Syöpyneet hulluuteen, pian (Harry/Ron, K-11)

[Sisilja]

Nimi: Syöpyneet hulluuteen, pian
Kirjoittaja: Sisilja
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Ron
Tyylilaji: Kauhuun vivahtava synkkyys
Vastuuvapaus: Rowlingille kuuluu suurin kiitos hahmoista ja monesta muustakin, minun on ideoilla leikkimisen ilo. SHOT on The Rasmuksen kappale.
Yhteenveto: Harryn rinnassa sykkii toivon sijasta hysteria ja silti Ron kuvittelee enkelinsiipiä hänen selkäänsä.

Alkusanat: Jotakin tämänkaltaista olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa. Toisinaan tuntuu, että Rowling teki Harrysta liiankin hyvän ja vahvan. Päätin sitten raapia sileän ulkokuoren naarmuille.

Ficci osallistuu +12 virkettä VIII -haasteeseen Harry Potterilla ja Yhtyeen tuotantoon The Rasmuksen kappaleella SHOT. Näen kyseisen kappaleen linkittyvän ficciin hyvin tiiviisti, mutten halunnut iskeä lyriikoita sanalistan seuraksi. Kannattaa se silti napsauttaa soimaan, vaikka vain taustalle.


Syöpyneet hulluuteen, pian


Tuuli puhaltaa sisään teltan suulta, se on vastatuuli, Harrylle se on aina vastatuuli, ja hän kiskoo peittoa paremmin ylleen – heidän ylleen. Ronin hengitys on tasaista, liian luottavaista, ja Harrya kuvottaa: voiko olla, ettei Ron ole nähnyt taivaalle kerääntyviä pilviä ja tajunnut kaiken tarkoituksettomuutta?

Harry kääntyy ympäri lusikassa ja kylmä ketju hieraisee kaulaa, mutta hän ei välitä, mistään. Ronin kasvot ovat unen valtaamat eivätkä mitenkään kiehtovat, ja silti ne saavat Harryn pohtimaan, näkeekö Ron kenties pahimmissa painajaisissaankin vain jättiläishämähäkkejä. Harry katselee yöstä toiseen mustia suruhuntuja ja vainajien syyttäviä sormia.

Harry kaipaa pakoon, mutta ei osaa paeta. Voimattomuuden alle on yksinkertaista luhistua ja syyllisyyteen vaivatonta menehtyä, ja Ron on nähnyt sen hänen silmistään: pelon joka syövyttää hänet elävältä. Ron on tarjoutunut hänen suojakilvekseen, ja kun Harry on rauhaton, yhtä rauhaton kuin nyt, Ron muistuttaa olemassaolollaan, että elämä on paskaa mutta ehkä siitä huolimatta elämisen arvoista.

Sitten Ron menee ja juoksee umpikujaan, rakastuu, ja nyt Harryn rinnassa sykkii toivon sijasta hysteria.

Ron äännähtää, hengähtää syvempään, ja Harry vie kätensä kokeilevasti hänen rinnalleen kuin ottaisi harkitsemattoman askeleen. He kuolevat kuitenkin, hän ja Ron, joten miksi ihmeessä he eivät voisi maata sylikkäin samassa vuoteessa ja rakentaa siltaa kohti hulluutta? Hulluuttahan nimenomaan on, että Ron kuvittelee enkelinsiipiä Harryn selkään, vaikka samaan aikaan Harry teroittaa pirunsarviaan ja lähettää yhä useampia kuolemaan puolestaan. Harry hipaisee huulillaan Ronin kaulaa eikä ole koskaan nähnyt mitään niin avutonta: Ron, hänen pelastajansa, joka tulee vielä kuolemaan hänen kädestään – joka sanoo rakastavansa. Typerys on istuttanut päähänsä ajatuksen valitusta, jonka kohtalo on elää ja juuri hänen rinnallaan.

Harry vie sormensa läpi Ronin hiuksien ja tahtoisi yhtä lailla rakastaa, tahtoisi olla yhtä toiveikas, tahtoisi nähdä itsensä niin kuin Ron hänet näkee. Mutta arpi painautuu yhä syvemmälle hänen otsaansa ja piirtää hänen peilikuvansa uudelleen, eikä aikaakaan kun Harry on jo korvannut vihreät silmänsä kirkkaanpunaisilla.

Kun Ron herää ja suukottaa hänen vihan halkomia huuliaan, Harry harkitsee itsemurhaa, sillä kuka tietää vaikka se sattuisi loppujen lopuksi vähemmän. Kirveliä silmiin ja myrkkyä kurkkuun, ja ehkä vihdoinkin Ron ymmärtäisi vaihtaa marttyyrin takaisin neiti kaikkitietävään. Harry naurahtaa; eihän Hermione tiedä mistään mitään, ei näe maailman petollisuutta vaikka se tanssii hänen naamansa edessä ja tekee tyhjäksi kaikki suuret suunnitelmat.

On oikeastaan aika kyseenalaista, ettei Hermione ole puuttunut siihen mitä on meneillään. Harry piilottaa hämmennyksensä vaativiin suudelmiin, ja Ronin voihkaisut kohisevat hänen korvissaan, kun hän kuljettaa kättään tämän vartalolla, ottaa mutta ei anna, ja Hermione kuulee varmasti kaiken. Ajatus kiihottaa Harrya enemmän kuin hänen oma nimensä, joka purkautuu häivähdyksenä Ronin huulilta vain muutamaa minuuttia myöhemmin.

Hermionen hiljaisuus on mysteeri, joka vainoaa Harrya vielä silloinkin, kun Ronin katse kartoittaa hänen kasvojaan, etsii pelkoa jonka luulee häätäneensä mutta jota ei todellisuudessa ole olemassakaan – ja ehkä Hermionekin on vain opetellut itkemään yhtä ääneti kuin Harryn unien vainajat.

Medaljonki läpättää raskaasti Harryn sydäntä vasten ja Harryn sydän vastaa, pi-AN pi-AN pi-AN.

Pian Harry ei välitä enää edes hengittää, ja sitten myös Ron saa nähdä Tylypahkan vankkureita vetävät näkymättömät hevoset.

Siis siinä tapauksessa, että Ron ei kuole hänen mukanaan ja Harry saa tilaisuuden sanoa omalla kieroutuneella tavallaan: "Arvostan että edes yrität ymmärtää, miltä minun maailmani näyttää."


Sanalista:
1. vastatuuli
2. taivas
3. lusikka
4. hämähäkki
5. huntu
6. kaipaus
7. silmä
8. rauhaton
9. umpikuja
10. askel
11. silta
12. siivet
13. avuton
14. istutus
15. hius
16. piirtää
17. itsemurha
18. kirveli (mauste)
19. petollinen
20. kyseenalainen
21. hämmentää
22. häivähdys
23. kartta
24. raskas
25. vankkurit

[Hallahäive]

Helou hei Välttelen opiskelua ja olen stressaantunut ja jotenkin eksyin lukemaan tätä(taas). Aiemmin jo hehkutin kyseistä tekstiä ja ihmettelen, että miten kukaan ei ole kommentoinut. Joooten päätin sitten itse antaa yhden kommentin ihan ajankulukseni. Sen tasosta ei sitten olekaan takuuta...

Ensinnäkin, hieno nimi! Mistä sä näitä vetelet? Syöpyneet on niin vahva sana...sopii täydellisesti. Sitten itse tekstiin. En oikeastaan ole lukenut tätä paritusta kuin ehkä kaksi ficciä aiemmin. Muutenkaan en lue niin hirveästi kultaista kolmikkoa, jotenkin heidän ympärillään leijuu sellainen koskemattomuus, kun mielikuvat on niin vahvat lapsuudesta...siksi aina välillä onkin tosi virkistävää lukea heistä, eikä vain kelmeistä tai vastaavista

Harry katselee yöstä toiseen mustia suruhuntuja ja vainajien syyttäviä sormia.
Käytät kauniita lauseita kuvaamaan riipaisevan karmivaa angstia ja voitat allekirjoittaneen ihastuksen puolellesi.¨

Ron muistuttaa olemassaolollaan, että elämä on paskaa mutta ehkä siitä huolimatta elämisen arvoista.
Tästä kohdasta en tosin erityisemmin pitänyt, ehkä se sana paska tuntui jotenkin irralliselta muun kielen seassa. Myös pientä ristiriitaa itsemurhajuttujen kanssa. En tiedä, jotenkin ei vain iskenyt.

Hulluuttahan nimenomaan on, että Ron kuvittelee enkelinsiipiä Harryn selkään, vaikka samaan aikaan Harry teroittaa pirunsarviaan ja lähettää yhä useampia kuolemaan puolestaan.
Ne siivet, tuitui, kuinka niitä rakastan. Tässä lauseessa näkyy hyvin, kuinka Harry tavallaan tuntee syyllisyyttä, mutta silti pinnan alla on jotain kieroutunutta.

Mutta arpi painautuu yhä syvemmälle hänen otsaansa ja piirtää hänen peilikuvansa uudelleen, eikä aikaakaan kun Harry on jo korvannut vihreät silmänsä kirkkaanpunaisilla.
Tämä oli lempikohtani koko ficissä. En ole koskaan kuullut tuota peilikuvan piirto-vertausta aiemmin ja lopun pirullisuus on hienoa. Kuvastaa sitä kiehtovan synkkää tunnelmaa, joka tässä ficissä leijailee.

Medaljonki läpättää raskaasti Harryn sydäntä vasten ja Harryn sydän vastaa, pi-AN pi-AN pi-AN.
Kun ekaa kertaa luin tuon lauseen, niin tuli sellainen odottava olo, hieman pelokas, mitä-tässä-nyt-oikein-käy-olo.  Se pian-sana,(jonka nyt vasta hokasin toistuvan otsikossa, jee) on hieno tyylikeino. Hirnykin vaikutuksia olet onnistunut kuvaamaan erittäin hienosti läpi ficin.

Pian Harry ei välitä enää edes hengittää, ja sitten myös Ron saa nähdä Tylypahkan vankkureita vetävät näkymättömät hevoset.
Tämä lause sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää. Ihastuttavan karmivaa, kuinka Harry tahtoo iskeä kuolemaa päin Ronin kasvoja...hui.

Harry on upea synkkänä, naarmuuntuneena. Erittäin virkistävää lukea jotain muuta kuin tavallista kiiltokuvapoikaa. Ron on suloisen naiivi ja pelottaa pienen puolesta.
Hermionen hiljaisuus puhuu minusta paljon ja ne muutamat lauseet joissa hänet mainitaan tuovat tekstiin mukaan pohdittavaa. Ne myös tuovat esiin Harryn ajatusten kieroutuneisuutta.

Kaiken kaikkiaan, synkkää, mutta hienoa. Kiitos tästä, iski pieneen angstaajaan sisälläni.

[Funtion]

Hah, muistin napanneeni tän Kommenttikampanjasta keskiviikkona ja siks angstasin sitä, kun ylitin tuon viikon "aikarajan", mut oho, mähä nappasin tän perjantaina.. ja koska mun kuume on poissa ja kärsin enää pikkuflunssasta, pystyin lukemaan tän ja kommentoimaan tätä ja vieläpä viikon sisällä! Omg, mikä yllättävä käänne! No mutta, asiaan.

Hulluuttahan nimenomaan on, että Ron kuvittelee enkelinsiipiä Harryn selkään, vaikka samaan aikaan Harry teroittaa pirunsarviaan ja lähettää yhä useampia kuolemaan puolestaan.
Hyrr. Mä inhoon sanaa siivet, mä vaan niiiin inhoon sitä (ja ofc se oli sanalistassa, ei siis pahalla sitä sanan keksijää kohtaan). Noh, sä sait sen tässä kuitenkin toimimaan! Eka kavahdin tuota "kuvittelee enkelinsiipiä Harryn selkään" -ilmaisua, mutta tuo loppu kerta kaikkiaan pelasti tän: "teroittaa pirunsarviaan"... uuh, ihanasti ilmaistu! Mitkä mielikuvat!

Medaljonki läpättää raskaasti Harryn sydäntä vasten ja Harryn sydän vastaa, pi-AN pi-AN pi-AN.
Tätä lausetta oon vilkuillut monesti jo ennen tän varsinaista lukemista ja voi että, mä oon ihan ihastunut tähän! Toi pi-AN oli hienosti ilmaistu tässä, kuin sydämenlyöntejä, lisäks medaljonki on kaunis sana (no kuoleman varjelus, minkäs teet) ja muutenkin koko lauseen merkitys on kerrassaan hieno.

Siis siinä tapauksessa, että Ron ei kuole hänen mukanaan ja Harry saa tilaisuuden sanoa omalla kieroutuneella tavallaan: "Arvostan että edes yrität ymmärtää, miltä minun maailmani näyttää."
Jännä, ytimekäs ja mieleenpainuva lopetus. Jotenkin ehkä vähän katkera, mutta äärimmäisen hieno.

Mä en mitenkään voinut olla huomaamatta noi 12+ virkettä -haasteen sanoja, sillä osaan ne melkein ulkoa; kirjoitin niistä ite plus oon lukenut ainakin pari kolme tähän haasteeseen osallistunutta tekstiä. Että joo, ne pistivät silmään, jotkut vähän enemmän kuin toiset. Oot kuitenkin saanut ne tosi hyvin toimimaan tässä. Mitkään itsemurhat ja kirvelit ei oo ihan helpoimpia sanoja, oikeestaan, mun mielestä mikään noista sanoista ei ollut kovin helppo. :--D

Tää nimi on äärettömän hieno, ihana. Ja se tulee hienosti esiin tuossa yhdessä lainaamassani kohtaa, tuo pian-sana meinaan. Kokonaisuudessaan pidin tästä paljonkin, tää oli tuttua laatutavaraa, mutta mitä muuta hei voi sulta odottaa. Pardon me, kun en kykene kommentoimaan tätä tän paremmin, mut mun oloni on vielä aika heikko ja oon tyytyväinen et ees sain viimein luettuu tän ja kommentoituu. Ehkä joku toinen kerta luen tän uusiks ja laitan sulle lisää juttua yksällä. Kiitos tästä. <3

[Sisilja]

Hallahäive: Herranjestas, kun tässä vastaamisessa on mennyt kauan! Anteeksi kamalasti (saa tukistaa, mutta tosi hellästi)! Vaikka se ei siltä nyt näytäkään, olen tosi kiitollinen kommentistasi ja se teki minut valtavan iloiseksi.

Ficcien nimeäminen on tajuttoman vaikeaa, tajuttoman! Harvoin keksin nimeä ilman kunnon mietintätuokiota (viimeksi tänään tuskailin oikein urakalla oikean nimen löytämisessä), eli en todellakaan vetele näitä mistään. Mutta ihanaa, että pidit nimestä! Näin jälkeenpäin olen vähän pohtinut, oliko tuo pian-lisäys nyt ihan paikallaan, mutta olkoon siellä kun kerran sen sinne laitoin!

Sinä olet kelmityttö niin henkeen ja vereen, että olen oikeastaan vähän yllättynyt, että kommentoit tätä. Olen kiitollinen kaksinkertaisesti <3 Mahtavaa että Harryn synkkä puoli vetosi! Itseäni tämä asetelma kiehtoo kovasti, niin kuin canonin synkentäminen ylipäätäänkin. "Paska" on toki vahva ja karkea sana, ja tavallisesti vältän sellaisia, mutta tähän halusin nimenomaan inhottavan ilmauksen, tekstin seasta esiin ponnahtavan. En tiedä oliko valinta ollenkaan onnistunut. Njaa, kerrankos sitä kokeilee. Kiitos vielä hirveästi kommentistasi, kiitos!

fierté: Turhaan angstailet, kun minulla kuitenkin kestää vastata! Hitto vie, täytyy ryhdistäytyä.

Siivet on ihana sana, älä inhoa! Ja onneksi lauseen loppu kuitenkin pelasti, kiitos pirunsarville. pi-AN taas ei ole oma keksintöni ollenkaan, kaikki kunnia Beelsebuttille, joka osasi ilmaista sydämensykkeen aidonoloisesti myös tekstimuodossa. Se antaa kieltämättä aivan erilaisen tunnelman kuin tavallinen "pian", ja olen iloinen, että se saa olla tuollainen minun tekstissäni. Kiitos, Bbuttis!

Minunkin silmiini sanalistan sanat kyllä nousevat toisin paikoin liiankin selvästi esiin, eivätkä läheskään kaikki virkkeet ole niin sulavia kuin toivoisin. Tässä tekstissä on kamalan pitkiä virkkeitä, jotka eivät ole minulle enää yhtä ominaisia kuin ennen. Moni asia tuntuu tässä vieraalta, mutta toisaalta on hienoa, että haaste oikeasti haastaa ja saa kirjoittamaan jotain ihan erilaista kuin yleensä. Kiitos ihanasta ja oikein laadukkaasta kommentistasi!

[Larjus]

Olipa hauska lukea taas vaihteeksi Rarrya, ja vieläpä tämmöistä synkempää. Genretiedoissa mainitut kauhun vivahteet kiehtoivat, koska Rarryn lisäksi myös kauhu on mun rakkaus. Pituudeltaan tää oli just passeli pieneksi iltapalaksi vielä, ja voi mikä nostalgian tuulahdus kulki lävitseni ton The Rasmuksen Shotin takia. Olin unohtanut koko biisin olemassaolon, mutta nyt kun sen taas yli vuosikymmenen jälkeen kuulin, se palautui hyvin mieleeni. Sen sanat sopivat tähän ficiin hyvin, ei ihmekään että ne mielessäsi linkittyivät yhteen.

Harry on kirjoissa tosiaan henkisesti hyvinkin vahva, niin oli kiva lukea tällaista synkempää tulkintaa. Väkisinkin kyllä alkoi säälittää vähän kaikkien puolesta, varsinkin Harryn ja Ronin (mutta myös Hermionen ja nimeltä mainitsemattomienkin hahmojen takia). En tiedä, oliko syynä ensisijaisesti haaste vai oliko se vain oma tyylivalinta, mutta tykkäsin siitä, miten paljon kielikuvia tässä oli. Mulla on vähän aina ollut heikkous niihin, niin tämmöiset valinnat ilahduttaa. Virkehaasteessa ne on myös usein kätevä ratkaisu käyttää muuten tilanteeseen ehkä sopimattomat sanat. Mikään ei pistänyt häiritsevästi silmään, vaikka joissain kohdissa tulikin ajateltua, että on varmaan haasteen sanalistan sanat kyseessä Niitä on kyllä hauska aina yrittää bongailla, kun lukee virkehaasteeseen kirjoitettuja tekstejä.

Medaljonki läpättää raskaasti Harryn sydäntä vasten ja Harryn sydän vastaa, pi-AN pi-AN pi-AN.

Minäkin tykästyin tuohon miten "pian" on kirjoitettu. Sitä lukiessa tuli heti mieleen sydämen syke sinne taustalle.

Avoimeksi jäävästä lopustakin tykkäsin (vaikka sekin melkos pahaenteinen on), sillä vaikka kauhu on rakkaus ja synkistely ficeissä aina sopivissa väleissä kivaa, kyl onnelliset loputkin on niin mun mieleen Nyt on hyvä jäädä elättelemään toivoa ja pysyä optimistisena! (koska yyy en kestä surullisia loppuja 😥)

[Sisilja]

Larjus, kylläpä pääsit yllättämään kommentoimalla tätä fikkiä! Ja iloisesti! Hirveän mukava kuulla, että synkemmällekin Rarrylle löytyy lukijoita. Ihanaa, että tää fikki tarjosi sulle myös musanostalgiaa! Mäkään en ollut kuunnellut The Rasmusta kunnolla moneen vuoteen, mutta he kivasti menivät osallistumaan UMK:hon ja sitä kautta muistin kuinka paljon ja intensiivisesti olenkaan tykännyt heidän musastaan, ja olen nyt kevään mittaan luukutellut vanhoja suosikkeja ihan onnessani. <3

Tämän tekstiin tyyliin on varmaan osin vaikuttanut virkehaaste, mutta täytyy myös myöntää, että kirjoitin kymmenen vuotta sitten aika paljon korukielisemmin kuin nykyään. Sellainen kielikuvilla leikittely ja tekstin esteettisyyden korostaminen taisi silloin olla muutoinkin Finissä pinnalla ja "muodissa" enemmän kuin nykyään. Tai tällainen muistikuva mulle on jäänyt niistä ajoista! Tästä virkehaastekierroksesta jäi vahvasti mieleen tuo sana "kirveli", joka aiheutti ihan hirveästi harmaita hiuksia eikä mun mielestä oikein istu tekstiin vieläkään. Vaan minkäs mahtaa, melkein joka kierroksella on jokin sana, jonka ei siellä toivoisi olevan - ja sehän on osa koko homman viehätystä! Tosi kiva kuulla, ettei sun silmään sanat liikaa kuitenkaan tökänneet.

Awww, ihanaa että halusit pahaenteisestä lopusta huolimatta pysyä optimistisena. Se on hyvästä! Saattaahan olla niin, että rakkaus on loppujen lopuksi voimista kaikkein suurin ja Ronin onnistuu pelastaa Harry pimeyteen vajoamiselta. (Ja tekeehän hirnyrkin kantaminen aika hallaa kenen tahansa mielenterveydelle!) Kiitos hirmuisen paljon ihanasta kommentistasi, kiitos!