Suu makeaksi (Sallittu) Albus/Gellert, fluffy, ficlet

[jossujb]

Nimi: Suu makeaksi
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Albus/Gellert
Genre: Fluffy, ficlet
Vastuuvapaus: En omista mitään Pottereihin liittyvää, leikin Rowlingin leluilla vailla rahallista korvausta.
A/N: Kaikissa ficeissäni, joissa Dumbledore on esiintynyt, olen huomaamattani painottanut hänen mieltymystään karkkien syömiseen. Jotenkin siitä sitten tuli idea tähän ficciinkin. En ole aikaisemmin kirjoittanut fluffya, enkä olisi uskonut sitä Albuksesta ensimmäisenä kirjoittavani^^ FF100:seen sanalla 039. Maku.



Suu makeaksi

Se että lapsi syö paljon karkkia kuuluu lapsen luonteeseen. Viikkorahat käytetään viimeiseen sulmuun asti etsien uusia paperipäällysteisiä nautintoja, eikä sitä katsota pahalla muuten kuin hammashygienian kannalta.

Rehtori Dumbledore taas ei koskaan ollut kasvanut aikuiseksi, mitä tulee makeannälkään. Yleisesti ottaenhan jossain vaiheessa pojan elämää tulee vaihe, olisikohan se jossain kolmentoista, neljäntoista kieppeillä, jolloin rahan tuhlaaminen makeisiin muuttuu säälittäväksi. Herra rehtori taisi unohtaa tämän henkisen kypsymisen kokonaan, jos on silmien huvittuneeseen tuikkinaan uskominen.

Tytöillä on sentään oikeus kasvaa suklaakulinaristeiksi näin tahtoessaan, poikien täytyy kasvaa nameista ylitse.

Rehtorin pöydällä oli aina kulho lakukuoriaisia, ärhäköitä kuin kesähelteen paarmat. Kovin kauniin muotoisia, mustia ja kiiltäviä. Tuntuivat juuri sopivan kiinteiltä sormien välissä, mutta myös pehmeiltä purtaviksi.

Sitruunatoffee on taas jotain, mistä voi vain käyttää sanaa täydellisyys: jästien ihastuttavaa yksinkertaisuutta. Miten tämä oivallus olikin vain monelle velholle naurunaihe. He eivät vain koskaan ole koettaneet hampaisiin takertuvaa, kevyen kellertävää toffeepalaa, joka ei räjähdä tai juokse velhotoffeen tavoin karkuun.

Ehdoton suosikkikin Dumbledorella kuitenkin oli, salaisin pahe kaikista.
Ne olivat hyvin kauniita ja kehrätty ohuttakin ohuemmasta sokerilangasta ilmakin kevyemmiksi pieniksi koristeiksi. Jokainen niistä oli kuin taideteos.

Ensimmäisen kerran hän oli maistanut sellaisia vuosikymmeniä sitten juuri sellaisena kesänä, jolloin lapsuuden olisi pitänyt jäädä taa.

*

"Nämä ovat uskomattomia! Sulavat suussa vaivatta."
"Sinä se vain rakastat kaikkea makeaa. Ei sitä elämäänsä voi pelkällä karkinsyönnillä täyttää Albus."
"Tiedetään, tiedetään, mutta maistaisit sinäkin ennen kuin alat moralisoida."

"Mmm..."
"Eikö olekin hyvää?"
"Tuota... kyllä. Mitä nämä ovat?"
"Karamellikorentoja, kehrätty Edinburghin maailmankuululla sokerileipomolla. Tai ainakin uskon sen olevan maailmankuulu. Näistä kaunokaisista päätellen ainakin pitäisi."
"Aika ylellistä. Syötkö näitä useinkin?"
"Ainoastaan silloin kun olet jakamassa ne kanssani."

*

Suloisia muistoja, vaikka aikuiseksihan sitä piti kuitenkin kasvaa. Tuollaiset hömpötykset ja pehmeät puheet saivat kyllä miehistymisen tieltä väistyä. Pellavakiharaiselle pojalle, parhaalle ystävälle, tuon samaisen kesän jälkeen eivät karamellit enää maistuneet.

Kuitenkin rehtori Dumbledore mielellään säilytti mieltymyksensä makeaan. Ei sitä voi koskaan olla liian vanha nauttimaan palasta nuoruuden  haihatusta.

"Sopii ainakin toivoa" rehtori myhäili tyytyväisenä ja kaivoi laatikostaan paketin korentoja ja päästi ne kaikki vapaasti leijailemaan kanslian valonvälkkeeseen.

[Draconette]

Öö, MIKSI tässä ei ole yhtäkään kommenttia?!

Ihmettelen jo senkin vuoksi, että tämä oli aivan uskomattoman IC teksti, kuin suoraan Rowlingin ideoista, mutta silti tässä oli oma kirjoitustyylisi hyvin esillä.

Pidin siitä, ettet ollut tyytynyt kuvailemaan vanhoja tuttuja karkkeja, vaan keksit omiakin, mikä oli loistava juttu, ja voin kertoa, että sokerisudenkorennot kuulostivat aivan ihanilta, ja tämä kohta oli täydellisen eteerinen, pitsinen ja niin höyhenenkevyt:

Ne olivat hyvin kauniita ja kehrätty ohuttakin ohuemmasta sokerilangasta ilmakin kevyemmiksi pieniksi koristeiksi. Jokainen niistä oli kuin taideteos.

Ja sitten kun ajattelin nämä pienet taideteokset leijailemaan Dumbledoren valoisaan, seesteiseen kansliaan.. ah ja voi. (:

Tytöillä on sentään oikeus kasvaa suklaakulinaristeiksi näin tahtoessaan, poikien täytyy kasvaa nameista ylitse.

Tämä on kyllä totta. Tunnen itseni uskomattomaksi herkuttelijaksi, rakastan erilaisia suklaita, kävelen kieli pitkällään Kampissa olevan ihanaisen suklaapuodin ohitse, himoitsisin ostaa kaikkia kauniita, käsintehtyjä herkkuja. Mutta sille vastapainoksi en tunne tietääkseni yhtäkään miestä joka arvostaisi niin kovasti karkkien kauneutta, vaikka niitä söisivätkin. Ne maistuvat vain hyville, mitä silmän iloa niistä voisi olla?

Ah, kyllä, pidin muutenkin ficin ympärillä leijuvasta tunnelmasta, joka oli aivan yhtä kevyt ja herkkä kuin korennotkin, sekä tietysti Dumbledoren kuvailu, joka pysyi mukavana ja rikkoutumattomana, vaikka viittasitkin kamalaan asiaan, kuolemaan/eroon, suruun, johon kuitenkin, kaikesta huolimatta, saattoi löytää vuosien jälkeenkin lohtua ja kaipaavaa iloa, vaikka vain syömällä karkin.

Kiitän tästäkin, kyllä teki hyvää lukea jotain näin kaunista. (:

¤ DN ¤

[Meldis]

Tämän tuolta listauksestasi kaivelin, hauskaa, että oli ensimmäinen fluffysi! Otsikosta olisi voinut päätellä tälle korkeampaa ikärajaa, mutta ihanan siirappinen oli tämä pläjäys. ^^ Albuksesta ja Gellertistä on aina ihana lukea mitä vain. Tykkään itsekin Dumbledoren mieltymyksestä karkkeihin ja voisi varmaan paljon teoretisoida, mihin kaikkeen se liittyy ja miksi se on jäänyt Dumbledoren mieltymyksiin. Tämä oli yksi kiva tapa kertoa siitä. En ole koskaan maistanut sitruunatoffeeta, mutta olen vanhemmalla iällä rakastunut sitruunaan, joten haluaisin mielelläni kokeilla. Yksi ensimmäisistä asioista, jotka saadaan tietää Dumbledoresta on, että hän tykkää sitruunatoffeesta, mikä kertoo minusta tosi paljon koko hahmosta ja olit hyvin ottanut sen osaksi tähän. Piittaamattomuuden muiden mielipiteistä ja ikuisen lapsen mielen.

Yhdistit kivasti lapsuuden ja makeiden syömisen ja sen, miten ne nivoutuvat Dumbledoressa. Tuntuu, että Dumbledore ei välitä, jos karkin syöminen antaa hänestä lapsekkaan mielikuvan ja että se on hänelle tapa muistella lapsuuttaan sekä olla edelleen lapsenmielinen, koska vanheneminenhan on ihan tyhmää. En tiedä oliko karamellikorennot oma keksintösi, mutta hyvin voisi sopia taikamaailman karkeiksi, kuulostaa aivan ihastuttavilta. Siihen sitten viereen Dumbledoren hellä muisto kuinka söi niitä Gellertin kanssa sinä yhtenä kesänä, niin on vieläkin sokerisempi mielikuva. Samoin en tunnistanut lakukuoriaisia, jotka kuulostivat niiltä, jotka taisivat olla jossain elokuvassa muistaakseni rehtorin kansliassa. Oiva lisä, jos sieltä olit ne bongannut. ^^

Ei sitä voi koskaan olla liian vanha nauttimaan palasta nuoruuden haihatusta.

No tämäpä! Oli se sitten kyse makeisista tai nuoruuden rakkaudesta. ^^ Oli tosi kiva, että ihan kaikki Dumbledoren ajatukset Gellertistä eivät olleet vääristyneitä tai surun värittämiä ja että hän jaksaa ilolla syödä korentoja vielä vanhana miehenä. Vaikka hän ei koskaan oikein päässytkään yli kaikesta, mitä tapahtui, niin minä haluan uskoa, etä Dumbledore pystyy hellimään tiettyjä muistoja. Etenkin jos niihin liittyy herkut. Kiitos tästä suloisesta kuvauksesta!