Minäkin olen joidenkin muiden kommentoijien tavoin aika herkkä kaikenlaisille pettämiskuvioille, mutta tämä teksti tarjosi tosi positiivisen yllätyksen! Tässä tilanteessa ei oikeastaan kukaan loppujen lopuksi tule kovin pahasti satuttaneeksi ketään: Astoriakin vain tietää ja hyväksyy ja ehdottaa järki edellä vaihtokauppaa, jota kohti Draco hiljalleen alkaa taipua, ja Harry haluaa tilanteen haastavuudesta huolimatta olla hyvä isä lapselle, joka kasvaa Ginnyn vatsassa. Jotenkin minua ilahduttaa lukijana kovasti se, miten monitahoista ja moneen suuntaan ulottuvaa rakkautta tässä tarinassa on, kun Harry ja Draco näkevät pettämiskuvioista huolimatta paljon muutakin kuin vain toisensa ja oman onnensa, ja samoin Astorialla ja Ginnyllä on kummallakin kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta, mikä ei varmastikaan ole itsestäänselvyys, kun miettii, miten konservatiiviselta velhoyhteiskunta monin paikoin tuntuu. Minua ilahduttaa kovasti myös se, miten avoimesti Harry ja Draco keskenään kommunikoivat. Minulle tulee sellainen kutina, että Draco on varmaan ensimmäinen, jolle Harry kertoo Ginnyn raskaudesta, ja toiseenkin suuntaan puheyhteys toimii, sillä tuollaisenkin pommin jälkeen Draco haluaa jakaa omat uutisensa ja pystyy sen tekemään. Alusta asti käy selväksi se, että miehillä on aivan erityinen yhteys toisiinsa.
Dracolle sopii jotenkin tosi hyvin tällainen pieni vaikeilu ja vaiheilu ja esimerkiksi se, ettei hän välttämättä osaa ihan ajatella niin pitkälle, että tulevalle lapselle pitäisi mahdollisesti olla isäkin. Ei välttämättä riitä, että lapsen vain panee alulle, koska lopputuloksena on ihan oikea, elävä ihminen. Osansa on varmasti sillä, että koko lapsiasia on lävähtänyt eteen aivan yllättäen ja sen käsittely on vielä kesken, mutta näkisin hyvin mahdollisena senkin, että perhetaustalla on tässä vaikutusta - esimerkiksi juuri tuolla Dracon kertomalla, ettei hänen isänsä tehnyt hänen kanssaan koskaan mitään. Kyllähän sellainen herkästi omaankin perspektiiviin vaikuttaa. Harry taas on hänkin jotenkin
niin Harry tulistuessaan Dracolle tämän vähän vastuuttomiksi tulkittavissa olevista puheista. Minua alkoi hymyilyttää tätä kohtaa lukiessani, koska tämä on vain niin helppo kuvitella Harryn reaktioksi:
“En suostu. Jos alkaa lapselle vanhemmaksi, niin täytyy olla läsnä”, Potter sanoo ja hänen äänensä värisee hieman ja Dracon olisi pitänyt muistaa.
Samanlaista sisäistä hihkuntaa minussa aiheuttaa se, miten Harry myöhemmin alkaa jakaa ajatustyönsä tuloksia Dracolle. Tuntuu jotenkin niin luontevalta, että hän on ihan oikeasti harkinnut ja punninnut asioita ja selvittänyt, miten kaiken voisi saada konkreettisesti toimimaan.
Molemminpuoliset rakkaudentunnustukset tulevat nekin kovin luontevasti: Harryn melkein kuin sivulauseessa, ja Draconkin oma lopulta hetken hämmennyksen jälkeen vaivattomasti, niin että se tuntuu oikealta. Tämä teksti onkin minusta mitä mainioin vastaus ihanaan Puhutaan rakkaudesta -haasteeseen!
Tarinasta jää päällimmäiseksi jotenkin tosi luottavainen ja levollinen olo - sellainen, että kaikki lopulta järjestyy, kunhan vain saa rakastaa ja jakaa elämänsä rakastamiensa ihmisten kanssa. Mutkikas tilannehan tässä on käsillä, ja ajatustyötä ja sopeutumista ja sumplimista vaaditaan varmasti jatkossakin, mutta tässä hetkessä miehet tuntuvat voivan luottaa siihen, että rakkaus kestää ja elämä kantaa. Se jättää ihanan tunteen lukijallekin. Kiitos!
-Walle