman vanhempi, ehkä kuudentoista, Harry ei ollut aivan varma. Mutta Harry ei halunnut ajatella sitä, koska hän viihtyi tuon mystisen pojan kanssa.
Hiljaisuus heidän ympärillään ei ollut painostava tai kiusallinen, vaan pehmeä ja luonteva. Harry kertoili pojalle kuluneesta vuodesta Tylypahkassa ja huomautti, kuinka suloiset vaaleanpunaiset teekupit olivat, jotka he olivat jättäneet pöydälle. Mutta poika ei keskeyttänyt Harrya, vaan oli hiljaa ja nautti toisen antamasta huomiosta. Poika ei ollut koskaan kokenut mitään sellaista ja jokainen sana, jonka Harry osoitti hänelle, sai hänen vatsaansa perhosia.
”Ja eräänä aamuna Ron kaatoi kurpitsamehunsa Nevillen muroihin, eikä Neville tajunnut sitä ja sitten…” Harry keskeytti lauseensa. ”Olet ollut kovin hiljainen.”
”Keskityn tarinoihisi.”
”Haluaisin kuulla välillä sinusta. Miksi en ole nähnyt sinua aiemmin täällä?” Harry kysyi huomatessaan Tylypahkan symbolin pojan viitassa.
”Et ole kiinnittänyt huomiota. Mutta olen ollut pitkään jo läsnä.”
Harry ei aivan ymmärtänyt, mitä tummahiuksinen poika tarkoitti, mutta se ei jäänyt häntä vaivaamaan. Hetken he olivat aivan hiljaa. Hetki oli satumainen ja jostain kaukaa alkoi kuulua hiljaista musiikkia. Tai ehkä sittenkin se oli vain Harryn päässä. Mutta Harrystä tuntui, että huone soitti heille jotain kaunista musiikkia, kuin sitoen heidät yhteen.
”Mikä sinun nimesi on?” Harry kysyi ja kääntyi pojan puoleen.
”Tom.”
”Muistutat hieman erästä poikaa, jonka tunnen. Hän on luihuisessa ja hän on todella ärsyttävä’’, Harry totesi mielessään ilmiselvä kuva Draco Malfoysta.
”Olenko mielestäsi ärsyttävä?”
”Et! Muistutat vain häntä jotenkin, en vain aivan tiedä miten”, Harry vastasi pahoittelevasti. Hän ei tahtonut loukata toista.
Harry oli avaamassa taas suunsa, mutta Tom hiljensi hänet vetämällä hänet lähelle itseään niin, että Harryn pää painautui hänen rintaansa vasten. Harry ei ollut koskaan ollut näin hämmentynyt, ei edes silloin, kun sai tietää Voldemortin asustavan opettajan takaraivossa.
”Ollaan vain nyt hiljaa.”
Harry ei vastustellut ja hieman ujosti kietoi kätensä toisen ympärille. Tom hätkähti hieman, mutta vastasi kuitenkin halaukseen. Joku olisi saattanut sanoa, että yhdistelmä oli outo ja kummallinen, mutta Harrystä ei. Hänestä tuntui hyvälle olla toisen halauksessa. Samoin ajatteli myös Tom.
Ja siinä he istuivat sylitysten. Kaksi väärinkohdeltua poikaa, kaksi poikaa, jotka elivät ilman rakkautta ja läheisyyttä. Ja nyt he molemmat saivat kokea sen tunteen, kun on joku, josta pitää kiinni. Joku, jonka syliin painautua paetakseen todellisuutta. Eikä Harry ollut koskaan tuntenut oloaan paremmaksi. Aivan kuin kaikki kamaluudet olisivat kadonneet hänen mielestään. Hän tahtoi pysyä siinä hetkessä ikuisesti.
Tom silitteli Harryn sotkuista tukkaa ja nautti hetkestä. Hän tiesi, ettei hetki kestäisi ikuisesti ja Harryn tulisi palata arkeen ja hänen omaan arkeensa. Harryn nukahdettua hän painoi suudelman pojan otsalle, salaman muotoisen arven päälle. Vielä hetken hän oli Harryn vieressä, mutta lopulta nousi, peitteli toisen viltillä painaen samalla toisen suukon tämän poskelle ja otti taikasauvansa esiin.
”Unhoitu.”
Ja niin Tom Lomen Valedro jätti pojan, joka yhden illan välitti hänestä, nukkumaan vaaleanpunaisen viltin alle muistamatta illan tapahtumia.
Mutta Tom tulisi muistamaan ne aina.
