Nimi: Sormiluukruunu
Kirjoittaja: Ansa
Tyylilaji: Darkfluff, fiklet, AU
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Voldemort
Haasteet: Tutkimusmatka darkfluffiin, FinFanFun1000 - Yhteishaaste kaikille Finiläisille sanalla: 651. Sormiluut
Vastuunvapautus: En rahasta enkä omista, Row-täti omistaa hälle kuuluvan.
Sormiluukruunu
"Tartuit tarjoukseeni, tulit luokseni vihdoinkin... Harry", sanoi verenpunasilmäinen Pimeyden Lordi käheällä, mutta samalla voimakkaalla äänellään. Harry nosti hieman kimaltavan katseensa lattiasta toisen kasvoihin, ja nyökkäsi pienesti. Voldemortin ulkomuoto oli aivan yhtä hirmuinen ja groteski kuin hän muistikin, mutta jostakin syystä hän ei osannut pelätä toista, olkoon sitten Rohkelikon typeryyttä tai rohkeutta, mene ja tiedä.
"Olen hirnyrkkisi, Severuksen minulle jättämä muisto paljasti sen... Dumbledore olisi halunnut että uhraan itseni, Yhteiseksi Hyväksi, tietenkin", sanoi Harry lopulta, hiljaisuuden käydessä hänelle liian vaivaannuttavaksi. Oli liian paljon sanomattomia sanoja ja kertomattomia asioita heidän välillään, että hän tuntisi olonsa kotoisaksi hiljaisuudessa toisen seurassa. Voldemort hengähti yllättyneenä, ja nousi kivisestä, kovin kummasti valtaistuinta muistuttavasta tuolistaan hänen luokseen.
"Minun hirnyrkkini, minun... rakas hirnyrkkini." Luisevan pitkät sormet sivelivät Harryn poskea, eikä hän voinut olla sulkematta silmiään. Ei häpeästä, mutta kaikki tämä on niin uutta ja outoa, ettei hän tiedä vielä miten suhtautua. Suljetuin silmin hän uskalsi nojata kosketukseen, mikä muuttui hauraaksi syleilyksi. Läheisyys on heille kummallekin uutta ja vierasta.
"Salaperäisyyksien osaston hyökkäyksen jälkeen olin varma, että olet käärme leijonan vaatteissa, ja että ei kuluisi kauan kun tulisit pimeän puolelle. Mikä sinulla kesti näin kauan?"
"Elättelin pientä toivoa siitä, että ehkä ystäväni ymmärtäisivät... mutta lopulta paljastuikin että olinkin kaikille vain ase sodan loppumiselle. En minä halunnut sitä koskaan, halusin aina vain oman perheen ja rauhaa. Mutta ei kukaan kysynyt minulta koskaan, että mitä minä haluaisin", tuhahti Harry turhautuneena.
"Sen minä sinulle lupasin, jos tulet puolelleni", sanoi Voldemort pehmeästi, ja jatkoi toisen posken sivelyä. "Perheen."
Harryn hengitys värisi pidätetyistä kyyneleistä. "Kuka suostuisi koskaan perustamaan perheen minun kanssani, pojan joka elää vain langetakseen pimeän puolelle?"
Voldemortin ote toisen ympärillä kiristyi omistavasti, ja katse oli terävä. "Minä. Minä, eikä kukaan muu!"
Harry jännittyi, kunnes naurahti paniikinomaisesti. "Niinpä tietysti, Voldemort, sinä!" Eikä hän voinut estää itseään purskahtamasta ilottomaan nauruun.
"Meillä on aikaa, rakas hirnyrkkini, ja tulet kyllä huomaamaan, että Lordi Voldemort palvoo hirnyrkkejään", sanoi Voldemort ihmeen kärsivällisesti. Harry huokaisi ja nojautui uudelleen toista vasten. Vaikka velho on hänen entinen vihollisensa ja kaikki on niin outoa, niin lämpimän myskin ja muskottipähkinän tuoksuisessa syleilyssä oli kaikessa absurdiudessaan turvallisen oloista olla.
"Ai niin! Minulla on sinulle lahja... nyt kun olet kerran uusi Lordini", huudahti Harry pari kuukautta myöhemmin.
"Sinä et ole pelkkä seuraajani, rakas hirnyrkkini, muista se."
"Tiedän, tiedän, mutta ajattelin että parempi vara kuin vahinko", sanoi Harry nauravin silmin, ja kaivoi jotakin arkkunsa sisältä.
"Sormiluukruunu, nämä ovat harvinaisia! Mistä sinä löysit tämän?"
"Tein sen itse, tiedät kyllä kenen sormista. Se oli kostoni, minä halusin elää kuolemisen sijaan."
"Ja elää sinä tuletkin, minä vannon sen."
Kruunu löysi paikkansa kalpeasta päästä ja huulet toisen huulista.
Kaikki oli hyvin.