Title Haukankatse
Author Ingrid
Rating S
Fandom Hoizon Zero Dawn
Pairing Aloy/Talanah
Summary ”Olet nyt yksi Haukoista – se on suuri kunnia, ja tahdon, että kannat sen näyttävästi.”
H A U K A N K A T S E
”Voisitko pysyä paikoillasi?”
”Voisitko sinä olla kutittamatta!”
Talanah huokaisi ja laski silmänrajauskynän hetkeksi kädestään siemaistakseen mallasta tuolinsa käsinojalla olevasta tuopista. Hän silmäili tuopin reunan takaa Aloyta, joka räpytteli kirkkaanvihreitä silmiään ja kurotti kohti pöytää napatakseen sen reunalla lojuvan peilin käteensä. Talanah oli kuitenkin nopeampi. Hän piilotti peilin selkänsä taakse ja katsahti naurahtaen Aloyta, joka näytti aavistuksen ärtyneeltä.
”Saat katsoa peiliin vastan, kun olen valmis”, Talanah totesi ykskantaan, laski tuopin alas ja tarttui jälleen mahonginpunaiseen kynään. Sitten hän änkesi itsensä lähemmäs Aloyta, joka oli ristinyt kätensä puuskaan.
”Onko tämä aivan välttämätöntä?” punahiuksinen nora kysyi ja tuijotti Talanahia tuon kullanruskeisiin silmiin, joiden keskittynyt katse seurasi kynän vaivatonta kulkua Aloyn kasvojen iholla.
”Mm-m”, mutisi Talanah nyökkäillen. ”Olet nyt yksi Haukoista – se on suuri kunnia, ja tahdon, että kannat sen näyttävästi.”
Talanah vilkaisi Aloyta, joka oli hänen sanojensa myötä kääntänyt rauhattoman katseensa muualle. Hän tiesi kysymättäkin, mikä oli saanut nuoren noran pisamaiset kasvot vakavoitumaan, mutta hän päätti siitä huolimatta olla rikkomatta heidän välilleen laskeutunutta hiljaisuutta.
”Tiedäthän sinä, etten voi jäädä Meridianiin, Talanah.”
”Tiedän minä”, Talanah vastasi rauhallisesti ja jatkoi Aloyn silmien rajaamista, ”mutta se ei tarkoita, ettetkö voisi olla yksi seitsemästä läpi tämän illan ja yön. Kukaan ei oleta sinun jäävän, mutta tänään sinä olet yksi meistä.” Talanahin suupielelle kohosi hymyntapainen, joka tarttui lopulta Aloynkin huulille, kun hän käänsi katseensa takaisin naiseen.
Sitten Talanah vetäytyi kauemmas ja laski kynää pitelevän kätensä. Tyytyväinen hymy hänen huulillaan syveni, kun hän ojensi peilin Aloylle. Nuoren noran silmät hehkuivat ikkunasta sisään tunkeutuvissa ilta-auringon säteissä, kun hän tarkasteli kuvajaistaan. Koukeroiset kuviot hänen silmiensä ympärillä saivat naisessa aikaan ohikiitävän yhteenkuuluvuuden tunteen. Hän piti siitä. Se lämmitti enemmän kuin Aurinkokaupungin kuumin kesäpäivä.
”Entä sinä sitten?” Aloy kysyi lopulta siirtäessään katseensa kuvastimesta Talanahiin. Hän laski peilin pöydälle ja kumartui naisen puoleen painaen otsansa vasten toisen otsaa.
”Aurinkohaukka…” nora kuiskasi hiljaa, saaden Talanahin naurahtamaan vaatimattomasti. Aloyn mielestä Talanah oli ansainnut arvonimensä, mutta hän vaistosi nuoressa carjassa häivähdyksen epävarmuutta ja kaihoa.
Lyhyen hetken he hengittivät samaa ilmaa keskenään, kunnes Talanah rikkoi hiljaisuuden.
”Minun hetkeni koittaa aikanaan. Auringolla ei ole koskaan kiire, sillä se nousee joka aamu uudelleen”, Talanah totesi hymyillen ja nousi tuolistaan siemaisten samalla loput mallaksestaan.
Aloy puolestaan ei saanut katsettaan irti naisesta. Talanah oli noussut tuhkista kuin feenikslintu, nainen oli nyt suurin kaikista, mutta siitäkin huolimatta tuo kantoi itsensä nöyryydellä ja kuuliaisuudella.
”Tänään me juhlimme sinua, norien Aloy”, Talanah julisti pakottaen Aloyn keskeyttämään ajatuksensa. Hän ojensi kätensä naisen puoleen.
"Tule - kaikki tahtovat kuulla sankaritarinasi.”
