Ficin nimi: Vaivalloinen Valentenius
Kirjoittaja: Linne
Fandom: Witcher
Ikäraja: S
Beta: Maissinaksu
Genre/Trope: Slice of life, humoristinen draama
Summary: “Hyvääää Valenteniuksen päivää, Geralt!”
A/N: Tämä on myöhästynyt ystävänpäivälahjani Maissinaksulle, joka ystävällisesti auttoi myös oikoluvussa <3
Jos Geralt jotain inhosi, niin Valenteniuksen päivää.
Hän muisti vieläkin, millainen shokki oli ollut nähdä ensimmäisen kerran vaaleanpunaiset paperisydämet, kammottavat hopean ja kullan kirjavat festivaalimukit ja hopeapaperiin käärityt makeiset, joita myytiin jokaisessa kadunkulmassa. Tuntui kuin koko kaupunki olisi tullut hulluksi: tavallisesti kunnialliset jurot kaupunkilaiset tanssivat hilpeästi aukioilla viheliäisen huilumusiikin tahtiin, ja Geraltin metsästämälle hirviölle ripustettiin kukkaseppele kaulaan. Tavernassa, jossa hän silloin yöpyi, siroteltiin ruusun terälehtiä lakanoihin ja leikattiin lihamureke sydämen muotoon.
Siitä lähtien hän oli vältellyt kaupunkeja kuin ruttoa heti, kun näki edes pilkahduksen vaaleanpunaisesta sydämestä. Joskus hän osti Särjelle omenan tai pari, jos sattui muistamaan – hevonen oli hyvä ystävä, se ei hirnunut rakkauslauluja tai vaatinut aamukaurojaan sydämen muotoon ripoteltuna.
Toisin kuin eräs bardi.
“Hyvääää Valenteniuksen päivää, Geralt!”
“Se ei ole koskaan hyvä”, Geralt murahti ja kiskaisi peittonsa takaisin päälleen. Jaskier veti sen taas pois. Bardilla tuntui olevan kolmen noiturin voimat kun tämä oikein innostui jostain.
“Äläpä nyt murjottele! Tänäänhän on sydämen sointujen, sielujen sympatian päivä! Olen säveltänyt pienen laulunkin –”
“Voi kaikkien maailman hirviöiden kautta –”
“Se alkaa: Syömmeistä sopusointuisimmat, suklaista sievimmät...”
“Jaskier, turpa umpeen!”
Heti kun sanat karkasivat Geraltin huulilta, hän tajusi mokannneensa ja pahasti. Jaskier laski luuttunsa ja roikotti sitä yhdessä kädessä alahuuli väpättäen. Tämä näytti potkaistulta koiranpennulta.
“Mennään nyt vain aamiaiselle”, Geralt sanoi yrittäen välttää katastrofin. “Minä maksan –”
“Mitä täällä tapahtuu?”
Geralt kirosi.
Yennefer astui huoneeseen raikkaana kuin kedon kukkanen tuoden mukanaan häivähdyksen tuomen ja kielonkukkien tuoksua. Miten se oli mahdollista majatalossa, joka haisi lähinnä aasin paskalta, sen Geralt olisi halunnut tietää. Tai ehkä ei sittenkään.
“Mistä te tappelette?” Yennefer kysyi ja huomasi sitten luutun Jaskierin kädessä ja miehen edelleen väpättävän alahuulen. “Äh, Jaskier, älä välitä. Geralt nyt vain tahtoo leikkiä ääliötä aina Valenteniuksen päivänä.”
Geralt avasi suunsa kiistääkseen väitteen, mutta Yennefer ei katsonut aiheelliseksi antaa hänelle suunvuoroa.
“Jätetään me hänet tänne puhdistamaan kallisarvoista miekkaansa ja pidetään hauskaa keskenämme, eikös?” Yennefer astui askeleen lähemmäs, laski oikean kätensä Jaskierin rinnalle ja haroi toisella tämän hiuksia. “Kuulin että kaupungissa on oikein kelvollinen kylpylä.”
Geralt avasi jälleen suunsa ennen kuin jäisi paitsi kaikesta huvista, mutta Yennefer vain hymyili omahyväisesti ja napsautti sormiaan. Paikalle ilmestyi portaali, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ja sitten hän seisoi yksin tyhjässä huoneessa.
Geralt kirosi uudelleen ja alkoi sitten puhdistaa miekkaansa.
**
Kun aurinko laski, Geralt alkoi hermostua.
Jaskieria ja Yenneferia ei näkynyt missään, vaikka kylpyläkin oli varmasti sulkeutunut jo aikoja sitten. Eivätkä he kai olleet voineet siellä sulkemisaikaan asti viipyä. Yennefer ehkä olisi voinutkin, mutta Jaskierista tuli kuivettunut rusina jo vartin kylpemisen jälkeen.
Lopulta Geralt huokasi, nappasi miekkansa ja lähti huoneesta. Ajatus hänen kahden rakastajansa etsimisestä pikkukaupungin syövereistä ei houkuttanut tippaakaan, mutta se oli hinta , jonka hän oli tiennyt maksavansa lyötyään hynttyyt yhteen bardin ja maagin kanssa.
Geralt lähti majatalossa ja kävi taputtamassa Särkeä, mutta ei satuloinut sitä. Niitä kahta tolvanaa olisi helpompi jäljittää jalan.
Ensin hän kävi kylpylässä, joka oli suljettu niin kuin hän oli ajatellutkin. Sitä seurasi rivi tavernoja, joissa kaikissa näkyi jälkiä bardin ja maagin vierailusta: muun muassa seinään naulattu luuttu oli erittäin hyvä johtolanka.
Kolmannessa paikassa häntä lykästi. Isäntä, ystävällinen mutta hiukan hämmentynyt mies, laski hänelle tuopin olutta ja oli auliisti avuksi, kun hän kyseli tummatukkaisen naisen ja hyväpeppuisen bardin perään.
“Jaa, kyllä, olivathan he täällä. Hiukan meluahan heistä lähti, mutta maksoivat kyllä kunnolla. Lopulta siinä kyllä kävi aika ikävästi, kun kaupunginkaarti tuli käymään ja menivät ja pidättivät molemmat.”
Geralt kurtisti kulmiaan. “Miksi? Hehän maksoivat juomansa.”
“Maksoivathan he. Mutta katsokaas kun…"
**
“Haureutta yleisellä paikalla?”
“No katsos, kun Yennefer ja minä esitimme hiukan napatanssia…”
“Miksi ette vain loitsineet portaalia ja häipyneet?”
Jaskier vilkaisi Yenneferiä, joka nuokkui häntä vasten ja kuorsasi. “Yen ei… ihan ollut siinä kunnossa.”
Geralt pyöräytti silmiään. “Nyt häivytään. Ota luuttusi.”
“Tarkoittaako tämä, että saan soittaa –”
“Ei.”
Geralt harppoi pitkin tyrmän käytäviä, kunnes löysi vartijan, joka suostui lahjottavaksi muutamasta kolikosta. Hän avasi tyrmän oven, nosti edelleen nukkuvan Yenneferin syliinsä ja hoputti humalaisen Jaskierin ulos. “Haetaan tavarat ja häivytään.”
“Juu juu, älä nyt ole niin ärtyinen”, Jaskier sanoi ja tanssahteli ulos tyrmästä. Geralt puri hammasta ja kantoi Yenneferin ulos.
Koko sen ajan mikä tavaroiden hakemisessa ja Särjen satuloinnissa kesti, Geralt keräsi energiaa ja rohkeutta. Lopulta, kun he olivat jo hyvän matkaa kaupungin ulkopuolella, hän vihdoin pysäytti Särjen ja huokasi.
“Jaskier.”
“Niin?”
Geralt veti viittansa alta sydämenmuotoisen karamellirasian.
“Hyvää Valenteniusta.”
