Kaikkein tärkein, S [3 kelmiä, yksi suhde. Raapalesarja]

[Violetu]

Title: Kaikkein tärkein
Author: Violetu
Rating: Sallittu
Genre: Draama, pieni angst, fluff? Raapalesarja
Hahmot: James, Remus, Sirius, Harry

*Osallistuu kolme kertaa -haasteeseen aiheella Kolme kelmiä, yksi suhde. (joka käy myös summarysta).

Vastuunvapaus: Rowling omistaa, minä vain lainaan enkä hyödy taloudellisesti.


* * *


Kaikkein tärkein

Kuinka pieni ja hauraan tuntuinen lapsi olikaan, kun James ensimmäisen kerran sai pienen käärön käsivarsilleen. Siinä, hänen sylissään oli nyt pieni ihminen, hänen esikoispoikansa.
James katsoi pienokaisen vihreisiin silmiin, jotka tapittivat vielä hiukan sekavina mustan hiustupsun alta, ja tunsi omien silmiensä kyyneltyvän.
Tuntui ihmeelliseltä ajatella, että tämä pieni ihminen ei olisi ollut siinä ilman häntä, ja tarvitsisi häntä yhä selviytyäkseen karussa maailmassa.
Lily nukkui levollisesti sängyssä vähän matkan päässä ja Jamesista tuntui oudolta ajatella, että tutuksi käynyt vatsakumpu oli kadonnut, muuttanut muotoaan.
Siinä pikkuinen Harry nyt oli hänen sylissään, vielä niin puhtaana ja viattomana. James halusi antaa pojalleen onnellisen elämän.

* * *

Remus tunnisti pojan heti ensi näkemältä. Edes pimeässä vaunuosastossa asiasta oli mahdotonta erehtyä. Harrya ei voinut luulla keneksikään toiseksi, ei ainakaan kukaan sellainen, joka oli tuntenut Lilyn ja Jamesin niin hyvin kuin Remus oli tuntenut.
Pojan mustat hiukset olivat täsmälleen samalla tavalla sotkussa kuin Jamesin olivat olleet, ja silmät olivat tuskallisen samanlaiset kuin Lilyn. Remus pani tämän kaiken merkille ennen kuin kohotti sauvansa ankeuttajaa kohti.
Hämmennys, sekaisuus Harryn näkemisen takia… hänen reaktionsa olivat normaalia hitaampia.
Remus tunsi sisuksiensa kouristelevan, kun hän hetkeä myöhemmin yritti saada tajutonta Harrya virkoamaan. Tuntui uskomattomalta, että hän saattoi koskettaa sitä, mitä Lilystä, Jamesista oli jäljellä.

* * *

Sirius kietoi kätensä Harryn ympärille ja veti pojan hiusten tuoksua sisäänsä kuin kyse olisi ollut elämästä ja kuolemasta. Hän oli pelännyt, ollut niin huolissaan, että se tuntui uskomattomalta.  Mutta Harry oli kunnossa, kunnossa, eikä muulla ollut väliä.
Siriuksella ei koskaan ollut omia lapsia, mutta nyt hän uskoi alkavansa hiljalleen ymmärtää, miltä vanhemmista tuntui. Sirius oli rakastanut ja tiesi, miltä menettäminen tuntui. Silti, jotenkin hän oli varma, että jos hän joutuisi menettämään Harryn, se sattuisi enemmän kuin mikään oli koskaan sattunut.
”Et enää koskaan – ” Sirius aloitti, mutta Harryn ärsyyntynyt ilme tappoi sanat. Jokaisen täytyi antaa tehdä omat virheensä. Sirius tiesi.


********************
Palautetta?

[Aura Illumina]

Oh, tämä oli tosi kaunis, suorastaan herkkä.

Erityisesti pidin kohdasta:

Tuntui uskomattomalta, että hän saattoi koskettaa sitä, mitä Lilystä, Jamesista oli jäljellä.

Jotenkin ihanasti muotoiltu ajatus tuossa. Kiitos lukukokemuksesta!

[Carolynne]

Olipa ihana ficci! ♥ Tosi ihanaa pitkästä aikaa lukea ficci, jossa tärkeintä ei ole paritus vaan nimenomaan rakkaus, tässä pikkuista Harrya kohtaan. Vaikka kirjojen Harry onkin yksi suosikkihahmoistani, minulla on vahvoja antipatioita vauva-Harrya kohtaan, luultavasti kiitos lempiparitukseni J/S:n ja raskaana olevan Lilyn, joka sen tuhoaa. Tässä ficissä ei voinut tuntea edes pientä vastenmielisyyttä Harrya kohtaan ♥ Olit kuvannut jokaisen kelmin tunteet todella uskottavasti ja koskettavasti ja uskonkin, että tulen nauttimaan tästä ficistä myös monien uudelleenlukukertojen muodossa.

Jamesin osa sai minut ihan vauvakuumeen kouriin, olit kuvannut vanhemmaksi tulemista todella samaistuttavasti ja kauniisti. Harry tapittavine silmineen oli ihana, kerrankin James/Lily tuntui juuri oikealta maininnalta ja lisäksi mukana oli vielä ihanaa katkeransuloisuutta, kun lukija tietää, että Jamesin ja Harryn yhteinen taival ei kovin onnellinen (tai ainakaan pitkä) tule olemaan. Nyyh.

Toinen osa puolestaan oli surumielisen haikea. Itseänikin on aina kiinnostanut nimenomaan tuo junakohtaus ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että Remus saa palan menneisyyttä itselleen takaisin. Taitaa minulla olla luonnoksissa ficciyritelmäkin siitä. Joka tapauksessa, idea on minusta ihana. Tätä lukiessa on samaan aikaan onnellinen siitä, että Remus sai jotain Lilystä ja Jamesista takaisin ja surullinen siitä, että aitoja, oikeita ihmisiä hän ei enää tule näkemään. Kaiken kaikkiaan tykkään kaikissa näissä kolmessa pätkässä siitä, että onni ja kaihoisuus on liitetty yhteen kauniisti jokaisessa.

Olen aina rakastanut Siriusta ja Harrya, erikseen hahmoina ja erityisesti yhdessä. Olkoon sitten paritusmielessä tai tällaisessa isä ja poika -meiningissä, niin me likes ♥ Tykkäsin tässä osassa myös siitä, miten lähelle olit kirjoittanut Siriuksen - ainakin minusta tuntui, että tunsin itse hänen tunteensa: pelkonsa Harryn puolesta, helpotuksensa, rakkautensa. Oli minun suosikkiosani <3

Silti, jotenkin hän oli varma, että jos hän joutuisi menettämään Harryn, se sattuisi enemmän kuin mikään oli koskaan sattunut.

...ja tämä suosikkikohtani ♥ Ihana ihana ihana ♥

Kiitos hirveästi tästä ficistä, jos ei vielä käynyt selväksi niin tykkäsin! ♥

//edit, kauheeta kun käytin paljon sydämiä Anteeksi ihkutus, mutta ihastuin vain tähän.

[jaina]

Oii ♥ minultakin tulee varmaan aika paljon sydämiä tähän viestiin. Yritän välttää niitä ettei niistä tulee kommenttini kohokohtaa.

Selailin tässä valvomaani osastoa Godricin Notkoa ( <3 ) ja huomasin tälläisen. Söpö otsikko ja se alariviteksti herättivät mielenkiintosi ja tulin sitten lukemaan ficin. Se ei ollut pitkä, joka oli hyvä: aiheesta olisi toki saanut paljon paljon enemmänkin tekstiä ja ties mitä juonenkäänteitä aikaan, mutta iltalukemiseksi tämä oli parempi näin. Eikä sitä aina tarvitse kertoa asioita niin monimutkaisella tavalla...

Tosiaan, pidin tästä ficistä. Kelmeistä olen alkanut lukea ficcejä enemmän, ja tämäkin oli mainio, yksi lempparikelmificci. Pidin kaikista kolmesta osasto, enkä jaksa/halua alkaa vatvoa, mikä niistä oli paras: kaikki olivat hyviä. Tietysti tuo Jamesin isänrakkaus oli jotain niin ylisöpöä.

James katsoi pienokaisen vihreisiin silmiin, jotka tapittivat vielä hiukan sekavina mustan hiustupsun alta, ja tunsi omien silmiensä kyyneltyvän. Tuntui ihmeelliseltä ajatella, että tämä pieni ihminen ei olisi ollut siinä ilman häntä, ja tarvitsisi häntä yhä selviytyäkseen karussa maailmassa.

Tämä varsinkin oli lempikohtani. Todella... suloista! ♥

Tuossa Remuksen osassa luulin aluksi, että hänkin on siellä vastasyntyneiden osastolla, kun puhuttiin vaunuosastosta ja Harryn ulkonäön samankaltaisuudesta hänen vanhempiensa kanssa. Lagasin hetken ja sitten tajusin, että siinä tarkoitettiinkin Azkabanin Vanki-ajankauden kohtaa, ei sitä, missä Harry syntyi ja missä Jamesinkin osa oli. Vika oli ehkä enemmänkin minussa, sillä ajatukseni harhailivat ficin aikana hieman, ei suinkaan sinussa, kirjoittaja.

Tekstisi oli sujuvaa ja miellyttävää lukea. Kokonaisuus oli kiva ja jotenkin niin suloinen, siinä oli jotain, joka iski minuun. Ehkä se, kuinka Harry oli tärkeä kaikille näille kolmelle miehelle. Plussana se, ettei Matohäntää ollut tässä ficissä. Hänenkin kuvauksensa Harryyn olisi helposti saanut vaikka Azkabanin Vanki tai Liekehtivä Pikari tai Kuoleman Varjelukset-aikakaudelta, mutta mieshän oli petturi. Ficin tunnelma olisi mennyt hieman ei-niin-suloiseksi.

Hyvin kirjoitettu! <3

[NeitiMusta]

Rakastuin ♥

”Et enää koskaan – ” Sirius aloitti, mutta Harryn ärsyyntynyt ilme tappoi sanat. Jokaisen täytyi antaa tehdä omat virheensä. Sirius tiesi. 

Mä rakastan Sirren "isällistä" puoleta, koska samalla vaikka se on huolissaan, se on ite tehny ja nähny niin paljon, että se ymmärtää, että nuorten on oikeesti tehtävä omat virheensä. Aww ♥

Kaikki kohdat oli äärettömän suloisia. James oli just sellanen sulosen isällinen, vaikka samalla siinä muistuu kaikki mitä ne on Kelmien kanssa koheltanu. Ja just se, että se on oikeesti kasvanut aikuiseksi. Tai.. no niin.
Remus oli kans äärettömän söpö. Voin kuvitella miten hämmentynyt se on ollu, koska ei toi todellakaan oo ollu helppoa, vaikka helpottavaa se ehkä on ollu. Varsinkin kun niille tulee hyvät väliä.
Ja Sirius.. ♥ Mä en oikeesti pysty sanoon mitään muuta, ku että on niin totaalisen ja uskomattoman väärin, että se kuoli. Se vaan on oikeesti niiiiiiiiiiin väärin.  

Sirius oli rakastanut ja tiesi, miltä menettäminen tuntui. Silti, jotenkin hän oli varma, että jos hän joutuisi menettämään Harryn, se sattuisi enemmän kuin mikään oli koskaan sattunut.   

♥

NeitiMusta. ♥

[magrat]

Apua kuin suloinen tämä onkaan! <3

Varsinkin kun odotin tuon haasteen nimen pohjalta, että kyseessä on jonkun näköinen kolmiodraama, niin tämä oli todella iloinensuloinen yllätys.

Pari negatiivistä asiaa täytyy kuitenkin sanoa. Hieman kliseinen tämä on, hiustupsu, ja se, ettei yhdestäkään hahmosta paljastunut mitään uutta. Ja aivan liian siirappinen

Mutta sitten se positiivinen, eli tavattoman suloinen! Aivan yyber. Kaikki kliseisyys ja siirappisuus, mikä toisaalta ärsyttää, niin onhan se suloistakin <3

Etenkin rakastuin tuohon kohtaan, missä Sirius on neuvomassa Harrya ja peruu sitten ajatuksensa, juuri näin Sirius ehkä mielestäni toimisikin.

kiitos tästä, kaikineen

[Lils]

Hei, tykkäsin tästä hirveästi!

Ensinnäkin, hyödynsit tuota haastetta aivan käsittämättömän loistavalla tavalla. Ei todellakaan olisi ensimmäisenä tullut mieleen pistää tällaista erilaista rakkaussuhdetta tähän haasteeseen ja tuohon haasteotsikointiin. Yllätyin kyllä positiivisesti (tätä haastetta kun olen aina vähän vierastanut).

Mutta tämä oli hirveän kaunis. Harry on kuitenkin juuri se, joka yhdistää Kelmejä myöhemmin kun mitään muuta ei ole jäljellä. Harry on kauhea (anteeksi), mutta tässä se oli vain jotain niin suloista. James oli tietysti oma kliseinen isä-itsensä, mutta hirveän suloinen. Remuksen reaktio oli jotenkin jyrkempi, sellainen massiivisempi ja konkreettisempi, jotenkin käsinkosketeltavampi. Sirius taas oli häiritsevän erilainen kuin on tottunut, koska aikuiseen Siriukseen on vaikea tottua, mutta tässä, oi tykkäsin. Harryn ja Siriuksen välinen suhde on kuitenkin hirveän ihana kirjoissakin, ja tietysti tärkeimpiäkin.

Eniten kuitenkin tykästyin Remus-pätkään. Kaikissa näissä kun oli mukana vähän sitä omaa persoonaa (Jamesin Lily-mietintä ja kauhean ympäripyöreä onnellisuus, Siriuksen "minulla ei ole omia lapsia tai vaimoa mutta tämä kai on rakkautta"), mutta ehkä eniten Remuksen katkeran pakotettu, vähän vaivaantunut olo oli se paras. Se, miten Remus huolestui Harryn puolesta ja auttoi ja seurasi sivusta ja ahihi.

No siis niin. Hirveän kaunis fic, hyvin koottu ja yhdistetty (nimi oli nätti), tästä tuli yhtä aikaa hirveän hyvä mieli ja kuitenkin sellainen tuttu Kelmi-nostalgia. Kiitos! : )

[tutti frutti]

Ihastuin, ei rakastuin, tähän pätkään!
Vaikka tämä oli lyhyehkö, niin olit saanut todella paljon asiaa tähän.
Remus pätkä oli kaikista suloisin ja eniten minun mieleeni.
Sirius oli ehkä vähän vakava, mutta silti pidin

Tutti frutti kiittää ja kumartaa

[Vendela]

Tämä oli päätynyt jostain kirjanmerkkeihini odottamaan lukemista ja kylläpä oli mukavaa nautiskella tämmöinen pala mennyttä aikaa

Kaiken kaikkiaan tämä oli tosi mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu. Jamesin hetki tuoreena isänä oli herkkä ja kaunis. Remuksen ensikohtaaminen Harryn kanssa vuosien jälkeen (oletan että Remus on tavannut vauva-Harryn) oli katkeransuloinen. Siinä on poika jonka vanhemmat ovat olleet Remuksen tärkeimpiä ihmisiä. Ja viimeisenä Sirius huolehtivana kummisetänä, mutta ei kuitenkaan vanhempana. Kauniit ja koskettavat hetket! Lisäksi tykkään tosi paljon lukea tämmöisiä canonia täydentäviä palasia

Kiitos tästä,
Vendela

[Violetu]

Kiitos kommenteista <3 (osalle tälleen vuosikausia myöhässä😅 mutta olipa mukavaa nähdä vanhoja tuttuja nimimerkkejä <3)

Aura Illumina: Kiitos kommentista, olet kivasti tarttunut yhteen omaankin lempparikohtaan, jota muistan, että hioin raapaleen sanamääriä laskiessa silloin kirjoitusvaiheessa ^^
Carolynne: Kiitos kommentista, ääää, olen vielä vuosikausia myöhemminkin ihan kjhfhjghd tästä sydämöinnin ja kehujen määrästä <3 James/Sirius on omiakin lemppareita, mutta canonin viitoittamaa tietä kulkiessa on yllättävän helppoa olla mukavasti James/Lily-kelkassa onneksi :DD
jaina: Kiitos kommentista, olen otettu kehuista <3 ^^
NeitiMusta: Kiitos kommentista^^ itsekin osaa tälleen ikää lisää saaneena arvostaa Siriuksen isällisyyttä ihan uudella tavalla, ehkä olis aika lukea taas kirjat uudestaan ja nauttia siitä
magrat: Kiitos kommentista Kliseet ovat kliseitä syystä, mahtavaa tulla syytetyksi liiasta siirappisuudesta, kiitän 😂🙏 Kivaa, että näistä ongelmakohdista huolimatta toimi.
Lils: Kiitos ihanasta kommentista, olen siitä hirmuisen otettu edelleen, näin vuosia myöhemminkin, kiva, että tykkäsit <3
tutti frutti:Kiitos kommentista, Remuspätkää kirjoittaessa muistan, että tuntui, että pääsin suunnilleen ekaa kertaa Remuksen pään sisään, ja siksi se on ehkä omakin lempparini ^^
Vendela: Kiitos kommentista, itsekin pidän kovasti canonia täydentävistä palasista, jos Pottereihin joskus vielä tekisi paluun...^^

[Pahatar]

Kommenttiarpajaisista hei! Valitsin tämän Harry Potter -ficeistäsi, ja olen todella iloinen, että tein niin. Tämä oli aivan ihana ja mieleenjäävä.

Ensimmäisessä raapaleessa Jamesin ajatukset pienestä Harry-vauvasta olivat niin kauniita. Itselläni on Jamesista enimmäkseen sellainen käsitys, että tämä oli aika ilkikurinen ja ylipäätään kaikkea muuta kuin vakava. Ehkä sen takia tämä iski niin täysin ja liikutti myös. Kyllähän vanhemmaksi tuleminen on pysäyttävä kokemus kenelle tahansa, ja James oli hyvinkin nuori tässä. Toisaalta tässä oli myös taustalla aika paljonkin surua, kun ajattelee sitä, miten vähän aikaa James sai viettää yhdessä poikansa kanssa, ja ettei Harry tullut koskaan tuntemaan vanhempiaan. Tuo Jamesin toive, että Harry saisi onnellisen elämän, tuntui erityisen pahalta, koska eihän se toteutunut, etenkään nuoruusvuodet.

Toisessa raapaleessa Remuksen ajatukset olivat hyvin ihanat, ja tässä tuli käsinkosketeltavasti mieleen kolmannen kirjan alku. Tämä sopi niin saumattomasti siihen, miten hyvin ja lämpimästi Remus suhtautui kirjoissa Harryyn. Nyt en tarkkaan muista, missä vaiheessa kirjaa Harrylle selvisi, että Remus oli ollut hänen vanhempiensa ystävä, vai tuliko se esiin vasta kirjan lopussa? Tätäkin lukiessa tuli vähän pala kurkkuun, kun tuntui pahalta, millaisen vaikutuksen Harry teki Remukseen, ja ettei tämä silti sanonut Harrylle mitään. Tästä kaikesta huokui se, miten tärkeä Harry oli Remukselle, ja se, miten kauhea menetys Jamesin ja Lilyn kuolema oli Remukselle ollut.

Viimeisessä raapaleessa minua jäi vaivaamaan se, etten tajunnut, mistä kirjan kohdasta se oli. Ilmeisesti Feeniksin killasta, mutta mistä siitä, koska en kerta kaikkiaan muista tuollaista keskustelua Harryn ja Siriuksen välillä. Jäin  miettimään, oli tämän kuitenkin tarkoitus olla hetki ennen Siriuksen kuolemaa, koska Sirius oli tässä niin huolissaan Harrysta, ja helpottunut tämä päästyä turvaan. Tässä Siriuksen ajatukset olivat hyvin koskettavia. Tuo, että vaikka hänellä ei ollut lapsia, hän tiesi nyt Harryn myötä, miltä vanhemmista tuntuu oli todella kauniisti sanottu. Ja kyllä, jokaisen pitää saada tehdä omat virheensä. Näinhän se on, ja Sirius tiesi sen ehkä paremmin kuin moni muu.

Pidin näistä kaikista todella paljon, tämä oli upea kokonaisuus. Koin tämän kyllä hyvinkin angstisena, ehkä sen takia että kaikki nämä Harrya niin suuresti rakastaneet Kelmit kuolivat toinen toisensa perään, eivätkä saaneet olla Harryn kanssa kuin lyhyitä hetkiä. Mutta todella hienosti kirjoitettu, ja jos jokin jäin harmittamaan niin se, että tämä oli näinkin lyhyt. Tätä olisi ollut mukava lukea paljon pidempäänkin. Kiitos paljon tästä.