Ihan mahtavaa, että sinäkin inspiroiduit ja innostuit kokeilemaan kokonaisen tarinan kertomista sadassa sanassa!
Se on kyllä haaste, mutta mielestäni olet selättänyt sen hienosti ja onnistunut rakentamaan tähän tekstiin selkeän tarinan kaaren, joka johdattelee lukijan alun lähtötilanteesta (olen samaa mieltä
sugaredin kanssa siitä, että ensimmäinen virke riittää asettamaan puitteet ja se tekee sen tosi tehokkaasti) mystisiin mustelmiin, kasvavaan hämmennykseen ja epätoivoon ja lopulta ratkaisuun, joka on yhtäkkisen ymmärryksen tulos ja kertoo kaiken tarvittavan siitä pakkoraosta, johon kertoja on joutunut. Tehokasta ja taidokasta kirjoittamista!
Pidän siitä, miten samaistuttava lähtötilanne on paitsi oman kirjoitusharrastuksen, myös esimerkiksi erilaisten luomisen tuskaa käsittelevien kirjojen ja elokuvien kautta - tulee mieleen muun muassa Stephen Kingin Hohto, jossa vietetään kammottavaksi kääntyvää kirjoitusretriittiä syrjäisessä hotellissa. Luulen, että aika monella tosielämänkin kirjoittajalla saattaa käväistä joskus haaveissa tällainen maisemanvaihdos ja kirjoittamaan vetäytyminen, ja mikä olisikaan otollisempi ympäristö luovuuden irti päästämiselle (tai kummitustarinalle!) kuin edesmenneen kirjailijan residenssi. Siinä on aina jotain kutkuttavaa, kun vetäydytään jonnekin omiin oloihin tietyssä tarkoituksessa, joka ei sitten kuitenkaan ota onnistuakseen, kun tapahtuu jotain odottamatonta.
Tässä tapauksessa onkin virkistävästi niin päin, että odottamaton käänne onkin lopulta se, joka saa niveliin liikettä ja tekstin (toivottavasti) virtaamaan. Nautin kovasti siitä hyytävyydestä, joka hiljalleen voimistuu ja saavuttaa huippunsa tuon yksinkertaisen mutta niin paljon kertovan päiväkirjamerkinnän kautta! Merkintä onkin suosikkikohtani tässä tekstissä, käännekohta joka taittaa tarinan kohti ratkaisua. Luomisen tuskasta ja blokista kärsiviä kirjoittajia näykkivä huu on ovelasti oivallettu, ja sen vaikutukset ovat varmasti moniulotteisia - monestihan puhutaan, ettei luovuutta voi pakottaa, mutta jos vaihtoehtona on hengen heittäminen, on kyllä pikkupakko ruveta tositoimiin!
Hyytävää olisi joutua tällaiseen tilanteeseen, hyrrr. Vaikkakin epäilemättä tosiaan myös tehokasta, ja ehkä pitäisikin kokeilla sellaista ajatusleikkiä, että olisi huu tuossa nurkassa vaanimassa ja puraisemassa aina kun teksti lakkaa luistamasta eikä mitään meinaa saada aikaiseksi ja kirjoittamisen sijaan houkuttelisi vain kaikenlainen sijaistekeminen...
Tämä teksti on minusta nimetty myös tosi osuvasti, niin että nimi syventää loppuratkaisua ja sen vääjäämättömyyttä. Plus nimi on jo itsessään kiinnostava ja lukemaan houkutteleva!
Kiitos kovasti mainiosta, hyytävän kummittelevasta lukukokemuksesta, pidin paljon!
-Walle