A/N: Totta tosiaan, epilogia vailla viimeistä viedään! Viime luvussa kaksikollemme ja heidän ystävilleen taisi viimein valjeta totuus hyökkääjästä, mutta kaikki ei vielä ole ohi. Eli vielä kerran joudun laittamaan Lilyn ja Reguluksen lujille, niin ikävää kuin se onkin.
Pahatar: Minulla on todellakin ollut tiheä tahti viimeisimpien lukujen kanssa, koska tuntuu niin uskomattomalta, että oikeasti, oikeasti sain tämän valmiiksi!
Tämä alkoi aika lailla suunnittelemattomana kokeiluna, enkä olisi uskonut siitä syntyvän tällainen yli 40 luvun pitkä jatkis, jossa on tosiaan ehditty aika monenlaista. Selvitelty veljesten välit, paritettu Sirius ja James toisilleen, tavattu ystäviä ja sukulaisia puolin ja toisin, kerrottu totuus Reguluksen äidille. Mutta ennen kaikkea Lily ja Regulus ovat rakastuneet toisiinsa niin syvästi, ettei heille tästä varmaan voi olla kuin yksi mahdollinen suunta.
Ihan kaikkea tähänkään ikuisuusprojektiin ei vielä mahtunut, mutta onneksi jatko-osassa voi jatkaa asioiden kehittelyä. Severuksen kysymys on yksi niistä, sillä minäkin olisin halunnut antaa hänelle enemmän onnea. Ajattelen kuitenkin, että Regulus saattaa olla mustasukkaisuuttaan hiukan väärässä Severuksesta, sillä ei hän välttämättä myöskään haaveile yhteisestä tulevaisuudesta Lilyn kanssa tässä. Regulus varmaan siis pelkää sitä enemmän kuin kannattaisi. Mutta saa nähdä, ainakin Severus tulee nyt auttavasti juttuun ainakin osan Rohkelikoista kanssa, vaikkeivat nyt ehkä ystäviä olekaan. siitä on hyvä kehitellä vaikka mitä.
Orion Musta on toinen kiinnostava tyyppi, jonka ihan varmasti tapaamme jatko-osassa. Minulla on joitakin suunnitelmia hänen varalleen, mutta en valota niitä ihan vielä... Lisäksi tapaamme varmaan silloin myös Walburgan. Saa nähdä millä mielellä hän on, kun tästä kaikesta on kulunut hiukan aikaa.
Valtavan isot kiitokset
Pahatar sinulle kaikista ihanista, monipuolisista ja kannustavista kommenteistasi. Niillä on ollut hurjan iso merkitys tämän tarinan kirjoitustyön kannalta.
Nyt sitten viimeiseen lukuun, josta tulikin aika pitkä, koska ratkaistavaa oli paljon.
//edit.
Pieni hetki, oli jäänyt älyttömästi virheitä jostain syystä... Yritän uudelleen kohta! Juu, eli pahoittelut, ekalla yrityksellä tulin laittaneeksi tänne jonkun ihmeen version, johon oli jäänyt sellaisia kohtia, jotka olin kuvitellut jo editoineeni. Näin käy, kun hosuu liikaa.
Toivottavasti nyt on hiukan parempi.
Tiistai 31. lokakuuta 1976 Juhlien iltana aloitin valmistautumisen hyvissä ajoin. Vatsanpohjani kihelmöi odottavasta jännityksestä. Tämä oli sukua sille samalle tunteelle, joka aikanaan heräsi, kun katseemme Reguluksen kanssa ensi kertoja kohtasivat. Se tunne sai samaan aikaan ujostelemaan ja kaipaamaan lähemmäs silloin, kun vasta totuttelimme puhuttelemaan toisiamme. Se oli väreilevää mielihyvää, joka heräsi, kun hän ensimmäistä kertaa kietoi käsivartensa ujosti ympärilleni tanssilattialla. Vaikka Regulus tänä päivänä olikin minulle jo niinkin tuttu ja rakas, tämä ihmeellinen tunne muuttui vain voimakkaammaksi päivä päivältä. Viime viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen huomasin kaipaavani häntä jokaisena hetkenä, jota en voinut viettää hänen kanssaan.
Samalla olin hänestä myös huolissani, enemmän kuin mitä halusin edes myöntää. Kun Regulus ei ollut minun kanssani, hän oli yleensä samassa paikassa Barty Kyyryn kanssa. Pystyisikö hän pitämään varansa, ja olisiko Severus valmis tosipaikan tullen auttamaan häntä, ottaen huomioon, että Regulus oli tälle eilen tarpeettoman inhottava? Muutenkaan Regulus ei eilen illalla ollut oikein oma itsensä – uutinen Bartysta taisi olla hänelle todella kova takaisku. Toivottavasti tämä ilta piristäisi häntä, minä ajattelin.
Nyt kun koko koulu tiesi meidän olevan pari, tämä ilta tuntui hyvin erityiseltä. Minä ja hän todella osallistuisimme juhliin virallisesti yhdessä. Kaikki saisivat nähdä, miten Regulus pitäisi minua kädestä, tarttuisi vyötäisiltä, tanssittaisi, suutelisi. Kun ajattelin tätä kaikkea samalla kun valmistauduin iltaan, tunsin laittautuvani vain ja ainoastaan häntä varten. Odotin sitä tunnetta, kun hänen katseensa vaeltaisi pitkin vartaloani niin, ettei minulle jäisi epäselväksi, pitikö hän näkemästään. Jostain syystä erityistä merkitystä oli silläkin, että alusvaatteeni olivat kauniit ja asuun sopivat, vaikka eiväthän ne iltapuvun alta näkyisi. Ajattelin itsekseni hymyillen, että ehkäpä Regulus saisi tilaisuuden nähdä ne vielä illan mittaan.
Pukeuduin upeimpaan, yönsiniseen iltapukuuni, jonka vyötäisillä ja helmassa kimalteli tuhansia hopeisia pikku tähtiä niin, että näytti kuin olisin pukenut ylleni yötaivaan. Alice auttoi minua kiinnittämään asuun sopivia tähtikoristeita myös kampaukseeni, jonka hän oli suurella kärsivällisyydellä hiuksiini taikonut. Kun viimein olin valmis ja laskeuduin portaat alas oleskeluhuoneeseen, sain aikaan äänekkäitä vislauksia. Sirius ja Jameshan siellä tietysti osoittivat suosiotaan, mikä nauratti minua.
Yllätyin nähdessäni heidätkin äärimmäisen komeina ja hienoiksi pukeutuneina. Nauraen kysyin, eivät kai he sentään olleet täysin tapojensa vastaisesti menossa Kuhnukerhon juhliin. Sirius myhäili ovelasti ja sanoi, että olivatpa hyvinkin, sillä tätä tilaisuutta he eivät voineet jättää käyttämättä. He nimittäin aikoivat olla kapinallisia tässäkin asiassa ja mennä juhliin yhdessä. Tarkoittaen, että yhdessä-yhdessä, Sirius sanoi painokkaasti ja James lisäsi, että oli saatava tietää, vieläkö Kuhnusarvio sittenkin olisi innoissaan heidän osallistumisestaan.
Nauroin ääneen ja totesin, että sehän taisi olla sääntöjen vastaista (mikä toki ei ole ennenkään heitä estänyt). James virnisti leveästi ja sanoi, ettei suinkaan, sillä kummallakin heillä oli oma kutsunsa juhliin, jolloin heillä oli täysi oikeus mennä paikalle yhdessä, vaikka kuuluivatkin samaan tupaan keskenään. Sirius sanoi miettineensä kyllä vakavasti, että he olisivat voineet kutsua pari komeaa poikaa Puuskupuhista mukaansa ihan vain muodon vuoksi, mutta silloin James pörrötti hänen vastalaitetun tukkansa rakastavin ottein aivan sekaisin. Sirius katsoi häntä hetken aikaa kauhistuneena ja lähti sitten ajamaan häntä takaa ympäri oleskeluhuonetta karjuen, että nyt hän joutuisi laittamaan tukkansa alusta asti uudelleen, ja silloin he myöhästyisivät.
Minä olin valmis lähtemään, sillä olimme Reguluksen kanssa sopineet tapaavamme jo puoli kuuden aikaan. Hänellä olisi kuulemma jokin erityinen yllätys minulle, ja hän halusi antaa sen kahdestaan ennen juhlia. Remus lähti minua saattamaan, sillä hänestä minun ei ollut turvallista kävellä yksikseni käytävillä edes muutamaa minuuttia. Matkalla Remus kertoi, että hänetkin oli kyllä kutsuttu juhliin, mutta hän oli pahoitellen ilmoittanut Kuhnusarviolle joutuvansa jättämään ne tällä kertaa väliin. Täysikuu oli liian lähellä, ja se alkoi näkyä hänen jaksamisessaan. Minun sydäntäni lämmitti ajatellessani Kuhnusarviota, joka oli kuin olikin jäänyt miettimään sitä, mitä kerran sanoin hänelle Remuksesta ja liian läpinäkyvistä ennakkoluuloista.
Suuressa eteishallissa Regulus odotti minua hyvin komeana, upeasti pukeutuneena ja jännittyneen näköisenä. Kun hän näki minut, hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä, mutta sitten hän hymyili ja kumarsi kohteliaasti kuin mikäkin vanhan ajan herrasmies, kun hän ojensi kätensä ja otti minut vastaan Remukselta kuin sulhanen morsiamen tämän isältä. Remus toivotti hauskaa iltaa ja poistui vähin elein paikalta haluten selvästikin antaa meille hiukan omaa tilaa.
*
Kun jäimme kahden, Reguluksen muodollinen kohteliaisuus karisi. Hän antoi katseensa nuolla vartaloani päästä varpaisiin ja takaisin peittelemättömällä tavalla, jota en ihan ollut osannut odottaa. Sitten hän laittoi molemmat kätensä tiukasti vyötäisilleni, veti minut nälkäiseen, aika kovakouraiseen suudelmaan ja painoi lantionsa estottomasti omaani vasten. Kun hän katsoi minua läheltä, näin hänen silmiensä suorastaan palavan jonkinlaisen täyttymyksen kaipuusta. Hän suuteli minua uudelleen ja kuiskasi sitten korvaani, että vietettäisiin pieni, ihana hetki ihan kahdestaan ennen kuin olisi aika mennä muiden luo, sillä nyt oli sen yllätyksen aika.
Hiukan epävarmasti hymyillen suostuin hänen ehdotukseensa. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut, kun hän oli silminnähden halukas ja malttamaton, mutta siitä huolimatta kaikki ei ollut kohdallaan. Yritin karistaa epämukavan tunteen mielestäni, tartuin hänen käteensä ja lähdin seuraamaan häntä. Määrätietoisesti hän johdatti minua pitkin käytäviä, eikä outo tunne suostunut katoamaan, vaikka miten yritin rentoutua ja eläytyä tilanteeseen. Vaikka Regulus olisi ollut miten innokas hyvänsä, hän oli yleensä aina huomaavainen ja halusi huolehtia, että minusta tuntui varmasti hyvältä. Nyt hän sen sijaan kiirehti niin, että sain kiihdyttää askeleni puolijuoksuun pysyäkseni hänen kannoillaan, ja hänen kylmän kätensä ote kädestäni oli liian tiukka, se teki kipeää.
Vasta kun oli liian myöhäistä, minä tajusin. Hän kiskaisi minut lähes väkivaltaisesti perässään erääseen autioon ja hylättyyn luokkahuoneeseen – ei suinkaan tarvehuoneeseen. Hän työnsi oven perässämme kiinni voimalla, ja kun hän kääntyi kohtaamaan katseeni, ilme ei ollut enää edes etäisesti Reguluksen.
Voi miten sinä olet kaunis tänään, ihana Lily, hän sanoi ja katsoi minua inhottavan nälkäisesti.
Tietäisitpä, miten kauan ja hartaasti minä olen odottanut tätä hetkeä. Olet niin upea, että on melkein sääli tehdä sinulle se, mitä nyt joudun tekemään.Silloin kaikki iski voimalla minun tajuntaani. Miten olinkin voinut olla näin helvetin tyhmä, ja mennä näin naurettavan helppoon?
Hämyisen huoneen perällä näin hahmon, joka oli tehty täysin toimintakyvyttömäksi sitomalla sekä kädet että jalat tiukasti paksulla jästien köydellä. Hänen suunsa oli teipattu kiinni samanlaisella teipillä, jota Sirius ja James olivat aiemmin käyttäneet.
Regulus. Regulus oli siinä, ja tavasta, jolla hän katsoi minua suurilla, epätoivoisilla silmillään, tajusin hänen olevan se oikea Regulus. Hänellä ei ollut juhlavaatteita, ohimolla oli vertavuotava naarmu, ja tumma tukka oli kaikesta kamppailemisesta ja vastaan pyristelystä aivan sekaisin, mutta kun katsoin vuoron perään häntä ja tuota toista Regulusta, tämä oikea versio oli heti silmissäni paljon kauniimpi.
Monijuomalientä, tajusin hätääntyneessä mielessäni. Tietenkin. Miten olimme kaikki voineetkin olla niin ajattelemattomia, että olimme jättäneet tällaisen asian huomiotta ja pois laskuista tehdessämme muuten niin perusteellisia suunnitelmiamme.
Muutamalla hätäisellä askelella olin Reguluksen luona ja kumarruin hänen puoleensa, vaikka hän yritti estellä minua pudistaen kiivaasti päätään ja yrittäen sanoa jotain. Irrotin kiireesti teipin hänen suultaan, ja hän katsoi minua koko ajan kiinteästi silmiin.
Anna anteeksi Lily, hän henkäisi saman tien, kun sai suunsa vapaaksi.
Anna anteeksi, minun olisi pitänyt tajuta tämä ja tehdä jotain, ettemme olisi nyt tässä… Mutta sinun pitää mennä. Nyt heti. Juokse, häivy täältä ja äkkiä. Ja jättäisin sinut tänne? Luuletko tosiaan? kysyin häneltä melkein vihaisesti, mutta hän pudisti kiivaasti päätään ja sanoi, että minun täytyi yrittää, hänen takiaan.
Juuri silloin tunsin taikasauvan kovan kärjen painautuvan ilkeästi niskaani. Reguluksen katse irrottautui vastahakoisesti minusta ja nauliutui takanani seisovaan hahmoon.
Sinä olet ihan helvetin sairas, Barty, tiesitkö sitä? hän sanoi hampaidensa välitse.
Mutta Barty naksautti kieltään lempeän moittivasti, polvistui taakseni ja kosketti lempeällä kädellä Reguluksen kasvoja irrottamatta taikasauvaansa niskastani.
Tämä on omaksi parhaaksesi, Regulus. Jonakin päivänä sinä vielä ymmärrät sen ja kiität minua, vaikkei se päivä olekaan vielä tänään. Sillä Merlin tietäköön, että minä rakastan sinua. Olen aina rakastanut. Siksi, ja vain siksi on niin, etten voi katsella vierestä ja olla tekemättä mitään, kun sinä tärvelet oman, ainutkertaisen elämäsi jonkin typerän teini-ihastuksen takia. Tänä iltana me kaksi hankkiudumme eroon tästä ihanasta, kavalasta Lilystä, joka yritti viedä sinut Pimeyden Lordilta ja minulta, Regulus. Ja sinä lähdet täältä minun kanssani, etkä koskaan enää sotke asioitasi tällä lailla, ymmärrätkö rakkaani?Se vähä väri, jota Reguluksen kasvoilla vielä oli ollut ennen tätä, valahti pois hänen tuijottaessaan Bartya epäuskoisesti. Minä en voinut kääntää päätäni, enkä siksi tiennyt, oliko Barty edelleen Reguluksen hahmossa, vai jo muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Taikasauvani oli jossain iltapukuni helmaan piilotettuna, vasemmalla hiukan lantion alapuolella, mutta juuri nyt en olisi voinut mitenkään ehtiä saada sitä käsiini Bartyn huomaamatta. Ainoa mitä saatoin tehdä, oli laittaa vapisevat käteni Reguluksen olkapäille ja yrittää valaa häneen edes jonkinlaista uskoa siihen, että selviäisimme tästä. Jotenkin meidän olisi pakko selvitä, vaikka en vielä tiennytkään, miten. Tarkoittiko Barty tosiaan, että olisi valmis tappamaan minut vapauttaakseen Reguluksen, niin kuin hän kieroutuneessa mielessään kuvitteli?
Jos sinä satutat Lilyä yhtään millään tavalla, minä vannon, että tapan sinut ihan omin käsin, Kyyry, Regulus sanoi matalalla äänellä, joka oli täynnä pidäteltyä raivoa.
En minä välitä, vaikka istuisin siitä hyvästä Azkabanissa jonkun vuoden. Kuvitteletko sinä sairas kusipää tosiaan, että voit selvitä tästä noin vain? Kuvitteletko, että voit tehdä mitä vain, ja me sen jälkeen olemme edelleen ystäviä?
Kuulin Bartyn huokaisevan hyvin syvään takanani. Koko kehoni vapisi hallitsemattomasti, kun hän jatkoi Reguluksen kasvojen hellää hyväilemistä, ja hänen sormensa pyyhkivät niiltä kiukun ja epätoivon kyyneliä. Puristin Reguluksen olkapäitä tiukemmin ja tunsin, että myös hän vapisi kuten minäkin.
Voi, ei kehenkään ole pakko sattua tänään, Barty sanoi pehmeästi.
Sen sinä valitset ihan itse, Regulus rakas.
Se oli liikaa, silloin Regulus ei kestänyt kuunnella enempää vaan huusi raivosta särkyneellä äänellä, että jos Barty vielä kerrankin kutsuisi häntä rakkaakseen, hän alkaisi voida pahoin. Se kävi Bartyn tunteisiin, sillä hän sanoi Regulukselle hiukan vähemmän pehmeästi, ettei tämä nyt ollut ymmärtänyt asemaansa oikein. Sillä hän ei ollut tilanteessa, jossa hän sai asettaa ehtoja Bartylle, ja sekin oli vain hänen omaksi parhaakseen.
Silloin minä yritin hallita oman ääneni ja kysyin, mitkä sitten olivat Bartyn ajattelemat vaihtoehdot tässä tilanteessa. Vaikkei siitä olisi muuta hyötyä, ajan pelaaminen keskustelemalla ei voisi ainakaan huonontaa tilannettamme. Kuulin itsetyytyväisen hymyn pojan äänessä, kun hän kertoi, mitä oli ajatellut.
Aluksi ajattelin yksinkertaisesti tappaa sinut, Lily hyvä, hän sanoi. Tunsin Reguluksen vavahtavan kuin häntä olisi lyöty, mutta Bartya se ei vaivannut, vaan hän jatkoi puhumistaan.
Se olisi ehkä tarkoittanut opiskelujeni loppua, mutta ei se olisi haitannut. Pimeyden Lordi olisi kyllä ottanut minut avosylin vastaan sellaisen taidonnäytteen jälkeen, se olisi ollut suurempi meriitti kuin mikään V.I.P. -tai muu tutkinto ikinä. Eikä se vieläkään ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Mutta tänään annan Reguluksen valita, mitä hän haluaa. Ja jos hän kerran niin välttämättä haluaa säästää suloisen Lilynsä kurjan hengen, tarjoan vaihtoehtoa. Vaihtoehto on se, että minä tyhjennän Lilyn muistista tässä ja nyt kaiken, mikä liittyy Regulukseen ja yhteiseen aikaanne. Sen jälkeen Regulus kävelee kanssani ulos tästä huoneesta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja on sen jälkeen kunnon poika eikä enää ikinä haikaile tuon viehättävän kuraverisen tytön perään.Yritin kumartua kuiskaamaan jotain Reguluksen korvaan niin, että vain hän olisi kuullut. Halusin sanoa, että antaisi Bartyn tehdä niin, sillä jotenkin ja jonain päivänä me löytäisimme uudelleen toistemme luo, sillä ei tällainen rakkaus voinut kadota kokonaan, ei edes voimallisimmalla muistiloitsulla. Ei voinut, sillä minä rakastaisin Regulusta aina. Varmaan minäkin itkin, sillä Reguluksen posket kastuivat jo muistakin kuin hänen omista kyynelistään. Mutta hän pudisti vihaisesti päätään, kai sen merkiksi, etten jatkaisi, sillä meitä kuunneltiin. Tietenkin, Barty oli kumartunut lähemmäs niin että hänen vatsansa kosketti ällöttävästi selkääni.
Niin minä arvelinkin, Barty sihahti tyytymättömänä.
Siksi olinkin ensin sitä mieltä, että olisi paras vaan tappaa sinut heti, Lily kultaseni. Mutta tiedä se Regulus, että jos jätämme Lilyn henkiin, sinun ei ikinä kannata yrittää lähestyä häntä enää. Ellet tätä ymmärrä, minä voin edelleen hankkiutua hänestä eroon silmääkään räpäyttämättä. No Regulus, kumman sinä valitset? Mieti tarkkaan, aikaa ei ole paljon. Tämä jutustelu alkaa vähitellen kyllästyttää minua.Katsoin Regulusta, ja hän katsoi minua. Aika melkein pysähtyi, sekunnit kuluivat kiduttavan hitaasti. Halusin sanoa hänelle, että en ikinä unohtaisi häntä, vaan palaisin aina hänen luokseen. Mutta en uskaltanut sanoa sitä ääneen, en enää. Regulus ei irrottanut katsettaan minusta, kun hän puhui.
Minä rakastan sinua aina, tiedäthän sinä sen Lily?
Silloin tapahtui taas samalla sekunnilla niin monta asiaa, etten pysynyt kärryillä.
Ovi, johon istuin edelleen selin, avautui melkein kuin räjähtäen. Yhtäkkiä huone oli täynnä huutoja, seinistä kimpoilevia kirouksia ja yleistä hälinää. Siinä silmänräpäyksessä, kun Bartyn sauva kirposi niskastani, minä vedin esiin oman taikasauvani ja vapautin Reguluksen köysistä, joilla hän oli ollut sidottuna. Niin pian, kun pääsi vapaaksi, hän rutisti minut lähelleen hyvin tiukasti, painoi kasvonsa hiuksiini ja toisteli kerta toisensa jälkeen, että kaikki oli hyvin nyt. Oli kuin hän olisi yrittänyt vakuutella siitä yhtä lailla itseään kuin minua.
Kun hetkeä myöhemmin asetuin istumaan Reguluksen kainaloon niin, että saatoin nähdä, mitä selkäni takana oli meneillään, huomasin huoneen olevan täynnä tuttuja kasvoja. Barty Kyyry makasi selällään lattialla – omassa, kalvakassa hahmossaan – ja ringissä hänen ympärillään seisoivat Sirius, James, Remus ja Severus, ja jokainen heistä osoitti Bartya taikasauvallaan.
Sirius kysyi, kuitenkaan irrottamatta katsettaan Bartysta, olimmehan Regulus ja minä kunnossa. Me vakuutimme olevamme, vaikka kumpikin vapisimme edelleen aika lailla, eikä itku ottanut loppuakseen. Reguluksen kädet etsiytyivät käsiini, ja toisistamme tiukasti kiinni pidellen katsoimme ääneti ja henkeämme pidätellen, kun kehä Bartyn ympärillä tiivistyi.
Severus vilkaisi meitä nopeasti ja kysyi, kauanko Regulus oli ollut täällä. Regulus kertoi Bartyn tainnuttaneen hänet jo sunnuntai-iltana makuusalissa juuri ennen nukkumaanmenoa, ja raahanneen yön pimeyden turvin tänne odottamaan tulevaa. Katsoin häneen järkyttyneenä eikä minun tarvinnut edes sanoa mitään, hän tiesi kyllä muutenkin, miten pahalta minusta tuntui ajatella, että hän oli ollut täällä niin kutsutun parhaan ystävänsä panttivankina kokonaista kaksi pitkää vuorokautta. Enkä minä ollut tehnyt mitään häntä auttaakseni – en, vaikka minulla oli jo eilen ollut sellainen tunne, ettei Regulus ollut ihan niin kuin yleensä. Olisinko voinut osata silloin kuvitella, ettei se todellisuudessa edes ollut Regulus? Olisi ainakin pitänyt osata, ajattelin itselleni vihaisena.
Regulus huokasi syvään ja sanoi, että kaikkein pahinta oli ollut joutua odottamaan täällä tietäen, että Barty oli tulossa minun perääni, eikä hän itse voinut tehdä mitään. Suukotin Reguluksen märkiä kasvoja hellästi ja kerroin olevani pahoillani siitä, että olin antanut tämän tapahtua hänelle. Hän sanoi painokkaasti, etten se ollut minä, jonka piti olla pahoillaan, vaan sen sijaan hänen olisi pitänyt aikaa sitten lakata olemasta niin sokea Bartyn suhteen. Aioin väittää vastaan, mutta kun katsoin häntä, tajusin että tästä aiheesta kinaamisen aika olisi joskus myöhemmin, jos silloinkaan. Juuri nyt Reguluksen piti vain saada rauhoittua ja vakuuttua siitä, että me kumpikin todella olimme kunnossa. Kumarruin suutelemaan hänen märkää poskeaan. Hän veti pari vapisevaa hengenvetoa ja varasti sitten toisen suudelman minun huuliltani.
Silloin Severus selvitti kurkkuaan ja sanoi ihmetelleensäkin hiukan, miksei ollut nähnyt vilaustakaan Bartysta koko eilisen ja tämän päivän aikana. Mutta kun Regulus oli näyttänyt olevan kunnossa, ei hänkään ollut osannut huolestua niin paljon, kuin olisi pitänyt. Minä katselin häntä, Siriusta, Jamesia ja Remusta seisomassa siinä, ja olin kertakaikkisen onnellinen heistä kaikista. Kysyin, mistä ihmeestä heille oli tullut mieleen huolestua meistä nyt, ja miten maailmassa he olivat osanneet etsiä meitä kaikista paikoista juuri täältä.
James sanoi virnistäen, että onneksi heillä oli pettämätön kaksikkonsa, Remus ja Kelmien kartta. Remus jatkoi ja kertoi, että saatettuaan minut illalla vale-Reguluksen luo hänelle oli jäänyt epämääräisen kummallinen olo, josta syystä hän oli päätynyt kaivamaan esiin Kelmien kartan. Juuri sopivasti nähdäkseen, miten Barty Kyyry johdatti minua tyhjään luokkahuoneeseen, jossa Regulus jo odotti valmiina, ja hänen täplänsä kartalla pysyi kaiken aikaa liikkumattomana. Remus pahoitteli, että oli kestänyt turhan kauan etsiä Sirius, James ja Severus käsiinsä, ja jouduimme odottamaan apujoukkoja melkein liian kauan.
Sirius katsoi maassa makaavaa Bartya halveksivasti ja puhutteli ensi kerran tätä suoraan. Vain vaivoin äänensä halliten hän kysyi, oliko tämä toiminut yksin kaiken aikaa, vai liittyikö hänen perverssiin suunnitelmaansa muitakin sekopäitä kuin hän itse. Itsetyytyväisellä äänellä Barty sanoi, että ihan aluksi, Tarvehuonebileiden jälkeen hän oli toiminut itsekseen ja toivonut, että se olisi riittänyt säikäyttämään Reguluksen ja unohtamaan typerät tunteensa minua kohtaan. Mutta vaikka hän oli ollut kärsivällinen ja antanut Regulukselle aikaa kerätä ajatuksensa, ei tämä ollut tajunnut luopua minusta. Kun seurustelumme oli ollut koko koulun julkinen salaisuus, Barty oli saanut tarpeekseen. Silloin hän oli kääntynyt Reguluksen serkun Bellatrixin puoleen, joka oli myös ollut raivoissaan siitä, että tällä olikin yhden sijaan kaksi verenpetturia serkkuina. Bellatrixin kanssa Barty oli päättänyt pelastaa Reguluksen takaisin oikealle tielle, ja siitä oli syntynyt tämä suunnitelma.
Reguluksen kädet puristuivat nyrkkiin ja hän yritti nousta, mutta vedin hänet päättäväisesti takaisin. Saatoin kuvitella hänen pakottavan halunsa käydä kiinni Bartyyn, mutta toisilla oli kuitenkin tilanne hallinnassa. Sen sijaan hän oli ollut täällä panttivankina kaksi vuorokautta, ja epäilemättä sellaisen jälkeen piti ottaa rauhallisesti. Huokaisten hän vajosi takaisin viereeni, ja nojasi päänsä omaani vasten.
Sirius totesi muille, että meidän pitäisi jotenkin ratkaista, mitä Bartylle nyt tehtäisiin, sillä emmehän voineet viettää tässä koko loppuiltaa. James sanoi, että tietenkin veisimme niljakkeen täältä suoraan rehtorin kansliaan. Todistusaineisto olisi takuulla riittävä siihen, että hän saisi pakata matka-arkkunsa ja palata kotiin vielä tänä iltana. Eikä hänen isänsä taikaministeri takuulla ilahtuisi poikansa edesottamuksista. Remus oli samaa mieltä, ja aluksi ajatus kuulosti minustakin järkevimmältä. Mutta jokin siinäkin laittoi vastaan. Sirius ei myöskään sanonut mitään, ja kun vaihdoin hänen kanssaan katseen, näin hänen silmissään saman epäröinnin, jota itsekin tunsin.
Ei, Regulus sanoi, selvitti kurkkuaan ja yritti selvästi koota itsevarmuutensa.
Jos me järjestämme tuon erotetuksi koulusta, ei se mihinkään kotiin palaa, vaan kipittää suoraan Voldemortin syliin kantelemaan meistä. Se tarkoittaa, että se palaa vielä takaisin, eikä se todellakaan palaa yksin.Severus totesi olevansa täysin samaa mieltä Reguluksen kanssa. Meidän olisi keksittävä jotain muuta, sillä emme halunneet Bartyn houkuttelevan Voldemortia ja kaikkia kuolonsyöjiä tänne minun ja Reguluksen kimppuun.
Silloin minä sain ajatuksen. Barty oli tarjonnut Regulukselle julmaa valinnan mahdollisuutta. Mahdollisuutta pyyhkiä mielestäni pysyvästi kaikki muistot yhteisestä ajastamme. Silloin Regulus olisi joutunut elämään sen kanssa, että olisin joka päivä kulkenut hänen ohitseen kuin kenen tahansa yhdentekevän ihmisen, samalla kun hän olisi edelleen muistanut kaiken.
Ehkä voisimme soveltaa samaa ratkaisua Bartyyn, sillä hänhän oli itse ollut sitä mieltä, että se oli armollisuudessaan suorastaan hyveellinen. Ehkä mekin silloin olisimme hyviä ihmisiä, jos tyhjentäisimme Bartyn mielestä kaikki muistot tästä syksystä, sekä hänen sairaalloisesta pakkomielteestään Regulukseen. Se ei sulkisi pois mahdollisuutta, että joku jossain voisi edelleen haluta meille pahaa, mutta antaisi ainakin meille aikaa varautua. Nyt kun velhomaailma oli luisumassa avoimeen sotatilaan, ei kukaan pian olisi turvassa toisten pahantahtoisuudelta, emme me kaksi eivätkä muutkaan.
*
Lopulta menimme kuin menimmekin yhdessä Kuhnukerhon Halloween-juhliin. Pahasti myöhässä, kaikesta järkytyksestä edelleen huterina, mutta myös onnellisina, huojentuneina ja kädet toistemme ympärillä. James ja Sirius seurasivat perässämme, ja saapumisemme sai Kuhnusarvion sekoilemaan sanoissaan riemastuksesta ja nostamaan meille ylimääräisen tervetuliaismaljan. Jos hän tajusi Siriuksen ja Jamesin tulleen tänne yhdessä pariskuntana, hän peitti hämmennyksensä ihailtavan hyvin eikä kommentoinut asiaa mitenkään. Ei, vaikka nuo kaksi ainakin minun silmiini näyttivät niin rakastuneilta kuin vain kaksi ihmistä parhaimmillaan osaa.
Regulus ja minä istuimme kaikesta tapahtuneesta voipuneina pöydän ääreen, josta toiset olivat jo ehtineet nousta, ja syötimme toisillemme hajamielisesti sillä notkuvia herkkuja. Minä en ollut kovin nälkäinen, mutta Regulus ymmärrettävästi oli. Pitkiin aikoihin emme puhuneet mitään, katselimme vain toisiamme kiittäen onneamme siitä, että olimme kumpikin edelleen tässä ja yhtenä kappaleena. Myöhemmin vetäydyimme kahdestaan verhon taakse siihen ikkunasyvennykseen, josta kerran olin vahingossa löytänyt Reguluksen piileskelemästä. Nojasin ikkunaseinään, hän nosti jalkani syliinsä ja kumartui suutelemaan minua hellästi ja pitkään.
Hän sanoi unohtaneensa mainita, että olin hänen mielestään tänään aivan mielettömän, lähes epätodellisen kaunis. Kuulemma se oli ollut toinen asia, jota hän oli ajatellut nähdessään minut aiemmin siinä tyhjässä luokkahuoneessa. Ensimmäinen asia oli ollut voimattoman epätoivon tunne siitä, että Bartyn oli onnistunut saada minut, eikä hän voinut tehdä muuta kuin katsella. Kun hän sanoi näin, en tiennyt, pitikö itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan, vaan suutelin häntä uudelleen.
Vaikka olin tainnut toistella sitä tänä iltana kyllästymiseen asti, kerroin Regulukselle vielä kerran, miten paljon häntä rakastin. Hän kertoi rakastavansa minua myös, ja uskovansa meidän voivan selvitä tästä lähin ihan mistä tahansa, kun ajatteli, mistä kaikesta olimme jo joutuneet selviämään parissa kuukaudessa. Vähin äänin karkasimme juhlista takaoven kautta, etsimme viimein tarvehuoneen, jota olin hänen varalleen suunnitellut vaatteita valitessani, ja asetuimme siellä odottavalle vuoteelle makaamaan.
Hieman ujostellen kerroin Regulukselle, että olisi oikeastaan ollut kiva, jos hän olisi riisunut iltapukuni, sillä olin suunnitellut häntä ajatellen erään yllätyksen. Eikä hänen ilmeensä pettänyt odotuksiani, kun hän näki yötaivaan väriset alusvaatteeni. Hänen ihonsa tiukasti omaani vasten oli täydellinen tapa purkaa tapahtuneeseen liittynyttä jännitystä ja ahdistusta, ja sulkea hetkeksi ulkopuolelle kaikki muu. Oli vain Regulus, minä ja tarvehuoneen hiljaisuus. Takkatulen lempeä ritinä, hänen mielihyvästä raskas hengityksensä ja pehmeällä äänellä kuiskattu lupaus, että hän olisi minun aina. Niin kuin minäkin olisin hänen.
Myöhemmin painoin pääni hänen syliinsä ja kuuntelin hänen sydämensä tasaisia lyöntejä kiitollisena niistä jokaisesta. Ajattelin, että vaikka kaikki ei ollut kokonaan hyvin nyt eikä ehkä olisi koskaan, ainakin kulkisimme kohti uusia vastoinkäymisiä yhdessä. Maailma ympärillä oli sekaisin, mutta Reguluksen kanssa tässä kaikessa tuntui silti olevan järkeä.