Discalaimer: Julmasti leikin Meyerin hahmoilla omaksi huvikseni
Warnings: Hahmot täysin OoC, parodiaa
Fandom: Twilight
Genre: trying-to-be-humour
Pairing: Bella/Edward
Rating: K11
A/N: Tämä on random humour-ficci, josta osasia on luvussa 32 minun ja kaverini parodiassa
Banaanibreikkaajat. Oikeastaan kiitän tämän ficin koko juonesta kaveriani, joka suurin piirtein saneli tämän minulle - minä vain kirjoitin kolmesta lauseesta melkein kolme sivua (no okei kaksi ja vähän päälle, mutta anyway)
Mike ja Sapelihammastiikeri
Reppu pursusi kaiken maailman varusteita, jotka Mike oli päättänyt pakata matkaan. Hän ei ollut yhtään varma, tulisiko tarvitsemaan kenkälankkia, hammasharjan pidikettä tai vessaharjaa elämysmatkallaan safarille, mutta koska elämä nyt ylipäätään on odottamatonta, hän oli päättänyt varautua pahimpaan. Ja mikä muka voisi olla pahempaa kuin elää viikko ilman hammasharjan pidikettä?
Lentokone johonkin-random-maahan-Afrikassa oli jo kiitoradalla, kun Mike äkkiä muisti, että hän oli unohtanut ottaa mukaan kynsisakset joita hän käytti rairuohon tasoittelemiseen pääsiäisenä. Hänen kurkkunsa karheni ja hän hengitti katkonaisesti. Ei kai hän oikeasti ollut voinut unohtaa jotakin niin tärkeää? Mike alkoi hyperventiloida, ja lentoemäntä tuli hänen luokseen.
”Mikä on hätänä? Voinko jotenkin auttaa?”
”Voisitteko…” Mike kähisi, ”voisitteko mitenkään pysäyttää konetta? Minun… minulta jäi… minun pitää saada haettua…”
”Ovatko jotkin teidän lääkkeenne jääneet kotiin?” lentoemäntä kysyi huolestuneena.
Mike pyöritteli päätään. ”Ei, ei, mutta… Mutta unohdin kynsisakset – ”
”Ai”, lentoemäntä sanoi ja hänen äänensävynsä muuttui välittömästi. ”Siitä tapauksessa en voi auttaa. Koneeseen ei nimittäin saa tuoda mitään terävää, eikä oikein mitään muutakaan.”
”Mutta minä käytän niitä vain ruohon leikkaamiseen safarilla!” Mike huudahti epätoivoisena.
Loppulennon hän viettikin lukittuna vessaan, josta hänet päästettiin ainoastaan satunnaisesti pois, kun joku matkustajista halusi käydä tarpeillaan. Erään vanhan mummon jälkeen vessassa haisi erityisen pahalta, ja valitettavasti kyseinen mummo kävi vessassa kaksitoista kertaa lennon aikana.
**
Kostea ilma tuoksui ruoholta ja kuivilta lehdiltä ja mädäntyneeltä lihalta ja muutamalta muultakin hieman ällöttävämmältä asialta. Mike hengitti syvään ja kohensi repun asentoa selässään.
”Hei, poika, heitäs se reppu tänne auton lavalle niin lähdetään”, kuski huusi.
Mike nyökkäsi ja teki työtä käskettyä. Sitten hän kapusi auton lavalle ja he lähtivät ajelemaan ties minkä ojien yli – Mike ei ollut tiennyt, että safariajelut olivat niin epämiellyttäviä. Kymmenen minuutin kuluttua hänen koko vartalonsa oli niin mustelmilla, että hän ei voinut ymmärtää, miksi kukaan halusi lähteä safarille. Jos vain hän olisi ylettänyt reppuunsa ottamaan kolme tyynyä, jotka hän oli varannut mukaansa…
Äkkiä auto töyssähti tavallista pahemmin, ja kuului pamaus, joka ei ollut niin kova että olisi saanut Miken korvat soimaan mutta hänestä olisi kyllä ollut varsin jännittävää jos hän olisi voinut sanoa niin tapahtuneen. Mike ja muut matkustajat nousivat seisomaan ja tähyilivät vahinkoa, mutta kuski vain huokaisi.
”Aina tässä käy näin! Rengas puhkesi. Se johtuu mammuteista, niillä on kiima-aika ja ne pomppivat niin että maahan tulee kuoppia ja sitten renkaat puhkeavat…”
Mike ihmetteli vähän, mistä lähtien mammutit eivät olleet kuolleet sukupuuttoon, mutta hän ei uskaltanut kommentoida.
”Okei, pysykää kaikki autossa kun minä vaihdan renkaan! Jos ette tottele, laiskiaiset saattavat syödä teidät. Ne ovat erityisen mieltyneitä amerikkalaiseen ruokaan, kai se sopii niiden luonteeseen…”
Mike ja muut matkustajat istuivat haluttomina tulla syödyiksi. Kuski hyppäsi heinikkoon ja alkoi vaihtaa rengasta. Mike ei nähnyt, mitä hän puuhasi, mutta ainakin se oli jotain kovasti ähkinää aiheuttavaa. Äkkä Mike kuuli jotain muutakin – naisen kiljumista. Selvästi hädässä olevan naisen kiljumista.
Silloin Miken sankarinvaistot pääsivät valloilleen. Hän hyppäsi seisomaan ja kävi hakemassa reppunsa. Muut matkustajat vain kohottelivat hänelle kulmakarvojaan sanomatta mitään, kun Mike heitti repun selkäänsä ja hyppäsi autosta maahan. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä tyylikäs loikka, mutta hän satutti varpaansa ja kaatui kyljelleen. Sitten hän nousi äkkiä ylös, vilkaisi taakseen ettei kukaan varmasti huomannut (vaikka kaikki kyllä huomasivat) ja lähti juoksemaan suuntaan, josta kiljunta kuului. Oikeastaan hän lähinnä löntysti, koska hänen reppunsa oli niin suuri ja painava ja pursuava.
Edettyään muutaman kymmenen metriä Mike saapui suuren puun juurelle. Puussa istui uskomattoman kaunis tyttö. Tytöllä oli ruskeat kauniit hiukset, rusoposket, tummat ja lempeät silmät sekä ilmeisen vahvat äänihuulet, koska tällä kertaa Miken korvissa oikeasti soi kun tyttö kiljui. Tyttö oli Isabella Swan.
”APUA! APUA!” Bella kiljui.
”Ei hätää!” Mike huusi. ”Minä olen täällä, Bella! Minä pelastan sinut!”
”Ei kiitos”, Bella sanoi, ”mene pois, jooko.”
”Äläs nyt”, Mike sanoi. ”Minä kiipeän sinne ja autan sinut alas, eikä sinun käy kuinkaan.”
”Kiltti tarjous”, Bella sanoi, ”mutta aika hyödytön. Kyllä minä puusta pääsisin alas, jos ei olisi tuota sapelihammastiikeriä.” Bella näytti syyttävällä sormellaan alas.
Vasta silloin Bellan upeudesta sokaistunut Mike tajusi katsoa suoraan eteensä. Siinä seisoi niskavillat pystyssä sapelihammastiikeri – ihan selvästi, koska se oli kuin tiikeri mutta sillä oli sapelihampaat – ja murisi hänelle. Sapelihammastiikeri oli noin kolme kertaa Miken kokoinen ja sen hampaat olivat arviolta miljoona kertaa terävämmät kuin Miken.
Miken ensireaktio oli pelko. Sitten hän vilkaisi ylös Bellaan ja tuli siihen tulokseen, että Bellaa varmasti pelotti vielä enemmän. Sen jälkeen hän muisti, että Bella seurusteli tai taisi jopa olla kihloissa tai jotain sinne päin sen tyhmän Edward Cullenin kanssa. Mikesta tuntui erittäin vahvasti siltä, että jos Edward olisi ollut paikalla, tämä olisi puolustanut Bellaa hyvinkin tehokkaasti, joten Mike päätti yrittää. Hän murisi sapelihammastiikerille.
Murina oli ilmeisesti erittäin vakuuttava, koska sapelihammastiikeri uikutti ja pisti hännän jalkojensa väliin. Mike nauroi voitonriemuisena kita ammollaan kohti taivasta, ja säikähti, kun jotain hyvin terävää lävisti hänen ranteensa. Hän siirsi yllättyneenä katseensa takaisin taivaasta maanpäällisiin asioihin kuten käteensä, johon sattui. Ranteessa oli aika iso reikä, josta valui verta, erittäin paljon verta. Veri oli jo tahrannut Miken paidan ja housut ja jopa vähän reppua. Sapelihammastiikeri virnuili parin metrin päässä ja karjaisi niin mahtavasti, että Mike melkein pyörtyi.
”MIKE!” Bella kiljui kauhuissaan.
Mike puri huultaan ja yritti pysyä tajuissaan, mutta verenhukka oli huomattava. Sapelihammastiikeri kyyristyi valmiina loikkaan. Se ojensi takajalkansa ja liisi tyylikkäästi ilmassa, kun äkkiä sitä vastaan syöksyi jokin voima joka iski sen takaisin maahan.
”Hahaa!” Edward nauroi. ”Kerrankin kunnon painimatsi!”
Sapelihammastiikeri ei ymmärtänyt hänen kieltään, joten se ei ymmärtänyt, että oli kyse painista, ja yritti purra Edwardia. Sellaista sääntörikettähän Edward ei tietenkään sallinut, vaan väänsi sapelihammastiikeriltä niskat nurin ja niin sapelihammastiikeri kuoli. Se taisi olla viimeinen lajinsa edustaja.
”Bella!” Edward huusi. ”Sainhan sinut pelastettua!”
”Oi, Edward”, Bella huokaisi onnellisena. ”Mutta odota – pelasta ensin Mike, kun hänelle kävi hassusti kun hän yritti pelastaa minua.”
”Jos sinä kerran niin tahdot”, Edward suostui ja sitoi Miken haavat ja asetti tämän istumaan selkä puunrunkoa vasten. Sitten Edward kapusi sulavasti puuhun ja kantoi ihan yhtä sulavasti Bellan sieltä alas. Hän kantoi Bellan suoraan Miken eteen ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti, ja Bellan käsi eksyi Miken mielestä epämukavan alas Edwardin selällä ja Mike oli vain onnellinen, ettei hän nähnyt miten alas Edwardin käsi liikuskeli, koska hänestä tuntui siltä että se olisi mahdollisesti ollut vielä epämukavampaa… Tai sitten ei, koska Mike olisi saattanut nähdä jotakin mukavaa Bellassa…
Joka tapauksessa hänestä ei ollut kovin mukavaa katsella sitä mitä hän joutui katselemaan, ja niinpä hän huokaisi. Bella kuuli sen ja erkani Edwardista.
”Meidän pitäisi varmaan viedä Mike pois täältä.”
Edward nyökkäsi. ”Näin hänen safariautonsa lähistöllä.”
”Joo, viekää minut sinne”, Mike pyysi.
Edward otti Miken sulavasti syliinsä ja kantoi autolle, toisessa kädessään Bella. Kuski ei ollut saanut vieläkään vaihdettua rengasta, koska hän kapusi autoon joka toinen minuutti pakoillakseen laiskiaisia. Edward oli onneksi hyväätekevällä tuulella ja vaihtoi renkaan kuskin puolesta, ja niin safarimatkalaiset pääsivät jatkamaan matkaansa.
