Nimi: Arya Stark keittää jouluhilloa
Kirjoittaja: Rowena
Fandom: GoT
Ikäraja: K-11 (koska puhutaan kuolemasta)
Henkilöt: Arya ja Sansa
Tyylilaji: Draama
Yhteenveto: Arya ei ollut koskaan keittänyt hilloa, mutta hän oli leiponut pari Freyn poikaa piirakkaan. Hillon tekeminen ei voinut olla kovin paljon vaikeampaa.
Kirjoittajan sana: Minun ei pitänyt kirjoittaa enää enempää jouluficcejä, mutta kun Graham toivoi joululahjatopicissa tekstiä Starkin vahvoista naisista, en voinut olla tarttumatta toiveeseen. Lämpöistä joulua <3!
ARYA STARK KEITTÄÄ JOULUHILLOA
Yöpakkanen puri luihin asti Aryan kiiruhtaessa Talvivaaran sisäpihan poikki isoa koria kantaen. Revontulet värjäsivät taivaan kauniilla vihreällä, mutta Arya ei ehtinyt jäädä sitä ihailemaan. Hän halusi pois ihmisten katseiden alta, ennen kuin joku tulisi taas taputtamaan häntä selkään tai kysymään, miltä oli tuntunut tappaa Yön kuningas. Ikään kuin siinä olisi ehtinyt ajatella mitään muuta kuin henkiinjäämistä.
Arya kiiruhti kohti sepän mökkiä. Seppää mökissä ei ollut asunut vuosikausiin, mutta muutama viikko sitten Theon oli muuttanut sinne. Nyt Theonia ei enää ollut. Yön kuningas oli neljä päivää sitten tappanut hänet. Jumalat, miten kauan sitten Theon tuntui lähteneen, vaikka siitä todella oli vasta neljä päivää. Kuolema vääristi ajantajun.
Arya kopisteli huopikkaansa oven eteen levitettyihin havuihin ja avasi mökin oven. Lämmin ilma loi vasten hänen pakkasenpuremia kasvojaan. Arya oli käynyt tekemässä tulen jo aikaisemmin, ja mökki oli lämmennyt mukavasti. Ja mikä tärkeintä, kaikki linnassa taisivat olla niin syvässä unessa, ettei kukaan ollut tullut ihmettelemään, miksi mökin savupiipusta tuprusi savua.
Arya laski korinsa pirtinpöydälle ja alkoi nostella sieltä tavaroita: vaaleaa kesäviiniä, murskattua lohikäärmejuurta, sokeria, kanelia ja… päärynöitä. Vesi herahti Aryan kielelle hänen ottaessaan käteensä erityisen suuren ja vihreän päärynän. Äidin Vuolasvirralla asunut isä oli lähettänyt vuosia sitten Sansalle nimipäivälahjaksi päärynäpuun siemeniä ja kirjoittanut, että niistä kasvava puu olisi lumottu. Äiti oli nauranut ja sanonut Sansan intoa hillitäkseen, ettei lumottuja päärynäpuita ollut olemassakaan, ei edes Vuolasvirralla. Mutta jotakin outoa tuossa puussa oli, sen oli äitikin joutunut myöntämään. Päärynäpuu oli kasvanut nopeasti, menestyi linnan koleudesta huolimatta hyvin ja antoi suuren sadon kahdesti vuodessa, kunhan sen ruukku oli Talvivaaran isoimman tulisijan vieressä.
Äiti oli tehnyt päärynöistä ja vaaleasta kesäviinistä usein hilloa, josta varsinkin Sansa oli pitänyt. Nyt Arya oli päättänyt keittää Sansalle päärynähilloa piristääkseen häntä. Sansa oli ollut Theonin kuoleman jälkeen niin surullinen, että Aryan teki pahaa katsoa. Muiden edessä sisko pystyi muuttumaan murtumattomaksi Pohjoisen valtiattareksi, mutta Arya näki sen läpi. Hän kyllä tiesi, että mikään ei voisi viedä surua pois, mutta ainakin hän voisi hetkeksi antaa Sansalle muuta ajateltavaa.
”Mitä tyttö teki jouluna?” Arya sanoi itsekseen matkien Jaqen H'gharin ääntä. ”Tyttö tappoi Yön kuninkaan ja keitti hilloa.”
Arya naurahti ja alkoi kuoria päärynöitä. Hän ei ollut koskaan keittänyt hilloa, mutta hän oli leiponut pari Freyn poikaa piirakkaan. Hillon tekeminen ei voinut olla kovin paljon vaikeampaa.
Sitä paitsi Aryalla oli äidin ohje. Kuorittuaan ja viipaloituaan päärynät Arya nosti koristaan vanhan reseptikirjan. Hän lehteili äidin säntillisellä käsialalla kirjoitettuja sivuja ja pysähtyi kohtaan päärynä-kesäviinihillo. Arya oli katsonut reseptiä jo linnan keittiössä, mutta ei ollut siellä huomannut, että varsinaisen reseptin alle äiti oli kirjoittanut jotain haaleammalla musteella. Arya kumartui lähemmäs kirjaa saadakseen tekstistä selvää mökin hämärässä.
Robbin mielestä sokeria pitäisi olla enemmän.
Arya irvisti. Robb oli aina ollut äidin lempilapsi.
Hillon keittäminen ei ollut vaikeaa. Kesäviini, johon Arya oli lisännyt päärynät, sokerin, lohikäärmejuuren ja kanelin, tuoksui tulisijassa poristessaan taivaalliselta. Makea ja mausteinen tuoksu oli varsin tervetullutta vaihtelua sille hajulle, joka oli vallannut huomisen jouluillallisen vuoksi koko linnan. Talvivaarassa haisivat kymmenet paistetut siat. Eikä se haju tuntunut Aryan mielestä erityisen hyvältä sen jälkeen, kun hän oli vain muutamaa päivää aikaisemmin katsonut (ja haistanut), miten sisäpihalla roihusivat taistelussa kaatuneiden ruumiit suurissa kokoissa.
Arya lisäsi varmuuden vuoksi kattilaan vielä vähän sokeria. Hän oli juuri tarkistamassa reseptikirjasta, miten kauan hilloa pitäisi keittää, kun kuuli ovelta ääniä. Murahtaen Arya kääntyi katsomaan, kuka hänet oli löytänyt keskellä yötä.
Tulija oli Sansa. Hämmentyneenä hän jäi seisomaan ovensuuhun lunta hiuksissaan.
”Vedä ovi kiinni, ettei kylmä pääse sisään”, Arya sanoi ja kääntyi takaisin tulisijan ääreen. Häntä harmitti. Yllätys oli pilalla. Hän toivoi, että Sansa olisi lähtenyt, mutta sisko jäi oven suljettuaan seisomaan sen eteen.
”Minä en saanut unta, ja näin ikkunasta, että täällä on joku. Mitä sinä teet? Täällä tuoksuu hyvältä. Onko tuo äidin reseptikirja?”
Arya huokaisi. Ei kai auttanut kuin kertoa totuus. Hän kääntyi katsomaan epäluuloiselta näyttävää siskoaan.
”Minä keitän sinulle päärynähilloa joululahjaksi.”
”Sinä?” Sansalta pääsi.
”Tuskin Jonkaan sitä tekisi.”
Kyyneleet tulvahtivat Sansan silmiin, ja hetken Arya pelkäsi, että sisko tulisi halaamaan häntä, mutta Sansa ottikin pöydältä kauhan ja upotti sen poreilevaan viiniin, joka alkoi jo muistuttaa hilloa. Sansa otti hilloa kauhan kärkeen, puhalsi siihen ja maistoi.
”Hyvää. Lohikäärmejuurta voisi vähän lisätä.”
Arya puraisi huultaan. Hän tiesi, ettei Sansa neuvonut pahalla, mutta ärsyttävää se silti oli. Siitä huolimatta Arya lisäsi kattilaan hyppysellisen lohikäärmejuurta. Samaan aikaan Sansa riisui talviviittansa eikä Arya viitsinyt pyytää häntä lähtemään, vaikka olisi halunnut. Sisko katsoi äidin vanhaa reseptikirjaa niin hellästi, että Arya piti parhaimpana antaa hänen jäädä.
”Minä en ole nähnyt tätä vuosiin."
”Katso äidin lisäystä hillon ohjeeseen”, Arya sanoi ja sai Sansan naurahtamaan.
”Onkohan täällä muitakin äidin huomioita?” Sansa mietti ja alkoi lehteillä kellastuneita sivuja.
Kirjasta löytyi kuin löytyikin muitakin äidin kirjoittamia lisäyksiä, kuten ”Bran saa tästä vatsanväänteitä” ja ”Ned toivoi tätä nimipäivänsä kunniaksi”. Kun munuaispiirakan kohdalla luki ”Theonin lempiruoka”, alkoi Sansa itkeä. Arya laski kätensä Sansan kädelle, mutta siskon itku vain yltyi. Arya antoi hänen itkeä, lohduttavia sanoja ei ollut. Kun Sansan itku oli muuttunut nikotteluksi, hän sai sanottua:
”Minä rakastin Theonia.”
”Tiedän”, Arya vastasi ja puristi Sansaa kädestä. Mutta Sansa pudisti päätään.
”Et sinä tiedä. En minä rakastanut häntä kuin veljeä, en ole koskaan rakastanut. Mutta minä… rakastin häntä toisella tavalla.”
”Tiedän minä senkin”, Arya sanoi. Sansa näytti yllättyneeltä.
”Tiedätkö?”
”Minä olen sinun siskosi. Minun kuuluu tietää.”
Sansa niiskahti ja kumartui hämmentämään nyt jo sakeaksi muuttunut hilloa. Surullisenakin kunnon lady muisti huolehtia askareistaan, Arya ajatteli ja hänen teki mieli irvistää.
”Minua surettaa, että en kertonut sitä Theonille”, Sansa sanoi nostaessaan kuuman kattilan paksun villaliinan päälle. Äkkiä Arya oli iloinen, että sisko oli tullut. Sansalle teki varmasti hyvää tehdä jotain, mikä ei liittynyt mitenkään sotaan tai kuolemaan.
”Minä uskon, että hän tiesi”, Arya sanoi nostaessaan korista pöydälle lasisia hillopurkkeja. Purkkeja oli neljä: yksi iso, kaksi keskikokoista ja yksi pieni.
”Uskotko?” Sansa kuulosti yllättyneeltä. Hän istuutui alas ja näytti unohtaneen hillon.
”Uskon. Sinä katsoit häntä sillä tavalla, ettei siitä voinut erehtyä. Ja hän katsoi sinua samalla tavalla”, ulkoviittansa päälleen heittänyt Arya sanoi, nosti kattilan käsiinsä ja lähti viemään sitä lumihankeen jäähtymään, lohikäärmejuuri piti jäähdyttää nopeasti. Sansa jäi sisälle istumaan mietteisiinsä uponneena.
Ulkona pakkanen oli kiristynyt. Revontulet valaisivat itäistä taivasta, lunta satoi hiljalleen ja jostain etäältä kuului Daenerysin lohikäärmeiden karjuntaa. Muutamissa linnan ikkunoista paloi kynttilä. Tuo ensimmäisen kerroksen ikkuna kuului Aryan muistikuvan mukaan ser Jaimelle, ja viistosti hänen kamarinsa yläpuolella majoittui Jon. Tornihuone, jonka ikkunalla oli peräti kolme kynttilää, oli annettu Tyrionille.
Arya hieroi kylmiä käsiään ja mietti, mikä kolmikkoa mahtoi pitää hereillä keskellä yötä. Tyrion todennäköisesti luki, Arya muisti Sansan kertoneen miehen lukevan yömyöhään. Jon taasen mitä luultavimmin lohdutti Daenerysia, joka oli menettänyt uskollisimman ritarinsa taistelussa. Ajatus Jonista ja Daenerysistä samassa kamarissa tuntui Aryasta yhtä vastenmieliseltä kuin käristetyn sianlihan hajun muistelu hetkeä aikaisemmin.
Arya oli juuri pohtimassa, mikä Kuninkaansurmaajaa mahtoi pitää hereillä, kun tämän ikkunassa näkyi liikettä. Joku puhalsi kynttilän sammuksiin. Arya olisi voinut vannoa, että se joku oli ser Brienne, mutta Briennen makuukamari oli Sansan huoneiston vieressä kolmannessa kerroksessa. Arya rypisti kulmiaan ja käänsi sitten selkänsä linnalle. Parempi, kun toisten asioista ei tiennyt liikaa.
”Tuo vain hillo jo sisään, ei sen tarvitse olla ihan kylmää”, Sansa huikkasi ovenraosta. Arya pyöräytti silmiään, mutta mitään sanomatta nosti kattilan syliinsä.
Sisällä mökissä Sansa oli saanut itsensä koottua. Hän oli lämmittänyt vettä ja oli nyt viimeistelemässä tiskaamista.
”Keille sinä olet ajatellut nuo purkit? Meille, Branille ja Jonille?” Sansa kysyi Aryan kaataessa hilloa suurimpaan lasipurkkiin.
”Suuri on sinulle ja keskikokoiset Jonille ja minulle. Bran ei enää syö mitään makeaa.”
”Ai niin, unohdin. Kenelle pieni sitten on?”
”Hurtalle. Pieni purkki mahtuu hyvin satulakoteloon. Ei sitä koskaan tiedä, koska tarvitsee hilloa”, Arya sanoi ja harmistui tajutessaan, miten puolustelevalta kuulosti. Ikään kuin hänen pitäisi Sansalle selitellä yhtään mitään.
”Mukavasti ajateltu”, Sansa sanoi sulkiessaan purkkien kansia. Sitten Arya nosti purkit koriinsa.
”Saat omasi huomenna”, Arya sanoi. Hän oli nostamassa äidin reseptikirjaa koriin, kun Sansa tarttui hänen ranteeseensa.
”Voisimmeko selata kirjaa vielä hetken? Minua ei väsytä yhtään.”
Aryaa väsytti, mutta siskon surulliset silmät saivat hänet nyökkäämään. Hän nosti kirjan takaisin pöydälle ja lehteili ensimmäiselle sivulle:
Catelyn Starkin reseptit iloon ja suruun
”Veisipä jokin resepti surun todella pois”, Sansa huokaisi.
Ja tavallaan niin kävikin. Ainakin äidin paikoin hyvin tarkkanäköiset lisäykset sivujen reunoissa saivat Sansan välillä hymyilemään, tosin välillä myös pyyhkimään silmiään.
He selasivat koko kirjan läpi. Viimeisellä sivulla oli ohje kesäviinissä haudutettuun kasvispataan ja äidin kommentti siihen: ”Kuningatar Cersei piti tästä.”
”Tuntuu, että Robertin ja Cersein vierailusta on kulunut monta ihmisikää. Kaikki oli niin erilaista silloin”, Sansa sanoi kietoutuessaan turkisviittaansa. Arya nyökkäsi. Hänen lapsuutensa oli päättynyt siihen, kun kuninkaan hovi oli saapunut Talvivaaraan. Ja hänestä tuntui, että hän oli sen jälkeen elänyt jo monta erilaista elämää. Ja niin oli epäilemättä Sansakin.
"Silloinkin oli joulu", Arya sanoi. Se oli ollut hänen viimeisin joulunsa Talvivaarassa. Sitä seuraavan joulun hän oli viettänyt nälissään Kirpunperässä eikä olisi uskonut, jos joku olisi hänelle sanonut, että hän vielä joskus tulisi keittämään jouluhilloa Talvivaaran päärynöistä.
Arya työnsi ulko-oven auki ja kylmä ilma löi vasten hänen kasvojaan. Lumi narisi siskosten huopikkaiden alla, kun he kävelivät sisäpihan poikki. Yllättäen Sansa tarrasi Aryan käsivarteen ja osoitti itäistä taivasta.
”Katso!”
Jouluaamun aurinko oli kipuamassa taivaalle. Sen ensimmäiset säteet heijastuivat Talvivaaran lumisesta katosta niin, että melkein häikäisi. Siinä hetkessä Arya ei voinut kuvitella mitään kauniimpaa.
”Ei pimeinkään yö ole niin pitkä, ettei päivä lopulta voita”, Sansa henkäisi lauseen, jonka Arya epäili siskonsa oppineen joltakin hovilaulajalta Kuninkaansatamassa. Jonakin toisena hetkenä hän olisi ehkä pilkannut Sansaa tämän runollisuudesta, mutta nyt Arya tyytyi vain nyökkäämään ja hymyilemään.
”Niin. Ei aamu ole koskaan jättänyt tulematta.”
