Ficin nimi: Iltateetä aamukuudelta
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: angst, hurt/comfort, haikea romance
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Yhteenveto: Harry valvoo sydämensä puristusta pienemmäksi, vaikka tietääkin sen palaavan seuraavaksi illaksi takaisin. Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Toisen velhosodan jälkeinen aika kipuiluineen kiehtoo minua suunnattomasti. Tässä sitä tällä kertaa H/D:n muodossa! Nämä raapaleet osallistuvat haasteisiin
Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus! #2 sekä
Spurttiraapale V ja lahjoitan ne juhannustaiaksi
Sielulinnulle, joka toivoi muun muassa hurt/comfortia ja lopussa helpottavaa angstia ♥ Nimestä saan kiittää ihanalta kesämuusaltani
Waulishilta saatuja inspismurusia, niistä oli paljon apua tämän kirjoittamiseen.
Iltateetä aamukuudelta
1.
(Suojamuuri - 100 sanaa)
Joskus Harryn on vaikea uskoa, että sota todella on ohi.
Hänellä ei pitäisi enää olla mitään pelättävää. Hänhän on kerran jo kuollut, tehnyt kaikkensa kukistaakseen pimeyden lordin, enemmänkin. Hän on haudannut kaatuneet, surrut heitä, lohduttanut omaisia antamatta omien kyyneleidensä tulvia yli. Harry on selvinnyt ehjänä, ainakin päällisin puolin. Silti hänestä tuntuu kuin todellinen sota olisi alkanut vasta kaiken sen jälkeen. Tajunnan perukoille vuosikausiksi sysätty pelko ja ahdistus murskaavat hänen suojamuurinsa säröille, tehden hänestä hauraan.
Kesäyöt ovat pimeämpiä kuin koskaan. Harry valvoo sydämensä puristusta pienemmäksi, vaikka tietääkin sen palaavan seuraavaksi illaksi takaisin.
Vasta aamun vaaleus tuo unen, hetkellisen tiedottomuuden pimeän tielle.
2.
(Omaisuus - 150 sanaa)
Kalmanhanaukion nurkkiin kasautuu pölyä, verhot roikkuvat raskaina ikkunoissa ja jokainen huone muistuttaa Harrya liiaksi menneestä. Lopulta hän ei enää kestä tummien seinien painoa, vaan vuokraa itselleen valoisan, valmiiksi kalustetun kaksion läheltä Saukkonummen keskustaa. Muuttokuorma on kevyt, sillä Harry ei halua Kalmanhanaukiolta mukaansa juuri mitään. Niinpä hänen koko omaisuutensa mahtuu vaivatta yhteen tavallisen kokoiseen matka-arkkuun.
Kestää teekupillisen verran purkaa tavarat arkusta. Viimeisenä Harry nostaa sen pohjalta Draco Malfoyn orapihlajasauvan. Pitäisikö hänen palauttaa se alkuperäiselle omistajalleen? Hän ei ole käyttänyt sauvaa sen jälkeen, kun sai omansa korjattua. Harry laittaa sauvan talteen eteisen pöydälle ja päättää keittää vielä yhden kupillisen teetä.
Illalla Harry valvoo jälleen sängyssään. Hänen mieleensä nousee kuvia taistelusta: sortuneita seiniä, ruumiita, Dracon särkynyt katse, joka kohtaa hänen omansa savuavien kivenlohkareiden yli. Yllättävä muisto saa hänen pulssinsa tykyttämään levottomana, eikä uni ota tullakseen.
Harry päättää palauttaa orapihjalasauvan Dracolle. Ajatus rauhoittaa hänen puristavaa sydäntään, mutta kestää silti kauan, ennen kuin hän nukahtaa.
3.
(Kartano - 250 sanaa)
Malfoyn kartanon porteilla Harry on vähällä kääntyä takaisin. Hän sulkee silmänsä ja yrittää hengittää syvään karkottaakseen mieleen tunkeutuvat muistot.
Kylmät kädet leualla, kasvoille leyhyvä löyhkäävä hengitys. Kirkuna, kidutus. Pako, joka oli lähellä epäonnistua ja tahrautui Dobbyn vereen..."Potter."
Harry havahtuu todellisuuteen, jossa hän puristaa portin metallipienoja rystyset valkoisina, raskaasti hengittäen. Hän avaa silmänsä, kohottaen katseensa puhujaan.
"Malfoy", Harry sopertaa.
Draco on kuin aikaisemman itsensä väsynyt varjo. Hiukset ovat yhä moitteettoman puhtaat ja siististi leikatut, mutta elottomat. Silmien alla on tummat varjot ja urheilullinen keho kuihtunut kapeaksi, liiankin laihaksi. Musta neulepusero korostaa miehen kalpeutta entisestään ja näyttää liian lämpimältä säähän nähden. Toisaalta Harry värisee itsekin kylmästä, vaikka iltapäivän aurinko on vielä korkealla ja lämmittää säteillään heitä kumpaakin.
"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Draco lopulta kysyy.
Harry on hämmentynyt äänensävyn ystävällisyydestä. Vanha piikikkyys ja ivallisuus ovat poissa, aivan kuin Draco ei enää jaksaisi vihoitella, tai välittäisi.
Harry ojentaa orapihlajasauvan portin raosta. Draco tutkii sitä ihmeissään, silittäen sen pintaa kapeilla sormillaan. Lopulta hän katsoo kysyvästi Harryyn, ikään kuin varmistaen, että sauva todella on taas hänen. Harry nyökkää väsyneesti ja kääntyy lähteäkseen.
"Potter", Draco sanoo.
Harry pysähtyy.
"Minäkin kuulen ne", Draco sanoo hiljaa. "Vain ulkona on rauhallista, ainakin ajoittain. Mutta en jaksaisi kävellä enää."
Harry katsoo kohti kartanoa. Sen täytyy olla Dracolle samanlainen vankila kuin Kalmanhanaukion hänelle: täynnä kipeitä muistoja, kauhua ja ahdistusta.
"Tule mukaani", Harry pyytää hetken mielijohteesta. "Pääset hetkeksi pois. Voin keittää teetä, jos tahdot."
Draco epäröi hetken. Lopulta hän kuitenkin aukaisee portin ja tarttuu Harryn käteen.
He käännähtävät ilmassa, jättäen kartanon taakseen.
4.
(Kultainen - 150 sanaa)
Harryn asunto kylpee kultaisessa valossa. Avarat ja vaaleat huoneet saavat sydämen tuntumaan kevyemmältä, ainakin päiväsaikaan. Kauempana kartanosta Draconkin on selvästi helpompi hengittää.
Harry keittää pannullisen vahvaa teetä, kaataa sen kuppeihin ja lorauttaa omaansa reilusti maitoa ja sokeria. Draco tekee samoin, sekoittaen juomaa vaitonaisena lusikallaan.
"Kai sinä tiedät, että olen hirvittävän pahoillani kaikesta", Draco sanoo hiljaa. Harmaiden silmien katse on vilpitön, anteeksipyytävä, tuskainen. Harry nyökkää.
"Niin minäkin olen", hän sanoo, antaen katseensa pudota Dracon rintaan. Neulepusero peittää vanhat arvet, mutta Dracon käsi nousee vaistomaisesti koskettamaan paitaa niiden päältä.
"Joskus peiliin katsoessani", Draco jatkaa, hipaisten vasenta kyynärvarttaan ennen kuin laskee kätensä takaisin pöydälle, "ajattelen, että olen ansainnut ne. Jok'ikisen."
Harry koskettaa Dracon kämmenselkää pöydän yli.
"Kukaan meistä ei ole ansainnut tätä. Mitään, mitä oli silloin, tai nyt. Sodan arvet ovat paljon syvempiä kuin mitkään näkyvät haavat."
Draco tuntuu ymmärtävän täsmälleen, mitä hän tarkoittaa. Harry vetää kätensä pois ja laittaa lisää teetä kiehumaan.
5.
(Metalli - 100 sanaa)
Draco palaa takaisin seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Tuntikausia kestävät tapaamiset muodostuvat pian tavaksi, joka auttaa kumpaakin selviämään hauraiden hetkien yli. Harry huomaa pitävänsä heidän keskusteluistaan, mutta lähes yhtä usein aika kuluu ymmärtävässä hiljaisuudessa kävellen, kirjoja lukien tai velhoshakkia pelaten.
Unettomina iltoina Harry sujauttaa kirjelapun pieneen metalliseen viestiputkeen ja lähettää helmipöllönsä katsomaan, palaako Dracon huoneen ikkunassa valo. Usein palaa, ja silloin Draco ilmiintyy väsyneesti hymyillen hänen ovensa taakse, huhuileva pöllö sylissään. Harry hauduttaa heille teepannullisen toisensa jälkeen, kunnes ilta vähä vähältä tummuu yöksi ja taittuu lopulta aamuun.
Joskus iltateetä on juotava aamukuudelta, jotta uskaltaa hetkeksi ummistaa silmänsä pimeän yön jälkeen.
6.
(Uhraus - 250 sanaa)
Yhden pitkäksi venähtäneen iltateen jälkeen Draco nukahtaa sohvannurkkaan, eikä Harry henno herättää häntä. Hän peittelee Dracon varovasti viltillä ja aikoo juuri vetäytyä makuuhuoneeseen, kun Draco havahtuu hereille.
"Pitäisi kai lähteä", Draco sanoo, hieroen silmiään. "Kello on paljon."
"Jää", Harry pyytää. "Älä suotta uhraa vähiä uniasi. Ilmiintyminen virkistää aina liiaksi, jotta sen jälkeen saisi heti uudelleen unta."
"Ei se suuri uhraus olisi", Draco sanoo hiljaa. "Viime aikoina on ollut monta hyvääkin yötä."
Harry koskettaa kevyesti Dracon olkavartta, kun tämä nousee sohvalta.
"Ei sinun silti tarvitse mennä."
Draco katsoo Harrya epäröiden.
"Oletko varma?"
"Olen", Harry vastaa. "Sitä paitsi… luulen, että nukkuminen on helpompaa, kun ei ole yksin."
Dracon silmät laajenevat hetkeksi.
"Tarkoitatko…" Draco kysyy, vilkaisten Harryn makuuhuoneen ovea.
Harry häkeltyy. Hän oli ajatellut tuoda Dracolle kunnollisen peiton ja tyynyn sohvalle, mutta toisaalta… hänen sänkynsä on leveä ja valmiiksi pedattu. Eivätkä he välttämättä nukkuisi kuitenkaan. He voisivat yhtä hyvin jutella sängyllä maaten.
"Niin. Siellä on kyllä tilaa", Harry sanoo.
Draco seuraa Harrya makuuhuoneeseen. Harry jättää päällensä t-paidan ja bokserit, mutta riisuu päällyshousut ja sukat ja ottaa silmälasit päästään ennen kuin pujahtaa peiton alle. Draco seuraa esimerkkiä ja laskostaa neulepuseronsa ja housunsa siististi sängyn vieressä olevan tuolin selkänojalle. Leveästä peitosta riittää heille kummallekin, vaikka Draco vetääkin siitä päälleen vain niin vähän kuin mahdollista, pelkän reunan.
Ilman silmälaseja kaikki näyttää sumeammalta. Silti Harry näkee Dracon silmien olevan auki.
"En usko, että saan unta tänä yönä", Harry sanoo.
"En minäkään", Draco kuiskaa.
Dracon käsi hipaisee Harryn olkavartta peiton alla, ja kumpikin tietää, ettei se ole vahinko.
7.
(Epävarmuus - 200 sanaa)
Harry kääntyy kyljelleen, kasvot kohti Dracoa. Kädet etsivät toisensa peiton alla, haparoiden sormet toistensa lomaan.
"Draco… " Harry aloittaa. "En minä sen takia pyytänyt…"
"Tiedän", Draco sanoo. "En minä sitä tarkoittanutkaan. Minä vain… tuntuu, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunnen muutakin kuin pelkkää ahdistusta. Sinun ansiostasi."
Harry kuljettaa kättään pitkin Dracon käsivartta, silittäen sitä peukalollaan.
"Minusta tuntuu ihan samalta", hän sanoo.
Dracon iho on lämmin ja pehmeä hänen sormiensa alla. Harry sydäntä puristaa, mutta hyvällä tavalla. Viimeisetkin epävarmuuden rippeet hälvenevät, kun Draco päästää hänet hivuttautumaan lähemmäksi, aivan kylkeensä kiinni. Harry kietoo käsivartensa Dracon ympärille ja antaa päänsä levätä vasten tämän rintaa. On hyvä vain olla siinä, maata hiljaa lähekkäin ja odottaa yön päättyvän.
Vaikka kumpikaan ei nuku silmällistäkään koko yönä, aamulla Harry tuntee olonsa levänneemmäksi kuin pitkään aikaan. Kuuden aikaan he lopulta nousevat ylös ja siirtyvät keittiöön. Teekupeista nouseva höyry haihtuu aamuvaloon, joka osuu kultaisena Dracon hiuksiin ja saa Harryn rintaan pesiytyneen lämpimän tunteen kasvamaan entisestään.
"Mitä me olemme nyt?" Harry kysyy hiljaa, katsoen Dracoon.
"En tiedä", Draco sanoo. "Mutta haluan yrittää selvittää. Jos sinäkin haluat."
Harry nyökkää.
"Haluan minä."
Draco hymyilee ja haukottelee heti perään. Harry naurahtaa. Haukotus tarttuu häneenkin.
Sinä iltana kummankaan heistä ei tarvitsisi pelätä unetonta, yksinäistä yötä.