Kirjoittaja Aihe: kasvit ja puut valtaavat rauniot | S | viisitoista merkkiä maailmanlopusta  (Luettu 2613 kertaa)

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Ficin nimi: kasvit ja puut valtaavat rauniot
Kirjoittaja: Lyra

Ikäraja: S
Varoitukset: -

Summary: koska siinä missä vene on Valken turvapaikka, joinain hetkinä Kaspar on Valken vene

A/N: Tuntuu jotenkin todella aikuismaiselta, että nykyään, kun on iltaisin hieman vapaata, kirjoitan. Valke ja Kaspar on aivan ihania ja rakastan tämän kirjoittamista tällä hetkellä enemmän kuin melkein mitään muuta. Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille <33


"The Fifteen Signs before Doomsday -- is a list -- of the events that are supposed to occur in the fortnight before the end of the world." - wikipedia

vesitrilogia
ensimmäinen merkki: vesi nousee vuorten yläpuolelle, sallittu
toinen merkki: vesi laskee näkymättömiin, sallittu
kolmas merkki: hengähdystauko (vedet palaavat), K-11





viisitoista merkkiä maailmanlopusta
osa neljä:

kasvit ja puut valtaavat rauniot





He eivät puhu suudelmasta. Tai Valke ei puhu suudelmasta. Hän ei halua mainitakaan asiaa, mutta Kasparin tietoinen hymy saa hänet välillä takeltelemaan sanoissaan ja punan nousemaan hänen kasvoilleen. Valke toivoi herätessään, että Kaspar olisi unohtanut koko asian, mutta nopeasti oli käynyt ilmi, että niin ei ollut tapahtunut. Kaspar ei ole kuitenkaan yrittänyt suudella häntä uudelleen ja siitä Valke on kiitollinen.

Heidän veneensä kelluu taas. Kaikki vesi ei voi mitenkään olla peräisin sateesta, mutta yhtäkkiä he ovat keskellä merta tai järveä - Valke ei ole varma. Vesi ei ole suolaista, eikä liejunkaan pinnalla ole ollut suolaa, mutta Valke ei ole koskaan ennen nähnyt niin isoja järviä. Kaspar on uhrannut hieman kallisarvoista polttoainetta ja ohjannut heidät kohti raunioita, joista on ollut eniten hyötyä ja nyt vene on sidottuna kiinni paikkaan, jossa on ehkä ennen ollut aallonmurtaja tai sitten vain todella korkea talo, joka on kaatunut veden noustessa. Valken on todella vaikea kuvitella, missä he tarkalleen ovat - päivät sateessa ja tuuliajolla ovat voineet kuljettaa heidät minne tahansa.

Vesikanisteri on jälleen pintaansa myöten täynnä ja vedenpuhdistaja hurisee iltaisin, kun he palaavat takaisin kannen alle raunioiden tutkimista täynnä olleen päivän jälkeen viettämään yötään. Mutta vaikka vettä onkin viimein saatavilla ja Valke uskaltaa lukittautua sinä iltana pidemmäksi aikaa pieneen kylpyhuoneeseen ja peseytyä kunnolla - bensakanisterit ovat puolestaan huvenneet uhkaavasti, eikä ruokakaan putoa suoraan taivaasta samalla tapaa kuin vesi.

Valke astuu ulos kylpyhuoneesta vain pyyhkeeseen kietoutuneena. Hän on hangannut vaatteitaan puhtaaksi pienessä sangossa saippuan kera ja jättänyt ne odottamaan kuivumaan ripustamista. Siitä on pitkä aika, kun hän on saanut vaatteitaan pestyä ja hänen olonsa on muutenkin puhtaampi kuin pitkään aikaan, kun hiukset eivät roiku rasvaisena hänen selässään ja hän on vihdoin saanut hangattua liejusta jääneen tunteen iholtaan.

Kaspar katsoo häntä pitkään, kun hän penkoo niitä vähäisiä puhtaita vaatteita, joita heillä on. Valke tajuaa vasta silloin, että hän ei ole koskaan aikaisemmin ollut Kasparin edessä niin vähissä vaatteissa - aina ennen hän on varmistanut, että hänellä on vaatteet mukanaan, ennen kylpyhuoneeseen menoa.
“Mitä sinä oikein tuijotat?” Valke tuhahtaa ja hänen äänessään toistuu toivotusti se viileys, jonka hän on Kasparille tarkoittanutkin.
“Itsepä tulit vain pyyhkeen kanssa minun eteeni pyörimään”, Kaspar sanoo, mutta laskee sitten katseensa käsissään pyörittelemiinsä kortteihin. Valke tuhahtaa uudestaan, mutta hän ei voi olla huomaamatta, kuinka Kaspar vilkaisee häntä silmäkulmastaan, vaikka esittääkin olevansa kiinnostunut korttien sekoittamiseen.

“Idiootti”, Valke tokaisee ja viskaa vapaalla kädellään tyynyn kohti Kasparia. Kuten ennenkin Kaspar kaappaa sen niin vaivattoman oloisesti, että tyynyn heittäminen tuntuu hieman turhalta. Kaspar nousee sängyltä ja tuntuu äkisti kovin isolta Valken vierellä. Valke puristaa puhtaita vaatteitaan ja pyyhettään vasten rintaansa, mutta Kaspar vain nauraa hänellä.
“Ota rauhassa, Val”, Kaspar sanoo laskiessaan tyynyn takaisin sängylle. “Minä menen peseytymään vuorostani, niin sinä saat vaihtaa vaatteesi ilman häiriötekijöitä.”
“Val?” Valke kysyy pitääkseen ajatuksensa jossain muualla kuin Kasparissa, joka astuu hänen ohitseen kohti kylpyhuonetta. Lempinimi on uusi.
“Kelpaako?” Kaspar kysyy. Valke pudistaa hieman päätään. Hän ei ole koskaan pitänyt nimensä väännöksistä.
“No me keksimme jotain muuta”, Kaspar sanoo ja hymyilee, ennen kuin sulkeutuu kylpyhuoneeseen.

Valkelle tulee kiire pujottautua sylissään oleviin vaatteisiin, vaikka hän tietää, että Kasparilla kuluu peseytymiseen melkein yhtä pitkään kuin hänellä. Hän kiskoo tutut villasukat jalkoihinsa, vaikka ne ovatkin varmasti likaisemmat kuin on suotavaa. Ne ovat kuitenkin lämpimät ja Valke kuivaa vielä hiuksensa kunnolla, ennen kuin kipuaa sänkyyn omalle paikalleen. Vene keinuu turvallisesti hänen allaan ja Valke tajuaa kaivanneensa sitä. Hän tuntee väsymyksen kehossaan, mutta hän pakottaa silmänsä pysymään auki, kunnes Karpar tulee ulos kylpyhuoneesta vain kuluneet verkkarit yllään ja pyykkisanko sylissään. Valke seuraa sängyltä silmät jo puoliksi ummessa, kun toinen ripustaa heidän vaatteensa kuivumaan ja vie sitten sangon takaisin kylpyhuoneeseen. Hänen silmänsä tuntuvat harhailevan Kasparin liikkeistä vähän turhan usein paljaalle iholle, mutta onneksi Kaspar ei huomaa sitä.

“Ei sinun tarvitse odottaa minua, että voit käydä nukkumaan”, Kaspar sanoo sammuttaessaan heidän ainoan lamppunsa, ennen kuin kiipeää itsekin sänkyyn. Rauhoittava harmaa pimeys laskeutuu hyttiin.
“Varmistin vain, että muistat ripustaa pyykit kuivumaan”, Valke sanoo ja kääntää selkänsä Kasparille.
“Niin tietenkin”, Kaspar hymähtää ja kiskoo sitten Valken tiukasti kiinni itseensä. Näön vuoksi Valke rimpuilee hieman, mutta Kaspar vain nauraa hänelle hiljaa ja kuuma hengitys Valken niskassa saa kylmät väreet juoksemaan hänen ihollaan.

“Idiootti”, Valke tuhahtaa, mutta luovuttaminen kuuluu hänen äänestäänkin, ja hän rentoutuu Kasparin otteessa.
“Hyvää yötä, Valke”, Kaspar kuiskaa hänen korvaansa. Valke hapuilee pimeydessä Kasparin kättä ja tarrautuu siihen.
“Hyvää yötä, Kaspar.”

***

Valke seisoo veneen kannella kulunut takki harteillaan ja seuraa, kuinka aurinko nousee veden takaa. Hän on kiemurrelut pois Kasparin otteesta ja jättänyt toisen nukkumaan ne aamun tunnit, joita Valken on nykyään helpompi paeta pois kuin teeskennellä, että niitä ei koskaan tapahtunutkaan. Yön hämärässä hän antaa itselleen liikaa vapauksia, mutta kun aamuaurinko kirkastaa taivaan, Valke ei voi enää piiloutua pimeään ja tehdä asioita, jotka saavat hänen ihonsa kihelmöimään.

Valke kääntää katseensa auringosta, vasta kun taivas on muuttunut kirkkaan tulen punaisesta lempeäksi, ja hän melkein pudottaa takin harteiltaan säpsähtäessään. Sillä siinä, missä on heidän käydessään edellisenä iltana nukkumaan ollut aivan varmasti harmaat betonirauniot, on nyt vihreät köynnökset ja muutaman metrin korkeuteen kohoavat vihreät taimimeret.
”Kaspar!” hän huutaa, vaikka Kasparin todellakin ehkä tekisi hyvää nukkua. Kaspar tarvitsee unta kaiken sen työn jälkeen, jota hän nykyään tekee raunioita tutkiessa.

Ei kuitenkaan mene kauaa, ennen kuin Kaspar kompuroi ylös kannelle edelleen vain verkkareissaan ja ilman paitaa.
”Mikä on hätänä?” Kaspar kysyy hänen silmiensä käydessä samalla Valken kehoa läpi ja Valke tajuaa kuulostaneensa hätääntyneeltä kutsuessaan Kasparia. Ehkä hän on vähän ollutkin.

Valke osoittaa kohti kasveja, ja kuten hänelläkin, Kasparillakin menee hetki, ennen kuin hän tajuaa todella mitä heidän edessään on tapahtunut yön aikana.
”Kasveja”, Kaspar sanoo hitaasti.
”Eikä mitä vain kasveja”, Valke sanoo. ”Tuollaisia kasveja ei pitäisi edes kasvaa täällä.” Täällä  on erittäin liikkuva käsite, sillä Valkella ei edelleenkään ole aavistustakaan, kuinka kauas he ehkä ovat saattaneet ajelehtia, eikä hän ole koskaan nähnyt sellaisia kasveja, jotka nyt peittävät rannikkoa.
”Kasveja”, Kaspar sanoo uudestaan. ”Sehän on hyvä asia eikö vain?” Kaspar kuulostaa toiveikkaalta. Ääni saa Valken tajuamaan, että kasvit saattavat todellakin olla hyvä asia. Ne merkitsevät sitä, että edes jokin on elossa heidän edessään olevalla maalla.
”Niin kai”, hän kuitenkin sanoo vain ääneen. Toiveikas on jotain, mitä hänellä ei ole ollut varaa olla pitkään aikaan. Hänen katseensa eksyy hetkeksi Kasparin paljaalle iholle, mutta hän kääntää sen nopeasti pois.

Auringosta huolimatta ilma on viileä ja Valke kiskoo takkiaan tiukemmin ympärilleen.
”Sinun pitäisi pukea päällesi, ennen kuin vilustut”, Valke sanoo terävästi, kun Kaspar ei tee elettäkään palatakseen takaisin kannen alle.
”Annoin sinulle vain muutaman sekuntin pidempään aikaa nauttia lihaksistani”, Kaspar sanoo virnistäen ja vinkkaa silmää Valkelle, ennen kuin vihdoin lähtee takaisin kannen alle. Valke seuraa perässä. Ärtymys Kasparin sanoista kuplii hänen sisällään, mutta Valken poskia polttaa tuttuun tapaan ja hän tietää, ettei saa mitään järkevää ulos suustaan, vaikka yrittäisikin tiuskaista takaisin Kasparille.

Kaspar kiskoo narulta jo kuivuneen paidan päälleen ja alkaa hiljaisena valmistaa heille aamupalaa, kun  Valke kömpii takaisin sänkyyn. Kun ilma on vihdoin viilennyt, sängystä on jälleen tullut Valken lempipaikkoja. Hän näkee ulos ikkunasta, joka tosin osoittaa kohti ulappaa, ja voi samalla seurata koko hytin tapahtumia. Valitettavasti paikalta on myös suora katseyhteys kondomiin, joka edelleen lojuu samalla paikalla monen päivän jälkeen. Valke toivoo, että Kaspar siirtäisi sen muualle, mutta toinen taitaa tajuta millainen vaikutus pienellä metallikääreellä on Valkeen, sillä Kaspar ei ole tehnyt elettäkään sen siirtämiseksi. Eikä Valke voi tehdä sitä itse, sillä silloin hän todellakin myöntää Kasparille, että asia häiritsee häntä. Aikaisemmin hän tapasi olla aivan välinpitämätön. Kasparin seura ei ole tehnyt hänelle hyvää. Tai ehkä syynä on heidän ympärillään nopeasti muuttuva maailma, mutta Valke saa edes pientä mielihyvää siitä, että voi syyttää Kasparia jostakin.

Kaspar tarjoaa puurokulhon Valkelle sanattomana ja istuu sitten itse heidän kapean pöytänsä ääreen syömään. Puuro on mautonta, mutta Valke lusikoi sen silti kuumana, sillä jäähtyessään puuro muuttuu liisteriksi, jota on entistä epämieluisampaa syödä. Hän tuntee Kasparin katseen itsessään, kun hän saa viimeisenkin lusikallisen nielaistua.
”Meidän pitäisi mennä ulos”, Kaspar sanoo. Muutaman sanan takana on paljon, mitä jää sanomatta, mutta minkä Valke kyllä ymmärtää. Kasvit kiehtovat Kasparia. Kaspar tahtoo tutkimaan niitä tarkemmin. Ehkä selvittämään voisivatko he löytää jotain syötävää, uusia tavaroita, vettä.

Vene on Valken turvapaikka ja mitä enemmän ulkona muuttuu, sitä vähemmän hän tahtoo lähteä veneen suojista, vaikka hän tietääkin, että ennemmin tai myöhemmin heidän on luultavasti pakko. Missään muualla hän ei kuitenkaan tunne oloaan enää yhtä vapaaksi kuin siinä pienessä hytissä ja ahdistus leijailee aina hänen tajuntansa rajamailla, kun hän poistuu veneen välittömästä läheisyydestä.

”Niin varmaankin”, Valke kuitenkin sanoo ääneen, koska siinä missä vene on Valken turvapaikka, joinain hetkinä Kaspar on Valken vene.