Pääskyt palaavat toukokuussa | Petunia/Severus, S, 15/? raapaletta

[flawless]

11.

Hetken on kuoleman hiljaista. Petunia ja Severus tuijottavat toisiaan, Petunia järkyttyneenä, Severus yllätettynä. Heistä kumpikaan ei tiedä kuinka reagoida tilanteeseen.

Hitaasti Severus laskee teepannun liedelle ja nuolaisee huuliaan muodostaessaan vastausta ensin mielessään ja vasta sitten ääneen.
"Sitten olen varma, että pidän niistä", Severus on hymyilevinään kohteliaasti. Petunia vääntää omat huulensa samantapaiseen hymyyn: sellaiseen, joka ei yllä silmiin asti. He alkavat taas hengittää, mutta tunnelma on palannut sen alkuperäiselle, vaivautuneelle tasolle. 

Severus ymmärtää, että Lily on ainoa asia, joka heitä yhdistää, mutta kummankin on hankala puhua hänestä. Aihe tuntuu kielletyltä, mutta se totisesti polttelee heidän huuliaan pakottavammin kuin yksikään vastakeitetty tee.

Tämä koko pätkä oli jotenkin... Vau. Rakastan sun kirjoitustyylissä noita tuollaisia pieniä yksityiskohtia ja kuvailuja, esim. tuo kuinka Severus nuolaisee huuliaan muodostaessaan vastausta ja kuinka hymyillään kohteliaasti niin ettei se yllä silmiin asti. Jotenkin noiden pienien eleiden kuvaileminen saa lukijan niin näkemään sen tilanteen silmiensä edessä. Myös tuo lopun vertaus aiheen polttelusta pakottavammin kuin vastakeitetty tee on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Tuo sopii tämän pätkän tyyliin ja aiheeseen niin hyvin, ja musta oli jotenkin tosi hauskaa että se tee toistui tässä 10-11 pätkässä läpi niiden, jotenkin sitoen niitä yhteen.

Yhteen sitoutumisesta kun oli puhe, niin tykkäsin kanssa tosi paljon tuosta kuinka käsittelit Petunian suhdetta taikaan. Kuvailit musta todella loistavasti sen, kuinka Petunia vaan on aivan puhtaan kateellinen ja kuinka se taikuus häntä niin palavasti kiehtoo. Ja musta oli tosi kivaa, että kuvailit noita asioita tuolla edellisissä pätkissä ja sitten tuoreimpien lopussa tavallaan palasit siihen taas. Lukijan oli tosi helppo ymmärtää, että kasipätkän alku sitoutui kahdennentoista pätkän loppuun, ja kun aiemmin oli jo pohdittu niitä tunteita taikuutta kohtaan niin se antoi ihan oman sävynsä tuolle tuoreimman pätkän lopulle ja sille, millä tavalla ja miksi Petunia tuijotti niitä tiskejä. Siinä palattiin käsittelemään sitä samaa asiaa, Petuniaa ja taikaa, mutta koska olit jo aiemmin kertonut niistä tunteista niin tässä lopussa pystyit tosi siistillä tavalla viestimään ja muistuttamaan asioita lukijalle oikeasti sanomatta niitä uudelleen. Musta on tosi uskomatonta, että näin pienessä tilassa ja näin harvoilla sanoilla oot saanut musta kuvailtua ja mietittyä Petunian aatteita niin syvältä ja niin jotenkin vahvalla tavalla.

Sulla on tosi mahtava taito sanoa vähän ja silti kertoa paljon. Nämä ovat niin lyhyitä pätkiä, mutta toisaalta tuntuu että ne sisältävät silti hirmu paljon ja kertovat isoista asioista. Sä osaat hienosti vähillä sanoilla luoda tosi elävän ja laajan kuvan tilanteista, enkä vaan ymmärrä että miten se on edes mahdollista noin vähäisillä sanamäärillä. Mä olen itse niin lörpöttelijä, etten ikinä onnistuisi tällaisessa. Sä jotenkin tiivistät kaiken pieneen tilaan, mutta tuntuu silti siltä että ne asiat ei ole ollenkaan ahtaalla vaan tämä teksti on tosi soljuvaa ja helppoa luettavaa. Sulla on oikeasti taitoa just tällaisiin teksteihin, musta tämä on jotenkin kokonaisuudessaan niin mahtava. Tykkään tästä formaatista, jossa tarina koostuu pienistä erillisistä raapaleista, jotka kuitenkin ovat vahvassa linkissä toisiinsa ja jatkavat samaa tarinaa.

Tää vaan on tosi hieno. Ja edelleen kutkuttaa tosi paljon näiden hahmojen välinen suhde ja siitä lisää lukeminen.

[Fiorella]

Severus tuntee olonsa pelottavan kotoisaksi.

Jotenkin jännä ajatella, että kukaan tuntee oloaan millään tavoin kotoisaksi Petunian seurassa.

Mutta ihanaa, että tavallaan tämän hm, ystävyyden? kautta Severus löytää elämäänsä uudenlaista viihdykettä ja kiinnostusta. Se, että hän voi vähän härnätä tiskeillä (nimenomaan itsestäänpeseytyvät astiat lienevät siivoushullua Petuniaa erityisesti kiehtova asia!) ja keskittyneellä katseella, varmaan tekee miehen päivästä onnistuneimman aikoihin.

Ja minua kiehtoo, miten vahvan latauksen olet saanut luotua lyhyin lausein ja ilmaisuin. Pidän tästä ficistä.

[FractaAnima]

Lunalotta Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. :3 Kiitos kommentista.
nominal Hahaa, sumua ei itseasiassa taidettu mainita, mutta lokakuu, joten ihan loogista. Kiitos ihanasta kommentista!
Lauchuo Oooh joo, olispa itselläkin taito hoitaa tiskit taioin! Arvostaisin! Kiitos ihana kommentista.
flawless Aaah, voi että, oon yhä tälleen vuosien jälkeenkin ihan ;_; sun kommentista. Kiitoskiitoskiitos paljon! <3
Fiorella Kiitos vielä sinullekin oikein paljon.

A/N: Juujöönöö. Täällä sitä ollaan. Vuosien jälkeen. Tänään tarjolla on vain yksi (puolitoistanen) raapale, mutta tämä on tällainen osa, joka tuntuu parhaimmalta julkaista yksinään.


15.

Kuin varkain Petunian vierailuista tulee tapa, jota kumpikaan ei tahdo myöntää. Petunia pitää huolen siitä, että hänellä on aina jokin tekosyy, kuten Severuksen luokse unohdettu skonssikori tai ohikulkumatkalla tehty päätös piipahtaa, koska miksi ei?

Severus keksisi tuhat syytä siihen, miksi ei, mutta hän päästää Petunian joka kerta sisään, ja tarjoaa teen, ja viihdyttää naista pienillä, muka huomaamattomilla taioilla. Severus on koukussa niihin pieniin eleisiin, jotka yhdistävät Petuniaa ja Lilyä, kun taas Petunia on koukussa taikuuteen. He molemmat saavat tapaamisista jotain, mitä janoavat, joten - miksi ei?

Joulun alla Petunia epäröi ulko-ovella ennen lähtöään.
"Hirveän kiireistä tämä aika, kaikkea pitää hoitaa ja - ", naisen sanat ovat tyhjänpäiväisiä, mutta niiden takana on helposti poimittavissa oleva viesti.
"Ehkä tapaamme taas vuodenvaihteen jälkeen?" Severus ehdottaa kallistaen aavistuksen päätään kohteliaan hymyn saattelemana. Hymy hipoo tällä kertaa jo silmiäkin. Petunia katsoo häntä hetken sanattomana kunnes nyökkää.

"Hyvää joulua, Severus."
"Miellyttäviä pyhiä", Severus vastaa ja sulkee oven naisen perässä.

[Fiorella]

Mikä ihana yllätys huomata, että tähän tuli uusi osa. Kivaa!

Pidän siitä, että kaksikon kanssakäyminen on saanut jonkinlaista rutiinia ja tuttuutta ja näin ollen siitä on tullut heille suorastaan luontevaa, niin epätodennäköinen tilanne kuin se muuten olisikin.

Toivon, että kommentti innoittaa jatkamaan tarinaa edelleen!

[Nyyhti]

Oi, tässä oli tosi kivasti käännetty kahdella tapaa tuo "miksi ei"! Lisäksi lopun Severuksen toivotus oli äärimmäisen severusmainen. Näinkin pienessä teksinpalasessa oli tavoitettu osuvasti Petunian ja Severuksen erilaisuus: Petunia on tuollainen hösäävä hölöttäjä, ja Severus vain se joka avaa oven ja vastaa

[Thelina]

Uusi osa kiinnitti huomioni ja vaikka aluksi epäröin tarttua tähän paritukseen, uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Tajusin ajatelleeni itsepintaisesti, ettei tässä parituksessa ole mitään järkeä - mutta sitten tajusin olevani väärässä. Sitä vain helposti unohtaa, että kyllähän Petunia ja Severus ovat tunteneet ja tavanneet toisensa jo lapsena, Lilyn kautta. Se onkin aluksi heitä yhdistävä tekijä, mutta välillä Lily taitaa unohtua, kun molemmat odottavat tapaamiselta jotakin muuta, tarkkailevat toisen tekoja ja reaktiota.

Kummankin kommentit, tapa toimia ja eleet ovat hyvin kirjoitettu ja Fiorella puki sanoiksi sen mitä itsekin ajattelin ”miten vahvan latauksen olet saanut luotua lyhyin lausein ja ilmaisuin”. Hyvän raapaleen merkki, jos pienessä pätkässä pystyy sanomaan sanojaan enemmän!

Kiitos näistä!

[Saappaaton]

Mä olen niin onnellinen, että olet palannut näiden raapaleiden pariin, koska näissä on aivan järjettömän upea fiilis. Suorastaan pelottavan kotoisa.

Mulla on sekä Petuniasta että Severuksesta aika vahvat headcanonit, ja se on on suorastaan mannaa, että tämä kolahtelee ihan suoraan sinne ytimeen. (Toki sulla on tainnut olla aika iso osa mun Severus-headcanoneihin, joten siinä ei ole mitään yllättävää sinällään.) Tykkään myös kovasti sun tavasta leikitellä hahmojen välisellä dynamiikalla. Se on noussut muistakin sun teksteistä esiin, ja teet sen taiten, että ah. <3

En oo kommentoinut aikoihin taas, ja tuntuu, etten osaa sanoa mitään, mutta olen oikeasti onnellinen, että näihin tuli edes 150 sanaa jatkoa. <3 Toivottavasti inspiroidut taas kirjoittelemaan enemmänkin. :3

"Hyvää joulua, Severus."
"Miellyttäviä pyhiä", Severus vastaa ja sulkee oven naisen perässä.

Vielä loppuun hymähtelin tälle, koska omintakeinen makeinen.

[Angelina]

Moikkuuu Nappasin sut itselleni Ihailijakaartissa ja tän ficin avasin puhtaasti Saapsin suosituksesta - ja jäin parituksen takia, koska vähintäänkin mielenkiintoista!

Yllätyin hieman tuosta, miten Petunia myöntää Severukselle, että hänelläkin on ikävä Lilyä. Ajattelin sen tietynlaisena iän tuomana viisautena, ettei ihan kaikkea tarvitse koko ajan esittää, vaikka Petunia tarinan edetessä yrittääkin pitää ylpeydestään kovasti kiinni - selkeästi se kuitenkin rakoilee, ehkä helpommin kuin mitä se olisi vuosia aiemmin tehnyt. Yllätyin kuitenkin myös Severuksen kutsusta, joskin hänen kohdallaan se käy myöhemmin järkeen tuossa, miten hän etsii Petuniasta viittauksia Lilyyn.

Severuksen koti tuntuu ahtaalta heti, kun joku ulkopuolinen on astunut sinne jalallaankin.

Siis tämä oli niin jotenkin Severusta, koska voin kuvitella hänen ajattelevan juuri näin! Nautin suunnattomasti erittäin kiusallisesta tunnelmasta, joka sitten saikin täysin arvoisensa lopun -

"Olet oikeassa, Severus. Saatoin kuvitella, että meillä olisi vuosien jälkeen jotain yhteistä, mutta me kaksi todella olemme eri maailmoista. Sen lisäksi teesi on laimeaa ja kotisi siivoton", Petunia nousee ylös kipaten teekupin tahallaan nurin.

Musta oli hauskaa, miten Severus ajatteli tämän olevan pikkumaista, kun mun mielestä hän osaa itsekin olla välillä hyvinkin pikkumainen :'D Mutta no, tottahan se on että ne omat piirteet muissa ärsyttävät.

Tää sai mielenkiintoisen käänteen, kun Severus tajusi Petunian olevan vain kateellinen taikuudesta ja sen, miten kaikki tuo oikeasti naista kiehtoo. Tästä kieltämättä jäi just sellanen fiilis että miksi ei, kun miettii että Petunia pääsee nauttimaan taikuudesta ja Severus saa etsiä kaipaamiaan merkkejä Lilystä. Hitto, sanoin ettei mua haittaa keskeneräisyys, mutta vähän jäi kyllä sellanen olo että miksei tätä oo enempää Jatkoa siis toivon tälle, kiitos kiitos ♥